Käytössä olevat ihonhoitotuotteeni kasvoille 2/2 | Syksy 2022

18 joulukuuta, 2022

Nyt on muutama viikko vierähtänyt joulukalenterin parissa, joten ajattelin että otetaan tässä välissä joku muu postaus. Huomenna katsotaan sitten mitä joulukalenterin luukut 13-18 sisälsivät. Tässä postauksessa nähdään toinen osa tällä hetkellä avattuina olevista ihonhoitotuotteistani kasvoille. Nimesin postauksen vielä syksyn julkaisuksi, koska se niputtuu yhteen hiljattain julkaistun ykkösosan kanssa. Talven julkaisut kasvojen ihonhoidosta tulevat helmikuun loppupuolen tienoilla. Ensimmäisessä osassa esittelyssä olivat puhdistustuotteet, kasvovedet, hoitonesteet, seerumit ja kasvovoiteet. Halutessasi pääset kyseiseen postaukseen tästä. Tässä toisessa osassa nähdään silmänympärysihon tuotteet, kasvoöljyt, kasvosuihkeet, kasvokuorinnat, kasvonaamiot ja uutena kategoriana lisäksi huulituotteet


Silmänympärysihon tuotteet

Aloitetaan silmänympärysihon tuotteista. Kesällä julkaistussa postauksessa tämän kategorian tuotteita oli avattuna yhteensä 4kpl. Kyseisistä tuotteista kaksi on loppunut tällä välillä ja olen avannut kaksi uutta tilalle, joten kategoriassa nähdään jälleen 4kpl tuotteita. Varsinaisia silmänympärysvoiteita minulla on tällä hetkellä käytössä kolme. Näistä kaksi on aamukäytössä ja yksi iltakäytössä.


Saturday Skin Yuzu Vitamin C Bright Eye Cream-voide on käytössäni aamuisin. Voide kirkastaa katsetta, ero on helposti nähtävissä. Lisäksi kosteutusteho on hyvä omalle iholleni. Olen aivan ihastunut tähän voiteeseen ja sehän esiintyi aiemmin suosikeissanikin. Vaihtoehtoisena tuotteena aamuihin minulla on nyt Lumenen Lumo Nordic Bloom Anti-Wrinkle & Firm Moisturizing Eye Cream-voide, jonka avasin marraskuussa käyttööni. Voiteessa on kevyt koostumus, joka on toiminut hyvin meikin alla. Tuotekuvauksen mukaan tämän pitäisi kiinteyttää ihoa ja häivyttää tummia silmänalusia. Itse en ole odotetusti huomannut muuta kuin että voide kosteuttaa riittävästi ihoani. Toisaalta pitää huomioida, ettei voide ole ollut jatkuvassa käytössäni. 


Iltakäytössä minulla on SYMBIOSIS LONDON Tightening & Resplendent Eye Mask. Avasin tämän käyttööni lokakuussa. Tässä tuotteessa on ikään kuin silmänympärysnaamio voiteen muodossa. Tuotekuvauksen mukaan tämän pitäisi kosteuttaa, kiinteyttää ja kirkastaa ihoa. Voiteessa on ihana tuoksu, kunpa tämän tuoksun saisi vaikkapa vartalovoiteeseen. Itse en toivoisi silmänympärysihon tuotteiden olevan hajustettuja ja vieläpä näin voimakkaastikin. Muutoin voide on ollut hyvä ja kosteuttaa ihoani riittävästi, olen tästä tykännyt. Sen verran kuitenkin ylihinnoiteltu tuote, etten tätä itse hankkisi. Tilasin aiemmin Lookfantasticin kauneusboksia ja muistaakseni tämä on sen mukana tullut.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Saturday Skin: noin 29€-30€/15ml

Lumene: noin 26.50€-27.90€/15ml

SYMBIOSIS: noin 82.50€/15ml



Neljäntenä silmänympärysihon tuotteena käytössäni on The Ordinaryn Caffeine Solution 5% + EGCG. Tätä käytän iltaisin silmänympärysvoiteen alla, joskin välillä olen tämän unohtanut laittaa. En koe tuotteeseen kovinkaan suurta innostusta, koska en ole huomannut tällä mitään vaikutuksia. Tuotekuvauksen mukaan tämän pitäisi tasoittaa ihon sävyä ja vähentää tummuutta sekä turvotusta. Lisäksi sen pitäisi tuoda lisäkosteutusta, minkä se toki on voinut tehdäkin, mutta sitä on vaikea arvioida koska ihoni ei ole niin kuiva muutoinkaan. Katsotaan josko tämä tuote loppuisi tässä talven aikana, sitä on nyt noin puolet vielä jäljellä.


Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen:

The Ordinary: noin 7.80€-9.90€/30ml

 

Kasvoöljyt

Kasvoöljyjen kategoriassa ei ole tapahtunut oikeastaan mitään sitten kesän julkaisun. Kesällä enkä syksylläkään käyttänyt kasvoöljyjä lainkaan, mutta nyt pakkasten alettua ne ovat päässeet taas harvakseltaan käyttööni. Kasvoöljyjä on siis edelleen avattuna 2kpl.


Garnier Bio Lavandin Smooth & Glow Facial Oil-öljystä olen erityisesti tykännyt. Mutta kuten edelliselläkin kerralla kirjoitin, en ole huomannut mitään kovin merkittäviä eroja eri öljyjen välillä. Toisaalta käytän niitä aika harvakseltaan enkä ole kovin monia eri öljyjä edes kokeillut. Garnierin öljy sisältää muun muassa luomulavandiiniöljyä, luomuarganöljyä sekä luomuoliiviöljyä. Tuote tuoksuu laventelilta. Toisena öljynä minulla on avattuna Bybi Beautyn Strawberry Booster. Tämä öljyseerumi on 100% kylmäpuristettua mansikansiemenöljyä. Jonkin verran näkee tuotearvioissa, että tämä tuoksuu mansikalta. Minulle tuote tuoksuu todella yrttiseltä. Käyttelen näitä kahta öljyä rinnakkain, mutta yritän Bybin öljyä käyttää vähän enemmän, koska se on aiemmin avattu.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Garnier: noin 11€-13.95€/30ml

Bybi Beauty: noin 17.50€-20€/15ml


Kasvosuihkeet

Edellisellä kerralla kasvosuihkeita oli avattuna 4kpl. Niistä kaksi loppui tällä välillä ja avasin yhden uuden tilalle. Nyt suihkeita on siis käytössäni 3kpl.


Ensimmäisenä suihkeena on Avènen Thermal Spring Water-suihke, jota olen ostanut usemman kerran uudelleen vuosien aikana. Tämä on siis steriilisti pakattua lähdevettä. Tuote sopii hyvin myös ärtyneelle iholle. Itse käytän tätä joko virkistykseen taikka silloin tällöin myös kosteuttavan kasvoveden tilalla. Pullossa on ihanan hento sumu, mutta jos tuote on pidempään käyttämättä suutin tukkeutuu helposti. Pixiltä minulla on käytössä Rose Glow Mist, joka kosteuttaa ihoa ja tuo sille hehkua. Tämä ei mielestäni ole yhtä hyvä ja tehokas kuin Pixin Hydrating Milky Mist. Tuotteen tuoksu ei myöskään ole mitenkään erityisen miellyttävä. Käytän kuitenkin suihkeen ihan mielelläni loppuun. 


Frudia My Orchard Aloe Real Soothing Gel Mist on ihana aloelta tuoksuva kasvosuihke. Edellisellä kerralla minulla oli tästä mukana persikkasuihke ja nyt vaihtelun vuoksi aloe, minkä kyllä miellän edelleen aivan kesätuoksuksi. Käytän näitä Frudian suihkeita pääasiassa kosteuttavan kasvoveden sijasta. Näissä ei ole lainkaan sellainen hento suihke, joten tuotetta myös tulee aika paljon kerralla ja nämä kuluvat siksi suhteessa nopeasti. Mutta tuotteen hinta-laatu-suhde on erinomainen. Suihketta on pullossa jäljellä nyt noin puolet. Voi olla, että seuraavaksi hankin vaihtelun vuoksi taas persikan tuoksuisen version.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Avène: noin 14.90€/300ml

Pixi: noin 18€-24€/80ml

Frudia: noin 5.95€-7.90€/125ml


Kasvokuorinnat

Kasvokuorintojen kategoriassa ei ole tapahtunut mitään sitten viime postauksen. Silloinkin oli nämä samat 2kpl kuorintoja käytössä. En kuori ihoani läheskään päivittäin ja aika usein tulee käytettyä myös kuorivia kasvovesiä, joten nämä kuorintatuotteet kuluvat melko hitaasti.


Mizon Apple Smoothie Peeling Gel on ihana hedelmähappoja sisältävä kuorintageeli. Geeli poistaa kuolleen ihosolukon, puhdistaa ihohuokosia sekä kirkastaa ja pehmittää ihoa. Tuotteen vaikutuksen huomaa hyvin käytön jälkeen. Geeli ei sisällä voimakkaita rakeita, mutta se sisältää hyvin pienipartikkelista selluloosaa, joka auttaa epäpuhtauksien poistamisessa. Tosi kiva tuote on myös L'Oréalin Smooth Sugars Clearing Scrub. Se sisältää kolmea sokerityyppiä sekä kiivin siemeniä. Ihosta tulee käytön jälkeen sileä ja raikas.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Mizon: noin 17.90€-19€/120ml

L'Oréal: vaikuttaisi, ettei ole enää saatavilla oleva tuote


Kasvonaamiot

Kasvonaamioita pyrin käyttämään siten, että esimerkiksi viikonloppuna laitan syväpuhdistavan naamion ja sitten vaikkapa keskellä viikkoa kosteuttavan tai kirkastavan naamion. Perinteisten naamioiden lisäksi käytän silloin tällöin kangasnaamioita, jotka eivät nyt ole tässä esittelyssä mukana. Joskus kiireessä tai väsyneenä saattaa huomata myöhemmin, ettei viikon aikana tullutkaan laitettua naamiota kahta kertaa. Pääsääntöisesti pyrin kuitenkin käyttämään niitä edellä kuvatulla tavalla. Ihonhoito on minulle hyvin mieluisaa tekemistä enkä muutoinkaan halua siitä lipsua. Edellisen postauksen aikaan naamioita oli avattuna 6kpl. Olen tällä välin avannut vielä yhden uudenkin, joten nyt niitä on käytössä 7kpl.


Katsotaan ensin syväpuhdistavat naamiot, joita minulla on käytössä nyt 4kpl. L'Oréalilta on käytössä Pure Clay Detox Mask sekä Pure Clay Anti-Blemish Mask. Olen kovasti tykännyt L'Oréalin kahdesta tämän sarjan naamiosta, mutta en kummastakaan näistä. Näilläkin kyllä iho näyttää ja tuntuu puhtaalta käytön jälkeen eikä ne ainakaan omaa ihoani mitenkään erityisemmin kuivata. En kuitenkaan pidä etenkään nyt avattuna olevasta Detox-naamiosta, koska käyttökokemus on niin ikävän tuntuinen. Naamio kiristää ihoa hyvin voimakkaasti sen alkaessa kuivumaan iholla, en ole koskaan kokenut yhtä kiristävää tunnetta, joka on hyvin epämiellyttävä.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Detox Mask: noin 9.07€-14.95€/50ml

Anti-Blemish Mask: ei ilmeisesti enää saatavilla


Avonin Planet Spa Perfectly Purifying with Dead Sea Minerals Face Mask-naamio on hyvä ja helppokäyttöinen, siihen tulee aika usein tartuttua. Tämä on ainakin jo toinen tuubi, joka minulla on tätä tuotetta käytössä. Naamio puhdistaa ihoa ja poistaa öljyisyyttä näkyvästi. Vaikutus ei ehkä ole ihan niin pitkäkestoinen kuin L'Oréalin naamioilla, mutta tykkään tästä kuitenkin paljon. The Body Shopin Himalayan Charcoal Purifying Glow Mask on sen sijaan huomattavasti tujumpaa. Avasin tämän muistaakseni lokakuun loppupuolella ja olen käyttänyt tuotetta kaksi kertaa. Käytön aikana ihollani tuntuu kihelmöivältä, kuten aika usein tämän tyyppisten naamioiden kanssa. Ihoni ei kuitenkaan mitenkään punoita käytön jälkeen. Naamio puhdistaa ihon näkyvästi. Tuote sisältää muun muassa bambuhiiltä, vihreän teen lehtiä ja teepuuöljyä.


Tuotteiden normaalihinnat:

Avon: noin 7€/75ml

The Body Shop: 32.90€/75ml



Sitten kosteuttavat ja kirkastavat naamiot. Kosteuttavana naamiona käytän toisinaan Lumenen Lähde Nordic Hydra Aerating Gel Mask-geelinaamiota. Tämä ei jätä ihoani niin kosteutetun tuntuiseksi kuin vaikkapa monet kangasnaamiot. Tykkäänkin tästä erityisesti sen viilentävän ja raikkaan tunteen antavan koostumuksen takia. Tuote on nykyään nimellä 72h Hydra Gel Mask. Toisena kosteuttavana naamiona minulla on Origins Drink Up 10 Minute Hydrating Mask with Apricot & Glacier Water. Tämäkään naamio ei voita kosteutuksellaan hyviä kangasnaamioita, mutta tykkään tästä paljon sen ihanan aprikoosituoksunsa vuoksi. Originsilta minulla on käytössä myös Ginzing Peel-Off Mask to Refine and Refresh. Tätä on kyllä tullut käytettyä todella harvoin, ehkä en ole sitten niin peel-off naamioiden ystävä. Tämä naamio kirkastaa ja raikastaa ihoa.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Lumene: noin 18.90€-22.90€/150ml

Originsin kosteuttava aprikoosinaamio: noin 25€-28.50€/75ml

Originsin peel-off-naamio: noin 25€-28€/75ml [vaikuttaisi, että tämä on poistumassa myynnistä]


Huulituotteet

Lopuksi katsotaan huulituotteet, joka on uusi tuotekategoria tässä postaussarjassa. Tähän sisällytän luonnollisestikin huulivoiteet ja -kuorinnat. Tällä hetkellä käytössäni on 3kpl tämän kategorian tuotteita.


Huuleni eivät koskaan ole olleet taipuvaiset kuivuuteen, joten minulle riittää vallan mainiosti se, että rasvaan huulet huolellisesti aamuin ja illoin hampaiden pesun jälkeen. Silloin ne tuntuvat aina sileiltä ja pehmeiltä. Huulivoiteita minulla on nyt käytössä 2kpl. Niiden sijasta laitan joskus yöksi ihan vain Bepanthenia. Nivea Rasberry Rosé Lip Butter on ihana ja erittäin hyvin kosteuttava huulivoide. Näitä ei kai ole valitettavasti vain aikoihin ollut enää myynnissä. Purkissani on onneksi vielä noin puolet tuotteesta jäljellä. Burt's Bees Rejuvenating Lip Balm with Acai Berry ei ole kovin pitkään kosteuttava enkä siksi pidä tästä kovinkaan paljon. En ole varma paljonko tässä on jäljellä, en viitsi rullata tuotetta ulos sen enempää kuin mitä tarvitsee käytössä. Mutta toivotaan, ettemme näe tätä enää seuraavalla postauskerralla:)


Huulikuorintaa käytän hyvin harvoin, joten siksi minulla on niitä vain nyt yksi avattuna. inuwet Peach Sugar Lip Scrub on ihana persikantuoksuinen kuorinta, joka on tullut minulle kauneusboksissa. Hyvä, mutta hellävaraisen oloinen tuote, josta ei ole mitään huonoa sanottavaa. Tässä on vielä onneksi aika paljon jäljellä, joskaan purkki ei ole kovin suuri.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Nivea: ei enää saatavilla

Burt's Bees: tismalleen samaa tuotetta en enää löytänyt myynnistä

inuwet: tätäkään en löytänyt mistään myynnistä


Oliko näiden tuotteiden joukossa sellaisia, joita sinä käytät tai haluaisit kokeilla?



6 kommenttia on "Käytössä olevat ihonhoitotuotteeni kasvoille 2/2 | Syksy 2022"
  1. Tosi monta tuotetta tässä! Osa on tutuhkoja ja sellaisia joita olen joskus käyttänyt, esim noi Lorealin purkki maskit! Noi savi maskit oli sellaisia joista pidin joskus kamalasti. Tuo Mizonin kasvokuorinta on ihana + Frudiasta mulla on persikan tuoksuisena sama suihke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näiden joukossa oli sullekin tuttuja tuotteita:) L'Oréalin naamiot on kyllä tosi hyviä ja tehokkaita vaikka en tosiaan noista kaikista ole käyttökokemukseltaan pitänyt. Pitääpä tutkailla ihan mielenkiinnosta kauppojen hyllyiltä onko näitä miten niissä saatavilla. Kun osaa noista naamioista ei enää saa. Hankin varmaan taas heti perään Frudian persikkasuihkeen kun tuo edellinen loppuu<3

      Poista
  2. Joitain tuttuja kyllä! Mizonin kuorinta on aivan ihana <3 samaten TBS mutta ei ehkä tähän vuodenaikaan. Lumenen geelinaamiosta sain jonkun reaktion, iho helähti punaiseksi vaikka se ihanan tuntuinen oli muuten. Oridinaryn Caffeine ei tehnyt mitään enkä sen jälkeen oikein merkistä innostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mizonin kuorinta on kyllä ihan huipputuote! Kiva että säkin sitä käyttelet:) Onpa harmi ettet pystynyt käyttämään Lumenen geelinaamiota. Mutta koostumukseltaan se on tosiaan hyvin miellyttävä kasvoilla. The Ordinaryn Caffeine Solution oli kyllä suuri pettymys. Merkin meikkivoiteista tykkään, ihonhoidon osalta sen sijaan vähemmän kokemusta.

      Poista
  3. Tuo kuorintageeli jäi vähän kiinnostelemaan. Oriflamen peel-off-naamiota on nyt itse tullut käytettyä aiempaa useammin ja olen siihen kovin tykästynyt. Jäin siis vain pohtimaan millainen tuo Originsin peel-off mahtaisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella tuota kuorintageeliä<3 Mielestäni siinä oikein hyvä hinta-laatu-suhde. Aloin itse tänä vuonna tilaamaan Oriflamelta, täytyypä joskus kokeillakin niiden naamioita! Kurkkaan miltä mainitsemasi peel-off-naamio näyttää.
      Täytyy myöntää etten ole ollut oikein innostunut tuosta Originsin peel-off-naamiosta. En ole huomannut sillä mitään merkittäviä vaikutuksia. Mielestäni se ei ole ollut hintansa arvoinen, mutta toki ihonhoito on aina niin yksilöllistä:)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3