Esittelyssä L'Oréal Telescopic Extensionist-ripsiväri

27 huhtikuuta, 2026

Kiireet veivät viime viikkoina mennessään, mutta nyt vihdoin katsotaan esittely yhdestä L'Oréalin uusimmista ripsiväreistä. Telescopic Extensionist tuli muistaakseni jo viime vuoden puolella myyntiin, mutta itse ostin sen tammikuussa. Olen käyttänyt tätä ripsiväriä tammikuun loppupuolelta asti ainoana ripsarina, joten mielipide tuotteesta on selkeä.


Blogia pidempään lukeneet saattavat muistaakin, että olen muutamaankin otteeseen vuosien aikana maininnut, että minä ja L'Oréalin ripsivärit ei olla koskaan tultu toimeen. Olisin aina halunnut tykätä niistä, mutta ei, en ole saanut niillä kauniita ripsiä aikaiseksi. Niinpä en ole viime vuosina edes enää testannut merkin ripsivärejä. Olen aina ollut ehdottomasti Team Maybelline. Jostain syystä huomioni kiinnittyi kuitenkin tähän Telescopic Extensionist- ripsiväriin ja siitä tuli hyvä tunne. Onneksi kokeilin, tämä on erinomainen, vaikka ei täydellinen!


Ripsivärin harjaosa on ohut, kampamainen ja hiukan kaareva. Se on täydellinen omaan makuuni! Olen ehdottomasti tällaisten ohuiden harjojen ystävä. Näitä on juurikin monesti erityisesti pituutta antavissa ripsiväreissä. Tämäntyyppisillä harjoilla saan itselläni yleensä näyttävimmät ripset. Lyhyillä harjaksilla pääsee hyvin työstämään kaikki ripset. Kaarevuudesta pidän myös, sillä se lähtee herkästi taivuttamaan ripsiä. Ensin levitän ripsiväriä harjan sisäosalla, sen jälkeen ulkokaarella ja lopuksi vielä viimeistelen sisäosalla.

Tuotekuvaus:

▪︎Antaa runsaasti pituutta 

▪︎Antaa kaunista kaarevuutta

▪︎Harja erottelee ripset ja luo paakkuuntumattoman lopputuloksen

▪︎Tahraamaton koostumus, joka ei varise


Miten tuotekuvaus pitää mielestäni paikkansa? Tämä on ehdottomasti pituutta antava ripsiväri ja sen se tekee erinomaisesti. Tuuheutta tällä ei juuri saa eikä sitä luvatakaan. Tekee ripsistä kaarevat ja kaarevuus myös pysyy koko päivän! Yleensä ripsiväriä laittaessa painan harjalla ripsien tyvestä useaan kertaan melko voimakkaasti, mikä saa ripset taipumaan. Tällaisella kaarevalla harjalla se on vielä helpompaa. 


Olen melko samaa mieltä myös siitä, että harjaosa erottelee ripset eikä kovin herkästi paakkunnuta ripsiä. Alla näette kuitenkin ripsivärin käytössäni kahdelta eri päivältä (1. ja 2. kuva ovat samalta päivältä, 3. eri kerralta). Ensimmäisessä kuvassa ripset ovat paljon siistimmät, kun taas kolmannessa kuvassa näkee, että joinakin käyttökertoina ripset vähän tarttuvat toisiinsa eikä niitä enää oikein harjalla saa siistiksi. Itse asiassa mitä kauemmin niitä yrittää työstää, sitä huonommaksi ne tuntuu menevän, joten parempi yrittää saada mahdollisimman nopeasti haluttu lopputulos. Joskaan tämä ripsiväri ei kuivahda nopeasti ripsiin, joten sinänsä työstöaikaa on. Kolmannessa kuvassa ripset ovat sen sijaan kuitenkin vieläkin pidemmät, miltei alkavat ottaa ihoon kiinni. Ja minullahan on luonnostaan yläripset aika lyhyet.




Vaikka lopputulos hiukan vaihteleekin käyttökerroittain, yleisvaikutelma on aina hyvä ja ripset näyttävät, mikä avaa katseen kivalla tapaa. Yksi miinus kuitenkin on. Ripsiväri ei varise ollenkaan, mutta tahraa hiukan ihoa alaripsistä. Yläripsistä ei sen sijaan koskaan. Näin ollen se ei kuitenkaan ole täysin luotettava, koska joudun päivän mittaan joitakin kertoja puhdistamaan ripsivärin iholta. Se ei tahraa kuin tietystä kohdin, mutta kuitenkin. Ja voisin kuvitella, että kesällä lämpimällä ilmalla tekisi sitä vielä enemmän. Tämän takia en ostaisi tätä ripsiväriä välttämättä uudestaan, tai ainakin alaripsiin pitäisi olla käytössä joku toinen ripsari. 


Pienistä vioista huolimatta olen kaiken kaikkiaan tähän ripsiväriin todella tyytyväinen. On esimerkiksi paljon parempi kuin viime vuonna testaamani pidentävä Lancômen Lash Idôle Flutter Extension Lengthening-ripsiväri. L'Oréal antaa näyttävämmät ripset ja tekee sen helposti ja nopeasti. Tuuheutta etsivän ei kuitenkaan luonnollisestikaan kannata tämän ripsivärin puoleen kääntyä. Tuote on nyt ollut kolme kuukautta minulla avattuna ja toimii edelleen hyvin. Ihan pientä kuivumista on koostumuksessa tapahtunut verrattuna alkuaikoihin, mutta tätä vauhtia menee vielä pari kuukautta käytössä.


Ripsiväri on saatavana myös vedenkestävänä versiona.

☆Tuotteen määrä: 9.9ml

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 16.90€-21.90€


Oletko kokeillut tätä ripsiväriä?


Tulevat postaukset:

▪︎Alkuvuoden 2026 vaateostokset

▪︎Kosmetiikkaostokset | helmi- ja maaliskuu 2026

▪︎Kuukauden kuulumiset | maalis- ja huhtikuu 2026