Kauneusboksit | Boxycharm Base ja Premium | Kesäkuu 2022

29 heinäkuuta, 2022

Nyt olisi vuorossa Boxycharmeihin kurkkaaminen. Kesäkuun boksit olivat molemmat todella hyvät, ja näistä onkin ilo kirjoittaa! Sen sijaan odotan jännityksellä heinäkuun Base-boksia, joka tuskin tulee olemaan minulle kovinkaan mieluinen. Valintatuotetta en tule jättämään itselle ja muutoinkin luulen, että suurin osa tuotteista lähtee eteenpäin, sen perusteella mitä kuvia olen bokseista nähnyt. Onneksi niin huonoja bokseja näkee hyvin harvoin. Mutta sen boksin aika on sitten hiukan myöhemmin. Katsotaan nyt läpi kesäkuun ihanat boksit.


Base-boksi


Kesäkuun Base-boksini sisälsi kaksi ihonhoitotuotetta sekä kolme meikkituotetta. Tähän boksiin olen erittäin tyytyväinen. Varmasti boksi voisi olla aina parempikin, mutta juuri tällaiset sisällöt saavat minut tilaamaan myös Base-boksia. Katsotaan ensin ihonhoitotuotteet tarkemmin ja sen jälkeen meikit.



Give Them LaLa Stay Calm Soothing Sheet Masks (kangasnaamiot)

Toivoinkin löytäväni boksistani nämä kangasnaamiot, niitä on aina kiva saada. Tuotekuvauksen mukaan näiden naamioiden pitäisi kosteuttaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Naamiot sisältävät muun muassa aloeta, kamomillaa sekä lakritsinjuurta. Vaikutusaika on noin 10-20 minuuttia. Pakkauksessa on neljä naamiota. 

Tuotteen normaalihinta noin 29.40€/paketti


TULA Skincare Glow Hour Brightening & Neutralizing Eye Balm (voide silmänympärysiholle)

Boksista sain myös tämän voiteen silmänympärysiholle. Tuotekuvauksen mukaan se neutralisoi tummia silmänalusia samalla kosteuttaen ja viilentäen ihoa. Voiteen sisältämät greippi sekä levä kirkastavat, ja puolukka suojaa ihoa. Ohjeen mukaan tuotetta voidaan levittää meikin alle taikka meikin päälle päivän mittaan. Erikoinen tuote. En viitsi tätä ihan vielä avata, mutta aion käyttää tuotetta meikin alla joko yksistään taikka laittamalla ensin toisen silmänympärysvoiteen. Katson vähän kuinka kosteuttava tämä tuote on yksistään. Mielenkiinnolla testailen tätä!

Tuotteen normaalihinta noin 31.30€/4g


Eloise Beauty Sahara Nights Eye Shadow Palette (luomiväripaletti)



Tämä luomiväripaletti oli oma valintani boksiin. Vaihtoehtoisena tuotteena tälle paletille oli Violet Vossin luomiväripaletti. Hämmästelin monta kertaa myöhemmin, miksi tein valinnan näin päin enkä ottanut Violet Vossin palettia. Toisaalta sitten en välttämättä taas olisi saanut Viseartin aurinkopuuteria, joten lopulta olen kuitenkin tyytyväinen. Ja onhan tämä Eloise Beautyn luomiväripaletti myös hyvin kaunis! En ole uskaltautunut tätä vielä swatchailemaan, mutta toivottavasti sävyt ovat kermaisia. Tietääkseni merkin ei yleisesti ottaen pitäisi olla mikään ihan huono. Paletti sisältää kuusi kimaltavaa luomivärisävyä. Joudun siis käyttämään tämän kanssa jotain toista palettia saadakseni mattasävyt meikkiin, mutta itseäni se ei niin haittaa.

Tuotteen normaalihinta noin 31€


Dr. Brandt Backlight Primer (meikinpohjustusvoide)


Olen jo mennyt sekaisin laskuissa, kuinka mones Dr.Brandtin tuote tämä on, jonka olen viime aikoina saanut bokseista. Taitaa olla neljäs. Merkki on kuitenkin kiinnostava, joten sen puoleen se ei lainkaan haittaa. Tämän meikinpohjustusvoiteen pitäisi tuotekuvauksen mukaan häivyttää ihon pienien juonteiden sekä huokosten näkyvyyttä luoden samalla tasaisen pohjan meikille. Lisäksi voiteen sanotaan antavan luonnollisen näköistä hehkua kasvoille. Meikin pitäisi myös kestää pidempään paikoillaan. Kuulostaa oikein hyvältä pohjustajalta, jota todella mielenkiinnolla testaan. Pohjustajia on nyt tullut viime aikoina useampia bokseista, joten katsotaan missä järjestyksessä näitä testailen. Mahdollisesti voisin kirjoittaa niistä teille erillisen postauksen, kunhan saan tuotteet kunnolla testattua. Tällä hetkellä minulla on myös useampia sellaisia pohjustajia, jotka ovat miltei lopussa, joten yritän niitäkin mahdollisimman paljon käytellä.
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 37.50€/30ml


VISEART Bronzé Noix (aurinkopuuteri)

Tästä aurinkopuuterista olen hyvinkin innoissani! Ehdottomasti lempituotteeni boksissa, vaikka kaikki hyviä olivatkin. Pidän todella paljon Viseartin luomiväreistä, mutta merkin muita tuotteita en ole kokeillut. Sävy vaikuttaisi juuri sopivalta itselleni. Tuote on Viseartille tyypillisessä auki kiepsautettavassa, magneetilla lukittuvassa paketissa. Pakkauksessa on myös peili. Pakkaus on mukavan pieni ja siksi todella kätevä mukaankin otettavaksi. Silti itse tuote on riitävän suuri myös isommalla siveltimellä käytettäväksi.
Tuotteen normaalihinta noin 29.30€/7.5g


Premium-boksi


Kesäkuun Premium-boksi oli hyvin meikkipainotteinen ja myöskin todella hyvä boksi. Yhden tuotteista aion laittaa eteenpäin. Aloitetaan tuotteiden läpikäynti silmänympärysvoiteesta ja edetään siitä kohti meikkejä.


REN Clean Skincare Brightening Dark Circle Eye Cream (silmänympärysvoide)


Tämä silmänympärysvoide oli toinen omista valinnoistani boksiin. Premium-boksiin saa siis tosiaan valita kaksi tuotetta. RENin silmänympärysvoiteen ohella tässä valintakohdassa olivat Glow Recipen Plum Plump Hyaluronic-seerumi sekä Korresin Santorini Grape Poreless Skin-kasvovoide. Olisin valinnut Glow Recipen-seerumin, mutta muistaakseni jäin ensin muutamaksi minuutiksi jahkailemaan Base-boksin valintaa, ja tuote kerkesikin loppua. Mutta tarkemmin ajateltuna tämä silmänympärysvoide on lähes yhtä mielenkiintoinen tuote, joten enää tämä ei harmita. Voiteen pitäisi kirkastaa silmänympärysihoa ja vähentää tummuutta, tasoittaa ihon sävyä, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa sekä vähentää turvotusta. Koostumuksen sanotaan olevan kevyt. Tämä ei nyt heti pääse käyttöön, koska silmänympärysvoiteita en pidä montaa kerralla avattuna ja muutama on jonossa testaukseen ennen tätä. Odotan tämän testausta kuitenkin innolla!
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 49.90€-55€/15ml


Seraphine Botanicals Berry + Juice 100% Vegan Lip Gel (sävyllinen huuligeeli, sävy Guava Glaze)


Seraphine Botanicals on merkkinä tullut minulle tutuksi IPSYn kautta. Merkki on itseäni kiinnostava, joten tämäkin tuote oli kiva saada boksista. Tuotekuvauksen mukaan tämän huulituotteen pitäisi tuoda huulille voimakasta kiiltoa ilman tahmeutta. Lisäksi sen pitäisi kosteuttaa huulia pitkäkestoisesti ja antaa sävyä. Tuote sisältää muun muassa sheavoita, soijapapua, saflorin- ja auringonkukansiemenöljyjä, kuten myös karhunvatukka- ja vadelmauutetta. Huuligeelistä on saatavilla kahdeksan eri sävyä.
Tuotteen normaalihinta noin 18.50€/6ml



SANDBAR Beauty Shadow Light Eyeshadow Primer (silmämeikinpohjustaja)

Silmämeikinpohjustajia on jonkin verran tullut bokseista viime aikoina. Valitettavasti odotukseni eivät yleensä ole niiden suhteen kovin korkealla, koska mikään pohjustaja ei ole edelleenkään toiminut itselläni yhtä luotettavasti ja tehokkaasti kuin Wet n wildin pohjustaja. Laitan tämän boksista tulleen pohjustajan eteenpäin, koska minulla ei herännyt suurta mielenkiintoa sen testaamiseen. Missään nimessä se ei ole mikään huono tai ei-kiinnostava tuote boksiin, mutta minulla on muutamat tietyt silmämeikinpohjustajat, jotka haluan joskus hankkia testiin. Lisäksi useampikin on nyt avattuna, joten mieluummin annan tämän eteenpäin, jos joku muu saa tästä enemmän iloa itselleen.

Tuotteen normaalihinta noin 27.70€/4ml


PATRICK TA Major Volume Mascara (ripsiväri)

PATRICK TA:n meikit ovat sellaisia, joita olen ehdottomasti halunnut jo pidempään kokeilla, mutta en ole vielä ehtinyt. Siksi oli todella kiva saada tämä ripsiväri boksista! En halua avata tätä ihan vielä, mutta katsoin mielenkiinnosta jo kuvia harjaosasta. Vaikuttaisi, että harja ei onneksi ole äärimmäisen massiivinen, kuten vaikkapa Anastasian ripsivärissä. Itse olen erittäin ohuiden ja pienten harjojen ystävä, mitä tässä ei myöskään aivan ole. Mutta näyttää ihan hyvältä kuitenkin. Tuotekuvauksen mukaan tämä intensiivisen musta ripsiväri lisää huomattavaa tuuheutta ripsiin.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 28.70€/9g


LORAC Pro Palette Artist Edition Meraki (luomiväripaletti)


Loracin
luomivärejä en ole koskaan testannut, tai mitään muutakaan merkiltä. Vuosikausia merkin luomiväripaletteja on ollut ostoslistallani, mutta muut merkit ovat sitten kuitenkin menneet aina ohi. Siksipä tämä paletti tuli kuin tilauksesta kokeiluun! Juuri tämä Meraki-paletti ei ole ennestään itselleni tuttu. Paletti sisältää 25 sävyä neutraaleista ruskeista, kullansävyihin ja mauven sävyisiin. Paletissa on onneksi myös tumma sävy rajausten tekemiseen. Paletti on kuin minulle tehty, koska loppujen lopuksi olen eniten neutraalien ja maanläheisten sävyjen ystävä, vaikka tykkäänkin silloin tällöin muutakin testailla.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 44€-46.25€


Dominique Cosmetics Silk Tone Cream Blush (voidemainen poskipuna, sävy Soft Pink)



Tämä voidemainen poskipuna oli toinen valintatuotteeni boksiin. Sävyn sai itse valita, muistaakseni kolmen sävyn joukosta. Valitsemani sävy ei onneksi ole ihan niin pinkki kuin miltä se kuvassa näyttää. Tuotekuvauksen mukaan poskipunan pitäisi olla helposti kerrostettavissa haluttuun lopputulokseen sekä myös pitkäkestoinen. Tämän tuotteen tilalla olisi saanut valita Persona Cosmeticsin kulmageelin, joka sekin olisi ollut ihan mielenkiintoinen tuote, mutta valinta oli kuitenkin selvä itselleni. Voidemaisia poskipunia omistan ennestään vain muutaman, joten tämä oli kiva lisäys kokoelmaan. Dominique Cosmetics on kiinnostava merkki, ja omistan merkiltä ainakin kaksi tuotetta ennestään.

Tuotteen normaalihinta noin 21.50€/5g


Mitkä näistä tuotteista olisivat sinun suosikkeja? Oletko testannut joitakin näistä tuotteista?

8 kommenttia on "Kauneusboksit | Boxycharm Base ja Premium | Kesäkuu 2022"
  1. Mie olen saanut tuon Tulan -silmänympäryspuikon ehkä viime vuonna, saattoi olla jo aiemminkin. Ei ainakaan itselleni tehnyt ihmeitä, heitin sen tänä vuonna roskiin kun tuoksu alkoi muuttua ja kuivua kasaan :D

    Omassa kesäkuun boksissa oli myös nuo naamiot ja olikohan tuo primerikin Dr. Brandt - merkiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmänympärystuotteiden kanssa en itse kyllä kovinkaan usein huomaa mitään vaikutuksia. Ainoastaan toki se vaikutus on selvä, mikäli tuote ei kosteutakaan riittävästi. Mutta ihan mielenkiinnolla lähden taas testaamaan tuota Tulankin tuotetta. Kiva, että jaoit siitä oman käyttökokemuksesi:) Noi naamiot oli kyllä kivoja tuotteita boksissa<3

      Poista
  2. Ihanat boxit! Silmänympärysvoide kuulostaa mielenkiintoiselta ja nuo sheet maskit on kyllä huippuhyviä! Eloisen värit on minusta vähän lämpimänpuoleisia ja koska matat puuttuu, ei tule paletti jäämään itselle. Viseartin bronzer olisi ollut mieluinen <3
    Premiumia olen miettinyt monesti kun siinä saisi valita kaksi tuotetta. Base on kyllä hyvä mutta viimeaikoina ollut vähän njääh ja se kun lähetettiin väärä boxi ilman valintatuotetta niin ketutti suuresti ( vaikka sen ilmaiseksi sitten sain perästä ). Eikä se ilmainen ollut kun postit + tullit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nuo kangasnaamiot on olleet hyviä. Mattasävyjen puuttuminen Eloisen paletista harmittaa varmasti monia. Jos laatu paletissa on hyvä, niin pidän paletin ja yhdistelen toisen paletin kanssa. Jos laatu tosi huono, paletti ei kyllä tule jäämään itselle. Itse en ole tilannut Boxycharmia vielä edes vuotta, mutta mitä olen nähnyt vanhoja Base-boksien kuvia, olihan niissä todella laadukkaammat sisällöt kokonaisuudessaan! Ja ehkä ei näin paljon vaihtelua tasossa. Se oli kyllä inhottava mitä sulle kävi silloin sen boksin kanssa. Koska tosiaan ei ollut ilmaista saada tuotetta myöhemmin perästä:(

      Poista
  3. Loracin luomivärit ovat kuulemma hyviä! En ole omistanut koskaan yhtäkään, tosin, vain katsonut netistä arvioita.

    Tulan silmänympärysvoide on netistä katsoen puikkomainen ja sävyllinen, vai miten? Jos, niin se olisi kiinnostava.

    Viseartin aurinkopuuteri näyttää myös hyvältä. Onko siinä kimalletta, vai onko se matta?

    Dr Brandtilta en vielä ole koskaan hyvää tuotetta kokeillut, vaikka monia on testattu. Toivottavasti tuo boxistasi tullut toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tietääkseni monet Loracin luomivärit hyviä. Silloin kun aikanaan aloittelin varsinaista meikkiharrastusta Lorac oli paljon esillä, nyt lienee jäänyt vähän muiden merkkien varjoon. Innostuinkin jo avaamaan Tulan silmänympärysvoiteen. Testasin sitä nyt parin päivän ajan. Tuote on tosiaan puikkomainen ja siinä kevyt sävy (oranssiin/kultaan vivahtava). Itse laitoin pohjalle toisen silmänympärysvoiteen ja Tulan sitten ikään kuin värikorjaajaksi peiteaineen alle kun aloin meikkaamaan. Tula hiukan häivyttää tummia silmänalusia. Se jättää ihan paikoin pieniä värihippusia, jotka ei tunnu tasoittuvan iholle. Meikin alta ne ei toki enää näy. Mutta pääosin tasoittuu kuitenkin ihan kivasti. Lähinnä jos ei halua laittaa meikkiä päälle, kannattaa tuo huomioida. Mutta ihan kiva tuote, otan nyt tuotteen osaksi päivittäistä meikkirutiinia.

      Viseartin aurinkopuuteri on matta, mutta sanoisin että satiinimatta. Eli ei shimmeriä mutta jättää ihoon samalla pientä luonnollista hehkua.

      Poista
  4. Toi Eloise Beautyn paletti on tosi kaunis, harmi vaan ettei siinä ole mattasävyjä! Mutta se Violet Vosskin on upea ja oon tosi tyytyväinen, että valitsin itse just sen. Loracin paletti on hurjan kaunis, mutta muuten toi Premium ei tällä kertaa ihan säväyttänyt niin paljon kuin yleensä :) Kivoja tuotteita toki, muttei ehkä ihan kaikki niin mun makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo molemmat paletit oli kivoja, joskin Violet Voss olisi ollut vielä ihanampi. Mutta toisaalta taas toivoin Viseartin aurinkopuuteria, joten voi olla että sen sai vain Eloisen kanssa:D Mä tykkäsin tästä Premiumista, mutta heinäkuussa saattaa kuvien perusteella olla jotain ei niin kovin itseäni innostavia tuotteita. Vaihteluahan näissä kyllä on tasossa selvästi eri kuukausina!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3