Tutustutaan palettiin | Osa 5 | Natasha Denona Mini Gold palette

30 kesäkuuta, 2024

Natasha Denonan Golden-paletin ilmestyminen hiljattain toi mieleeni Mini Gold-palettini. Halusin sen ottaa esille ja paletti päätyi kesän käyttömeikkieni joukkoon. Tällä kertaa tutustaan tähän pikkuiseen ihanuuteen. Yucca on paleteista esittelyvuorossa sitten seuraavana. Paletti on isompi ja itselle uusi, joten otan vähän aikaa sille, että saan kaikki ajatukset siitä koottua ylös. 


Mini Gold-paletti oli rajoitetun ajan myynnissä, ja valitettavasti tätä ei siis enää ole saatavilla. Käyn kuitenkin toisinaan blogissa näitä vanhempiakin paletteja läpi. Monestihan samantyyppisiä sävyjä voi löytää omasta kokoelmasta jostain muistakin paleteista, ja toivottavasti postaukset voivat antaa vaikkapa inspiraatiota niiden käyttöön. Samalla minun itse tulee ajan kanssa pysähdyttyä kunkin paletin äärelle ja huomattua jos jotain palettia en halua itselläni pitää.


Paletti ilmestyi syksyllä 2019, mutta itse ostin tämän vasta syksyllä 2021. Samassa kokoelmassa ilmestyi myös Glow Gold Highlight Duo-kasvopaletti, jota en hankkinut. Mini Gold-luomiväripaletti on osa tuttujen minipalettien sarjaa, jossa on kaiken aikaa useampia paletteja saatavilla. Ne ovat kiva tapa tutustua Natasha Denonan luomiväreihin, koska hinta jää alemmas pienempien värinappien johdosta. Toki näissä mineissä on siis myös vähemmän tuotetta. Lisäksi minipaleteissa on pientä laadullista eroa palettien välillä, mutta en muista olisiko mikään niistä saanut todella huonoja arvioita.


Itse ostin Mini Gold-paletin puhtaasti sävykokonaisuuden takia. Laatukin on erinomainen, mutta ei kokonaisuudessaan aivan parasta ND-laatua. Mutta painotan, että silti erinomaista.


Paletin viidestä sävystä kaksi on mattasävyjä [ensimmäinen ja neljäs sävy vasemmalta]. Muista sävyistä paletin viides sävy on kaunis duo chrome, joka jostain suunnista näyttää metalliselta ruskealta, mutta edestä päin katsottuna vihreys tulee esiin. Kultaista sekä vihreää duo chrome-sävyä käytän sormin, koska siten ne mielestäni toimivat parhaiten. Siveltimellä sävyt voivat tuntua jopa kuivilta. Myös paletin pakkauksessa on mainittu, että intensiivisemmän ja sellaisen foiled-lopputuloksen aikaansaamiseksi kannattaa käyttää kosteaa sivellintä taikka juurikin sormia. Mattasävyt toimivat erinomaisesti siveltimellä ilman mitään ongelmia. 


Mattasävyt eivät varise tai paakkuunnu yhtään meikatessa, sen sijaan ei-mattaisista etenkin kultainen sävy varisee vähän. Sävyissä tuntuu jonkin verran kermaisuutta, mutta näissä ei niin paljoa kuin joissakin muissa Natashan paleteissa. Sen sijaan pigmenttisyyttä löytyy tuttuun tapaan runsaasti ja metallisia sävyjä swatchatessa tulee juurikin sellainen ohut foiled-vaikutelma.  Kerron näitä yksityiskohtia kuvatakseni sitä, minkä tyyppisiä Natasha Denonan luomivärit ovat, koska kaikilla ei niistä kokemusta.



Meikki 1



Meikissä 1 käytin kaikkia sävyjä. Sävy Lodge [matta vaaleanruskea] toimii itselläni useimmiten häivytyssävynä ja niin tässäkin meikissä. Pääsävynä meikissä oli Antheia, tuo kaunis vihertävä duo chrome. Sitä on koko luomella lukuun ottamatta ulkonurkkaa.


Meikki 2



Meikissä 2 käytin neljää sävyä. Tässä koko luomella on kultainen sävy D'Or, mutta ulkonurkkaan lisätty kevyesti tummuutta tummanruskealla Dark Sepia-sävyllä. Oliivinvihreää mattasävyä on pelkästään alaluomella. Kamera ei sävyä jostain syystä napannut, mutta sitä on kevyesti miltei koko alaluomen alueella tuomaan pientä väriä. Sen alla on ensin koko alaluomella vaaleanruskea Lodge.


Molemmissa meikeissä on käytetty luomivärinpohjustajaa, ja näin itselläni ei ole mitään ongelmia Natasha Denonan luomivärien pysyvyyden kanssa. Ihan toisena asiana mainittakoon myös, että molemmissa meikeissä on käytetty Cliniquen high impact-ripsiväriä. Jossain yhteydessä jo aiemminkin mainitsin, että ripsiväri ei tuo riittävästi näyttävyyttä omaan makuuni. Pituutta ja tuuheutta se tuo jonkin verran, mutta ei riittävästi. Tämä ei myöskään ole syvän musta, mistä itse pitäisin. Ripsiväri varisee itselläni hiukan, mutta ei liian häiritsevästi. Ei missään nimessä huonoin mahdollinen ripsiväri kuitenkaan. 


☆Paletin koko: 11.5cm x 3.5cm

☆Kukin sävy sisältää tuotetta 0.8g [Vertailuna: esimerkiksi Yucca-paletissa sävyjen yhteismäärä on 17.40g. Näin ollen 15 sävystä jaettuna yksittäiselle sävylle jää 1.16g.]

Ei enää saatavilla.


Mitä mieltä olet paletin sävykokonaisuudesta? Onko sinulla joku Natasha Denonan minipaletti?

Meikit käyttöön | kesä 2024

09 kesäkuuta, 2024

On aika katsoa käyttöön valikoituneet meikit. Halusin tehdä tähän kuitenkin muutamia muutoksia. Kahden kuukauden kokonaisuuksien sijaan valitsen jatkossa meikit vuodenaikojen mukaan. Toki aiemminkin käytin vuodenaika-ajattelua taustalla tuotteita valitessa, mutta koen vuodenajoittain tehtävät valinnat sopivan vielä paremmin itselle. Enää en arvo tuotteita, vaan valitsen pelkästään sellaisia mitä oikeasti haluan tuolloin käyttää. Koska käyttöjakso tulee olemaan aiempaa pidempi valitsen mukaan enemmän tuotteita. Nyt kesäksi valitut meikit ovat käytössäni kesä-elokuun, ja sitten syksyksi valitsen uuden kokonaisuuden. Enää en kuitenkaan pakota itseäni valitsemaan tuotteita kaikista tuoteryhmistä, vaan poimin mukaan vain ne meikit, joita haluan oikeasti sitoutua käyttämään kyseisen vuodenajan. Luonnollisestikin projekteissa mukana olevat tuotteet ovat etusijalla käytössä, mutta en kuvannut niitä tähän postaukseen, jotta en turhaan toista sisältöjä. Mutta nekin siis kuuluvat kesän käyttömeikkeihin! Ainoastaan projektituotteista merkitsen käyttökerrat ylös.


Millaiset meikit inspiroivat itseäni kesäisin? Luomiväreissä pronssiset sekä toisaalta värikkäät. Ja värikkäistä nimenomaan kirkkaat värit, ei pastelliset, jotka itselle on kevätsävyjä. Värikäs sävy voi olla meikissä vaikkapa yksittäisenä väripilkkuna taikka rajauksena. Myös metalliset tai "kostean" näköiset sävyt ovat kesällä kivoja. Näihin voidemaiset tai nestemäiset luomiväritkin on erinomaisia. Poskipunissa ja huulimeikissä kesäisin tykkään erityisesti raikkaista korallisista tai pinkkiin taittavista sävyistä sekä toisaalta nude-sävyistä. Aurinkopuutereissa mattasävyjen lisäksi hehkuvammat sävyt on mielestäni ihania kesäisin. Meikkipohja on kiva olla ohut, esimerkiksi joku hyvin vesimäinen meikkivoide.


Tänään oli todella pimeää kuvata, mutta näillä kuvilla mennään nyt [osa kuvista otettu jo aiemmin]. Viikolla en todennäköisesti ehtisi kuitenkaan tehdä postausta loppuun, koska on normaalia pidemmät päivät koululla ja illat teen koulutehtäviä, jotta juhannukselta pääsen koulusta vapaalle. Katsotaan nyt, mitkä meikit halusin ottaa tämän kesän käyttömeikeiksi. Aloitetaan luomiväripaleteista, koska miksipäs ei!




Luomiväripaletit:

Huda Beauty New Nude 

Anastasia Beverly Hills Riviera

Morphe The Jaclyn Hill palette

Natasha Denona Yucca

Natasha Denona Mini Gold

Sigma Ambiance


Nämä kuusi palettia nousivat selkeinä valintoina esiin kesäpaleteiksi. Juuri ostamani Yucca-paletti tottakai, jota sitten muut paletit kivasti täydentävät. Mukana on värikkäämpiä paletteja sekä kultaan/pronssiin meneviä, kaikkea mitä kesään voin toivoa. Sigman paletti on jäänyt lähes käyttämättä, vaikka on niin upea! Miksi? Koska omistan niin paljon paletteja. Nyt se pääsee arvoiselleen paikalle. Tämä palettijoukko on muutoinkin niin ihana, että nämä pysyvät ehdottomasti jatkossakin kokoelmassani. Yuccan ostettuani pitäisi kyllä tämän vuoden aikana luopua jostain paletista, koska en halua kasvattaa niiden kokonaismäärää enää yhtään.


Luomiväreihin otin mukaan lisäksi Laura Mercier Caviar Stick eye color-voidemaisen luomivärikynän sävyssä Bed of Roses, jolla syntyy yksistäänkin kaunis silmämeikki. Ripsivärinä käytössäni on tällä hetkellä Cliniquen high impact mascara, joka ei ole tarpeeksi musta omaan makuuni, mutta ihan perushyvä ripsiväri muutoin.


Pohjustajat:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Original

smashbox Photo Finish Minimize Pores primer

smashbox Photo Finish Vitamin Glow primer

Sensai Brightening Make-Up Base


Peiteaineet:

Maybelline Fit me! concealer

MAC Pro Longwear concealer


Kuvassa mukana myös hiljattain ostamani Sensain Bronzing Gel, jota aion käyttää eri tavoin. Urban Decayn silmämeikinpohjustaja, smashboxin Minimize Pores-pohjustaja sekä peiteaineet on kaikki mahdollisia saada loppumaan tänä vuonna, joten siksi valikoin ne nyt myös tähän mukaan.


Puuterit:

Laura Mercier Translucent Loose Setting powder

Hourglass Ambient Lighting powder [Luminous Light]


Meikinkiinnityssuihke:

Urban Decay All Nighter Long Lasting Makeup Setting Spray


Puutereista Laura Mercier meikin kiinnitykseen, Hourglass hehkua tuomaan. Hourglass Ambient Lighting powder kuuluu aina käyttömeikkieni joukkoon, vaikka en sitä sentään ihan päivittäin käytä, koska haluan muillakin tavoin meikkailla.


Kasvopaletit:

Dior Backstage Glow Face palette [001 Universal]

By Terry Brightening CC palette [2. Beach Bomb]

Otin mukaan pari kasvopalettia, jossa on aurinkopuuteri-, poskipuna- ja/tai korostuksiin sopivia sävyjä.



Aurinkopuuterit:

Catrice Bronze Away To Maui Matt Face & Body Bronzer

Charlotte Tilbury Beautiful Skin Sun-Kissed Glow Bronzer [1 Fair]

Too faced Chocolate Gold Soleil bronzer [Luminous]

Physicians Formula Butter Bronzer


Aurinkopuutereita innostuin ottamaan jopa neljä mukaan, mutta onpahan vaihtelun varaa ja sekä mattaista että hehkuvaa. Physicians Formulaa voisi olla hauska kokeilla pannuttaa, koska olen käyttänyt sitä paljon ja tuote on itselle todella mieleinen. Jospa sen ottaisi sitten myös syksyn meikkeihin mukaan!


Kesämeikkeihin otin mukaan myös Makeup Revolution Glow Molten Body Glow-nestemäisen korostusvärin kasvoille ja vartalolle.


Korostuksiin:

BECCA Shimmering Skin Perfector [Opal]

Wet n wild Megaglo Highlighting Powder [Precious Petals]


Poskipunat:

Hourglass Ambient Lighting Blush Quad [Ghost]

Givenchy Prisme Libre Blush [2 Taffetas Rosé]

Tarte Amazonian clay blush [Glisten]


Hourglassin poskipunapalettia käytin koko toukokuun sekä tämän kuun alun, ja haluan jatkaa sen käyttöä.


Huulimeikit:

Fenty Beauty Gloss Bomb [Fenty Glow]

Isadora Twist-Up Gloss Stick [16 Milk'n Chocolate]

Bobbi Brown Crushed Liquid Lip [Mango Mood]

Buxom Full-On Plumping Lip Cream [Tulum-Tini]


Huulimeikkeihin en näköjään tullut valinneeksi yhtään "perinteistä" huulipunaa. Tämä joukko on itselleni täydellinen kesään enkä muuta kaipaa.


Tässä ei tosiaan ollut nyt seuraavien kategorioiden tuotteita: meikkivoiteet, silmien- ja huulten rajaustuotteet sekä kulmatuotteet. 


Mitä meikkejä sun kesän meikkipussiin tai meikkilaatikkoon kuuluu? Kenties jotain samoja tuotteita kuin mitä tässä oli?

Kosmetiikkaostokset | toukokuu 2024

05 kesäkuuta, 2024

Toukokuussa tein muutaman kuukauden tauon jälkeen kosmetiikkaostoksia. Tiesinkin näin tapahtuvan, koska menimme koulun kautta (joskin omakustanteisesti) kosmetiikka-aiheiselle yritysvierailulle Helsinkiin. Halusin sen kerran hyödyntää suuren alennuksen, jonka opiskelijana sai. Lisäksi tein yhden tilauksen kuun loppupuolella. Toukokuulta näin ollen kahdet ostokset. 


Ensimmäisenä esittelen Helsingin ostokset, joista kaikista tuli -40%. Tiesin jo etukäteen, että tulen todennäköisesti ostamaan muutaman Sensain meikkituotteen. Ihonhoitoa en Sensailta nyt edes harkinnut, koska pakko saada ensin muita tuotteita käytettyä pois. Meikkejäkään en olisi toki näistä (tai muistakaan) kategorioista todellakaan tarvinnut, mutta halusin hyödyntää tilaisuuden. Lähinnä meikkien suhteen yritän huolehtia siitä, että kappalemääräisesti tuotteita loppuu tänä vuonna enemmän kuin mitä ostan. Helsingistä ostin yhteensä neljä tuotetta, joista kaksi meikkejä.


Sensailta ostin kaksi tuotetta. Ensimmäinen on Brightening Make-Up Base-pohjustaja. Tämä heleyttävä meikinpohjustusaine kuvaillaan hoitonesteen tyyppiseksi pitäen ihon kosteutetun tuntuisena, mutta samalla pidentäen meikin kestoa. Tuote on pumppupullossa. Lisäksi hankin testiin Bronzing Gel-sävyttävän geelin, jonka luvataan kosteuttavan ihoa antaen sille samalla läpikuultavan pronssinvärisen sävyn. Otin vaaleimman sävyn, BG61 Soft Bronze. Aion kokeilla tuotetta yksistään, pohjustajana, sekoitettuna toiseen meikkivoiteeseen sekä tietyissä kasvojen kohdissa meikkivoiteen päällä. Otan nämä tuotteet tässä lähipäivinä käyttöön. Katsotaan sitten mitä tykkään tuotteista. Olen näistä hyvin innoissani. Sensailta en ole koskaan kokeillut meikkejä ripsiväriä lukuun ottamatta.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

☆Heleyttävä pohjustaja noin 72.40€-78.30€/30ml

☆Sävyttävä geeli noin 38.50€-44.70€/50ml


Ostin myös ATOPIKin Itseruskettavan kasvoveden. Yleensä en käytä mitään itseruskettavia tuotteita, mutta kiinnostukseni heräsi kovasti tätä kohtaan. Tällä pitäisi saada kaunis luonnollinen päivetys. Aion kokeilla tätä tulevana viikonloppuna ensimmäisen kerran, kun ei ole pakko mennä minnekään. Niin näkee vähän millainen tuote on. Tuotetta ohjeistetaan käyttämään aluksi päivittäin kunnes haluttu sävy on saatu ja sen jälkeen kolmen päivän välein sävyn ylläpitämiseksi. ATOPIK on suomalainen luonnonkosmetiikkasarja. Toisena tuotteena ostin NUXEn Very Rose Fresh Toning Mist-kasvosuihkeen. Tykkään kovasti tämän sarjan puhdistusvaahdosta, joka on minulla tällä hetkellä aamuisin käytössä. Siinä on kiva ruusun tuoksukin. Tätä suihketta en ole aiemmin omistanut, joten mielenkiintoni heräsi kun tykkään muutoinkin paljon kasvosuihkeista. 


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

☆ATOPIK noin 24€-26.90€/100ml

☆NUXE noin 21.50€-22.40€/200ml


Lisäksi tein tilauksen Cultbeautylle. Ostin pitkästä aikaa Natasha Denonan paletin. Minähän keräilen näitä, joskaan aivan kaikista en ole ollut kiinnostunut. En jäänyt odottamaan Golden paletin myyntiin tuloa, koska hankin paletit aina vasta myöhemmin kun on nähnyt enemmän niistä arvioita sekä saa alennuksella. Ostin nyt aikaisemmin ilmestyneen, ja yhden eniten itseäni koskaan kiinnostaneista Natasha Denonan paleteista, Yuccan. Mutta Golden paletista puheen ollen, sen pitäisi tulla tänään myyntiin muun muassa Natasha Denonan omille sivuille ja pikkuhiljaa muuallekin. Golden on uudistettu versio aiemmasta Gold-paletista. Lisäksi kokoelmassa ilmestyy korostusväri-paletti sekä huulikiilto. Highlighterit näyttävät ihanan metallisilta ja "kosteilta", mutta Instagramissa näin Natasha Denonan tilillä swatchit, ja niissä näkyi kimalletta kun ne oli tehty siveltimellä. Jäi vielä kysymysmerkiksi olisiko kimalle sen tyyppistä, että se estäisi itseäni käyttämästä tuotetta korostuksiin. Jään odottamaan näin ollen arvioita ja videoita korostuspaletista, ja pohdin sitten voisiko paletti olla mieleinen ja toisiko se jotain lisäarvoa kokoelmaani. Luomiväripaletin aion kyllä hankkia myöhemmin.


Yucca pääsee nyt kuitenkin ehdottomasti heti testiin ja käyttöön. Ja voinkin ihan rauhassa pysähtyä paletin äärelle, koska varmaan kesällä ei tule muita paletteja hankittua. Se on aina jännä katsoa millaisia meikkejä uudella paletilla lähtee itsellä ensimmäisenä muodostumaan! Tässä on niin itseni näköiset sävyt ja voin kuvitella käyttäväni tätä etenkin kesäisin, syksyisin ja talvisin. Sain paletista -20% alennuksen.

☆Paletin normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 72.30€-79€


Mitä kosmetiikkaostoksia olet tehnyt viime aikoina?

Loppuneet tuotteet | maaliskuu 2024

26 toukokuuta, 2024

Tähän kohtaan taas lisää loppuneita tuotteita, kun vuorossa ovat maaliskuun loppuneet. Kiva kun joskus saa jotain purkkeja heittää poiskin. Siitä tulikin mieleeni, että ehkä kuulitte jo, että Glossybox lopettaa toimintansa pohjoismaisilla markkinoilla. Kesäkuun boksi tulee jäämään viimeiseksi. Itselleni tämä sopii oikein hyvin, koska minulla olisi ollut määräaikaistilaus vuoden loppuun, mutta mieluummin en enää vastaanottaisi kauneusbokseja. Sitten kyllä tuotteet alkaa oikeasti vähentyä, koska joka kuukausi ei tule uusia. Toki ostan välillä jotain, mutta en kuukausittain. Nyt toukokuussa olen pitkästä aikaa tehnyt kosmetiikkaostoksia, mutta niistä sitten kun olen saanut myös tilauksen, jota vielä odotan.


Maaliskuussa loppuneet tuotteet kategorioittain:

Meikkituotteet: 1kpl

Kynsien hoitotuotteet & kynsilakat: -

Ihonhoitotuotteet kasvoille: 2kpl

Vartalotuotteet: 1kpl

Hiustuotteet: 1kpl

Vartalosuihkeet & hajuvedet: -

Yhteensä 5 tuotetta



Meikkituotteet


 Urban Decay All Nighter Long Lasting Makeup Setting Spray [meikinkiinnityssuihke]


Paras meikinkiinnityssuihke, jonka ostan aina uudestaan! Tämä on itselläni suosikkisuihke erityisesti kesäisin, koska tuote kiinnittää meikin ja pitää sen paikoillaan kuumemmillakin ilmoilla. Sanon tämän aina tästä suihkeesta kertoessani, mutta mielestäni All Nighter ei ole kaikista paras poistamaan puuterisuutta iholta. Jossain määrin se sitäkin tekee, mutta tähän tarkoitukseen esimerkiksi MACin Fix+ on huomattavasti tehokkaampi [joka ei sitten taas kuitenkaan yhtä hyvin pidennä meikin kestoa]. All Nighter on miellyttävä suihkuttaa meikin päälle eikä se kuivuttuaan tunnu kasvoilla. Suihkeen luvataan antavan jopa 16 tunnin pysyvyys. Tästä on vaikea sanoa, koska myös muilla käytetyillä meikkipohjatuotteilla on luonnollisesti merkitystä. Mutta jos kaikki tuotteet toimivat hyvin yhteen ja olen laittanut All Nighteria, ei ihoni yleensä ala kiiltelemään päivän mittaan siten, että sitä tarvitsisi korjailla.


All Nighter-suihkeista tämä on se suihke, joka jättää luonnollisen lopputuloksen eli ei sinänsä muuta meikin ulkonäköä. Uusin tulokas All Nighter-suihkeisiin on punaisessa pullossa oleva All Nighter Hyaluronic Acid Dewy Setting Spray, jonka pitäisi nimensä mukaisesti kosteuttaa ja antaa hehkua.


☆Tuotteen määrä: 118ml☆ [Saatavilla myös koossa 30ml]

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 26.80€-38€/118ml

Meneekö jatkoon? Ehdottomasti kyllä, ja uusi on jo hankittuna. Jos olisi pakko valita vain yksi meikinkiinnityssuihke ja luopua muista, pitäisin tämän itselläni. Ehdottomasti tehokkain pitämään meikin paikoillaan.



Ihonhoitotuotteet kasvoille



Garnier Moisture Bomb Lavender Tissue Mask [kangasnaamio]


Garnierin kangasnaamioita on aina niin ihana käyttää. Tämä laventelinaamio lupaa virkistystä sekä runsasta kosteutusta, ja molempia se tekikin. Naamiossa oli mielestäni miellyttävä tuoksu eikä se ollut liian voimakas. Naamion vaikutusaika on 15 minuuttia. Tuotteen pitäisi sopia myös herkälle iholle.


Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 2.20€-3.90€

Meneekö jatkoon? Kyllä, ehdottomasti! Käytän kuitenkin tässä kohdin kaikki kotona olevat kangasnaamiot pois ennen kuin ostan uusia, ja pari Garnierin naamiotakin vielä muistaakseni löytyy.


Drunk Elephant B-Hydra Intensive Hydration Serum [seerumi]


Tästä seerumista tykkäsin todella paljon. Kosteutti ihoa tehokkaasti ja ihosta tuli kimmoisampi kuin koskaan aiemmin millään muulla seerumilla. Iho jäi kauniin heleäksi. Seerumin koostumus on melko jämäkkää. Kädelle laittaessa se ei liiku minnekään. Levitettäessä iholle se ei kuitenkaan tunnu paksulta, on helppo levittää ja imeytyy nopeasti.


Tuotekuvauksen mukaan tämä erittäin kosteuttava seerumi tekee ihon rakenteesta ja sävystä paremman näköisen. Iho näyttää terveeltä ja hehkuvalta. Seerumi on vesipohjainen. Se sisältää lisäksi muun muassa ihoa hoitavaa ananasuutetta [Ananas sativus Fruit Extract] sekä kosteuttavan vesimeloni- [Citrullus lanatus Fruit Extract], omena- [Pyrus malus Fruit Extract], linssi [Lens esculenta Fruit Extract]- kompleksin, mikä vähentää pienten juonteiden näkyvyyttä. Seerumissa on lisäksi niasiiniamidia sekä hyaluronihappoa. Ainesosista löytyy myös muun muassa B5-provitamiini [Panthenol], jonka pitäisi kosteuttaa ihoa sekä tukea sen suojakerroksen toimintaa. Tuotteen sanotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille ja sen pH on 5.7. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita. Raaka-aineiden tuoksua ei juurikaan erota. Ehkä ihan kevyt tunkkainen tuoksu, mutta se on hyvin mieto eikä jää iholle. Seerumia voi sekoittaa esimerkiksi Drunk Elephantin Virgin Marula Luxury Facial Oil-kasvoöljyn kanssa lisäkosteuden saamiseksi. 


Pullossa ei ole irrotettavaa korkkia, vaan yläosaa sivulle kääntämällä pumppuosa tulee esiin. Pakkaus on vahvan oloista muovia.



Drunk Elephant on kiinnostanut minua aina merkkinä, mutta esimerkiksi heidän silmänympärysvoiteesta en pitänyt. Se aiheutti kutinaa iholleni, mitä en muista koskaan tapahtuneen minkään kosmetiikkatuotteen kanssa aiemmin. Siitä on kyllä jo useampi vuosi kun voidetta käytin, joten en tiedä onko koostumus nykyään vielä sama. Muutama Drunk Elephantin tuote minulta löytyy vielä kotoa, ja haluaisin laajemminkin testailla merkkiä.


☆Tuotteen määrä: 50ml

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 43.20€-50€

Meneekö jatkoon? Kyllä, ehdottomasti menee. Luultavasti ostan tämän seerumin kun joskus tulee se hetki, että saan kaikki muut tuotteet ensin käytettyä. Seerumi on arvokas, mutta pakkauskoko on tosiaan 50ml ja kestääkin siksi pitkään.


Vartalotuotteet


Palmolive Soft with Luxurious Floral Notes [deodorantti]


Palmoliven roll-oneista tämä on suosikkini tuoksultaan. Tässä on aika makea kukkaistuoksu. Käytän aina joinakin päivinä Schmidt'sin alumiinitonta deodoranttia, mutta en tykkää sitä koko ajan käyttää, jolloin Palmolivet ovat sitten yksi vaihtoehto.


☆Tuotteen määrä: 50ml

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 2.20€-2.90€

Meneekö jatkoon? Ehdottomasti. Nyt minulla on Palmolivea toisessa tuoksussa sekä jotain muita deodorantteja niin käytän ne tässä kohdin pois. Seuraavaksi haluaisin kokeilla Palmoliven suihkutettavaa sitrustuoksuista antiperspiranttia.


Hiustuotteet


Lh-Beauty Oliivi hoitoaine


Tämä hoitoaine ei valitettavasti riittänyt kosteuttamaan ja silottamaan luonnonkiharaa hiustani. Ei silloin kun minulla ei ollut vielä raitoja eikä varsinkaan nyt raitojen aikana. Siitä puheen ollen, olen nyt kasvattamassa raitoja pois. Minulla on ollut raidat melkein koko aikuisikäni, lukuun ottamatta joitakin vuosia välissä kun olen pitänyt vain ihan omaa hiusväriä. Nyt olen vähän kyllästynyt raitoihin. Kesällä varmaankin värjään hiukset ihan vain yhdellä sävyllä, mahdollisimman lähelle omaa väriä.


Tuotekuvauksen mukaan tämä hoitoaine on kehitetty erityisesti värjätyille/käsitellyille hiuksille. Oliiviöljy kosteuttaa hiuksia ja sen pitäisi tehdä niistä helpommin kammattavat. Minulla on tästä sarjasta vielä hoitosuihke käytössä. Siitä tykkään hiukan enemmän, joskaan sekään ei meinaa niin jaksaa raidoitettuun hiukseen vaikuttaa. Näissä tuotteissa on tosi kiva tuoksu. Ei sellainen tunkkainen oliivi, vaan ennemminkin pirtsakka.


☆Tuotteen määrä: 250ml☆ 

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 4€-4.30€

Meneekö jatkoon? En ostaisi uudelleen, koska ei ole riittävän tehokas omille hiuksilleni, mutta tuotetta oli kuitenkin ihan kiva käyttää. Hoitoaineessa oli todella miellyttävä pehmeä koostumus ja kiva tuoksu. Plussaa tuotteen kotimaisuudesta.


Oliko tässä joukossa sinulle tuttuja tuotteita? Kenties suosikkituotteita tai sellaisia, joista et tykkää?