Kokoelmasta poistuvat meikit | Osa 1 | Ace Beautē Eyeshadow Amplifying Base

17 joulukuuta, 2023

Olen jo pitkään miettinyt aloittavani oman postaussarjan niille meikeille, joita en ole saanut itselläni toimimaan syystä tai toisesta. Tämä voi johtua esimerkiksi tuotteen laadusta taikka sävystä. Otan näihin postauksiin aina kerralla esittelyyn 1-3 tuotetta riippuen siitä, miten niitä on kertynyt. Meikkejä testaillessa otan erilleen omaan laatikkoonsa sellaiset, jotka eivät oikein vaikuta toimivan itselläni. Jotain yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta en kuitenkaan jätä testausta vain kertaan tai pariin, vaan yritän eri tavoin kokeilla miten tuote saattaisi toimia. Jos useammista kokeiluista huolimatta siitä ei tule sellaista, jota haluaisin käyttää, on tuotteen aika lähteä eteenpäin. Tässä postaussarjassa nähdään siis näitä meikkejä. Toivottavasti näistä voi olla apua teille tuotevalintoihin. Valitettavasti kaikki meikkituotteet eivät toimi kaikilla ja myös mieltymykset ovat erilaisia. Näissä voi joskus näkyä sellaisia meikkejä, jotka ovat jonkun toisen suosikkeja. Itsekin olisin halunnut tuotteista pitää, mutta valitettavasti niin ei käynyt. 


Sain tähän vasta yhden tuotteen testauksen valmiiksi, mutta ajattelin tehdä siitä jo oman postauksen. Näin saan myös tuotteen jo lähtemään eteenpäin. Kyseessä on Ace Beautēn Eyeshadow Amplifying Base-silmämeikinpohjustaja.


Silmämeikinpohjustajat ovat aina olleet itselleni haastavin tuotekategoria löytää niitä lähes täydellisiä tuotteita. Jos koostumus on miellyttävä, meikki ei pysy täysin paikoillaan, tai päinvastoin. Valitettavasti tämä Ace Beautēn pohjustajakaan ei toiminut minulla. Osasin sitä kyllä odottaa, koska kyseessä on hyvin pigmenttinen pohjustaja ja ne ovat yleensä toimineet huonosti pysyvyyden osalta.


Mitä tuotteen luvataan tekevän ja miten nämä lupaukset mielestäni toteutuivat?


  • Lupaa täyden peittävyyden. Tuote on hyvin pigmenttistä ja riittoisaa. Alla olevassa kuvassa näette kuinka olen ottanut tuotetta kädelle vain aivan pienen määrän, mutta siitä riittäisi jo laajemmallekin alueelle levitettäväksi. Vaalea sävy tulee voimakkaasti esiin [tuote on minulla sävyssä light]. Meikkejä laitan kasvoille aina mahdollisimman ohuen kerroksen, koska yleensä tuotteet pysyvät näin paremmin ja näyttävät mielestäni kauniimmilta. Myös tätä pohjustajaa laitoin ohuen kerroksen. Se vaalensi ja tasoitti ihon selkeästi, mutta ohut kerros ei ollut vielä täydellisen peittävä (luultavasti vähän paksumpi kerros sen kuitenkin tekisi). Luultavasti tämä väite pitää siis paikkansa.

  • Tuo luomivärien sävyt paremmin esille. Tämä pitää paikkansa. Vaalea pohjustaja korosti kauniisti sävyjä. Kerkesin kylläkin kokeilemaan tätä ainoastaan Urban Decayn ja Huda Beautyn luomivärien kanssa, vaikka testasin pohjustajaa yli kymmenen kertaa.
  • Pidentää silmämeikin kestoa. Itselläni tämä ei toteutunut. Silmämeikki kasaantui etenkin toisessa silmässä pahasti luomivakoon. Luomivärit eivät pysyneet paikoillaan edes työpäivän ajan. Kokeilin tuotetta kaikin mahdollisin tavoin (puuteroituna, ei-puuteroituna, eri mittaisia aikoja kuivumiseen ennen luomivärin levitystä jne.), mutta tulos oli aina sama. Tämän johdosta en halua käyttää tätä pohjustajaa. Jos meikki ei pysy paikoillaan, muilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä.


Mistä pidin tässä tuotteessa ja mistä en?


+ Luomivärien sävyt tulevat todella kauniisti esiin.

+ Pohjustajassa on miellyttävä koostumus eikä se esimerkiksi tunnu yhtään kuivalta iholla.

+ Tuote on erittäin riittoisaa. Yksi pakkaus riittäisi varmaan vuosiksi, vaikka ei käyttäisi muita tuotteita kuin tätä.

+ / - Kuivuu melko nopeasti, mutta jättää joksikin aikaa (vielä ainakin 10 minuuttia levityksen jälkeen) aivan kevyesti tuntuvan tahmean pinnan. Siis todellakin vain niin, että sen juuri ja juuri tuntee. Toisaalta tahmea pinta voi olla eduksi tarraamaan meikkiä paikoilleen. Toisaalta on mahdollista, että se aiheuttaisi hiukan meikin liikkumista, jos kyse on vain siitä ettei tuote täysin kuivu pitkään aikaan. Joskushan pohjustajien (tähän luen nyt myös kasvomeikin pohjustajat) ominaisuuksiin kuuluu tahmeus, vaikka tuote sinänsä on "kuivunut." Niinpä vielä tänään kokeilin pohjustajaa silmille yksistään, vaikka en muutoin meikannut. Kyllä se oli kuivunut täysin jo jossain puolen tunnin ja tunnin välillä levityksestä iholle, eikä mitään tahmeutta enää tuntunut.

- Ei pidä itselläni meikkiä paikoillaan. Tämä on minulle tärkein kriteeri silmämeikinpohjustajien kanssa. Vasta sen jälkeen muilla ominaisuuksilla on merkitystä.

- Vaikka voidetta otti käytössä miltei nuppineulan kokoisen pisaran, tuntui että sekin oli jo liikaa yhteen käyttökertaan. Tämä aiheutti sen, että voidetta menee joka kerta hukkaan. Lisäksi pakkaus on sellainen, että se työntää itsestään pohjustajaa ulos, joten korkki on suljettava nopeasti.


Nykyään Ace Beautēn pohjustaja on erinäköisessä pakkauksessa eikä siitä ole enää eri sävyjä, vaan ainoastaan Universal Color-versio. Tuote on kuitenkin samalla nimellä ja tuotekuvaus on sama, joten lienee edelleen hyvin samantyyppinen pohjustaja. Pakkauskoko on edelleen 15ml.


Ace Beautēn silmämeikinpohjustajan normaalihinta on $14.99


Mitä silmämeikinpohjustajia tykkäät käyttää, mikäli niitä käytät? Onko joku silmämeikinpohjustaja ollut mielestäsi erityisen huonosti toimiva?

Joulukalenterit 2023 | Bangerhead & Essie | Luukut 5-11

11 joulukuuta, 2023

 Katsotaan tässä kohdin mitä Bangerheadin ja Essien joulukalentereiden luukuista 5-11 on tullut.



Bangerhead


Luukku 5


Viidennessä pussukassa oli kolme tuotetta, Clarinsin Lip Comfort Oil-huuliöljy [hunaja, 01 Honey], Clarinsin Natural Lip Perfector-huulivoide [sävy 01 Rose Shimmer] sekä Anastasia Beverly Hillsin Crystal Lip Gloss-huulikiilto [Glass, väritön]. Clarinsin huuliöljyt on todella hyviä, minulla on näitä jo muutama ennestään. Tätä hunajaversiota en ole kuitenkaan ennen kokeillut, joten kiva että tuli itselleni uusi tuote. Näistä huuliöljyistä juurikin tämä hunaja soveltuu tuotekuvauksen mukaan myös yönaamioksi. Tuote saa jäädä kuitenkin toistaiseksi odottamaan käyttöönottoa, koska huuliöljyjä en halua pitää kovin montaa kerrallaan avattuna. Öljy tuli kalenterissa koossa 1.4ml, eli tuotteesta riittää monen moneksi kertaa.


Lip Perfector-huulivoide on myös ennestään itselleni tuttu tuote. Valitettavasti minulla on juuri tämä sama sävy nyt käytössä, mutta jätetään varakappaleeksi. Nämä huulivoiteet ovat miellyttävän tuntuisia ja antavat kevyen sävyn. Sopivat kivasti huolittelemaan huulet jos haluaa vähän sävyä, mutta ei halua laittaa varsinaista huulimeikkiä. Itselläni nämä ovat jääneet aika vähälle käytölle ja juuri vähän aikaa sitten otinkin tuotteen esille. Jossain näitä näytetään kutsuttavan huulivoiteiksi ja jossain huulikiilloiksi. Itse laitan aina ensin jonkin "tavallisen" huulivoiteen, ja kun se on imeytynyt, tämän siihen päälle. Tuote tuli kalenterissa 5ml:n koossa, eli jälleen reilussa koossa. Kolmantena tuotteena oli Anastasia Beverly Hillsin väritön huulikiilto. Anastasian värilliset huulikiillot ovat yhtiä suosikkituotteitani huomioiden kaikki huulimeikit. Värittömiä huulikiiltoja en sen sijaan käytä enkä siksi niitä omistakaan. Mietin kuitenkin, että voisin kokeilla käyttää tätä huultenrajauskynän kanssa. Sen sijaan huulipunien päällä en käytä kiiltoja. Tuotekuvauksen mukaan tämän huulikiillon pitäisi tuoksua persikalle. Kiilto tuli koossa 3.1 ml eli paljon tuotetta tässäkin.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Clarins-huuliöljy noin 20.50€-26.50€/7ml

Clarins Lip Perfector noin 18€-22.90€/12ml

Anastasia Beverly Hills Crystal Lip Gloss noin 20.90€-24€/4.8ml


Luukku 6


Kuudennessa luukussa oli davines Liquid Spell-hiuseliksiiri, jonka pitäisi tehdä ohuista tai käsitellyistä hiuksista vahvemmat ja kiiltävät. Tuote aktivoituu lämmöstä. En yleensä föönaa hiuksia, joten täytyy kokeilla jonkun muun lämpölaitteen kanssa. Tämän pitäisi muuttua purkista otettaessa nesteestä vaahtomaiseksi. Olen innokas käyttämään erilaisia hiustuotteita, joten tällekin tulee ehdottomasti käyttöä.

☆Tuotteen normaalihinta noin 18€/50ml☆ [Saatavilla myös koossa 125ml]


Luukku 7


Seitsemännessä luukussa oli Verso Skincaren Super Eye Serum-silmänympärysihon seerumi. Tuotekuvauksen mukaan seerumi vähentää silmänympärysihon turvotusta sekä häivyttää tummia silmänalusia ja juonteita. Tuote sisältää retinolia.

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 51.90€-60€/15ml☆ [Saatavilla myös koossa 30ml]


Luukku 8


Kahdeksas pussukka sisälsi Urban Decayn All Nighter Long Lasting Makeup Setting Spray-meikinkiinnityssuihkeen. Tähän mennessä testaamistani suihkeista paras pidentämään meikin kestoa, ja voin sanoa että olen kokeillut monia! Minulta tyhjenee näitä kohta yksi pullo, mutta sille löytyy jo uusi kappale tilalle. Jääköön tämä silti jonon jatkoksi, koska käytän tuotetta kuitenkin niin usein.

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 15€-17.50€/30ml☆ [Saatavilla myös koossa 118ml]


Luukku 9


Yhdeksäntenä päivänä tuotteena oli Molton Brown Fiery Pink Pepper Bath & Shower Gel-suihkugeeli. Olisipa tullut jossain toisessa tuoksussa. Tämä lähtee avaamattomana eteenpäin. Ennen kalenterin hankkimista katsoin netissä sisällön läpi ja muistan ajatelleeni tuolloin, että tämä on ainoa tuote jota varmuudella en ota omaan käyttööni. Kylpy- ja suihkugeeli tuli kalenterissa koossa 100ml.

☆Tuotteen normaalihinta noin 28€/300ml


Luukku 10


Luukussa 10 oli kaksi kappaletta Beauty of Joseonin Relief Sun: Rice + Probiotics SPF 50-aurinkovoidetta. Kokoa en näistä näe, taitaa jäädä pakkauksessa olevan tarran alle. Saattaa olla, että on 10ml, mikä on ainakin myynnissä oleva koko isomman koon rinnalla. Tuotekuvauksen mukaan tämä on kevyt, mutta kosteuttava aurinkovoide kemiallisella suojalla. Ehkä ei tähän vuodenaikaan itselläni niin innostusta herättävä tuote, mutta kesällä käytän oikein mielelläni. Lisäksi luukussa oli Skinceuticals C E Ferulic-antioksidanttiseerumi koossa 4ml. Huh, onpas tällä tuotteella hintaa! Eikä muutoinkaan yhtään itseäni innostava seerumi. Tätä en aio käyttää.


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Beauty of Joseon noin 20€-23.90€/50ml

Skinceuticals noin 163.50€-191.45€/30ml


Luukku 11


Luukku 11 sisälsi kaksi näytekokoista hajuvettä sekä vartalovoiteen. Hajuvedet ovat Juliette has a gun Ode to Dullness sekä Ellis Brooklyn Vanilla Milk Eau de Parfum. Vartalovoiteena oli Sol de Janeiron Brazilian Bum Bum Cream. Minulta löytyy merkin voiteita jo muutama ennestään, mutta tätä tuoksua onneksi vain toinen samanlainen pikkupurkki [25ml]. Sol de Janeiron voiteet ovat hyviä laadultaan, mutta käytän näitä myös etenkin tuoksun takia. Kalenterissa tullut voide on itselleni niin kesäinen tuoksultaan, että tähän vuodenaikaan en tätä avaa. Mutta tuoksu on ihana!


Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Juliette has a gun noin 86.50€-99€/50ml☆ [Saatavilla myös koot 7.5ml ja 100ml]

Ellis Brooklyn noin 119€/50ml☆ [Saatavilla myös koot 7.5ml ja 10ml]

Sol de Janeiro noin 21.90€-27€/75ml☆ [Saatavilla myös koot 240ml ja 500ml]


Essie



Luukut 5-8



Luukku 5: tumma punainen sävy [5ml], wicked

Luulin sävyä tummanruskeaksi, kunnes tarkistin Essien sivuilta kuvauksen. Varmaan hämärästä valaistuksesta johtuen! Joka tapauksessa tämä ei ole sävy, jota lähtisin itse ostamaan. Mutta voi näyttää kynsillä kivaltakin, joten kokeilen.


Luukku 6: mattapintainen päällyslakka [13.5ml], gel couture matte top coat


Luukku 7: kynsilakanpoistoaine [25ml], Good as Gone clarifying nail polish remover


Luukku 8: valkoinen [13.5ml], tuck it in my tux

Essie kuvaa sävyä silkkiseksi norsunluunvalkoiseksi. Kiva sävy! Pari valkoista sävyä minulla on jo Essieltä ennestään, mutta ei onneksi tätä.


Luukut 9-11


Luukku 9
: vihreä [5ml], off tropic

Essien kuvauksen mukaan rehevän metsikön vihreä. Myös joulun mieleeni tuova vihreä. 


Luukku 10: kynsiöljy [5ml], apricot nail & cuticle oil


Luukku 11: sininen [5ml], bikini so teeny

Kimalletta sisältävä sininen. Tämä olikin jo ennestään nimeltään itselleni tuttu lakka.

Joulukalenterit 2023 | Bangerhead & Essie | Luukut 1-4

04 joulukuuta, 2023

Joulukalentereiden ensimmäiset luukut ovat auenneet. Nyt onkin ulkona kaunista kun on lunta ja pakkasta. Pidän kovasti siitä hetkestä, kun alkaa olla jo hämärää ja kovemmalla pakkasella maisema on toisinaan samalla hiukan sinertävä. Jos vieläpä luntakin sataa tuolloin aivan hiljalleen. Mitäpä sitten joulukalentereista on näinä päivinä ehtinyt tulla? Tänä vuonna minulla on Bangerheadin ja Essien kalenterit. Kynsilakkakalenteria en olekaan koskaan aiemmin hankkinut, vaikka juurikin etenkin Essien kalenteri on viime vuosina näyttänyt sisällöltään todella hyvältä.


Bangerhead


Luukku 1


Bangerheadin kalenterissa tuotteet tulevat erillisissä numeroiduissa pussukoissa. Ensimmäisessä tuli kaksi kangasnaamiota, Dr. Ceuracle Hyal Reyouth Lifting Mask sekä Klairs Rich Moist Soothing Tencel Sheet Mask. Dr. Ceuraclen hyaluronihappoa ja B5-vitamiinia sisältävä naamio lupaa kosteuttaa, kiinteyttää ja kohottaa. Vaikutusaika on 10-20 minuuttia. Klairsin naamion puolestaan pitäisi rauhoittaa, suojata ja kosteuttaa ihoa. Se sisältää muun muassa keramideja, aloe veraa, hyaluronihappoa ja pantenolia. Vaikutusajaksi mainitaan 15-20 minuuttia. Hyvä aloitus kalenterille! Kangasnaamioita on kiva testailla erilaisia ja nämä olivat sellaisia, joihin välttämättä ei huomio muutoin ensimmäisenä kiinnittyisi.

Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

Dr. Ceuracle noin 4.50€-5€

Klairs noin 4.90€-5.90€


Luukku 2


Toisen päivän pussukassa oli näytekokoinen (2.7g) Hourglassin Unlocked Instant Extensions-ripsiväri. Hourglassin tuotteita olen aika paljon käyttänyt, mutta en koskaan ripsivärejä, joten oli tosi kiva saada tämä kalenterissa. Tuotekuvauksen mukaan tämä erityisesti pidentää ja kohottaa ripsiä sekä tuo jokaisen ripsen tarkasti esiin. Vaikutuksen kuvataan olevan kuin ripsien pidennykset. Ripsivärin voi poistaa lämpimällä vedellä, tämän pitäisi olla nk. tuubimaskara.

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 32€-34€/10g


Luukku 3


Kalenterin ensimmäinen hiustuote tuli kolmannesta luukusta, shu uemuran Essence Absolue Nourishing Protective Hair Oil-hiusöljy. Tuotekuvauksen mukaan öljy suojaa ja ravitsee sekä lisää kiiltoa hiuksiin latistamatta niitä. Sisältää lämpösuojan. Öljy oli kalenterissa koossa 30ml, mikä on reilu koko hiusöljystä. Käytän hiusöljyä silloin jos en käytä seerumia. Vuorottelen niitä aina ihan vain sen mukaan, mitä tekee mieli laittaa. Molemmilla saa kivasti silotettua hiuksia.

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 38.50€-39.95€/50ml☆ [Saatavilla myös koossa 150ml]


Luukku 4


Neljännessä luukussa oli Augustinus Baderin The Rich Cream-kasvovoide. En ole koskaan kokeillut merkiltä mitään, joten kiva päästä tutustumaan siihen. Ostan toisinaan kalliimpiakin ihonhoitotuotteita, mutta Augustinus Bader menee merkkinä sinne hintatason puolelle, jota en kyllä itse aio hankkia. Tämä luksusvoide lupaa kosteuttaa, ravita ja suojata ihoa. Koostumusta on kuvailtu paksuksi ja täyteläiseksi sekä pehmeäksi. Soveltuu erityisesti kuivalle ja normaalille iholle sekä iäkkäämmälle iholle. Ei sisällä hajusteita. Kalenterissa tuote tuli 15ml:n koossa, mikä on pienin myytävänä olevista pakkauksista. Mutta toki oikein hyvä määrä kalenterissa!

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 79€-82€/15ml☆ [Saatavilla myös koossa 30ml, 50ml ja 100ml]


Essie



Luukut 1-4


Luukku 1: keltainen sävy [13.5ml], check your baggage

Essien sivuilla sävy on kuvattu kirkkaan keltaiseksi punaisin pohjasävyin. Ihana sävy, joka itselleni on etenkin kesäsävy.


Luukku 2: vihreä sävy [5ml], win me over

Essien kuvauksin khakinvihreä keltaisine pohjasävyineen. Kaunis vihreä, mitään tätä muistuttavaa ei itseltäni löydykään.


Luukku 3: päällyslakka [5ml], stay longer


Luukku 4: sininen sävy [13.5ml], ripple reflect

Essie kuvailee lakan ruiskaunokin siniseksi punaisine pohjasävyineen. Tästäkin sävystä pidän kovasti. Itselleni ehkä eniten kevät- ja kesäsävy.

Kauneusboksit | Boxycharm + Beauty Boost | lokakuu 2023 [sekä yksi vanhempi boksi]

01 joulukuuta, 2023

Kauneusboksien aika jälleen! Nyt joulukuussa mennäänkin muutoin blogissa sitten taas joulutunnelmiin avaamalla kosmetiikkakalentereita. Toki yritän saada joulukuulle vähän jotain muutakin luettavaa. Syksyn luomiväripalettipostaukset tulevat sitä mukaa kun ehdin ne suinkin tehdä, mutta jatkan kyseisten palettien käyttöä nyt myös alkutalvesta. Näin ollen jatkan postauskokonaisuuttakin syksyn ja talven paletteina. Ainoastaan yhden viisikon paleteista vaihdoin toiseen, muut ovat ne jotka alun perinkin olivat tulossa esittelyyn. 


Tällä kertaa kuitenkin vuorossa kauneusboksien sisältöjä. Mukana on lokakuun Boxycharm + Beauty Boost. Lisäksi vanhimmasta päästä seuraava esittelemättä jäänyt Boxycharm Premium, viime joulukuun boksi. Vertailen taas lopussa vähän näiden kahden sisältöjä. Mietin ensin josko ottaisin kerralla kolme boksia esittelyyn, mutta postauksesta tulisi ehkä sitten jo liian pitkä. Miksei sitäkin voisi toki kokeilla joskus. Jos joku ei vielä tiedä niin Boxycharm-boksit ovat IPSYn ja tilataan nykyään heidän sivuiltaan. Siksi paketeissakin lukee nykyisin IPSY. Kurkataan nyt näihin kahteen boksiin.



Lokakuun 2023 Boxycharm + Beauty Boost


Lokakuun boksi oli ainakin kärsineen näköinen! Olin ostanut Planet Expressiltä siihen taas lisämuovituksen, koska mukana oli paletti. Tiesin laittavani paletin eteenpäin, mutta enemmän siitä jollekin on iloa ehjänä. IPSY oli laittanut laatikkoon mukaan taas vain pienen paperin palasen, joka ei käytännössä suojaa mitään. Itse sisältö oli palettia lukuun ottamatta oikein mieluisa itselleni. Viisi tuotteista oli meikkejä ja lisäksi mukana oli yksi ihonhoitotuote. Tykkään välillä saada meikkipainotteisia bokseja, mutta on kiva ettei niitä tule koko ajan. Vaikka meikit ovat lähinnä sydäntäni, niin bokseista tulee todella mielenkiintoisia ihonhoitotuotteita.


Glow Recipe Watermelon Glow AHA Night Treatment [yönaamio] [minulle valittu tuote]


Glow Recipea otan aina ilolla vastaan. Tämä yönaamio lupaa kosteuttaa, kiinteyttää ja kirkastaa ihoa. Ihosta pitäisi tulla huomattavasti sileämpi ja hehkuvampi tämän AHA-happoja sisältävän tuotteen avulla. Yönaamio sisältää myös muun muassa hyaluronihappoa [Sodium Hyaluronate], vesimelonia [Citrullus Lanatus Fruit Extract] ja niasiiniamidia [Niacinamide]. Tuotetta ohjeistetaan käyttämään 2-3 kertaa viikossa taikka aina tarvittaessa. Tämä on uudistettu versio Glow Recipen aiemmasta Watermelon Glow Sleeping Mask-yönaamiosta, jota en ole koskaan kokeillut. Luin joitakin arvioita tuotteesta ja niiden mukaan tässä uudemmassa koostumus olisi juoksevampi ja tuoksu keinotekoisempi kuin edeltävässä versiossa. Joka tapauksessa odotan innolla tämän testaamista! Tuote on söpössä vaaleanpunakorkkisessa lasipurkissa.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 36.60€-41.25€/60ml☆ [Saatavilla myös koossa 25ml]


F.A.R.A.H Eyeshadow Primer [luomivärinpohjustaja] [oma valintatuote boksiin]

Tämä silmämeikinpohjustaja vaikutti kiinnostavalta ja siksi valitsin sen boksiini. Tuotteella on paljon lupauksia. Sen pitäisi tuoda luomivärien sävyt voimakkaasti esiin, pitää luomivärit koko päivän paikoillaan sekä kosteuttaa ihoa. Lisäksi koostumus kuvataan kevyeksi ja helpoksi levittää. Kosteutus kuulostaa kivalta, mutta mietityttää jaksaako tämä tuote pitää itselläni meikkiä paikoillaan. Jos tämä pitää kaikki lupauksensa, on varmasti sellainen tuote jota ostaisin jatkossa. Pohjustaja sisältää muun muassa jojobaöljyä [Simmondsia Chinensis Seed Oil] ja E-vitamiinia [Tocopheryl Acetate].

Tuotteen normaalihinta noin 16.50€/10ml


Wander Beauty Riviera Blush and Bronzer Palette [poskipuna- ja aurinkopuuteripaletti] [minulle valittu tuote]

Tämän paletin laitan eteenpäin, joten en turhaan edes koskenut sävyihin. Poskipunat ainakin näyttäisivät olevan todella kimalteisia. Myöskään aurinkopuuterit eivät näyttäisi olevan täysin mattaisia. Poskipunasävyt ovat vaalea persikka sekä pinkki. Aurinkopuuterisävyt ovat jotenkin hiukan oudon sävyisiä. Paletin sävyt eivät oikein inspiroi itseäni, mutta toivottavasti joku toinen saa tästä iloa. Tuote on myynnissä vain rajoitetun ajan.

Tuotteen normaalihinta $38€


Anastasia Beverly Hills Stick Blush [voidemainen poskipuna, sävyssä Pink Dahlia] [oma valintatuote boksiin, Beauty Boost-tuote]


Tämän poskipunapuikon omistan ennestään kahdessa muussa sävyssä, ja nyt tämä kaunis Pink Dahlia-sävy saa liittyä joukkoon. Näistä voisin jossain kohdin tehdä ihan oman postauksenkin. Nämä poskipunat ovat koostumukseltaan kevyitä ja levittyvät helposti iholle antaen luonnollisen heleän lopputuloksen. Ne eivät vaikuta haitallisesti alla olevaan meikkipohjaan. Tuote on saatavissa seitsemässä eri sävyssä.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 32€-34€/8g



Huda Beauty Lip Contour 2.0 Automatic Matte Lip Pencil [huultenrajauskynä, sävyssä Pinky Brown] [oma valintatuote boksiin]

Huda Beautylta pääsi tosiaan valitsemaan kaksi tuotetta boksiin. Ensimmäinen niistä oli tämä huultenrajauskynä. En ole koskaan testannut Huda Beautyn huultenrajaustuotteita. Tuotekuvauksen mukaan nämä kynät ovat helposti levittyviä, erittäin pigmenttisiä, pitkäkestoisia ja miellyttävän tuntuisia huulilla. Tämän sarjan kynät ovat kaikki mattasävyjä. Sävyjä on saatavilla 12 erilaista. Näissä huultenrajauskynissä ajatuksena on erityisesti huulten muotoilu halutulla tavalla.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 18€-22.70€/0.5g☆ [Saatavilla myös miniversiona]


Huda Beauty Liquid Matte Ultra-Comfort Transfer-Proof Lipstick [nestemäinen huulipuna, sävyssä Bombshell] [oma valintatuote boksiin]

Omistan tämän sävyn jo ennestään miniversiona, joten luonnollisesti avaan boksissa tulleen tuotteen vasta kun edellinen on käytetty. Bombshell on kaunis hieman pinkkiin taittava nuden sävy ja on ilmeisesti yksi tuotteen myydyimmistä sävyistä. Näissä huulipunissa on nestemäiseksi mattahuulipunaksi ihan miellyttävä koostumus, mutta kosteutan huulet toki hyvin ennen tuotteen käyttöä. Kuivuttuaan tuote ei tartu yhtään. Nämä huulipunat ovat olleet Huda Beautylla vuosia myynnissä ja tuotteesta löytyy useita eri sävyjä.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 20€-27.15€/4.2ml☆ [Saatavilla myös koossa 1.9ml]


Joulukuun 2022 Boxycharm Premium


Viime joulukuun boksi sisälsi kaksi ihonhoitotuotetta ja neljä meikkituotetta. Tästä boksista jätin toistaiseksi kaikki tuotteet omaan käyttöön.


Glow Recipe Papaya Sorbet Enzyme Cleansing Balm [puhdistusbalmi] [minulle valittu tuote]


Tästäkin boksista tuli Glow Recipea, mikä on todella mukavaa. Tällä kertaa merkiltä tuli puhdistusbalmi, joka lupaa poistaa tehokkaasti meikin, epäpuhtaudet sekä SPF-tuotteet tehden samalla ihosta raikkaan, kosteutetun, sileän ja pehmeän. Koostumus muuttuu käytettäessä maitomaiseksi öljyksi. Tuotetta ohjeistetaan hieromaan kuivalle iholle pyörivin liikkein noin minuutin ajan ennen pois huuhtelua. Balmi sisältää papaijaa eri muodoissa [Carica Papaya Seed Oil, Carica Papaya Fruit Extract sekä papaijassa esiintyvä papaiini-entsyymi, Papain]. Lisäksi tuote sisältää muun muassa mustikkauutetta [Vaccinium Angustifolium Fruit Extract] ja aprikoosinsiemenöljyä [Prunus Armeniaca Kernel Oil]. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita. Tuote on kauniissa lasipurkissa.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 29.40€-33.50€/100ml


KORRES Greek Yoghurt Superdose Face Mask [kasvonaamio] [oma valintatuote boksiin]


Tämä naamio vaikutti todella mielenkiintoiselta ja KORRESia olen testannut vain vähän, joten valitsin tuotteen innoissani boksiin. Tuotekuvauksen mukaan naamio sisältää kreikkalaista jogurttia, joka tekee iholle voimakkaasti viilentävän tunteen rauhoittaen samalla ihoa. Pre- ja probiootit auttavat ylläpitämään ihon mikrobitasapainoa. Naamio lupaa myös antaa runsasta kosteutusta sekä palauttaa ihon luonnollisen hehkun ja sileyden. Naamion vaikutusaika on 10-15 minuuttia tai sen voi jättää myös vaikuttamaan halutessaan yön yli. Tuotetta voi käyttää jopa päivittäin. Tämä tuote lähtee käyttöön heti kun jompikumpi nyt käytössäni olevista kosteuttavista naamioista loppuu.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 37.50€-45€/100ml


Grown Alchemist Anti-Pollution Primer [meikinpohjustusvoide] [oma valintatuote boksiin]


Tämä pohjustaja on tuotekuvauksen mukaan kevyt ja geelimäinen pohjustaja, joka kosteuttaa ja silottaa ihoa hävittäen näkyvistä juonteita ja huokosia. Tuotteen sanotaan myös suojaavan ihoa ympäristön saasteilta ja muilta haitallisilta vaikutuksilta. Tuote ei sisällä silikoneja. Pohjustajan ohjeistetaan annettavan kuivua täysin ennen muun meikin levitystä sen päälle. Toki pohjustajaa voi käyttää yksistäänkin ilman meikkivoidetta. Tästä tuotteesta olin todella innoissani, joskaan en niinkään ihoa suojaavien tekijöiden johdosta, koska niistä on aina todella vaikea sanoa mitään. Mutta silottavia pohjustajia on aina mielenkiintoista testata. Minulla pitäisi ainakin kolmen pohjustajan loppua tässä muutaman kuukauden sisällä, joten sitten otan tämän Grown Alchemistin pohjustajan käyttöön. En muista kokeilleeni merkiltä mitään tuotteita aiemmin.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 35€-38.40€/50ml


Ciaté London Watermelon Burst Setting Spray [meikinkiinnityssuihke] [minulle valittu tuote]


Ciaté on itselleni merkkinä sellainen, että osa tuotteista on kiinnostavia ja osa taas ei niinkään. Mutta tämä suihke kuuluu ehdottomasti niihin kiinnostaviin! Tämä kevyesti hajustettu suihke lupaa ylläpitää ihon kosteutta, pitää meikin paikoillaan ja antaa luonnollisesti hehkuvan lopputuloksen. Voidaan käyttää meikin alla tai päällä. Tuote sisältää muun muassa vesimeloniuutetta [Citrullus lanatus Fruit Extract] ja niasiiniamidia [Niacinamide]. Suihke on kauniissa läpinäkyvässä pullossa. Yksi meikinkiinnityssuihke minulta loppui lokakuussa ja yksi toinen on tehotestauksessa, ja vaikuttaa tällä hetkellä että sen laitan eteenpäin. Ciaté pääsee sitten sen jälkeen vihdoin testiin!

Tuotteen normaalihinta noin 20€/75ml


Huda Beauty Demi Matte Cream Lipstick [nestemäinen huulipuna, sävyssä Game Changer] [minulle valittu tuote]

Vaikuttaisi, että näitä Demi Matte Cream-huulipunia ei ole enää myynnissä, vaan ainoastaan nuo lokakuun boksin kohdalla esitellyt nestemäiset huulipunat. Joka tapauksessa kaunis sävy tuli boksissa tästäkin.


Beauty For Certain Perfect Collab Eyeliner Duo | navy + bronze [silmänrajauskynät] [minulle valittu tuote]

Tässä silmänrajauskynäsetissä on todella kauniit sävyt. Setti sisältää syvän sinisen sävyn, joka on mattasävy sekä shimmerisen pronssin sävyn. Tuotekuvauksen mukaan kynät ovat kermaisia, helposti levittyviä ja pitkäkestoisia. Jos nämä pysyvät silmillä hyvin, olen todella innoissani näistä enkä malta odottaa yhdistäväni näitä erilaisiin meikkeihin.

Setin normaalihinta $32


Kumpi bokseista oli sitten itselleni mieluisampi? Alla olevassa kuvassa vielä molemmat boksit.


Tällä kertaa vertailtavana olevissa bokseissa oli sekä Glow Recipea että Huda Beautya, jotka molemmat ovat itselleni todella mieluisia merkkejä. Nämä boksit olivat myös kivaa vastapainoa toisilleen kun toinen meikkipainotteinen ja toisessa sitten kaksi ihonhoitotuotetta. Näistä bokseista on todella vaikea valita kumpi on mieluisampi itselleni, mutta jos olisi aivan pakko valita, ottaisin viime joulukuun boksin (eli alimmainen kuvassa). Tämä ensinnäkin siksi, että tästä kaikki tuotteet jäi omaan käyttöön, kun taas toisesta paletti lähtee eteenpäin. Lisäksi Glow Recipen tuotteista odotan hiukan enemmän tuon puhdistusbalmin käyttöä kuin yönaamion (mikä sekin on todella kiva tuote!). Kolmantena perusteena se, että joulukuun boksissa tullut Huda Beautyn huulipunasävy (ja koostumus) on itselleni uusi, kun taas lokakuussa tulleen Bombshell-sävyn omistin jo ennestään.


Lopuksi vielä swatchit muutamista edellä esitellyistä meikeistä. Otin varmaan parikymmentä valokuvaa, mutta kamera ei valitettavasti saanut napattua Bombshell-huulipunassa olevaa pinkihtävää pohjasävyä.


Kumpi boksi sisälsi sinusta mielenkiintoisempia tuotteita?