Nyt olisi vuorossa Boxycharmeihin kurkkaaminen. Kesäkuun boksit olivat molemmat todella hyvät, ja näistä onkin ilo kirjoittaa! Sen sijaan odotan jännityksellä heinäkuun Base-boksia, joka tuskin tulee olemaan minulle kovinkaan mieluinen. Valintatuotetta en tule jättämään itselle ja muutoinkin luulen, että suurin osa tuotteista lähtee eteenpäin, sen perusteella mitä kuvia olen bokseista nähnyt. Onneksi niin huonoja bokseja näkee hyvin harvoin. Mutta sen boksin aika on sitten hiukan myöhemmin. Katsotaan nyt läpi kesäkuun ihanat boksit.
Base-boksi
Give Them LaLa Stay Calm Soothing Sheet Masks (kangasnaamiot)
Toivoinkin löytäväni boksistani nämä kangasnaamiot, niitä on aina kiva saada. Tuotekuvauksen mukaan näiden naamioiden pitäisi kosteuttaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Naamiot sisältävät muun muassa aloeta, kamomillaa sekä lakritsinjuurta. Vaikutusaika on noin 10-20 minuuttia. Pakkauksessa on neljä naamiota.
☆Tuotteen normaalihinta noin 29.40€/paketti☆
TULA Skincare Glow Hour Brightening & Neutralizing Eye Balm (voide silmänympärysiholle)
Boksista sain myös tämän voiteen silmänympärysiholle. Tuotekuvauksen mukaan se neutralisoi tummia silmänalusia samalla kosteuttaen ja viilentäen ihoa. Voiteen sisältämät greippi sekä levä kirkastavat, ja puolukka suojaa ihoa. Ohjeen mukaan tuotetta voidaan levittää meikin alle taikka meikin päälle päivän mittaan. Erikoinen tuote. En viitsi tätä ihan vielä avata, mutta aion käyttää tuotetta meikin alla joko yksistään taikka laittamalla ensin toisen silmänympärysvoiteen. Katson vähän kuinka kosteuttava tämä tuote on yksistään. Mielenkiinnolla testailen tätä!
☆Tuotteen normaalihinta noin 31.30€/4g☆
Eloise Beauty Sahara Nights Eye Shadow Palette (luomiväripaletti)
Tämä luomiväripaletti oli oma valintani boksiin. Vaihtoehtoisena tuotteena tälle paletille oli Violet Vossin luomiväripaletti. Hämmästelin monta kertaa myöhemmin, miksi tein valinnan näin päin enkä ottanut Violet Vossin palettia. Toisaalta sitten en välttämättä taas olisi saanut Viseartin aurinkopuuteria, joten lopulta olen kuitenkin tyytyväinen. Ja onhan tämä Eloise Beautyn luomiväripaletti myös hyvin kaunis! En ole uskaltautunut tätä vielä swatchailemaan, mutta toivottavasti sävyt ovat kermaisia. Tietääkseni merkin ei yleisesti ottaen pitäisi olla mikään ihan huono. Paletti sisältää kuusi kimaltavaa luomivärisävyä. Joudun siis käyttämään tämän kanssa jotain toista palettia saadakseni mattasävyt meikkiin, mutta itseäni se ei niin haittaa.
☆Tuotteen normaalihinta noin 31€☆
Dr. Brandt Backlight Primer (meikinpohjustusvoide)
Premium-boksi
Kesäkuun Premium-boksi oli hyvin meikkipainotteinen ja myöskin todella hyvä boksi. Yhden tuotteista aion laittaa eteenpäin. Aloitetaan tuotteiden läpikäynti silmänympärysvoiteesta ja edetään siitä kohti meikkejä.
REN Clean Skincare Brightening Dark Circle Eye Cream (silmänympärysvoide)
SANDBAR Beauty Shadow Light Eyeshadow Primer (silmämeikinpohjustaja)
Silmämeikinpohjustajia on jonkin verran tullut bokseista viime aikoina. Valitettavasti odotukseni eivät yleensä ole niiden suhteen kovin korkealla, koska mikään pohjustaja ei ole edelleenkään toiminut itselläni yhtä luotettavasti ja tehokkaasti kuin Wet n wildin pohjustaja. Laitan tämän boksista tulleen pohjustajan eteenpäin, koska minulla ei herännyt suurta mielenkiintoa sen testaamiseen. Missään nimessä se ei ole mikään huono tai ei-kiinnostava tuote boksiin, mutta minulla on muutamat tietyt silmämeikinpohjustajat, jotka haluan joskus hankkia testiin. Lisäksi useampikin on nyt avattuna, joten mieluummin annan tämän eteenpäin, jos joku muu saa tästä enemmän iloa itselleen.
☆Tuotteen normaalihinta noin 27.70€/4ml☆
PATRICK TA Major Volume Mascara (ripsiväri)
PATRICK TA:n meikit ovat sellaisia, joita olen ehdottomasti halunnut jo pidempään kokeilla, mutta en ole vielä ehtinyt. Siksi oli todella kiva saada tämä ripsiväri boksista! En halua avata tätä ihan vielä, mutta katsoin mielenkiinnosta jo kuvia harjaosasta. Vaikuttaisi, että harja ei onneksi ole äärimmäisen massiivinen, kuten vaikkapa Anastasian ripsivärissä. Itse olen erittäin ohuiden ja pienten harjojen ystävä, mitä tässä ei myöskään aivan ole. Mutta näyttää ihan hyvältä kuitenkin. Tuotekuvauksen mukaan tämä intensiivisen musta ripsiväri lisää huomattavaa tuuheutta ripsiin.
☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 28.70€/9g☆
LORAC Pro Palette Artist Edition Meraki (luomiväripaletti)
☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 44€-46.25€☆
Dominique Cosmetics Silk Tone Cream Blush (voidemainen poskipuna, sävy Soft Pink)
Tämä voidemainen poskipuna oli toinen valintatuotteeni boksiin. Sävyn sai itse valita, muistaakseni kolmen sävyn joukosta. Valitsemani sävy ei onneksi ole ihan niin pinkki kuin miltä se kuvassa näyttää. Tuotekuvauksen mukaan poskipunan pitäisi olla helposti kerrostettavissa haluttuun lopputulokseen sekä myös pitkäkestoinen. Tämän tuotteen tilalla olisi saanut valita Persona Cosmeticsin kulmageelin, joka sekin olisi ollut ihan mielenkiintoinen tuote, mutta valinta oli kuitenkin selvä itselleni. Voidemaisia poskipunia omistan ennestään vain muutaman, joten tämä oli kiva lisäys kokoelmaan. Dominique Cosmetics on kiinnostava merkki, ja omistan merkiltä ainakin kaksi tuotetta ennestään.
☆Tuotteen normaalihinta noin 21.50€/5g☆
Mitkä näistä tuotteista olisivat sinun suosikkeja? Oletko testannut joitakin näistä tuotteista?
































