Kauneusboksit | Glossybox | maalis- ja huhtikuu 2022

07 toukokuuta, 2022

Kurkataan jälleen kauneusbokseihin, tällä kertaa vuorossa on taas Glossybox. Maaliskuun boksi sisälsi pari tuotetta, jotka ovat itselleni tarpeettomia. Toisaalta onneksi mukana oli muutama tosi kivakin tuote. Huhtikuun boksi sen sijaan oli kokonaisuudeltaan itselleni huomattavasti mieluisampi. Molemmat boksit olivat tällä kertaa ulkoasultaan vaaleanpunaisia perusbokseja. Katsotaan nyt tarkemmin mitä tuotteita ne sisälsi.




Maaliskuun boksi


Maaliskuun boksin teemana oli Glossy Wonderland. Tästä oli kirjoitettu mm., että "Päästä mielikuvituksesi valloilleen, tee kokeiluja eri väreillä ja löydä uusia ihonhoitotuotteita. Astu kevään ensimmäiseen kauneusseikkailuun, jossa ilmassa oleva odotus saa aikaan lumoavan tunnelman!"


Katsotaan mitä kaikkea maaliskuun boksi sisälsi!



Sand & Sky Australian Emu Apple Super Bounce Mask (kasvonaamio)


Tästä kasvonaamiosta olin hyvin innoissani. Uusia naamioita on aina kiva kokeilla ja tässä vaikuttaa olevan mielenkiintoisia raaka-aineita. Naamio sisältää muun muassa australialaista antioksidanttirikasta emu-omenaa sekä paljon C-vitamiinia sisältävää kakadumarjaa. Tuotteen pitäisi kosteuttaa, kirkastaa ja suojata ihoa. Tuotemerkki on itselleni tuttu, mutta en ole ehtinyt vielä testaamaan aiemmin merkin tuotteita. Naamion vaikutusajaksi ohjeistetaan 10 minuuttia.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 10g (näytekoko)

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 62€-71€ / 100g☆ (Saatavilla myös koossa 30g)


James Read Sleep Mask Tan Body (itseruskettava naamio vartalolle)


Vartalolle tarkoitettu itseruskettava naamio, jonka annetaan halutessaan vaikuttaa yön yli. Tuotteessa on mukana hoitavia ainesosia. Tuote ohjeistetaan levittämään kaikkialle vartaloon rusketushanskalla ja välttämään kastelemasta ihoa vedellä vähintään 6-8 tunnin ajan, jotta naamio ehtii vaikuttaa. Naamiota voi käyttää 2-3 kertaa viikossa syvemmän rusketuksen saamiseksi. Valitettavasti itse en käytä itseruskettavia, joten tämä lähtee eteenpäin. Muistan kokeilleeni joskus aiemmin boksissa tullutta James Readin itseruskettavaa kasvoille, mutta sävy taittoi ainakin omalla ihollani voimakkaasti oranssiin. Täten pohdin myös sitä, mahtaako tässä tuotteessa sävy olla samantyyppinen.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 100 ml (näytekoko)

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 42€ / 200ml☆




Daily Concepts Silicone Body Scrubber (kuorintaharja vartalolle)


Tämä silikonipohjainen kuorintaharja vartalolle on itselleni tarpeeton tuote, joten annan tämän eteenpäin. Tuotekuvauksessa kerrotaan tuotteesta seuraavasti: "Herätä ihon elinvoimaisuus ja poista kuolleet ihosolut hellävaraisesti. Silikonipohjainen kuorintaharja vilkastuttaa verenkiertoa ja auttaa samalla säilyttämään ihon kosteustasapainon. Kastele harja, lisää siihen suihkuvoidetta ja hiero sitten ihoa pyörivin liikkein. Sopii kaikille ihotyypeille, vegaaninen."


☆Tuotteen normaalihinta noin 18.95€☆


Palmolive Memories of Nature Sunset Relax Shower Gel (suihkugeeli)


Bokseista en itse henkilökohtaisesti toivoisi saavani markettimerkkien suihkugeelejä, vaan ennemminkin esimerkiksi niitä hankalammin saatavilla olevia tuotteita. Mutta onneksi Glossyboksista näitä tulee harvoin. Lisäksi Palmolive on yksi suosikkimerkkini "perus"suihkugeeleistä. Tuoksuna tässä on laventeli. Otin tuotteen jo käyttöön. Tuoksu on hyvä purkista tuoksuteltuna, mutta käytössä yllättävän maskuliininen eikä laventeli mitenkään selkeästi tunnistettavissa. Pidinkin paljon enemmän aiemmin loppuneissa tuotteissa kertomastani kookos-laventeli versiosta. Mutta yleensä siis pidän paljon laventelin tuoksusta. Käyttelenkin tämän mielelläni, mutta en ostaisi juuri tätä samaa tuotetta uudelleen.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 250ml

☆Tuotteen normaalihinta noin 1.85€☆


Joséphine Cosmetics The Flawless Liquid Highlighter (nestemäinen korostusväri, sävy: Claire)


Tämän tuotteen nähdessäni olin innoissani, koska pidän paljon nestemäisistä korostusväreistä. Käytän niitä sekä yksistään että puuterisen korostusvärin alla. Lisäksi sekoitan niitä toisinaan meikkivoiteisiin hehkua tuomaan. Tätä korostusväriä en vielä ole ehtinyt koittaa kasvoille, mutta sävy on kaunis vaalea roosainen samppanja. Koostumuksesta en vielä täysin vakuuttunut, mutta on tosiaan eri asia koittaa tuotetta kädelle kuin kasvoille meikkivoiteen päälle. Ja jos tämä ei yksistään asetu iholle kauniisti, niin toivottavasti tosiaan toimii ainakin meikkivoiteeseen sekoitettuna. Tuotteen pakkaus on kaunis ja tyylikäs.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 6g

☆Tuotteen normaalihinta noin 32€☆



Huhtikuun boksi

Huhtikuun boksi oli tosiaan huomattavasti mieluisampi itselleni kuin maaliskuun. Boksin teemana oli Spring Softness, ja se sisälsi kolme ihonhoitotuotetta, yhden hiustenhoitotuotteen sekä yhden meikkituotteen. Kurkataan nyt tuotteita tarkemmin.




Symbiosis London Rejuvenating Gentle Face Exfoliator (kasvokuorinta)


Kyseisen merkin tuotteita on tullut aiemminkin bokseista. Tuotekuvauksen mukaan tämä kasvokuorinta kuorii hellävaraisesti glykoolihapon avulla. Lisäksi se sisältää ihoa pehmentävää ruusua. Tuotteen pitäisi myös heleyttää ihoa sekä häivyttää pieniä juonteita. Ohjeen mukaan kuorintavoide levitetään kostealle iholle ihonpuhdistuksen jälkeen, hierotaan kevyesti ja huuhdellaan pois. Vaikuttaa kivalta tuotteelta, jota tuskin koskaan ostaisin hintansa puolesta!


Tuotteen määrä pakkauksessa: 50ml

☆Tuotteen normaalihinta noin 102€☆


Garnier Vitamin C Sheet Mask (kangasnaamio)


Tykkään paljon Garnierin kangasnaamioista, joten tämä oli kiva saada. Eivät ne voita korealaisia naamioita, mutta tosi hyviä ovat kuitenkin. Tästä naamiosta on kerrottu seuraavasti: "Paranna ihon kosteustasoja heleyttävällä kangasnaamiolla! Hoitavia ainesosia sisältävä naamio sopii täydellisesti lisäkosteutusta kaipaavalle iholle. Syvävaikutteisesti kosteuttava hyaluronihappo täyteläistää ihoa, kun taas C-vitamiini tasoittaa ihonsävyä ja heleyttää ihoa. Aseta puhdistetulle iholle ja anna vaikuttaa 15 minuuttia. Poista naamio kasvoilta ja taputtele jäljellä oleva tiiviste iholle."


☆Tuotteen normaalihinta noin 3.90€☆




Cerave Moisturising Lotion (kosteuttava voide)


Tämä kosteusvoide oli ehkä boksin vähiten itseäni innostava tuote, mutta jonka kuitenkin käytän mielelläni. Tuotekuvauksen mukaan tätä voi käyttää sekä kasvojen että vartalon iholle. Olen vuosia käyttänyt tässä tarkoituksessa valkoisessa purkissa olevaa Nivean voidetta. Mikään ei ole vielä yltänyt sitä paremmaksi, mutta Ceravesta olen kyllä kuullut positiivisia arvioita. Boksissa tuotteesta tuli pieni näytekoko. Voide on hajusteeton.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 20ml (näytekoko) (Saatavilla koot 236ml, 473ml ja 1000ml)

☆Tuotteen normaalihinta noin 12.90€/236ml☆


Morris Hair Intense Repair Shampoo


Itse en muista kuulleeni tästä tuotemerkistä aiemmin. Tuotekuvauksen mukaan tämä shampoo sopii erityisesti kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Se on valmistettu 98 prosenttisesti luonnollisista ainesosista. Shampoo sisältää muun muassa mangoöljyä ja ruusuöljyä. Tätä tuotetta kokeilen oikein mielelläni. En viitsinyt vielä avata pakkausta, koska minulla on nyt niin paljon shampoita käytössä. Joten mielenkiinnolla jään odottelemaan millainen tuotteen tuoksu on!


Tuotteen määrä pakkauksessa: 100ml 

☆Tuotteen normaalihinta noin 16.90€/250ml☆



Banana Beauty Lip Liner (huultenrajauskynä, sävy :"Peach Me")


Tämä huultenrajauskynä on tuotekuvauksen mukaan koostumukseltaan voidemainen ja huulilla pitkäkestoinen. Kokeilin tuotetta kädelle ja se todella tuntuu voidemaiselta. Lisäksi muutaman minuutin kuluttua tuote kuivuu täysin eikä lähde leviämään iholla hankaamalla. Boksissa tullut sävy on melko kirkkaan, jopa hieman neonsävyyn taittava vaaleahko punainen, joten mietin vielä pidänkö tuotetta itselläni vai en. Kyseisen merkin tuotteita en ole koskaan kokeillut, joten sinänsä tämä kiinnostaa. 


Tuotteen määrä pakkauksessa 1.2g

☆Tuotteen normaalihinta noin 17.99€☆


Mikä näistä tuotteista olisi ollut sinulle mieluisin?



Glossyboxin hinta 17.99€/kk (jos tilaus jatkuvana tilauksena)

Oman Glossybox-tilin voi linkittää omaan Lookfantastic-tiliin. Arvioimalla boksin sisältöä saa pientä hyvitystä, jota voi käyttää ostoksiin myös Lookfantasticin verkkokaupassa.




Kauneusboksit | IPSY Glam Bag Plus | helmi- ja maaliskuu 2022

16 huhtikuuta, 2022

Tässä jutussa kurkataan taas kauneusboksien sisältöihin. Tällä kertaa vuorossa on kolmas tilaamani kauneusboksi, IPSY Glam Bag Plus. IPSY valitsee kaksi tuotetta kunkin kuukauden boksiin oman profiilin perusteella. Kolme tuotetta saa valita itse muutamien tuotteiden joukosta. Toki valinnan voi halutessaan jättää tekemättä, mikäli haluaa pitää sisällön yllätyksenä. 


Harmittaa kovasti, että julkaisutahti blogissa on jäänyt näin vähäiseksi ja tällä hetkellä postaukset näyttävät hetken aikaa painottuvan aika paljon kauneusbokseihin. Tilanteen pitäisi korjaantua alkukesästä. Minulla on paljon haaveita ja suunnitelmia miten voisin kehittää ja monipuolistaa kosmetiikka-arvioiden tekemistä. Mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Katsotaan nyt millaiset olivat minun helmi- ja maaliskuun boksit.




Helmikuun boksi


Helmikuun IPSYn sisältö


Katsotaan ensin boksin kahta ihonhoitotuotetta. Toisen IPSY oli valinnut minulle ja toinen oli oma valintani.



Céla Essential balm (monitoimivoide vartalolle)


IPSY oli valinnut minulle boksiin tämän monitoimivoiteen. Tuote on valmistettu Kanadassa ja sisältää useita erilaisia kanadalaisia kasviuutteita (mm. iltahelokki, katajanmarja, laventeli ja mustikka). Voiteessa on myös useita öljyjä, kuten kookos- ja avokadoöljyä, sekä karite- ja kaakaovoita. Aineosalistassa ensimmäisenä on auringonkukansiemenöljy eikä siis vesi. Tuotekuvauksen mukaan voidetta voi käyttää vartalon ihon kuiviin kohtiin, mutta myös hiusten latvoihin. Itse en usko laittavani tätä hiuksiin, mutta ihon kuiviin kohtiin ja myös kynsille tehohoidoksi. Uskon ottavani tämän voiteen kunnolla käyttöön vasta ilmojen kylmetessä taas syksyllä. Mutta vaikuttaa siis ihan kivalta tuotteelta!


Tuotteen määrä pakkauksessa: 60 ml

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 33€-41€☆


Clean Skin Club  Vitamin C Brightening Booster (kasvoseerumi)


Tämä seerumi oli oma valintani boksiin. Se sisältää vesimelonia, ananasta ja vihreää teetä. Tuotekuvauksen mukaan seerumi tasoittaa ihon sävyä ja tuo iholle hehkua. Tuotetta ohjeistetaan joko lisäämään muutama tippa suoraan iholle aamuin illoin taikka sekoittamaan toiseen seerumiin tai kasvovoiteeseen. Tuote on lasisessa pipettipullossa. Tämä seerumi vaikuttaa todella kivalta ja täytyy ehdottomasti ottaa kesäksi käyttöön.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 30 ml

☆Tuotteen normaalihinta noin 32€☆


Katsotaan nyt mitkä olivat boksin kolme meikkituotetta.



Dito Persephone Eyeshadow Palette (luomiväripaletti)


Toivoin kovasti, etten saisi tätä luomiväripalettia kun näin etukäteen, että näitä on liikkeellä. Valitettavasti tämä oli kuitenkin valittu minulle toiseksi tuotteeksi boksiin. Joskus kauneusboksien kanssa käy vääjäämättä näin, mutta onneksi harvemmin. Tuotteen pakkaus varmasti aiheutti suurimman ensireaktion tuotetta kohtaan. Paitsi että pakkaus on omaan makuuni lapsellisen oloinen, se ei muutoinkaan miellytä lainkaan. Paletissa on 12 luomivärisävyä. Jostain syystä nekään eivät aiheuta pienintäkään innostusta itsessäni, vaikkakin sinänsä sävymaailma on pääsääntöisesti minun tyylinen. Paletissa on pinkihtäviä, marjaisia ja korallin sävyjä. Laatua en testannut, jotta voin antaa paletin eteenpäin käyttämättömänä. Tuotekuvauksen mukaan nämä matta/shimmer/glitter sävyt ovat hyvin pigmenttisiä ja helppoja häivyttää. Toivottavasti paletti löytää uuden kodin sellaiselta, jolle se on huomattavasti mieluisampi.


☆Tuotteen normaalihinta noin 28€☆




KimChi Chic Beauty Stage Proof Matte Setting Spray (meikinkiinnityssuihke)


Valitsin boksiin tämän meikinkiinnityssuihkeen, koska uusia suihkeita on aina kiva kokeilla enkä ole aiemmin testannut merkin tuotteita. Suihkeen pitäisi olla mattapintaistava. Toivon, että itse suihke on tarpeeksi hento ja hienojakoinen. Mikään ei ole kamalampaa kuin suihke, joka pilaa vaivalla tehdyn meikin. Taidan käytellä ensin jonkin meikinkiinnityssuihkeen loppuun ennen tämän avaamista. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla millainen tämä suihke tulee olemaan!


Tuotteen määrä pakkauksessa: 105 ml

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 18.90€-24€☆


Seraphine botanicals Pumpkin + Silk Luminous Pre-Makeup Base (meikinpohjustusvoide)


Valitsin tämän meikinpohjustusvoiteen boksiin, koska se vaikutti tosi kivalta. Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa, riisileseöljyä, vesimelonin siemenöljyä sekä kurpitsansiemenöljyä. Tuotekuvauksen mukaan tämä on erittäin kevyt voidemainen pohjustaja, joka tekee ihosta raikkaan ja hehkuvan näköisen. Pohjustajia minulla on nyt useampikin kohta loppumaisillaan, joten käyttelen ne pois ennen tämän avaamista. Mutta koska tämä on hehkua tuova pohjustaja, haluan ehdottomasti ottaa tämän nyt kesällä testiin.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 15 g

☆Tuotteen normaalihinta noin 31€☆


Maaliskuun boksi


Maaliskuun boksiin IPSY oli valinnut minulle kaksi ihonhoitotuotetta ja itse valitsin kolme meikkituotetta. Tässä boksissa kaikki tuotteet olivat itselleni hyvin mieluisia. Onneksi näin, kun kerran helmikuun luomiväripaletilla en tehnyt mitään.


Maaliskuun IPSYn sisältö





Saturday Skin rub-a-dub Refining Peel Gel (kuoriva geeli kasvoille)


Tämä kuoriva geeli vaikuttaa tosi kivalta tuotteelta ja ylipäänsä Saturday Skinin tuotteet kiinnostavat itseäni. Sain tosiaan tuotemerkiltä silmänympärysvoiteen Boxycharmista, ja toivoin kovasti saavani myös tämän kuorivan geelin nyt boksissani. Olen kyllä juurikin avannut käyttöön vastaavan tuotteen Mizonilta, joten tämä saa jäädä vielä joksikin aikaa odottelemaan käyttöönottoa. Tuotekuvauksen mukaan geeli puhdistaa ja kuorii ihoa hellävaraisesti ja auttaa kirkastamaan ihoa. Geeli sisältää mm. papayaa ja ananasta. Geeliä ohjeistetaan levittämään puhtaalle kuivalle iholle ja hieromaan noin minuutin ajan ennen pois huuhtelemista.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 75 ml

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 24.80€-26€☆


Onå New York Brightening Eye Cream (silmänympärysvoide)


Kyseinen tuotemerkki on itselleni ennestään tuntematon. Tuotekuvauksen mukaan tämä silmänympärysvoide kirkastaa ihoa ja häivyttää tummia silmänalusia sekä pieniä juonteita. Voide sisältää mm. niasiiniamidia, E-vitamiinia sekä antioksidanttirikkaita kasviperäisiä ainesosia, kuten esimerkiksi aloe veraa ja rohtosammakonputkea. Tuotteen pitäisi sopia kaikille ihotyypeille ja sitä voidaan käyttää aamuin illoin.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 15 ml

☆Tuotteen normaalihinta noin 39€☆ 




Laura Geller Baked Blush-n-Brighten Marbleized Blush (poskipuna, sävy: Tropic Hues)


Ensimmäinen oma valintani maaliskuun boksiin oli tämä kaunis Laura Gellerin poskipuna. Poskipunassa on nähtävissä marmorikuvioituna kullan, korallin ja pinkin sävyjä. Tämä on nk. baked blush. En ole vielä ehtinyt testaamaan tätä, mutta tuotteen pitäisi antaa satiininen lopputulos ja tuoda kasvoille kaunista hehkua. Poskipunan rasia itsessään ei ole mikään erityisen kaunis, se on jopa halvan oloinen poskipunan arvoon nähden. Mutta en anna sen häiritä, koska tuote itsessään vaikuttaa tosi kivalta.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 4.5 g

☆Tuotteen normaalihinta noin 27€☆


MOTD Cosmetics Highlighting Powder (korostusväri, sävy: Lucid Moon)


Kyseinen tuotemerkki on itselleni ennestään tuntematon, mutta valitsin tämän korostusvärin boksiini, koska tuotteen sävy vaikutti tosi kivalta. Sävy on vaalea nude, jossa on kultainen vivahde. Koostumus tuntuu melko kermaiselta, mutta kasvoille en ole tätä vielä testannut. Uskon, että tulen pitämään tästä tuotteesta. Ja korostusvärejä ei voi koskaan olla liikaa!


Tuotteen määrä pakkauksessa: 7 g

☆Tuotteen normaalihinta noin 22€☆



Anastasia Beverly Hills Brow Wiz (kulmakynä, sävy Dark Brown)


Valitsin ehdottomasti tämän tuotteen boksiin, kun se kerran oli minullekin tullut valintamahdollisuuksiin. En kuitenkaan saanut valita mitä tahansa sävyä, vaan profiilini mukaan sävy oli dark brown. Se oli näin ollen ihan oikein valittu, mutta kulmatuotteina tykkään käyttää aina suhteessa hiukan vaaleampia sävyjä. Ajattelinkin käydä tekemässä pienen muutoksen IPSYn profiiliini vastaisuuden varalle, jotta jatkossa mahdolliset kulmatuotteet tulisivat vähän vaaleampina. Minulla on tästä Anastasian kulmakynästä tällä hetkellä käytössä sävyt taupe ja soft brown. Kokeilin jo kerran myös tätä dark brown sävyä ja sain sen onneksi toimimaan, kun tuotetta laittaa kevyesti. Näillä kulmakynillä on tosi helppo tehdä huolitellut luonnolliset kulmat. Kynän toisessa päässä on kulmaharja.


Tuotteen määrä pakkauksessa: 0.085g

☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 25€☆


Ipsy Glam Bag Plus hinta on $28/kk. Lisäksi tulee kulut, kun boksin lähettää välitysvarastolta eteenpäin. Kuluihin vaikuttaa paketin paino sekä valittu lähetysmuoto. Suomeen saapuessa boksista maksetaan verot sekä postin käsittelymaksu.


Oliko näiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita?

Meikit käyttöön | Huhtikuu 2022

01 huhtikuuta, 2022

Minusta on ihana katsella ja järjestellä meikkejä. Tätä viime viikonloppuna tehdessäni sain idean tälle postaussarjalle. Kaipasin muun oheen vähän "projektiluontoisempaa" kirjoittelua. Minulla on sen verran paljon meikkejä, että helposti jotkut tosi hyvätkin tuotteet jäävät pitkäksi aikaa sivuun. Näin ollen alan jatkossa valitsemaan kullekin kuukaudelle jokaisesta tuotekategoriasta yhden meikkituotteen, jonka otan tehokäyttöön. Pyrin valitsemaan tuotteet melko satunnaisesti, ilman sen syvällisempää pohdintaa. Katson kuitenkin, että esimerkiksi sävyt sopivat kyseiseen vuodenaikaan. 


Tulen toki kuukauden aikana käyttämään aina monia muitakin meikkejä, mutta katson että nämä valitut tuotteet saavat erityisen paljon käyttökertoja. Julkaisen tämän postaussarjan jutut aina kuukauden 1.päivänä. Tuolloin paitsi esittelen kyseiselle kuukaudelle valikoituneet tuotteet, myös teen jonkinlaisen lyhyen koosteen siitä, kuinka edellisten tuotteiden kanssa sujui. Samalla voin karsia jonkun tuotteen pois, mikäli en saanut sitä toimimaan enää kuukauden testailunkaan jälkeen. Katsotaan nyt mitkä meikit valikoituivat huhtikuulle.


Huhtikuun meikit


Pohjustajat



Silmämeikinpohjustajaksi valitsin essencen I Love Colour Intensifying eyeshadow base-pohjustajan. Tätä olen käyttänyt useita kertoja, mutta silmämeikki ei ole itselläni pysynyt tämän kanssa koskaan kovinkaan pitkään paikoillaan. Näin ollen ajattelin ottaa tämän nyt vielä kunnolla kuukauden ajalle testiin, ja mikäli en saa tätä mitenkään toimimaan, poistan tuotteen  kokoelmastani. Kovasti haluaisin pitää tästä silmämeikinpohjustajasta, joten yritys jatkuu! Kasvojen pohjustukseen valikoitui Catricen Prime and Fine Poreless Blur primer. Valitsin tämän tuotteen sen pidempään harkitsematta. Tämä taitaa olla uusin kasvojen pohjustustuotteeni. Tähän asti kokemukset ovat olleet positiivisia. Tätä pohjustajaa käytän vain T-alueella, joten kasvojen reuna-alueille laitan yleensä jotain muuta pohjustajaa (esimerkiksi kosteuttavaa/hehkua tuovaa).


Meikkivoide, peiteaine & puuteri



Meikkivoiteeksi huhtikuulle valikoitui wet n wildin Photofocus foundation. Tämä on todella hyvä meikkivoide, ja esiintynyt blogissani jo aiemminkin. Kesällä käytän hyvin harvoin tällaisia raskaampia meikkivoiteita, joten ajattelinkin nautiskella tästä tuotteesta vielä tässä keväällä. Sekoitan keskenään sävyjä nude ivory ja soft ivory. Peiteaineista tehokäyttöön pääsee L'oréalin Infaillible More than concealer. Valitettavasti en ole saanut ainakaan vielä tätä peiteainetta toimimaan kovin hyvin itselläni, sillä tämä alkaa jossain määrin kerääntymään juonteisiin taikka korostaa ihon kuivia kohtia. Kuitenkaan tämä ei ole ollut tuon suhteen huonoin mahdollinen, joten testailen tuotetta vielä eri tavoin sekä koitan saada pohjalle parhaimman mahdollisen kosteutuksen. Puuteriksi testiin lähtee Nyxin Can't Stop Won't Stop mattifying powder. Tämän ostin vähän aikaa sitten enkä ole testannut tuotetta vielä lainkaan. Ainakin sosiaalisessa mediassa tämä puuteri on saavuttanut suuren suosion.


Aurinkopuuteri, poskipuna & korostusväri




Aurinkopuuteriksi valikoitui Macin Radiant Matte Bronzing Powder (sävy: Beige-ing Beauty). Valitsin oikeastaan ensimmäisen aurinkopuuterin, joka tuli vastaan. Mutta tätä käyttelen innolla! Mac on aina ollut merkkinä itselleni hyvin mieluisa, ja harvoin tuotteet ovat aiheuttaneet pettymystä. Myös poskipunaksi valikoitui Macin tuote. Pidän keväällä erityisesti kirkkaammista, ehkä vähän pinkihtävistäkin poskipunista, joten halusin ottaa sellaisen tähänkin mukaan. Ensimmäinen kokoelmasta vastaantuleva oli tämä Macin Extra Dimension Blush (sävy: look, don't touch!). Tämä on todella kaunis poskipuna kasvoilla tuoden ihanaa hehkua. Korostusväriksi valitsin Hourglassin Ambient Metallic Strobe lighting paletin, jossa on kolme eri sävyä. Ambient lighting tuotteet eivät kyllä koskaan petä. En voi ikinä hehkuttaa niitä tarpeeksi. Tuskinpa käyttelenkään huhtikuussa paljoakaan muita puuterisia korostusvärejä kuin tätä palettia.


Luomiväripaletti




Luomiväripaletiksi halusin jonkin keväisen paletin. Keväisestä luomiväripaletista minulle tulee yleensä mieleen joko erilaiset hennot, ehkä pastelliset sävyt, taikka erityisesti roosan sävyt. Jotenkin iskin silmäni heti tähän Morphen 9V Vintage Rose palettiin. En malta odottaa, että voin erityisesti keskittyä tähän palettiin tämän kuun aikana!


Rajausväri, ripsiväri & kulmatuote



Tähän kolmen tuotteen joukkoon valikoitui vähän vahingossa kaikki tuotteet Anastasialta. Kulmatuotteeksi valitsin Brow Wiz-kulmakynän sävyssä Taupe. Minulla on ennestään tästä käytössä toinen sävy, mutta tätä Taupe sävyä en ole vielä lainkaan testannut. Nyt haluan päästä ehdottomasti heti ottamaan tämän käyttöön, joten valitsin sen myös kuukauden pääasialliseksi kulmatuotteeksi. Rajausväriksi otin Anastasian Liquid Linerin, joka on erinomainen tuote. Itse käytän useimmiten rajauksiin luomiväriä, koska pidän sen pehmeämmän näköisestä vaikutelmasta. Silloin tällöin on kuitenkin vaihtelun vuoksi kiva käytellä myös ihan oikeaa rajaustuotetta. Ripsivärin kohdalla ei tarvinnut juurikaan tehdä valintaa, koska minulla on yleensä yksi ripsiväri kerralla käytössä. Joskus saattaa olla kaksi. Huhtikuun ripsiväriksi tuli se, minkä olin vähän aikaa sitten avannut, eli Anastasian Lash Brag Volumizing Mascara. Yksi ripsivärisuosikkini, vaikka en pidäkään massiivisesta harjasta ja lisäksi tuote itselläni varisee hiukan päivän mittaan. Tällä saa kuitenkin helposti näyttävät ripset!


Meikinkiinnityssuihke & huulituote



Meikinkiinnityssuihkeeksi valitsin essencen Keep it perfect! make-up fixing sprayn. Tällä suihkeella on loistava hinta-laatusuhde. Tuote oli jäänyt joksikin aikaa sivuun, kun käyttelin muita suihkeita. Nyt on ehdottomasti aika palauttaa tämä käyttöön! Tämä sekä poistaa puuterisuutta että pidentää meikin kestoa. Viimeisenä vuorossa huulituote. Kasvomaskin kanssa en tykkää käyttää huulimeikkejä lainkaan, joten siksi sellaista ei tässäkään nähdä. Näin ollen valitsin tälle kuulle huuliöljyn. Tykkään näistä Clarinsin Lip Comfort Oil-huuliöljyistä. Näiden pakkaus on muuttunut juuri hiljattain erinäköiseksi. Olen ostanut jo yhden uudessa pakkauksessa olevan, mutta en vielä ole avannut sitä, joten en ole varma onko koostumus yhä sama. Tässä huhtikuulle valitussa öljyssä makuna/tuoksuna on 02 rasberry /vadelma.


Oliko näiden tuotteiden joukossa sellaisia, joita sinä käytät?

Kauneusboksit | Boxycharm | tammi- ja helmikuu 2022

06 maaliskuuta, 2022

Blogissa käynnisteltiin edellisellä kerralla kauneusboksien juttusarja. Kuten silloin mainitsinkin, tilaan kolmea eri boksia, ja tarkoituksenani on käydä niiden sisällöt jatkossa läpi siten, että kustakin kahden kuukauden boksit aina kerrallaan. Boxycharm tulee nyt heti Glossyboksin perään, koska myös siitä on saapunut minulle sekä tammi- että helmikuun boksi. Kolmannen boksin jutut tulevat ilmestymään hiukan eri tahtiin kuin näiden kahden muun, sillä siitä minulla ei ole tammikuun boksia. Näin ollen ensimmäinen juttu tulee olemaan helmi- ja maaliskuun boksit. Ennen sen ilmestymistä nähdään blogissa kuitenkin muuta välissä. Nyt kuitenkin kurkataan Boxycharmin kahteen ensimmäiseen alkuvuoden boksiin.




Tammikuun boksi

Tammikuun Boxycharm


Tammikuun boksissa minulle tuli kolme meikkituotetta. Katsotaan ensin niitä tarkemmin.



Haus Laboratories Glam Attack Liquid Shimmer Powder [nestemäinen luomiväri, sävyssä "Legend"]


Olin innoissani, että sain tämän nestemäisen luomivärin boksissani! En ole aiemmin kokeillut merkin tuotteita. Toivon luomivärin olevan hyvä laadultaan. Koostumus on tuotekuvauksen mukaan nestemäisestä puuteriseksi muuttuva, mikä estää sen leviämistä päivän mittaan. Tuotteesta on saatavilla useita eri sävyjä. Saamani sävy on metallisen hohtava kullan sävy. Itse käytän nestemäisiä taikka voidemaisia luomivärejä eniten kesäaikaan, mutta silloin tällöin muulloinkin. En kuitenkaan vielä avannut pakkausta, koska luulen että tälle tulee käyttöä enemmän myöhemmin. Tämä sävy sopisi kivasti myös esimerkiksi vahvempiin meikkeihin syksyllä tai talvella. Kevätsävyksi en tätä oikein miellä.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 3.5 ml☆

Tuotteen normaalihinta noin 21€


Dragun Beauty Lip Job Liner & Sharpener [huultenrajauskynä, sävyssä "2.0 cc" (keskiruskea) + teroitin]


Huultenrajauskyniä on kiva saada silloin tällöin. Ruskea sävy ei ehkä kuitenkaan ollut itselleni paras mahdollinen. Taidan kuitenkin pitää tämän itselläni, koska näin ruskeaa huultenrajauskynää en muistaakseni omista. Ehkä tällekin saattaa olla käyttöä vaikkapa jonkin huulikiillon alla. Pakkauksessa mukana ollut teroitin oli ihan hyvä lisä. Tuotekuvauksen mukaan tämän rajauskynän pitäisi olla hyvin kosteuttava.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 1.40 g☆

Tuotteen normaalihinta noin 11€







Aesthetica Cream Contour Kit [contour-kasvopaletti]


Tämä kasvopaletti sisältää voidemaisia tuotteita kasvojen varjostuksiin ja korostuksiin. Kolme sävyistä on vaaleampia korostussävyjä, joista yksi kellertävä. Kolme muuta on ruskeita sävyjä varjostuksiin/tuomaan lämpöä kasvoille riippuen ihon sävystä. Väripannut on mahdollista irrottaa paletista helposti. Paletissa on peili. Pakkauksen mukana tulee pieni ohjevihkonen, josta voi tarvittaessa katsoa ohjeita sävyjen käyttöön.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 18g☆

Tuotteen normaalihinta noin 36.50€


Boksissa tuli kaksi ihanaa ihonhoitotuotetta. Katsotaan niitä nyt tarkemmin.



FARMACY Filling Good hyaluronic acid plumping serum [kosteuttava seerumi kasvoille]


Tämä seerumi kuului valittavissa oleviin tuotteisiin, mutta en tehnyt valintaa tammikuun boksissa. Boxycharmissa voi siis halutessaan valita yhden tuotteen parin kolmen tuotteen joukosta. Tästä seerumista olen todella innoissani, koska FARMACY kiinnostaa merkkinä paljon. Lisäksi erilaisia seerumeita on aina kiva kokeilla. Tämä kyseinen seerumi on tuotekuvauksen mukaan tehokkaasti kosteuttava ja näin se samalla myös tasoittaa ihon pieniä juonteita. Se sisältää hyaluronihappoa muodossa, joka pääsee tunkeutumaan syvemmälle ihoon. Lisäksi se sisältää muun muassa kollageenia. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita. Pullo on kaunis kullan värisellä korkilla. Otan tuotteen melko pian käyttöön, kunhan saan yhden toisen kosteuttavan seerumin käytettyä ensin loppuun.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 30 ml☆

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 40€-48€


Earth Harbor Naturals Nymph Nectar Superfruit Radiance Balm [voide kasvoille]



Tämä on paksua voidetta kasvoille, mitä voi käyttää kasvovoiteen tai yönaamion tapaan. Olen kokeillut tätä nyt kaksi kertaa. Voide on ehkä siinä mielessä väärä sana kuvaamaan tuotetta, sillä tämä tuntuu aluksi koskettaessa vähän kuin olisi sekoitus paksua voimaista kuorintavoidetta ja öljyä. Tuote ei olekaan vesipohjainen vaan ensimmäinen ainesosa listassa on oliiviöljy. Lisäksi voiteessa on runsaasti muitakin kasviöljyjä. Tätä täytyy hetken aikaa lämmitellä sormien välissä ennen kasvoille levittämistä. Öljyisyyden ja hitaan imeytymisen takia levitän tämän hyvissä ajoissa ennen nukkumaan menoa. Joka ilta en laittaisi näin öljyistä tuotetta sekaiholleni, mutta kerran-pari viikossa. Aamulla kasvot ovat todella pehmeän tuntuiset ja iho myös näyttää hyvältä. Tuotteessa on hedelmäisen karkin tuoksu. Ihana tuote, joka sai kiinnostukseni heräämään ylipäänsä tähän tuotemerkkiin!


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 30 ml☆

Tuotteen normaalihinta noin 34.70€


Helmikuun boksi

Helmikuun boksi sisälsi nämä tuotteet.


Helmikuun boksissa sain meikkituotteina irtopuuterin, silmämeikin pohjustusvoiteen sekä monitoimisiveltimen. Katsotaan ensin näitä tarkemmin.



OPV Beauty Loose Setting Powder [irtopuuteri, sävytön (Translucent)]


Tämän puuterin toivoin kovasti löytyvän boksistani, kun näin että näitä on tulossa joihinkin bokseihin. Boxycharmissa tosiaan kaikki eivät saa täysin samanlaisia bokseja vaan liikkeellä on erilaisia variaatioita. Tämä puuteri on tuotekuvauksen mukaan mattapintaistava sekä ihohuokosia tasoittava. Pakkaus on erittäin kaunis kullanvärisellä kannella. Itse käytän erilaisia puutereita eri tarkoituksiin. Kokeilemalla tiedän vasta millä tavalla alan tätä käyttämään. Tämä oli joka tapauksessa yksi suosikkituotteeni helmikuun boksista! Puuterista on olemassa tämän värittömän version lisäksi ainakin kaksi eri sävyä.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 30g☆

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 16.50€-19€


Ace Beauté Eyeshadow Amplifying Base [silmämeikinpohjustusvoide, sävy "Light"]


Tätä silmämeikinpohjustajaa on todella kiva päästä testailemaan. Tuotekuvauksen mukaan pohjustaja on hyvin peittävä, vahvistaa luomivärisävyjä ja pidentää niiden kestoa luomella. Valitettavasti näistä raskaammista silmämeikinpohjustajista monet eivät ole itselläni toimineet kovin hyvin. Aion antaa tälle kuitenkin tarvittaessa useamman mahdollisuuden! Tuotteen pakkauskoko on suuri silmämeikinpohjustajaksi, jota tarvitsee laittaa vain hyvin pieni määrä. Tästä on saatavilla tämän vaalean sävyn lisäksi myös kaksi tummempaa sävyä.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 15ml☆

Tuotteen normaalihinta noin 13.70€












alleyoop Multi-tasker 4-in-1 makeup brush [monitoimimeikkisivellin]


Toivoin kovasti, etten saisi tätä tuotetta boksissani, koska en pidä tällaisista yhdistelmäsiveltimistä lainkaan. Tämä lähtee ehdottomasti eteenpäin. Tässä tuotteessa on samassa sivellinvarressa neljä eri päätä. Päällimmäisenä on näkyvissä varjostussivellin sekä meikkisieni. Kun nämä irroittaa, alla on vielä luomivärisivellin sekä kulma/rajaussivellin.


Tuotteen normaalihinta noin 26€


Lopuksi tarkastellaan boksissa tulleet kaksi ihonhoitotuotetta.



Clara's New York Stimulating Retinol Facial Serum [seerumi]


Tämä seerumi vaikutti todella mielenkiintoiselta ja aina on kiva kokeilla itselle ihan uutta tuotemerkkiä. Tuote sisältää muun muassa retinolia sekä E-vitamiinia. Retinoli (A-vitamiini) vähentää ikääntymisen mukanaan tuomia merkkejä. Lisäksi seerumin pitäisi tuotekuvauksen mukaan kosteuttaa ja suojata ihoa. Retinolituotteita olen itse käyttänyt aika vähän, mutta ajattelin kokeilla millaiset vaikutukset tällä seerumilla on. Todennäköisesti käytän tätä vain paikallisesti tiettyihin kasvojen kohtiin. Tuote ei kuitenkaan pääse vielä hetkeen käyttöön, koska käyttelen ensin vähän muita seerumeita. Tämän seerumin sanotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille. Pakkaus on kiva pipettipullo.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 30ml☆

Tuotteen normaalihinta noin 23€


Saturday Skin Yuzu Vitamin C Bright Eye Cream [silmänympärysvoide]


Tämä silmänympärysvoide oli oma valintani boksiin. Olen aina halunnut testata Saturday Skinin tuotteita ja tämä vaikutti todella kiinnostavalta. Voide sisältää yuzu-hedelmää, joka on runsas C-vitamiinin lähde. Lisäksi tuotteessa on muun muassa niasiiniamidia. Tuotekuvauksen mukaan voiteen luvataan kosteuttavan ihoa, häivyttävän pienten juonteiden näkyvyyttä sekä kirkastavan ihoa. Pakkaus on kivan pirtsakka, ja sopii hyvin tuotteen sisältöä vastaamaan.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 15ml☆

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 29€-30€


Boxycharm Base-boksin hinta $27.99/kk (kun tilausmuoto kuukausittain uusiutuva). Lisäksi tulee kulut, kun boksin lähettää välitysvarastolta eteenpäin. Kuluihin vaikuttaa paketin paino sekä valittu lähetysmuoto. Suomeen saapuessa boksista maksetaan verot sekä postin käsittelymaksu.


Mistä näistä tuotteista sinä olisit pitänyt eniten?