En ole aiemmin tehnyt blogiin tällaisia päivän meikki-postauksia, joten nyt on aika sillekin. Meikki on tämän viikon maanantailta ja hyvinkin yksinkertainen. Sävyt ovat vielä kesäiset, mutta olen jo muutoin alkanut valikoimaan valmiiksi esille syksyn käyttömeikkejä. Haluaisin valita miljoona luomiväripalettia mukaan, koska syksy on niin inspiroivaa aikaa meikkaamisessa! Mutta yritän pitäytyä noin viidessä, koska muutoin niitä ei ehdi kunnolla käyttää. Muutama on varma valinta, mutta joitakin vaihtelen edelleen.
Olen jälleen siinä tilanteessa, että joudun väliaikaisesti kirjoittamaan blogia puhelimella. Vuosi sitten kesällä ostin tosiaan uuden tietokoneen, mutta todella edullisen koska pidemmällä tähtäimellä haluaisin hankkia pöytäkoneen ja kannettavasta oli tarkoitus tulla kakkoskone jota tarvittaessa voisi käyttää. No se meni sitten totaalisesti jumiin enkä luultavasti aio tuohon yhtään enempää käyttää rahaa. Sitä piti siis jo silloin uutenakin käyttää huollossa, jotta siitä sai täysin toimivan. Onneksi olen ollut muutoinkin aikeissa hankkia tässä syksyllä tabletin, joten se jo vähän helpottaisi blogin tekemistä ja opiskelua ennen kuin jaksan ja ehdin tietokoneasiat ratkaista. Mennään nyt kuitenkin itse postauksen aiheeseen, halusin tämän vain mainita jos postaustahti vaikuttaa välillä normaalia hitaammalta.
Tässä meikissä on käytetty kesän käyttömeikkejä sekä projektien tuotteita. Maanantaina minulla ei ollut muita menoja kuin kauppa-asiointeja, joten tein omaan makuuni kevyen arkimeikin. Keveys tulee esimerkiksi siitä, että silmissä on vain hyvin kevyt ja yksinkertainen meikki.
Meikkaan aina ensin kulmat, sitten silmät (lukuun ottamatta alaluomea ja alaripsiä), sitten kasvot, minkä jälkeen silmämeikin viimeistely ja lopuksi huulet.
Silmämeikin tein tällä kertaa käyttämällä vain Laura Mercierin Caviar Stick Eye Color-voidemaista luomivärikynää sävyssä Bed of Roses. Sävy on kaunis vaaleanpunertava, joka taittaa ruskeaan. Näitä kyniä on paras käyttää ilman pohjustajaa, mutta itselläni tuote pysyy siten vain toisessa silmässä paikoillaan. Joudun siksi käyttämään pohjustajaa. Toimii niinkin kun laittaa pohjustajaa vain ohuen kerroksen ja antaa tuotteen asettua kunnolla ennen luomiväriä. Näin tämä luomivärikynä pysyy itselläni koko päivän paikoillaan.
Tällaiset laadukkaat luomivärikynät ovat kivoja jos haluaa huolitellun ja tyylikkään näköisen silmämeikin, mutta helpolla. Olisin voinut käyttää tummempaa sävyä lisänä ulkonurkassa tuomassa syvyyttä, mutta tällä kertaa halusin mennä ihan tällaisella one and done-meikillä. Nostin luomiväriä hiukan luomivakoon siveltimellä ja samalla sain rajaa pehmeämmäksi. Tein kevyen mustan rajauksen ja laitoin vaaleaa shimmeristä luomiväriä silmän sisänurkkaan. Nämä molemmat tehty Morphen The Jaclyn Hill-paletilla, koska se sattui olemaan kesän käyttömeikeissä, mutta vastaavat tuotteet olisi toki voinut ottaa mistä tahansa sopivasta paletista.
Meikkivoiteeksi valikoitui Giorgio Armanin Luminous Silk foundation. Tässä meikissä laitoin pohjustajaa ainoastaan tiettyihin kohtiin kasvojen T-aluetta pidentämään meikin kestoa. Tämä meikkivoide pysyy itselläni ja näyttää hyvältä ilman muita pohjustajia.
Peiteaineena käytin essencen Stay All Day 16h long-lasting concealeria. Kuvista voi nähdä, että kyseinen peiteaine ei pysty peittämään tummia alueita silmieni alta ja sisänurkasta. Muutoin tämä kyllä asettuu ihan hyvin iholleni. Kevyestä peittävyydestä johtuen yhdistän tätä kuitenkin yleensä toisen peiteaineen kanssa.
Viimeisten viikkojen ajan olen käyttänyt aurinkopuuteria ja poskipunaa ainoastaan tästä By Terryn Brightening CC-paletista. Ne sulautuvat ihan täydellisesti ihoon ja lisäksi antavat kaunista hehkua. Tässä meikissä käytin tuota pinkkiä poskipunaa, joskaan kamera ei sitä jotenkin saanut napattua kuviin kasvoilta. Käytin myös paletin korostusväriä. Laitan highlighterin yleensä ennen poskipunaa, jolloin tulos on vieläkin luonnollisempi.
Lopuksi huulet. Huulimeikiksi valikoitui kaunis Bobbi Brownin Crushed Liquid Lip sävyssä Mango Mood. Nämä on ihanan tuntuisia huulilla. Pigmentti on intensiivinen, lisäksi kaunis kiilto ja pysyy tällaiseksi tuotteeksi hyvin. Syömistä ei kestä, mutta pysyi tuona päivänä kauniina neljän viiden tunnin ajan, jonka olin syömättä mutta vettä välillä join. Ja kun lähtee huulilta, lähtee tasaisesti eikä jätä ainakaan itselläni kuivattavaa tunnetta.
Oliko tässä sellaisia tuotteita, joita käytät? Mitä tykkäätte tällaisista päivän meikki-postauksista?
Kiva postaus ja näytät tosi nätiltä tuossa meikissä <3 ihana tuo huulikiilto, todella herkullinen :)
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Tuo Mango Mood on kyllä ihana ja raikas kevät/kesäsävy. Ja koostumuskin tosiaan miellyttävä ja kauniilta näyttävä.
Poista