Käytössä olevat ihonhoitotuotteeni vartalolle | Talvi 2023

06 helmikuuta, 2023

Tässä postauksessa katsotaan, mitä vartalon ihonhoitotuotteita minulla on tällä hetkellä käytössä. Vastaavia postauksia blogissani on jo nähty kasvojen ihonhoitotuotteiden osalta. Aiemmin lupailin, että käynnistän samanlaiset postaussarjat myös vartalon ihonhoidon sekä hiustenhoitotuotteiden osalta. Tällä kertaa keskitytään siis vartalotuotteisiin ja myöhemmin sitten katsotaan hiustenhoitoa. Tässä vartalotuotteiden postaussarjassa on sama idea kuin kasvojen ihonhoidon postauksissa, eli esittelen lyhyesti avattuna olevat tuotteet ja seuraavassa jutun päivityksessä nähdään uusia tuotteita, mikäli olen saanut vanhoja käytettyä pois, ja voin samalla kertoa edistymisestäni tuotteiden käytössä. 


Ensin mietin, että tekisin näitä vartalon ihonhoidon postauksia vain kolme kertaa vuodessa, koska minulla loppuu aika harvoin näiden kategorioiden tuotteita. Mutta voisin kuitenkin tehdä vuodenajoittain eli sen neljä kertaa vuodessa, mitä kasvojen ihonhoidon osaltakin. Voidaan katsoa edistymistä ja ehkäpä ainakin pari uutta tuotettakin on aina joukossa:) Toivottavasti saatte näistä postauksista esimerkiksi inspiraatiota tuotevalintoihin! Olen jakanut tuotteet viiteen eri kategoriaan: suihkugeelit, vartalonkuorinnat, vartalovoiteet ja -öljyt, käsien hoito sekä jalkojen hoito. Mennään nyt katsomaan mitä tuotteita tällä kertaa on mukana.


Suihkugeelit

Tuoksulliset suihkugeelit ovat heikkouteni enkä edes halua tietää kuinka monta minulla on niitä avattuna. Tämä postaussarja motivoi kuitenkin keskittymään niistä muutamaan kerralla. Käytän tuoksullisia suihkugeelejä kahden tai kolmen päivän välein ja muutoin tuoksutonta pesunestettä. Aina kun käytän jotain tuoksullista suihkugeeliä, käytän sitä pesukukan kanssa, mikä paitsi antaa tehokkaamman pesutehon myös säästää tuotetta huomattavasti. Suihkugeelejä valitsin tähän 4 kpl. Kolme on tuoksullisia ja yksi se tuoksuton pesuneste. Keskityn käyttämään näitä ja otan tilalle uuden tuotteen aina kun joku näistä loppuu.


Valitsin kaksi suihkugeeliä, jotka ovat talvisia tuoksuiltaan. Joskin tiedän, että nämä tulevat olemaan käytössäni vielä keväälläkin. The Body Shopin Spiced Apple Shower Gel on kaikkien aikojen suosikkisuihkugeelini The Body Shopilta. Olen yrittänyt siksi tätä säästellä ja varovasti käytellä. Toivottavasti jotain vastaavaa tulisi taas joskus The Body Shopin talven valikoimiin. Pidän kovasti omenan tuoksusta kosmetiikassa. Lisäksi tässä tuoksuu mausteet, mikä tekee suihkugeelin tuoksusta jouluisen. Yleensä olen raikkaampien tuoksujen ystävä, joten on yllättävää että pidän tästä näin paljon. Ihanuudesta huolimatta tämä on nyt pakko käyttää pois, kun tuoksu on edelleen ihanan herkullinen. Tuotetta on pakkauksessa 250ml ja tuotteesta käytetty nyt noin vähän yli kolmasosa. 


Avonin Apple & Cinnamon Bath & Body Wash on muistaakseni Avonin vuoden takainen joulun ajan suihkugeeli. Nimensä mukaisesti tässä on tuoksuna omena ja kaneli. Itse pakkaus on todella inhottava, koska se on niin kovaa muovia, että sitä on lähes mahdoton puristaa, ja tuotetta siksi hankala saada ulos purkista. Tässä suihkugeelissä tuoksu on hiukan raikkaampi kuin edeltävässä The Body Shopin tuotteessa. Omena tuoksuu tässä melko selkeästi. Tässäkin tuotetta on 250ml ja sitä on noin puolet jäljellä.



Halusin ottaa kolmannen suihkugeelin erityyppisestä tuoksukategoriasta, koska haluan selkeää vaihtelua. Päädyin valitsemaan Palmoliven Welcome to Madagascar Forest-suihkugeelin, koska purkki on jo aika vajaa. Kuvasta näkyy hyvin, että käyttöaste on ananaksen kuvan puolessa välissä. Tässä ei ole mitenkään kovin ihmeellinen tuoksu. Ihan hyvä, mutta en erota siitä oikein mitään tuoksuelementtiä. Pakkauskoko 250ml. Palmoliven suihkugeelejä olen käyttänyt paljon vuosien aikana. Tämä kyseinen suihkugeeli oli tosiaan rajoitetun ajan myynnissä ollut limited edition-tuote. Tuoksuttomana tuotteena minulla on käytössä lähes aina Lh-Beautyn Lacto line-pesuneste. Tämä kuluu suhteessa hiukan nopeammin, koska en käytä tämän kanssa pesukukkaa. Pakkauskoko 1000ml. Tässä on enää noin neljäsosa jäljellä ja tulen varmastikin hankkimaan saman tuotteen tilalle. Tuote sopii myös kasvojen pesuun ja silloin tällöin olenkin pessyt tällä kasvot suihkussa iltaisin.


Vartalonkuorinnat 

Vartalonkuorintoja otin tähän 2 kpl eikä minulla niitä muita olekaan avattuna. En kuori vartaloani viikottain, koska käytän myös pesukukkaa, kuorintakäsinettä tai muuta vastaavaa enkä halua liikaa hankaavaa vaikutusta iholleni. Kuorin usein paikallisesti pienellä määrällä kuorinta-ainetta vaikkapa käsivarret, mikäli tuntuu että ne sitä kaipaavat. 


The Body Shopin Fuji Green Tea Body Scrub on miellyttävän tuoksuinen ja omaan makuuni sopivasti kuoriva vartalonkuorinta. Tämäkin on jo myynnistä poistunut tuote. Pakkauskoko on 50ml ja tuotteesta olen käyttänyt nyt noin neljäsosan. Tämä loppunee talven aikana. Organic Shopin Body Desserts Tropical Mix Sculpting Body Scrub on trooppisilta hedelmiltä tuoksuva kuorinta, jota olen käyttänyt muutamia kertoja. Tämä tulee kestämään pitkään, koska pakkauskoko on 450ml.


Vartalovoiteet ja -öljyt

Vartalovoiteiden ja -öljyjen kategoriaan otin tuotteita yhteensä 7kpl. Minulla oli avattuna vielä joitakin muitakin tuotteita, mutta käyttelen näitä nyt ensin. Vartalovoiteissa minulla on käytössä osin hiukan erityyppisiä voiteita, joten siksi tuotteita on useampia.


Käytössäni on ensinnäkin aina joitakin tuoksullisia kevyitä vartalovoiteita. Näitä käytän aina silloin tällöin iltaisin suihkun jälkeen koko vartalon rasvaamiseen, joskin useammin käytän illalla vain tuoksutonta voidetta. Niinpä useimmiten käytän näitä aamuisin esimerkiksi käsivarsiin tuomaan kevyttä tuoksua ja vielä lisäkosteutuksen. Nivean Coconut & Monoi oil in Lotion on hyvä kosteustehoiltaan. Nivean vartalovoiteet ovat olleet aina suosikkejani nimenomaan hoitavuudeltaan ja kotoa löytyy aina merkin voiteita. Tämä kyseinen voide sisältää kookosta ja Monoi-öljyä. Kookos on yksi suosikkituoksujani kosmetiikassa. Tämän voiteen tuoksu tuo mieleen perinteisen aurinkovoiteen tuoksun, joten se ei ole aivan kaikkein onnistunein tuoksu. Ihan mukavaa on ollut kuitenkin tätä käyttää. Pakkauskoko on 200ml ja tässä ei ole enää kovin paljoa tuotetta jäljellä.


Avon Care aloe vera body lotion on myöskin kiva, ehkä hiukan edeltävää kevyempi voide. Tuoksu on ihan miellyttävä, mutta ei vedä vertoja joskus loppuneissa tuotteissa esittelemälleni sarjan Magnolia-voiteelle, jossa tuoksu oli ihan taivaallinen! Valitettavasti voidetta ei ole enää siinä tuoksussa saanut. Käyttelen kuitenkin myös tätä aloe vera-voidetta ihan mielelläni. Pakkauskoko on 400ml ja voidetta on noin kolmasosa jäljellä.


Minulla on käytössä aina yksi kevyt vartalovoide myös tuoksuttomana, mitä käytän ainoastaan iltaisin suihkun jälkeen. Vartalon ihoa ei kyllä tule ihan päivittäin rasvattua, mutta yritän sen niin usein tehdä kun muistan ja ehdin. Tällä hetkellä tuoksuttomana voiteena on LV:n kosteusemulsio, josta en kyllä yhtään pidä. Tuote ei ole riittävän kosteuttavaa itselleni ja siinä on epämiellyttävä "tuoksu." Tätä en siis aio hankkia uudestaan. Pakkauskoko on 250ml ja siitä on enää noin viidesosa jäljellä. Nivea Soft-kosteusvoidetta minulta löytyy aina. Tuote sopii kasvoille, vartalolle ja käsille. Käytän tätä miltei aina yöksi käsivoiteena ja aika usein myös jalkavoiteena. Joskus käyttelen voidetta paikallisesti esimerkiksi käsivarsiin. Kasvoille tulee myös laitettua harvakseltaan yöksi esimerkiksi kosteuttavan kasvoveden kanssa, jos en ole ajoissa tehnyt kasvojenhoitorutiinia ja täytyy nopeasti päästä nukkumaan. Pakkauskoko 200ml ja tästä käytetty noin neljäsosa.


Vartaloöljynä on tällä hetkellä Doven DermaSpa uplifted+ Satin smooth body oil. Tässä on tosi kiva tuoksu. Tuote on tietääkseni poistunut jo myynnistä. Vartaloöljy ei ole itselleni pakollinen tuote, mutta käyttelen niitä ihan mielelläni silloin tällöin. Käytän tätä yleensä siten, että sekoitan pari tippaa tuoksuttoman vartalovoiteen sekaan. Tuote on todella riittoisaa, sillä tästä olen käyttänyt monen monta kertaa, mutta näyttää kuin tätä ei olisi juurikaan käytetty. Pakkauskoko 150ml.


Halusin ottaa tähän mukaan myös yhden vartalojogurtin sekä vartalovoin The Body Shopilta. Vartalojogurtiksi valitsin banaanintuoksuisen Banana Body Yogurt-voiteen ihan vain sen vuoksi, että tässä on aika vähän enää jäljellä. Banaani ei ole lempituoksujani kosmetiikassa, mutta jostain syystä olen tämän silti halunnut hankkia. Näitä vartalojogurtteja käytän yleensä vain kevyesti tuomaan tuoksua. Näissä ei kosteutustehot yksistään käytettynä olisi ehkä itselleni oikein riittävät, paitsi ehkäpä kesällä. Mutta tykkään näiden koostumuksesta, koska vartalojogurtti imeytyy nopeasti ja tuntuu ihanan raikkaalta iholla. Pakkauskoko banaanivoiteessa on 198g ja tämä loppunee viimeistään maaliskuun aikana.


Vartalovoiksi otin The Body Shopin Frosted Berries Softening Body Butter-voiteen. Tätä olen käyttänyt vasta muutaman kerran, joten tuote tulee kestämään vielä pitkään. Mennään siis kevätkin tällä jouluisella pakkauksella:) Vartalovoita käytän toisinaan jalkavoiteena taikka täsmävoiteena esimerkiksi kyynärpäihin. Pakkauskoko 200ml.


Käsien hoito

Käsien hoito kategoriaan otin tuotteita 5kpl. Otin mukaan luonnollisesti käsivoiteet, mutta myös käsikuorinnan (kun minulla sellainen sattui olemaan) sekä kynsiöljyn ja -voiteen. Päädyin siihen, että haluan ottaa mukaan myös kynsienhoitotuotteita poislukien hoitavat kynsilakat, joita en tässä postaussarjassa esittele.


Käsivoiteet kuluvat minulla ihan superhitaasti, koska käteni eivät tunnu juurikaan kuivuvan ja yöksi laitan käsiin aina edellä esiteltyä Nivean Soft-voidetta. Valitsin tähän nyt kaksi käsivoidetta, joita keskityn käyttämään, vaikka useampiakin oli avattuna. Yritän pitää näitä jossain esillä, jotta ainakin kerran päivän aikana tulisi jompaa kumpaa laitettua. Toiseksi voiteeksi otin Neal's Yard Remedies Wild Rose hand cream-voiteen. Tässä on aivan liian voimakas, pistävä yrttinen ruusun tuoksu, josta en pidä yhtään. Tuotteen olen saanut joskus kauneusboksissa. Pakkauskoko 50ml. Tästä olen käyttänyt varmaankin noin kolmasosan. Lisäksi valitsin Avon Care cocoa butter hand, nail & cuticle cream-voiteen, koska tämä on ollut pisimpään avattuna. Ihan kiva voide, ei mitään huonoa sanottavaa tästä. Tätä on mukava käytellä. Pakkauskoko 200ml ja tästä olen käyttänyt noin puolet.



Käsikuorinta ei ole itselleni mikään välttämätön tuote, mutta koska minulla tämä yksi nyt on, otin sen tähän mukaan. Tuote on Lushin Salted Coconut Hand Scrub. Pakkauskoko on 130g ja tätä olen muutaman kerran käyttänyt. 



Ja sitten ne kynsienhoitotuotteet. Kynsiöljyjä minulla on muistaakseni olemassa toinen tämän lisäksi, mutta haluan nyt keskittyä käyttämään tätä ihanan tuoksuista essencen everlasting Blooms blossom nail oil-öljyä. Tässä on tuotetta 7ml ja pari kertaa olen tätä käyttänyt. Kynsivoiteena minulla on nyt käytössä myöskin todella ihanan tuoksuinen essencen Nail & Cuticle Cream with Coconut Oil. Tämä on todella riittoisa tuote! Pakkauksessa on 10ml. Tästä on vaikea sanoa minkä verran tuotetta on vielä jäljellä.


Jalkojen hoito

Lopuksi katsotaan jalkojen hoitotuotteet. Niitä otin tähän yhteensä 4kpl.


Jalkavoiteita otin tähän kaksi kappaletta. Käytän tosiaan näiden lisäksi jalkavoiteena edellä esiteltyä Nivean Soft-voidetta sekä The Body Shopin vartalovoita. Dermosilin Karbamidi jalkavoiteessa on 150ml ja olen tästä käyttänyt ehkä noin puolet. Toiseksi voiteeksi avasin käyttöön Lh-Beautyn Bio Rich Laventeli-jalkavoiteen, jonka pakkauskoko on 300ml


Jalkojen hoitoon minulta löytyy myös Lh-Beautyn Bio Rich Virkistävä jalkasuola. Tätä ei olekaan pitkään aikaan tullut käytettyä, mutta jalkakylvyt ovat ihania. Pakkauksessa on tuotetta 600g. Päätin, että otan näihin postauksiin mukaan myös jalkasuihkeet, koska tykkään käyttää niitä aina kun johonkin lähden. Otin tähän mukaan Avon Foot Works Exotic Paradise Cooling Foot Spray with coconut extract-suihkeen. Pakkauskoko on 100ml ja tässä on enää ihan vähän jäljellä.


Oliko näiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita? Tykkäätkö panostaa vartalon ihonhoitoon?

2 kommenttia on "Käytössä olevat ihonhoitotuotteeni vartalolle | Talvi 2023"
  1. Ihanaa, spiced apple! Pitäisi tuota tuoksuttaa, varmaan samankaltainen kuin tuo tämän talven spiced orange. Tuo organic shop on ihana merkki, mutta kivijalasta lähti nuo tuotteet, kun ovat venäjällä valmistettuja. Banaani sarjaa haluaisin myös enemmän hankkia TBS:ltä :) Itse pidän siitä vaikken syö banaaneita kauheasti :D Lushin tuotteet on ihania, jokseenkin tietysti pilaantuu nopeammin kuin muut kun on aidosti käsityötä. Olenkin pitäytynyt aikalailla vain niissä saippuoissa sen takia. Säästely tekee tuotteiden elämästä niin pitkän, toki moni ei oikeasti mene pilalle siinä purkissa olevassa ajassa. Ihania tuotteita tässä kerta kaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että The Body Shopille tulee uusia sarjoja, vaikka jotain noita vanhojakin kovasti jää kaipailemaan<3 Odotan mielenkiinnolla mitkä tulee olemaan kevään/kesän kausisarjat! Mäkin huomasin hiljattain saman Organic shopin osalta. Jep, Lushin tuotteet täytyy melko nopeasti ottaa käyttöön, jotta eivät mene huonoksi. Kaikkea ihanaa niilläkin on<3 Juu yleensä tuotteita voi kyllä halutessaan pitkään säästellä. Mutta nyt on kiva keskittyä käyttämään ihan näitä vajaita purkkejakin välillä pois:)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3