10 meikkituotetta tyhjäksi | Projektin aloitus

26 helmikuuta, 2023

Tykkään todella paljon seurailla muiden erilaisia kosmetiikka-aiheisia projekteja sekä blogeissa että youtuben puolella. Koska meikit ovat suurin kiinnostukseni, halusin aloittaa niihin keskittyvän uuden projektin blogissani. Testaan paljon erilaisia meikkejä, mutta haluan mahdollisimman hyvin myös kierrättää tuotteita käytössäni ja keskittyä välillä myös kokoelman vanhempiin tuotteisiin. Minullahan pyörii blogissa jo Meikit käyttöön-postaussarja, jossa arvon tehokäyttöön meikit aina kahden kuukauden ajalle. Sen rinnalle aloitan nyt tämän 10 meikkituotetta tyhjäksi-postaussarjan. Tässä ajatuksena on se, että minulla on koko ajan projektissa 10 meikkituotetta ja aina kun joku niistä tyhjenee, otan projektiin tilalle uuden tuotteen. 


Pyrin pääsääntöisesti valitsemaan tähän projektiin melko vajaita tuotteita, mutta otan yksittäisiä täydempiäkin tuotteita. Merkitsen tuotteiden käyttökerrat ylös ihan senkin vuoksi, että voi saada jonkinlaisen kuvan siitä,  kuinka paljon meikeistä riittää käyttökertoja. Tämän projektin tuotteita en pyri kuitenkaan ottamaan samanlaiseen tehokäyttöön kuin Meikit käyttöön-sarjan tuotteita. Tämä sen vuoksi, että muutoin minulle ei jäisi juuri enää ajallisesti mahdollisuuksia testailla muita tuotteita. Otan kuitenkin nämä meikit erikseen esille ja käyttelen niitä aina silloin tällöin. Julkaisen tästä projektista aina uuden postauksen kun kaksi tuotetta on tyhjentynyt. Otan silti toki projektiin heti uuden tuotteen kun yksikin loppuu, mutta tilannepäivitys ja tilalle tulleet tuotteet nähdään kahden tuotemuutoksen jälkeen. Katsotaan nyt mitkä tuotteet valitsin ensimmäisiksi mukaan. Yritin pääsääntöisesti valita meikkejä eri kategorioista.


Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Original [silmämeikinpohjustusvoide]

Hyvin ristiriitaiset tunteet aiheuttava silmämeikinpohjustaja itselleni. Pidän paljon tuotteen koostumuksesta ja luomivärit levittyvät kauniisti tämän päälle. Tämän pohjustajan kanssa silmämeikki ei kuitenkaan yleensä pysy minulla täysin virheettömänä koko päivää. Meikki ei mitenkään pahasti leviä, mutta luomiväri alkaa hiukan kerääntyä luomivakoon, usein pelkästään silmien ulkonurkasta. Siitä johtuen en varmaankaan osta tätä nyt ainakaan heti uudelleen sitten kun tuote loppuu. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun omistan tämän pohjustajan. Ja nytkin käyttelen tätä oikein mielelläni niin kauan kuin tuotetta riittää. Tästä pohjustajasta voi löytää eri paikoista valtavan määrän positiivisia tuotearvioita. Silti itse henkilökohtaisesti suosittelisin Wet n wildin pohjustajaa, mikäli kamppailee luomivärien pysyvyyden kanssa.


On todella vaikea sanoa paljonko tässä on tuotetta vielä jäljellä. Olen käyttänyt tätä monen monta kertaa, mutta toisaalta silmämeikinpohjustajaa kuluu kerralla vain pieni tippa ja käytän tämän lisäksi muitakin pohjustajia. On siis hyvin mahdollista, että pakkauksessa on ainakin vielä puolet jäljellä. Tässä pohjustajassa tuotetta on 10ml, mikä on aika suuri pakkauskoko silmämeikinpohjustajaksi. Näin ollen tästä riittää iloa pitkäksi aikaa, vaikka käyttäisi tätä ainoanakin pohjustajana.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 10ml


delilah Cosmetics Brow Groom Double Ended Eyebrow Groomer [kulmakynä, sävy Sable]

Valitsin projektiin mukaan myös delilah-merkin kulmakynän. Kynän toisessa päässä on itse kulmatuote, jossa kärki on jyrkkä kolmionmallinen, ja toisessa päässä on kulmaharja. Kulmakynän muotoon on joutunut hiukan totuttelemaan, mutta muutoin olen tästä tykännyt. Sävykin on ollut itselleni aika hyvä. Käyttelen tuotetta siis ihan mielelläni, joskaan ei tämä sentään voita kahta suosikkikulmakynääni [Anastasia Brow Wiz ja It cosmetics Brow Power]. Tässä pitäisi olla vielä paljon tuotetta jäljellä. En halua rullata kulmakynää kokonaan ulos, ettei se vaan katkea. Ehkäpä seuraavassa projektin päivityksessä voimme katsoa tuotteen jäljellä olevaa määrää tarkemmin, kun olen sitä siihen mennessä jonkun verran käyttänyt. En usko, että tämä tuote on kahden ensimmäisen loppuvan tuotteen joukossa.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 0.25g☆ 



Catrice Light Correcting Serum Primer Sunlight [pohjustaja]

Valitsin projektiin mukaan kaksi pohjustajaa kasvoille. Ensimmäinen niistä on Catricen tuote, joka kuului joskus rajoitetun ajan myynnissä olleeseen kokoelmaan. Nyt en ole tätä käyttänyt pitkään aikaan, mutta muistan tykänneeni tästä paljon. Pohjustaja tummentaa hiukan ihoa, mutta kun meikkivoiteen levittää sen päälle, tuloksena on todella kaunis lopputulos. Tämä tekee sellaisen sun-kissed glow-efektin ja alankin käyttämään tätä enemmän vasta keväällä. Tuotetta on vähän alle puolet jäljellä, joten jonkin aikaa tästä saa vielä nautiskella.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 14ml☆ 


Nyx The Marshmellow Smoothing Primer [pohjustaja]

Tämä pohjustaja ei valitettavasti oikein toimi itselläni. Niin huono tämä ei kuitenkaan ole, että laittaisin tuotteen eteenpäin [etenkään kun tämä tuoksuu niin herkulliselle]. Uudestaan en kuitenkaan tätä tule hankkimaan. Pohjustaja pehmentää ihoa, mutta ei itselläni jaksa pitää meikkiä koko päivää paikoillaan. Tasoittavaa vaikutusta en myöskään huomannut. Tässä pitäisi olla vielä reilusti tuotetta jäljellä, joten ei tule olemaan ensimmäisiä loppuvia tuotteita.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 30ml☆ 


Maybelline Fit Me Matte + Poreless Foundation [meikkivoide, sävyt 100 Warm Ivory ja 104 Soft Ivory]


Valitsin projektiin mukaan nämä kaksi samaa Maybellinen meikkivoidetta eri sävyissä. Lasken nämä luonnollisesti kahdeksi eri tuotteeksi projektissa. Silloin kun joskus hankin nämä meikkivoiteet ei sävyjä ollut vielä yhtä paljon saatavilla kuin nyt, ja siksi olenkin sekoittanut näitä kahta sävyä sopivan sävyn saamiseksi. Lopputulos on matta, mutta melko luonnollinen. Tuote on melko juoksevaa ja levittyy helposti iholle.  Omalla sekaihollani toimii hyvin, mutta jos iholla sattuu olemaan yhtään kuivia kohtia niitä saattaa hiukan korostaa. Siksi en tämän meikkivoiteen kanssa voi käyttää ihan mitä tahansa puuteria. Tämä meikkivoide onkin tarkoitettu erityisesti normaalille, sekaiholle sekä rasvoittuvalle iholle. Tuote pysyy omalla ihollani hyvän näköisenä pitkään. Tässä meikkivoiteessa on hyvä hinta-laatu-suhde.


Näistä ei valitettavasti näe missään valaistuksessa pakkausten läpi, mutta molemmissa tuotetta lienee enää alle puolet jäljellä. Saatan ostaa tämän meikkivoiteen uudelleen, kun nämä kaksi purkkia ovat tyhjentyneet. Nyt saatan jopa löytää sopivan sävynkin valikoimasta. 

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 30ml☆ 


essence Stay All Day 16h long-lasting concealer [peiteaine]


Halusin projektiin heti mukaan myös yhden peiteaineen. Valitsin tämän saman essencen peiteaineen, joka on nyt ollut myös tammi-helmikuulle arvottujen meikkien joukossa. Olenkin tätä viime aikoina jonkin verran käytellyt. Tämä on melko kevyt peittävyydeltään, joten olen erityisesti käyttänyt tätä kevyempien meikkipohjatuotteiden kanssa. Tuote ei kovinkaan siloita ihoa ja hiukan itselläni tarraa pieniin juonteisiin, mutta kokonaisuutena näyttää kuitenkin ihan hyvältä. Tässä on aika kiva kermainen koostumus, joka levittyy helposti iholle. Tuotetta on nyt noin puolet jäljellä, käyttöraja purkissa menee All Day 16h-sanojen keskikohdassa. Tästä onkin helppo seurata tuotteen kulumista.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 7ml☆ 


Too Faced Born This Way Ethereal Setting Powder Translucent [puuteri]


Pikkupuuteri, jonka aion hankkia isommassa koossa. Tämä mattapintaistaa ja hiukan silottaa ihoa sekä jättää lisäksi hitusen luonnollista hehkua. Erinomainen puuteri omalle iholleni. Huomasin kuitenkin, että tämä ei esimerkiksi sovi kovin hyvin edellä esitellyn Fit Me-meikkivoiteen kanssa käytettäväksi. Käytin molempia hiljattain yhtäaikaa ja puuteri teki meikkivoiteesta hiukan kuivahkon näköisen iholla. Tämä ei ollut mitenkään huomattavaa vaan erottui kevyesti läheltä katsottuna. Mainitsen tuon nyt silti antaakseni mahdollisimman tarkasti tuotteista tietoa. Tämän puuterin painelen kasvojen T-alueelle yleensä kostealla meikkisienellä. Jos laitan tätä myös kasvojen reuna-alueille, saatan käyttää sivellintä.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 1.5g☆ 


Glamglow Glowsetter Makeup Setting Spray [meikinkiinnityssuihke] 


Hyvä meikinkiinnityssuihke, jota ei kuitenkaan taida valitettavasti enää olla saatavilla. Suihkeessa on makea tuoksu, joka jää hyvin pitkäksi aikaa kasvoille. Itse suihke on ihanan hento ja siksi erittäin miellyttävä käyttää. Tämä ei ole mattaistava suihke vaan jättää ihon luonnollisen näköiseksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole hehkua tuova suihkekaan. Harmi, että en hankkinut tästä täysikokoista vaan pelkästään tämän matkakoon. Kuvasta voittekin nähdä, että tuotetta on noin kolmasosa jäljellä. Tämän uskon olevan kahden ensimmäiseksi loppuvan tuotteen joukossa.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 28ml☆ 


Buxom Full-On Plumping Lip Cream [huulikiilto, sävy Seychelles Breeze]


Halusin hiukan myös haastetta itselleni ja tässä sitä riittää. Huulituotteet kun kuluvat melko hitaasti ja tässä on tuotetta vielä paljon jäljellä. Käyttelen tätä oikein mielelläni enkä toivoisi tämän loppuvan, mutta pakko tästäkin on joskus luopua. Tämä kyseinen huulikiiltosävy kuuluu Buxomin rajoitetun ajan myynnissä olleeseen Vibe Island-kokoelmaan. Muutoinhan Buxomilla on jatkuvasti myynnissä näitä Full-On Lip Creameja. Erinomaisia huulikiiltoja, jotka eivät tunnu tahmaisilta. Nämä ovat itselläni ehdottomasti huulikiiltojen top 5-listalla. Vielä hiukan enemmän pidän kuitenkin ainakin Anastasian huulikiilloista.

Täysinäinen pakkaus sisältää tuotetta 4.2ml☆ 


Onko sinulla menossa kosmetiikkaprojekteja tai aiotko sellaisia aloittaa? Oliko näiden tuotteiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita?

6 kommenttia on "10 meikkituotetta tyhjäksi | Projektin aloitus"
  1. Pitäisi ostaa Buxomilta seuraavaksi tuo Lip Cream, koska ne Plumping Lip Glossit on todella tahmaisia. Noissa saisi myös varmaan hieman enemmän sävyä :) Haluaisin testata tuota NYX Marshmallow primeria, ihan kun oli niin kehuttu tuote jossain vaiheessa. Mutta pärjään kuitenkin niin hyvin ilman primereita etten tiedä olisiko tarvetta enää primereille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole käyttänyt kuin näitä Lip creameja. Näistä tulee ihan kivasti sävyäkin huulille:) Korkeakiiltoisia mutta omaan makuuni ei ainakaan tahmaisia. Mentolin tunne ei kuitenkaan välttämättä se kaikkein miellyttävin. Mutta tahmaisuus olisi inhottavinta! Harmi, että Nyxin pohjustaja ei niin hyvin itselläni ole toiminut. Kovin kehuttu tuote oli tosiaan pari vuotta sitten.

      Poista
  2. Kiva haaste jota seuraan mielelläni :) Mulla ei muuten ole yhtään Anastasian huulikiiltoja, nuista Buxomeista pidän kyllä todella paljon <3 ekojen loppuneiden joukossa veikkaan olevan Glamglow ja meikkivoide?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät seurata tällaista projektia:) Anastasian huulikiilloissa hiukan intensiivisempi sävy ja kiilto ei sitten taas niin voimakas kuin Buxomilla. Kummatkin laadukkaita, joten lähinnä makukysymys kumpi on parempi;) Nämä Buxomitkin ihan huipputuotteita<3 Nuo mainitsemasi tuotteet saattaisi hyvinkin olla ekat loppuneet. Ihmettelen kovasti jos Glamglow ei ainakaan olisi!

      Poista
  3. Todella kiinnostava projekti, jään innolla seuraamaan miten sulla edistyy tämä :) Too Facedin puuteri alkoi kiinnostaa, toi kuulostaa mun tarpeisiini aika hyvältä! UDPP on ihan mun suosikkini, toi Fit Me -meikkivoide taas ei saanut mua vakuuttuneeksi. En muistaakseni koskaan käyttänyt tosta tuubia edes loppuun asti, kun se ei omalle iholleni sopinut.

    Tsemppiä projektiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 mukava kuulla, että tykkäät seurata projektia:) Olen itsekin tästä innoissani, katsotaan mitä loppuu ensin! UD:n pohjustaja varmasti monen suosikkituotteita. Ihmettelen, ettei se toimi itselläni aina luotettavasti, koska minulla ei kuitenkaan sellaiset kovin rasvaisen oloiset luomet. Fit me-meikkivoide ei varmaankaan toimi jos on yhtään kuivempi iho kuin itselläni. Korostaa kyllä kuivia kohtia, jos sellaisia yhtään on. Ja arvioiden perusteella joillekin meikkivoiteen pysyvyys tuottaa haasteita.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3