Kesäinen Kosmetiikkahaaste

12 elokuuta, 2022

Tänään vastailen blogissani ensimmäistä kertaa tiettyihin kysymyksiin, koskien nyt kosmetiikan käyttöä kesällä. Kyseessä on alun perin Lipstick Love-blogin Kesäinen Kosmetiikkahaaste, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Alkuperäiseen postaukseen pääset halutessasi tästä. Tähän oli hauska vastailla, ja myös muiden vastauksia on ollut kiva lukea. Kesä on jo melko lopuillaan, mutta halusin ehdottomasti vielä kirjoitella omat vastaukseni. Haasteessa on kymmenen kysymystä, käydään ne nyt vastauksineen läpi.


1. Mitä aurinkosuojia käytät vai käytätkö sellaisia ollenkaan?




Käytän ehdottomasti aurinkosuojia, joskin pyrin suojautumaan mahdollisimman hyvin myös vaatetuksella. Auringossa en kuitenkaan oleskele kuin yleensä sen verran mitä on pakko. Vartalon aurinkosuojatuotteiksi minulle kelpaavat oikeastaan mitkä tuotteet tahansa. Tykkään niidenkin osalta testata erilaisia tuotteita, mutta esimerkiksi vaikkapa ihan Nivean voiteetkin käyvät minulle oikein hyvin. Kasvoille laitettavien tuotteiden osalta on suuri merkitys sillä meikkaanko tuolloin vai en. Jos meikkaan, käytän aurinkosuojia jotka tuntuvat kasvoilla kevyiltä eivätkä lisää ihon kiiltelyä. Esimerkiksi korealaiset tuotteet ovat usein kivoja meikin alle. Meikin päälle tarvittaessa suihkutettavan aurinkosuojatuotteen tulee taas olla riittävän hento suihkeeltaan eikä jättää myöskään rasvaista vaikutelmaa. Sen sijaan jos en meikkaa enkä ole menossa minnekään kummoisempaan paikkaan, minulle kelpaa kyllä melkein mitkä tahansa tuotteet kasvoillekin. Tärkeää on toki huolehtia, että puhdistaa ne myöhemmin iholta huolellisesti.


2. Meikkaatko kesäisin tai muuttuuko meikkityylisi jotenkin kesän tultua?



Meikkaan kesäisin eikä mitään suurempia muutoksia tule meikkirutiiniin verrattuna muihin vuodenaikoihin. Suurin merkitys kesällä on lämpötilalla. Jos lämpötila on noin 20 astetta tai vähemmän, meikkini voi olla samanlainen kuin vaikkapa talvella. Jos taas on hellettä, tykkään yleensä käyttää kevyempiä tuotteita meikkipohjaan, kuten vaikkapa CC-voidetta. Meikkityyliini kuuluu kesällä suhteellisesti enemmän hehkuvat kuin mattameikit, joskin teen molempia kuitenkin kaikkina vuodenaikoina. Silmämeikin ja etenkin huulimeikin sävyt minulla myös muuttuvat jonkin verran vuodenaikojen mukaan.


3. Lempisävyt kesämeikissä?

Kesämeikissä tykkään itse eniten luomivärien osalta pronssisista sävyistä taikka siitä, että lisää meikkiin ripauksen jotain värikkäämpää sävyä, vaikkapa rajauksen muodossa. Poskipunissa kesällä suosikkejani ovat pinkihtävät, koralliset taikka ruskean sävyt, riippuen muusta meikistä. Huulimeikissä pidän kesällä melko neutraaleista, raikkaista ja kevyistä sävyistä. 


4. Vaihdatko ihonhoitotuotteitasi kesällä?



Kesän tultua en vaihda ihonhoitotuotteita vaan jatkan niiden käyttöä, mitkä ovat jo avattuina ennestään. Toki jos kesän aikana pitää avata uusia tuotteita käyttöön, valitsen mahdollisimman sopivat kesää ajatellen. Kasvoöljyt ja paksummat voiteet jäävät kuitenkin kesän ajaksi pois käytöstä. Lisäksi otan käyttöön aloe-tuotteita. Kasvosuihkeita käytän ehkä hiukan enemmän kuin muina vuodenaikoina, mutta niitäkin käytän ympäri vuoden.


5. Paras kesäinen hajuvesi?


Rakastan hajuvesiä yli kaiken ja ostelenkin niitä jonkin verran. Tykkään aika paljon vaihdella erilaisia tuoksuja eikä minulle ole noussut esiin (vielä) yhtä ainoaa, joka olisi kaikkien aikojen paras hajuvesi kesään. Siksi mainitsen tässä nyt Marc Jacobsin Daisy Love Spring Eau de Toilette-hajuveden ihan siitä syystä, että olen sitä käyttänyt eniten tänä kesänä. Kyseissä tuoksussa on alkutuoksuna viikuna, sydäntuoksuna pioni ja pohjatuoksuna viikunamaito. Hajuvesiä en yleensä käytä jos on hellettä, vaan silloin valitsen vartalosuihkeen.


6. Minkä sävyiset ovat kesäkyntesi?

En ole aikoihin lakannut kynsiä, koska kynteni ovat olleet pitkään jotenkin aika huonossa kunnossa. Nyt kun ne vihdoin alkavat olla vähän vahvemmat, voisi piakkoin alkaa niitä taas lakkailemaan. Yleisesti ottaen kesällä pidän erityisesti kirkkaammista sävyistä, ja toisaalta myös helmiäisistä. Esimerkiksi syvä tummanpunainen on itselleni yleensä myöhäissyksyn ja talven kynsilakkasävy, kun taas pinkki on kesäsävy. Kesällä myös vaikkapa turkoosit ja keltaiset näyttävät todella kauniilta hiukan päivettyneellä iholla.


7. Kesäisin luomiväripaletti?


Muutaman kesän ajan kesäisin luomiväripaletti on ollut itselleni ehdottomasti Anastasia Beverly Hillsin Riviera-paletti. Mainitsen sen siksi, että se tulee aina ensimmäisenä mieleeni kun mietin kesää ja paletteja.


8. Pesetkö kesällä hiuksesi useammin kuin muina vuodenaikoina?

Tämä riippuu jonkin verran lämpötilasta. Jos on hellettä, tulee hiuksia kyllä pestyä useammin. Muutoin pidän saman pesuvälin kuin muulloinkin. Itselläni on kuivahko luonnonkihara hiuslaatu, ja hiukseni eivät rasvoitu kovinkaan helposti. Näin ollen en halua turhaan pitää kovin tiheää pesuväliä.


9. Paras suihkugeeli kesäksi?


Olen varsinainen suihkugeeli-intoilija, ja omistan niitä aivan liian paljon. Testailen paljon erilaisia enkä osaa nimetä vain yhtä parasta kesään. Tykkään yleensä kesällä erityisesti raikkaan hedelmäisistä (esimerkiksi sitrushedelmät) suihkugeeleistä ja toisaalta myös esimerkiksi kookosta sisältävistä. Tänä kesänä eniten käytetyin tuoksullinen suihkugeelini on ollut Sol de Janeiron Brazilian 4 Play Moisturizing Shower Cream-Gel, minkä vuoksi valitsin sen tähän. Suihkugeelissä tuoksuu suolakinuskimaisuus. Tuoksun lisäksi tässä plussaa on se, että tuote tekee ihosta pehmeän ja kosteutetun oloisen. En käytä päivittäin tuoksullisia suihkugeelejä, vaan välipäivät pesen yleensä Lactolinella vaikka minulla ei mikään herkkä iho olekaan. Mutta muutoinkaan en käyttäisi päivittäin tätä Sol de Janeiron suihkugeeliä, koska se on vähän arvokkaampi, ja haluan nautiskella siitä silloin tällöin. Lisäksi käytän aina tuoksullisten suihkugeelien kanssa pesukukkaa, myös siksi, että se säästää tuotetta.


10. Avainasiat meikin pysymiseen kesällä?

Kaiken perusta on hyvä ihonhoito oman ihotyypin mukaan. Hoidetulla iholla meikki näyttää paremmalta ja pysyy paremmin. Pyrin aina vuodenajasta riippumatta mahdollisimman ohueen meikkipohjaan, koska ohuempi pohja pysyy paremmin. Itselläni on sekaiho, joten panostan meikin kestävyyteen etenkin kasvojen T-alueella. Varsinkin lämpimillä ilmoilla tämä on entistä keskeisempää. Laitan T-alueelle aina meikin kestävyyttä lisäävän (usein mattaavan) pohjustajan sekä mattaavan tai melko mattaavan puuterin. Jos haluan silti kauttaaltaan hehkuvan meikin, sipaisen lopuksi kevyesti myös T-alueelle esimerkiksi hehkua tuovaa puuteria edeltävien tuotteiden päälle. Käytän aina meikatessani lopuksi meikinkiinnityssuihketta. Vaihtelen suihkeita, mutta aina helteellä käännyn Urban Decayn All Nighterin puoleen, koska se pidentää tehokkaasti meikin kestoa. Muitakin pieniä niksejä voi hyödyntää meikin keston pidentämiseen, kuten esimerkiksi puuterin painelu iholle ajan kanssa.


Minkälaisia ovat sinun vastauksesi näihin kysymyksiin?:)


8 kommenttia on "Kesäinen Kosmetiikkahaaste"
  1. Ihana oli lukea sunkin vastauksia<3 Aloetuotteet kuuluu itselläkin kesään :) Se on jotenkin jännä miten sitä mieltää just vaikka aloen niin kesäainesosaksi, vaikka yhtä hyvin sitä voi käyttää muinakin vuodenaikoina :D Ja toki aloe veraa nyt monissa ihonhoitotuotteissa on muutenkin, käytin niitä sitten minä vuodenaikana tahansa. ABH:n Riviera on kyllä ihana kesäpaletti<3 Harmittaa vieläkin, etten tota aikoinaan itse ostanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle mukavan haasteen laatimisesta<3 Joo en tiedä miksi aloetuotteet liittyy mielikuvissa niin vahvasti kesään. Ei niin paljoa edes tee mieli käyttää niitä muina vuodenaikoina:D Toki ymmärrettävämpää on jotkut viilentävät geelituotteet yms, mutta muutoin en kyllä tiedä miksi niitä ei tule vaikkapa talvella hankittua! Joo Riviera on kyllä tosi ihana<3 Täytyy yrittää, ettei se jäisi talvella kokonaan käyttämättä, senkin kun mieltää enemmän kevät-kesäpaletiksi:)

      Poista
  2. Hmmm... Mulla ei oikeastaan kesällä kosmetiikan käyttö juurikaan muutu. Lienen hiukan fakkiutunut siinä suhteessa. No ehkä ohuempi meikkipohja ja tummempi sellainen tulee käyttöön, ja kirkkaammat värit esim. huulipunassa (ohuempi puna, en kauheasti käytä huulikiiltoja) ja silmänrajauksissa.

    Tuoksuna joku kesäinen, esim. Guerlainin Terracotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värilliset, kirkkaammat silmänrajaukset näyttää kyllä kivoilta etenkin kevät-kesämeikeissä. Täytyypä käydä tuoksuttelemassa mille tuoksuu Terracotta:)

      Poista
  3. Kiva oli lukea sinunkin vastaukset :) ABH Riviera on kyllä kunnon kesäpaletti, mulla ei sitä olekaan mutta se on ihanan värinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riviera on kyllä ihana<3 Pitäisi yrittää käyttää sitä vuoden ympäri, mutta ulkonäöllisesti ei tule mieleen syksyn ja talven palettina!

      Poista
  4. Kiitos kivasta blogistasi! Sitä on mukava lukea. Itse meikkaan kesäisin vähemmän kuin talvikuukausina ja lomalla ollessa en oikeastaan ollenkaan. Muutoinkin suosin aika maltillista meikkausta. Vakiona minulla on hyvät seerumit sekä voiteet ja kesällä vähän tummempi meikkivoide It Cosmeticsilta. Ulkomailla ja auringossa oleskella käytän reilun aurinkosuojan sisältävää kosteusvoidetta. Kevyenä meikkauksena kevyesti puuteria ja aurinkopuuteria, huuliin kiiltoa. Lomalla en meikkaa silmiä, mutta normityöarjessa luomiväri, rajaus ja ripsari.

    Suihkugeelejä taas tykkään ostella monia erilaisia, ehkä suosikkina raikkaat sitruksiset tuoksut. Varsinkin kun käyn ulkomailla, mukaan tarttuu aina hyväntuoksuisia suihkugeelejä. Nimenomaan pitää olla jokin paikallisuuteen liittyvä tuote, kansainvälisiä merkkejä en hamstraa, niitä saa kaupoista Suomestakin.

    Löysin tänä kesänä lentokentältä hyvän uuden kesäisen tuoksun. Käytän normaalisti Burberryn Londonia, mutta taxfreestä löytyi uutuus (?) eau de toilette Burberry Her, joka tarttui mukaan ja johon olen ollut tosi tyytyväinen. Ja myöskin saanut tuoksusta hyvää palautetta. Hajuvettä en juurikaan vaihtele, joten todella positiivista löytää samasta sarjasta myös toinen hyvä tuoksu, mitä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että blogista on löytynyt mieluisaa luettavaa<3 Oli mukavaa lukea sun vastaukset kysymyksiin. Itsellänikin loma-aikaan tulee usein meikattua vähemmän. En ylipäänsä pidä kovinkaan siitä tunteesta, että ulkona hyvin lämmintä ja kasvoilla silloin meikkiä. Huulikiillot on kyllä kivoja kevyempään meikkiin.

      Suihkugeelit ovat ihania ja tuoksuja kiva vaihdella vuodenaikojenkin mukaan:) Mietin tässä juuri, että suihkugeeli-innostukseni on tainnut alkaa jo ennen kuin varsinaisesti innostuin meikeistä. Sitrustuoksut minunkin yhtiä suosikkeja.

      Kiva, että löysit toisen mieluisan tuoksun! Se on kyllä ihana tunne kun löytää jonkun tosi hyvän uuden tuoksun. Mulla saattaa olla vielä joku Burberryn tuoksun näyte. Mutta jos ei ole kumpikaan noista, niin pitääpä mielenkiinnosta noita tuoksutella kun tulee vastaan:)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3