Kauneusboksit | IPSY Glam Bag Plus | kesä- ja heinäkuu 2022

22 elokuuta, 2022

Pitkästä aikaa olisi vuorossa IPSY Glam Bag Plus-boksien sisältöihin kurkkaaminen. Tällä kertaa katsotaan kesä- ja heinäkuun IPSYt. Molemmat boksit olivat itselleni hyvin mieluisat. IPSYssa tulee harvemmin tuotteita, jotka eivät olisi itseäni kiinnostavia eikä sellaisia ollut nytkään. Viime toukokuun boksihan ei ollut kovin kiinnostava itselleni, mutta muutoin kaikki sisällöt ovat olleet erinomaisia. IPSYssa on se hyvä puoli, että tuotteita saa itse valita boksiin peräti kolme! Lähdetään nyt katsomaan mitä tuotteita kesän bokseissa oli.


Kesäkuun boksi

Kesäkuun boksissa kaikki viisi tuotetta olivat meikkejä taikka meikkivälineitä. Välillä on mukavaa saada tällainen boksi, vaikka tykkään todella paljon saada myös etenkin kasvojen ihonhoitotuotteita bokseista.




Benefit Brow Styler Multitasking Pencil & Powder For Brows [monikäyttöinen kulmatuote]

Benefitin tuotteita on aina kiva saada. Tämän kulmatuotteen IPSY oli valinnut minulle boksiin. Aiemmin en ollut lainkaan kiinnostunut testailemaan erilaisia kulmatuotteita, mutta nykyään olen näistä enemmän kuin innoissani. Siitäkin huolimatta, että sinänsä olen jo löytänyt erinomaiset kulmatuotteet. Brow Styler on 2-in-1-tuote, joka sisältää puuterituotteen ja vahatuotteen kulmille. Puuteri- ja vahatuotetta voi käyttää joko erikseen tai yhdessä riippuen siitä, minkätyyliset kulmat haluaa tehdä. Sävyjä tästä tuotteesta on saatavilla 12 erilaista, minulle lähetettiin sävy 3 Warm Light Brown. Sävy ainakin nimen perusteella kuulostaa itselleni sopivalta. Vahapäässä tuotetta on 0.3g ja puuteripäässä 0.75g.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 33.90€-38.50€





Laura Geller Hi-Def Glow Illuminator Duo [korostusväripaletti, sävy Heart of Gold]

Tämä korostusväripaletti oli itseäni vähiten kiinnostava tuote boksissa, mutta ei missään nimessä huono tuote kuitenkaan. Tuote oli oma valintani boksiin eli tässä valintakohdassa tuotteet eivät ole olleet kovin kiinnostavia. En kuitenkaan enää muista yhtään mitä muut tuotteet olivat. Sinänsä korostusvärit aina kiinnostavat minua kovasti, mutta tässä ei ainakaan pakkaus ole yhtään houkutteleva. Laura Gellerin pakkaukset ovat usein vähän "halvan oloisia." Toisaalta yleensä pidän esimerkiksi essencen ja Catricen pakkauksista, joten hinta ei suoraan liity siihen, mistä pidän pakkausten osalta. Ja pakkauksellahan ei sinänsä ole merkitystä, mikäli itse tuote on hyvä. Korostusväripaletti jää tässä kohdin omaan käyttööni ja laatu lopulta ratkaisee sen kohtalon. Sävyt näyttävät ainakin paletissa kauniilta samppanjan/kullan sävyiltä.
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 30.60€-32.90€


Ciaté London Trend Palette - Bronzed - 9 piece eyeshadow palette [luomiväripaletti]

IPSY oli valinnut tämän luomiväripaletin boksiini. Kaikkia boksista tulevia luomiväripaletteja en säilytä itselläni, koska ostan myös paletteja muutoinkin. Tämän Ciatén paletin aion kuitenkin ehdottomasti pitää, koska sävymaailma on aivan ihana! Paletissa on yhdeksän sävyä, joista kolme on mattasävyjä. Kaipaisin palettiin vielä yhtä tummempaa sävyä rajauksiin, mutta toki sen sävyn voi poimia jostain toisestakin paletista. Toivottavasti luomivärien laatu on hyvä tässä paletissa.
Tuotteen normaalihinta noin 23.90€




HIPDOT Mini Sponge Set [meikkisienet]

Nämä pienet meikkisienet olivat oma valintani boksiin. Pieniä meikkisieniä en käytä läheskään päivittäin vaan ainoastaan silloin, kun levitän meikkivoiteen siveltimellä. Tuolloin laitan peiteaineen [ja teen muun tarpeellisen] pienellä meikkisienellä enkä turhaan kastele isompaa sientä. Mutta useimmiten käytän siis suurempaa sientä meikatessani. Real Techniquesin meikkisienet ovat suosikkejani, mutta kokeilen näitä HIPDOTin sieniä mielelläni. Jos meikkisieni ei ole hyvä, se ei levitä tuotetta kauniisti ja tasaisesti, ja sellaista en kyllä aio käyttää. Toivottavasti nämä sienet kuitenkin yllättävät positiivisesti! Näitäkin sieniä voi kostutettuna käyttää sekä nestemäisten että puuterituotteiden kanssa. 

Tuotteen normaalihinta noin 17.90€/paketti


Alamar Cosmetics Eye Brush Set [silmämeikkisivellinsetti]

Myös nämä meikkisiveltimet olivat oma valintani boksiin. Pakkauksessa on kolme hyvin kaunista kullanväristä sivellintä silmämeikin tekoon. Sigman siveltimet ovat kaikkien aikojen suosikkejani kun puhutaan nimenomaan silmämeikkisiveltimistä. Mielelläni kuitenkin kokeilen erilaisia siveltimiä, ja nämä vaikuttivat kiinnostavilta. Siveltimien tarkemmat nimet ovat Detailed Diffuser Brush, Crease Control Brush ja Pigment Packer Brush. Siveltimien kuidut ovat synteettisia.

Tuotteen normaalihinta noin 17.90€/koko setti


Heinäkuun boksi


Heinäkuun boksi sisälsi yhden meikkituotteen, meikkisiveltimet, kaksi ihonhoitotuotetta sekä hajuveden. Tämä boksi olikin kivan monipuolinen.



SKYLAR Clean Beauty Coconut Cove Eau de Parfum [hajuvesi]



IPSY oli valinnut tämän tuoksun minulle boksiini. En ole tainnutkaan saada koskaan aiemmin tuoksuja kauneusbokseista, lukuunottamatta pieniä näytteitä. Tämä olikin minulle hyvin mieluisa tuote! Hajuvedessä tuoksuu ainakin bergamotti, kookos ja meripihka. Tuoksu on erinomaisesti kesään sopiva, se tuo mieleen tropiikin ja ranta-elämän. Tykkään tästä ja jää ehdottomasti käyttööni. Tuoksu on saatavissa myös suuremmassa 50ml:n pakkauskoossa.

Tuotteen normaalihinta noin 29.10€/10ml



Anastasia Beverly Hills Clear Brow Gel [väritön kulmageeli]

Anastasian kulmageeli oli oma valintani boksiin. Tämän kohdalla en epäröinyt valintaa lainkaan (vaikkakaan en enää muista mitä muut tuotteet olivat). Kaikista tähän asti kokeilemistani Anastasian kulmatuotteista olen pitänyt kovasti. Tätä en ihan vielä kuitenkaan avaa, koska haluan käyttää ensin loppuun toisen värittömän kulmageelin. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan miten tehokkaasti tämä pitää kulmat paikoillaan. Tuotekuvauksen mukaan koostumuksen tuotteessa pitäisi olla kevyt. Väritöntä kulmageeliä voi käyttää värillisen kulmatuotteen päälle taikka yksistään, mikäli kulmia ei muutoin halua meikata.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 24.90€-26€/7.85ml


SHAINA B. Miami B.Fab Brush Set [meikkisivellinsetti]

Tämä viiden siveltimen setti oli oma valintani boksiin. Innostuin nyt näköjään valitsemaan siveltimiä kahteen boksiin peräkkäin. Toisaalta ei niitä ole aina tarjolla, taikka sitten on sellaisia, jotka eivät vaikuta kovin mielenkiintoisilta. Nämä valitsemani siveltimet vaikuttavat kyllä ihan laadukkailta. Siveltimien tarkemmat nimet ovat: setting, tapered blending, pencil, all over shadow ja precision blending.

Tuotteen normaalihinta noin 25.20€/koko setti




item Beauty Slick Type Cleansing Balm [puhdistusbalmi]

Valitsin boksiini tämän puhdistusbalmin. Tuotekuvauksen mukaan puhdistusaine poistaa meikin ja muut epäpuhtaudet kuivattamatta ihoa. Teen yleensä kaksoispuhdistuksen, ja tämä tuote tulee näin ollen ykkösvaiheen puhdistukseen. Tällaiset puhdistustuotteet on tarkoituksena hieroa kuivalle iholle, minkä jälkeen voi tehdä huuhtelun lämpimällä vedellä. Tuote sisältää muun muassa oliiviöljyä, rypälesiemenöljyä sekä ruusunmarjaöljyä. Katsotaan missä vaiheessa tämä pääsee käyttöön. Ei minulla kuitenkaan ole ykkösvaiheen puhdistusaineita mitenkään jonoksi asti odottelemassa, joten enköhän tämän vielä loppuvuoden aikana ota käyttööni.
Tuotteen normaalihinta noin 20.20€/80g


Murad Oil and Pore Control Mattifier Broad Spectrum SPF45 [päivävoide]

IPSY oli valinnut boksiini tämän kasvovoiteen. Muradin tuotteita testailen enemmän kuin mielelläni. Tuotekuvauksen mukaan tämä SPF-päivävoide on öljytön ja kevyt. Sen pitäisi häivyttää ihohuokosten näkyvyyttä ja pitää iho kiillottomana jopa 10 tunnin ajan. Voide on suunnattu erityisesti rasvaiselle iholle, mutta eiköhän se sovi riittävän hyvin sekaihollenikin. Otan voiteen käyttöön varmaankin vasta aikaisintaan keväällä, koska pimeämpään vuodenaikaan ei itselläni tule niin usein aurinkosuojatuotteita käytettyä.
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 45.45€-57.95€/50ml


Mistä näistä tuotteista sinä olisit pitänyt eniten? Oletko testannut joitakin näistä tuotteista?

9 kommenttia on "Kauneusboksit | IPSY Glam Bag Plus | kesä- ja heinäkuu 2022"
  1. Tuo Ciatén luomiväripaletti muistuttaa kovin yhtä Hudan palettia, luulin ihan ensisilmäyksellä, että se on se.

    Piti oikein googlata tuo hajuvesi. Fragrantican sivulla (main notesin alla) on mainittu toisena tuoksunuottina ambra (meripihka). Alempana taas pohjatuoksuna ambrexan, joka on myös mainittu Skylarin omilla sivuilla (Ambrox). Ambrahan on kaskelotin eritettä, ja amber taas meripihkaa. En tiedä, menevätkö nämä sekaisin, kun sanat ovat niin lähellä toisiaan.

    Mahtaako meripihka tuoksua joltakin? En ole koskaan haistellut. Ambrexan (Ambrox) on taas kemiallinen yhdiste, siis synteettinen tuoksuaine, joka tosin derivoidaan luonnollisista lähteistä: https://www.scentspiracy.com/synthetics/ambroxan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että on kyllä herkulliset ja tropiikkiset tuoksunuotit. Kookosta, sitruunaa, heliotrooppia, vaniljaorkideaa ja ah niin ihanaa gardeniaa ja mausteista kardemummaa! Pitäisin varmaan minäkin.

      Poista
    2. Jep, menevät varmasti termit monessa paikassa sekaisin! Itse muistelisin joskus lukeneeni jostain, että meripihka hajuvesissä viittaa vain tietynlaiseen vivahteeseen tuoksussa (siis esim. "hartsimaisuus", maanläheisyys) ja tuoksunuotti voidaan valmistaa eri tavoin. Eli että sillä ei viitattaisi ikään kuin suoraan meripihkan "tuoksuun." Jossain jopa on lukenut että olisi ambran tuoksuun joku yhteys. Mutta minulla ei tästä mitään varmaa tietoa!

      Kyllä on joo trooppinen ja hyvä tuoksu tuossa hajuvedessä. Ei kuitenkaan minun mielestä sellainen poikkeuksellinen ja mieleenpainuva. Mutta tosi hyvä kuitenkin:)

      Poista
  2. Tosi kiva tuo kesäkuun boksi, että on Benefitin kulmatuote ja Ciaten pikkupaletti saletisti hyvä-mulla on myös ollut vastaava eri sävyissä. Myös kesäkuu vaikuttaa ihan kivalta, mulle on tullut Ipsyssä muuten noi samat Shaina B siveltimet joskus 2021 huhti-kesäkuun välillä, kun olen itse tilannut Ipsy plussaa. Ihan ok siveltimet, muttei ole mun suosikit :) Valitsisin myös ABH:n tuotteita jos niitä tulisi esille ja tuo kulmageeli on mielenkiintoinen. Item Beautyn tuotteista olen myös pitänyt ja tuo balmi toivottavasti on yhtä hyvä! Myös muradin tuotteesta olisin iloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kiva silloin tällöin saada Benefitiä, Anastasiaa tms. bokseista<3 ja sitten toisinaan kiva tutustua vähän itselle vieraampiinkin merkkeihin. Mielenkiintoista, että siveltimet olleet jo tuolloin aiemminkin liikkeellä bokseissa. Ihan kiva oli saada ne, mutta eivät varmastikaan tosiaan vastaa sellaisia "pro"-siveltimiä, kuten vaikkapa Sigmat. Vielä en ole noita ehtinyt testailla. Item beautya on jonkin verran viime aikoina tullut bokseista, mutta merkki vaikuttaa hyvältä ja kiinnostavalta:)

      Poista
  3. Muradin tuotteita taitaa aika usein tulla Ipsyssä, muistelen nähneeni? Kivat sisällöt kyllä molemmissa, tykkään tosi paljon tuosta ideasta että saa valita kolme tuotetta. On varmasti mieluisampi sisältö :) Kaikki tuotteet oli kyllä kivoja, itse ilahtuisin just Anastasiasta, Benefit olis myös kiva. Ja nuo pikkusienet kuten siveltimetkin, mulla on joku Alamarin sivellin ja se on tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut Ipsya vasta vuoden vaihteesta asti, mutta mäkin muistelisin että Muradia aika säännöllisesti liikkeellä. Mutta itselleni on tosiaan nyt vasta ensimmäinen kerta kun Muradia tuli:) On kyllä tosi kiva, että pääsee valitsemaan kolme tuotetta itse. Mutta juuri kun tässä jutussa kerkesin Ipsya taas ylistää, niin syyskuun boksiin näyttäisi olevan liikeellä avantia ja Alleyoopia!! Toivottavasti Ipsy ei pidemmän päälle lähde tälle linjalle:( Vaikka tokihan ne joillekin on mieluisia merkkejä myös.

      Poista
  4. Olipa kivat sisällöt molemmissa<3 Ja oi että, saako Ipsyistäkin Alamar Cosmeticsia! Täytyykin pitää silmät auki noiden varalta :D Ciatén paletti on tosi kaunis ja mullekin tulee siitä mieleen Hudan paletit. Benefit olisi ollut mullekin mieluisa, vaikken yleensä niin noista kulmatuotteista bokseissa välitäkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alamar Cosmetics on kyllä tosi kiinnostava merkki ja ne niiden paletit on ihanan näköisiä<3 Mullakin tuli Huda mieleen silloin kun näin ton paletin. Etenkin just ton paletin koon ja luomivärien asettelun myötä. Benefitiä ottaisin mieluusti jatkossakin bokseista<3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3