Kauneusboksit | Boxycharm Premium | Heinä- ja elokuu 2022

07 marraskuuta, 2022

Kyllä vain, Boxycharmin Premium-boksit on katsomatta heinäkuulta asti! Base-boksiahan minulle ei olekaan enää useampaan kuukauteen tullut ja ne kaikki olen teille jo esitellyt. Esittelen vanhemmatkin Premium-boksit vielä teille, koska ehkä joku haluaa niiden sisällöt tietää. Ja toivottavasti näistä voi saada vaikkapa inspiraatiota tuotevalintoihin. 


Tämä vuodenaika on hyvin haastavaa blogin valokuvien ottamiselle. Työpäivien jälkeen ei pysty enää kuvaamaan, koska on jo pimeää. Kuvaukset on keskitettävä vapaapäiviin, mutta välillä on haastavaa saada silloinkaan kohtuullisia kuvia hämäryydestä johtuen. Mutta tällä mennään nyt, kunnes saadaan taas lisää valoa! Muutoin kyllä pidän syksystä ja talvesta, mutta tosiaan ei helppoa aikaa kuvauksille, kun en ainakaan vielä omista mitään kirkkaita kuvausvaloja. Pidemmittä puheitta kurkataan nyt mitä heinä- ja elokuun boksini sisälsivät.


Heinäkuun boksi


Heinäkuun boksi oli sisällöltään monipuolinen. Boksissa oli yksi ihonhoitotuote kasvoille, yksi vartalolle, yksi hiustenhoitotuotesetti, meikkivälinesetti sekä kaksi meikkituotetta. Katsotaan näitä kaikkia nyt tarkemmin.



Outré Shampoo + CBD Daily Hydrating Shampoo & Condition + CBD Intense Hydration and Repair [shampoo ja hoitoaine] 


Tosi kiva saada aina silloin tällöin hiustenhoitoakin bokseista. Nämä shampoo ja hoitoaine oli pakattu muovilla yhteen setiksi eli vastasivat yhtä tuotetta. Tuotemerkistä olen kyllä kuullut aiemminkin, mutta minulla ei ole mitään tietoa millaisia tuotteet yleensä ovat eikä siksi mitään odotuksia näille. Kiva siis päästä testaamaan tätäkin merkkiä! Tuotekuvauksen mukaan shampoo ja hoitoaine korjaavat ja kosteuttavat hiuksia, vähentävät pörröisyyttä sekä lisäävät kiiltoa. Tuotteiden sanotaan myös suojaavan väriä, mutta itselläni ei ole värjätyt hiukset. Shampoon sanotaan olevan hellävarainen päänahalle. Tämän shampoon ja hoitoaineen pitäisi soveltua kaikille hiustyypeille. Tuotteissa on joku tuoksu, joka ainakin pakkauksen läpi on miellyttävän oloinen. 

Tuotteen normaalihinta noin 66€/setti


Stone Street Soaphouse Geranimo Wholesome Body Cream [vartalovoide] 


Tämä vartalovoide oli toinen valitsemani tuote boksiin. Olin myöhässä omien valintojeni kanssa ja haluamani Herbivoren kasvosuihke oli jo loppunut. Päädyin sitten tähän vartalovoiteeseen, koska myös valittavana olleessa Uoma Beautyn huulipunassa ei ollut itselleni mieluista sävyä. Käytän kuitenkin kaikki vartalovoiteet oikein mielelläni, joten ei tämä mikään huono tuote siinä mielessä ole. Voide sisältää muun muassa hunajaa, manteliöljyä, sheavoita ja kaakaovoita. Tuotteessa on joku tuoksu, mutta en tätä nyt vielä avaa, joten tuoksu jää toistaiseksi arvoitukseksi. Voiteen pakkaus on jotenkin tylsän oloinen ja hinta korkea, joten tätä en varmasti koskaan lähtisi itse hankkimaan. Kiva kuitenkin testailla tämän yhden purkin verran!

Tuotteen normaalihinta noin 32€/250ml




avant Skincare Age Radiance Blue Volcanic Stone Purifying & Antioxidising Cleansing Gel [puhdistusgeeli kasvoille]


Jälleen kerran avantia tulee boksista. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, en yleensä yhtään innostu tästä merkistä. Tämä puhdistusgeeli on kuitenkin virkistävää vaihtelua, ja käytän sen oikein mielelläni! Aiemmin olen saanut aina merkiltä niitä valkoisia tuubeja, jotka ovat olleet joko voiteita taikka seerumeita. Ne eivät ole missään nimessä huonoja, mutta jotenkin tylsiä eikä hintansa arvoisia. Myös tämä puhdistusgeeli on ihan uskomattoman hintainen, mutta kiva päästä näin boksin kautta tätä testailemaan. Tuotekuvauksen mukaan puhdistusgeeli on mieto ja ei-kuivattava poistaen kuitenkin kasvoilta tehokkaasti epäpuhtaudet ja meikin. Useimmissa paikoissa tuote näytettäisiin myytävän tukevammassa pumppupullossa eikä tällaisessa tuubissa.
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 86.90€-89€/100ml


Luxie All-Purpose Sponge Set [meikkisienisetti]

Boksissa tuli myös kahden meikkisienen setti. Minulla ei ole nyt yhtään Beautyblenderia kotona, mutta nämä Luxien sienet vaikuttaisivat aika lailla samankokoisilta ja -muotoisilta. Real Techniquesin Miracle Sponge-meikkisienet ovat kaikkien aikojen suosikkejani ja niitä on kyllä vaikea päihittää. Kokeilen näitä Luxien meikkisieniä kuitenkin oikein mielelläni.
Tuotteen normaalihinta noin 40€/setti


Lunar Beauty Nude Prism Eyeshadow Palette [luomiväripaletti]




Heinäkuun boksin ehdoton helmi oli tämä Lunar Beautyn kaunis luomiväripaletti! Paletti on todella kaunis kaikin puolin. Kannen kuviot ovat upeita kohokuvioita. Tämä on ensimmäinen tuotteeni merkiltä, joskin heidän paletteja olen monesti ihastellut. Boksissa tullut paletti sisältää 18 luomiväriä, joista 6 on shimmer-sävyjä ja 12 matta-sävyjä. Sävymaailma on melko neutraali. Kiva juttu, että paletissa on myös musta sävy esimerkiksi rajauksiin. Paletissa on suuri peili.
Tuotteen normaalihinta 48.05€


Iconic London Multi-Use Sculpting Palette [varjostus- ja korostuspaletti]



Iconic Londonin meikkipaletti oli toinen valintatuotteeni boksiin. Vaihtoehtoisina tuotteina olisi ollut Baremineralsin Complexion Rescue Tinted Moisturizer, jonka meinasin ensin valita, sekä Rodialin Glass Primer. Tässä meikkipaletissa on kolme sävyä korostamiseen tai peittämiseen sekä kolme sävyä varjostamiseen tai lämmön tuomiseen kasvoille. Tuotteet ovat voidemaisia. Voidemaisia tuotteita tulee palettien muodossa hankittua harvoin, niin siinä mielessä tämä on oikein kivaa vaihtelua!
Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 39.90€-51.50€


Elokuun boksi



Elokuun boksi sisälsi kaksi hoitotuotetta kasvoille, yhden hiustenhoitotuotteen ja kolme meikkituotetta. Boxycharm ilmoitti, että toista jo valitsemaani tuotetta, Loracin pohjustajaa, ei sittenkään ollut enää saatavilla. Antoivat minulle 6 dollarin koodin käytettäväksi Drop shopin puolella, mutta en sitä käyttänyt, koska mahdollisesti valittu tuote olisi voinut tulla erillisessä paketissa. En tiedä nyt yhtään mikä allaolevista tuotteista on Boxycharmin minulle valitsema tuote puuttuneen tilalle. Valitettavasti tästä boksista lähtee kaksi tuotetta eteenpäin. Onneksi näin ei kuitenkaan usein tapahdu. Katsotaan nyt kaikki tuotteet tarkemmin läpi.


Kat Burki Nutrient-C Eye Cream [silmänympärysvoide]


Silmänympärysvoiteita on aina tosi kiva saada. Tuotekuvauksen mukaan tämän voiteen stabiili C-vitamiinin muoto kirkastaa ihoa, ja muun muassa rypälesiemen- ja iltahelokkiöljy toimivat antioksidantteina. E-vitamiini ja kofeiini vaikuttavat turvotukseen ja tummiin silmänalusiin. Tuote on lasipullossa, jossa on pumppu. Tällaisia todella arvokkaita silmänympärysvoiteita on kiva saada kokeiluun boksien kautta! Tätä en todellakaan lähtisi itse ostamaan, mutta hyvin mielenkiintoisen oloinen tuote. Voide saa jäädä hetkeksi odottelemaan vielä vuoroaan avaamattomana. Olen juuri ottanut pari uutta silmänympärysvoidetta käyttöön.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 90.15€-102.60€/15ml


popmask Sleepover Rose Scented Self-Warming Sleep Masks [lämpiävät naamiot silmille] 


Boksissa tuli tämä viiden kappaleen yönaamiosetti silmille. Nämä naamiot ovat itsestään lämpiäviä. Ne alkavat lämpiämään heti kun avaa naamion suojapakkauksen. Naamioiden tarkoituksena on tuoda helpotusta esimerkiksi univaikeuksiin, päänsärkyihin tai kuiviin silmiin. Tuotteessa on ruusun tuoksu. Tavallaan ihan kiva idea, mutta ei minulla itsellä ole näille käyttöä. Lähtevät siis eteenpäin. Näiden tilalla olisin ottanut mieluusti vaikkapa kangasnaamioita.

Tuotteen normaalihinta noin 17.10€-20€/5 naamiota


Playa Monoi Milk Leave-in Conditioner [hoitosuihke hiuksille]


Tästä hoitosuihkeesta hiuksille olen sen sijaan hyvinkin innoissani. Tuotekuvauksen mukaan suihke suihkutetaan kosteisiin taikka kuiviin hiuksiin. Tämä kevyt, mutta hoitava suihke on tarkoitettu kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Suihke sisältää muun muassa Monoi- ja kookosöljyä sekä sheavoita. Voisin kuvitella, että tässä on melko hyvä tuoksu. En avaa tuotetta vielä, koska minulla on useampikin hoitosuihke nyt käytössä. Muistaakseni avaamattomana ei ole yhtään odottelemassa (jos ei sitten jotain matkakokoista), joten tämä pääsee käyttöön, kun joku muu suihke loppuu. Käytän hoitosuihkeita hiuksiin aina hiusten pesun jälkeen, paitsi jos olen käyttänyt hyvin tehokasta hiusnaamiota.

Tuotteen normaalihinta noin 24€/150ml☆  


Ofra Cosmetics Signature Palette Symphony [luomiväripaletti]


Jee, Ofraa! Ofran meikkejä ottaisin mieluusti useamminkin vastaan bokseista. Tässä luomiväripaletissa on viisi sävyä, sekä mattaisia että shimmer-sävyjä. Sävyt ovat juuri itselleni täydellisiä maanläheisiä, rusehtavan ja luumun sävyjä. Keskellä oleva kimaltava sävy tuo mieleen Ofran upeat korostusvärit. Paletissa on hyvänkokoinen peili. Tämä oli ehdottomasti suosikkituotteeni tästä boksista! Eiköhän tämä paletti jollain tapaa näy vielä myöhemminkin blogissani.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 29€-32€



Complex Culture Beauty Good Glow Blush Duo [poskipunapaletti]


Tämä poskipunapaletti oli oma valintani boksiin. Complex Culture tekee kauniita ja laadukkaan oloisia paletteja. Merkki on tullut hyvinkin tutuksi kauneusboksien kautta. Tässä kyseisessä paletissa on todella hyvät, hehkua tuovat sävyt. Sävyjen nimet ovat Blissed Out ja Flustered. Näitä poskipunapaletteja on saatavilla myös kahdella muulla sävy-yhdistelmällä. Poskipunat ovat reilun kokoiset, joita pystyy käyttämään myös suuremmilla siveltimillä. 

Tuotteen normaalihinta noin 30€


Lawless Beauty Forget The Filler Lip Plumping Line Smoothing Gloss [huulikiilto]  


Tämä huulikiilto oli itselleni boksin tylsin tuote. Myös tämä lähtee siis eteenpäin. Tykkään kyllä käyttää huulikiiltoja, mutta en yleensä tällaisia, joissa korostetaan huulten pullistumista (pois lukien Buxomin kiillot). Tuotekuvauksen mukaan tämä kiilto ravitsee, kosteuttaa ja silottaa huulia. Kiillon sanotaan olevan erittäin kiiltävä, mistä en itse yleensä pidä. Tuote tuli sävyssä Rosy Outlook, jonka kuvataan olevan baby-pink-sävy. Ei siis houkuttelevan kuuloinen sävykään. Tuote on saatavissa seitsemässä eri sävyssä. Plussaa tuotteen kauniista pakkauksesta.

Tuotteen normaalihinta noin 25€/3.3ml


Oliko näissä sinulle tuttuja tuotteita? Kumpi bokseista vaikutti sinusta kiinnostavammalta?

Meikit käyttöön | Marras- ja joulukuu 2022

28 lokakuuta, 2022

Pitkästä aikaa katsotaan tehokäyttöön valikoituneet meikkituotteet. Nämähän siis arvon nykyään koneellisesti, koska se on nyt tuntunut kivalta tavalta tuotteiden valitsemiseen. Edelleenkään en ole kaikkia meikkejä saanut listattua ylös, koska teen sitä vähän kerrassaan ja silloin tällöin kun ehdin. Mutta arvonta on tehty jo listattujen tuotteiden joukosta. Arvoin tuotteet jo tämän kuun toisella viikolla, mutta päätin ottaa nämä vasta marras- ja joulukuun tuotteiksi. Tämä siitä syystä, että lokakuussa oli hyvin paljon päiviä, jolloin en edes meikannut, joten haluan alkaa laskemaan tuotteiden käyttökertoja vasta kun ne pääsevät oikeasti käyttöön. Pohdin, että voisin jatkossa jopa listata näihin postauksiin edellisten kuukausien meikkien käyttökerrat.


Halusin vielä kirjoittaa muutaman sanan postaustahdista. Minua on harmittanut kovasti, että välillä on tullut suunniteltua pidempi väli juttujen julkaisuihin. Siksi joudun nyt tipauttamaan muutamia suunniteltuja syksyaiheisia postauksia pois, koska vaikka virallisesti mennään vielä syksyssä, alkaa talvi jo olla kohta enemmän mielessä. Mutta vastaavat postaukset voin kyllä toteuttaa myös talvi-versioina. Nythän postauksia on ilmestynyt keskimäärin yksi viikossa (joskus harvemmin), haaveilen siitä, että jossain kohdin niitä tulisi useammin myös kaksi viikossa. Tämä jo siitäkin syystä, että postausaiheita on mielessä vaikka kuinka ja haluaisin niitä päästä enemmän teille kirjoittelemaan. Katsotaan nyt kuitenkin marras-joulukuussa tehokäyttöön pääsevät meikit. Näiden rinnallahan käytän muitakin tuotteita, joten mitään paineita en ota siitä, vaikka joillekin tuotteista käyttökertoja tulisi vähän vähemmän. Pääasia, että tulevat käyttöön.


Pohjustajat


Kasvomeikin pohjustajaksi kone arpoi Kikon Charming Escape Watery Blurring Primer-pohjustajan. Minulla on nyt useampikin pohjustaja loppumaisillaan, joten on kiva ottaa näitä uudempiakin käyttöön. Tämä taitaa olla ensimmäinen Kikon pohjustaja, jota testailen. Silmämeikinpohjustajaksi valikoitui uudemman kerran Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion Original. Tämä ei ole itselläni sataprosenttisen varma pitämään meikkiä paikoillaan koko päivän ajan, mutta luo kuitenkin hyvän pohjan luomiväreille. Jos haluan luotettavan pohjustajan päivään, käytän silloin aina Wet n wildin pohjustajaa.


Sävyttävä kosteusvoide, peiteaine & puuteri


Tällä kertaa kone ei arponut minulle varsinaista meikkivoidetta vaan sävyttävän kosteusvoiteen. Olen siis koonnut samaan listaan meikkivoiteet, CC-voiteet ja muut ohuemmat sävyttävät voiteet yms., joista arvon yhden meikkipohjatuotteen. Ohuemmat tuotteet ovat itselläni yleensä eniten käytössä kesäisin. Nyt tuotteeksi valikoitui Boxycharmissa tullut Studiomakeupin Tinted Moisturizer (sävyssä Oat). Tähän en olisi ehkä nyt syksyllä ja talvella tarttunut ollenkaan, mutta katsotaan millaisiin käyttökertoihin tuote pääsee. Peiteaineeksi tuli nyt uudemman kerran item Beautyn Air Hug Concealer (sävy 100). Puuteriksi valikoitui Milanin Make It Last Setting Powder sävyssä 04 Radiant. Tämän puuterin kanssa käytän T-alueelle mattaavaa puuteria. Tykkään nykyään todella paljon hehkua tuovista puutereista, joten olen tästä valinnasta hyvinkin mielissäni.


Aurinkopuuteri, poskipuna & korostusväri



Hehkua on luvassa enemmänkin näille kuukausille, sillä aurinkopuuteriksi valikoitui benefitin Hoola Glow. Hehkua tuovat aurinkopuuterit ovat enemmän itselleni kesäisiä tuotteita, mutta voin käyttää niitä silloin tällöin muinakin vuodenaikoina. Aurinkopuuteria yleisesti ottaen käytän kuitenkin aina meikatessani ympäri vuoden. Poskipunaksi kone arpoi tällä kertaa Laura Gellerin Baked Blush-n-Brighten Marbleized Blush-poskipunan sävyssä Tropic Hues. Tämän olen saanut Ipsyn kautta. Tätä poskipunaa en ole vielä lainkaan testannut, joten nyt on jo korkea aika. Tuote näyttää kauniin sävyiseltä, katsotaan mitä tykkään siitä kasvoilla. Korostusväriksi tuli nyt kokonainen paletti, Anastasia Beverly Hillsin Sugar Glow Kit. On hyvin mahdollista, että en korostusvärien osalta tartu seuraavina kuukausina juurikaan muihin tuotteisiin vaan innostun yksistään tehokäyttämään tätä.


Luomiväripaletti


Jeee! Urban Decay valikoitui luomiväripaletiksi. Urban Decayn paletit ovat yhtiä kaikkien aikojen suosikkejani, ja voisin käyttää niitä lähes yksinomaan, jos olisi pakko pitäytyä vaikkapa yhdessä merkissä. Paletiksi tuli Naked 2 Basics, joka on ainoa omistamani UD:n pikkupaletti. Tämä ei ole ihan kauhean vanhakaan, mutta olen tätä aika paljon käytellyt. Paletti on ihana arkeen, kun haluaa vain kevyen, mutta huolitellun meikin. Tummin sävy toimii erinomaisesti rajauksiin.


Rajaustuote, ripsiväri & kulmatuote


Silmien rajaustuotteeksi valikoitui Colourpopin crème gel liner sävyssä Aglow. Eli tosiaan vaaleampi vihreä. Eipä itselleni aivan arkikäyttöön tuleva, joten kovin montaa käyttökertaa tämä ei tule saamaan kahden kuukauden aikana. Mutta katson josko tätä saisin käytettyä esimerkiksi joihinkin silmämeikkikuviin, joita olen suunnitellut ottavani. Ripsiväriä en arponut, koska ainoastaan yksi on nyt käytössä, essencen Lash Princess false lash effect mascara. Kulmatuotteeksi kone arpoi delilahin Brow Groom-kulmavärin (sävy Sable).


Huulituotteet



Huultenrajauskynä on tällä kertaa Karl Lagerfeld + ModelCo Lip Liner sävyssä Rosewood. Huulipunaa kone ei arponut vaan sen sijaan huulikiillon Pat McGrathilta sävyssä Divine Rose. Tämä on itselleni pohjasävyltään enemmän keväällä käytettävä, mutta koska tuotteessa on kimalletta se meneekin ehkä hyvin joulun aikaan.


Meikinkiinnityssuihke



Viimeisenä tuotteena meikinkiinnityssuihke, joka on tällä kertaa Urban Decayn all nighter. Tämän kanssa ei tule käyttämisen vaikeuksia, koska kyseessä on tosiaan suosikkini meikinkiinnityssuihkeista. Tuote on joka kuukausi minulla useita kertoja käytössä, ja myös aina silloin kun tarvitsen sataprosenttisen luotettavan suihkeen päivään.


Oliko näiden tuotteiden joukossa sinulla käytössä olevia tuotteita? 

Kosmetiikkajoulukalentereista | 2022

22 lokakuuta, 2022

Tämän vuoden kosmetiikkajoulukalentereista on voinut nähdä jo juttua siellä ja täällä miltei parin kuukauden ajan. Osa kalentereista myy hyvin nopeasti loppuun, ja niiden osalta onkin oltava ajoissa liikkeellä. Toisten kalentereiden kohdalla voi taas rauhassa jäädä pohtimaan hankintojaan lähemmäs joulukuuta. Itselläni ei ole ollut kalenteria nyt useampaan vuoteen. Aiemmin minulla on ollut Lookfantasticin sekä The Body Shopin kalenterit. Niistä molemmista pidin paljon. Tänä vuonna päätinkin vihdoin hankkia taas kalenterin! Tässä postauksessa kerron lyhyesti ostamastani kalenterista paljastamatta sen sisältöä sekä siitä, mitkä muut kalenterit minua erityisesti kiinnostivat. En aio tehdä laajempaa koostetta tänä vuonna myynnissä olevista kosmetiikkakalentereista, mutta niistä löytyy hyviä postauksia useammastakin muusta blogista.


Pitkän tutkinnan ja pähkäilyn jälkeen päädyin hankkimaan Cocopandan Beauty Calendar-joulukalenterin.


Kalenteri on tosiaan Cocopanda-verkkokaupan oma joulukalenteri, josta löytyy 24 luukkua. Kalenteri sisältää meikkejä, ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteita sekä tuoksuja. Tuotteet ovat matkakokoisia, täysikokoisia taikka luksusnäytteitä. Itse katsoin sisällön tarkkaan läpi ennen kalenterin ostoa. Pidän ajatuksesta, että sisältöä ei tietäisi etukäteen, mutta en lähde ostamaan etenkään kalliita kalentereita ilman silmäystä tuotteisiin. Yritän kuitenkin olla miettimättä enää sisältöä, jotta unohtaisin joulukuuhun mennessä osan tuotteista, ja saisin jälleen yllättyä luukkuja avatessa. 


Miksi sitten ostin juuri tämän kalenterin? Pidän paljon tällaisista kalentereista, joissa on tuotteita eri tuotekategorioista sekä eri merkeiltä. Tässä on useita itseäni kiinnostavia tuotteita. Kalenterin normaalihinta on 149.90€. Käytin tähän -30%:n alekoodin ja kalenterille jäi näin ollen hintaa 104.90€. En olisi ostanut tätä normaalilla hinnalla, koska kalenterissa on kaksi täysikokoista tuotetta, joille minulla ei ole käyttöä. Lisäksi kalenteri sisältää muutaman tuotteen, jotka jo omistan ennestään, joskin ne jäävät silti omaan käyttöön. Alehintaan kalenteri oli sen sijaan itselleni hyvä ostos.



Miinusta siitä, että kalenteri ei ole mikään jouluinen ulkoasultaan. Olen hyvin esteettinen ja toivoisin kalenterin olevan kaunis pakkaukseltaan. Plussaa taas siitä, että kalenteri on melko tukeva ja sitä voi vaikkapa halutessaan hyötykäyttää jatkossa. Minulla on esimerkiksi Lookfantasticin monta vuotta vanha kalenteri käytössä edelleen laatikostona, mutta Lookfantasticin kalenterit ovatkin usein hyvin kauniita ja kestäviä ulkoasultaan. Tässä Cocopandan kalenterissa oli yhdestä kohdin reunaa jonkin verran kulumaa, mikä on mahdollisesti tullut jo ennen kuljetusta, koska kalenteri oli erittäin hyvin suojattu kuljetukseen.


Ajattelin, että käydään yhdessä täällä blogissa tämän kalenterin sisältö joulukuussa läpi. Todennäköisesti kirjoitan aina kuudesta taikka kahdeksasta luukusta kerrallaan riippuen siitä, mitä muita postauksia otan joulukuulle julkaistavaksi.



Mitä muita kalentereita tänä vuonna harkitsin?

Minulla ei aiemmin ole ollut kynsilakkakalenteria ja olin jo miltei hankkimassa Essien kalenterin tämän vuoden kalenteriksi. Kalenteri on söpön näköinen ja siinä on todella hyvä sisältö. Se ei sisällä "oheistarvikkeita" vaan juurikin pelkkiä lakkoja ja kynsienhoitotuotteita, mitä itse toivoisinkin. Kalenterin hinta jää myös selvästi alle sadan euron. Hinta vaihtelee ostopaikoittain, mutta on normaalihintaisena noin 80€-90€ välillä.


By Terryn kalenteri oli toinen vahva ehdokas. Tällaiset yhden merkin kalenterit voivat jossain mielessä olla tylsiäkin, mutta By Terryn kalenteri on kiinnostanut minua useampanakin vuonna. Tämä on sen verran arvokkaampi kalenteri, että olisin ehdottomasti odotellut tästäkin ensin jonkun alekoodin. Kalenterin normaalihinta pyörii 170€-180€ tienoilla. Kalenteri sisältää sekä meikkejä että ihonhoitoa.  


Tosi kivoilta vaikuttivat myös:

Kicksin meikkikalenteri on tänä vuonna erinomainen ja olisin luultavasti päätynyt tähän, ellei se sisältäisi niin montaa tuotetta, jotka jo omistan ennestään. Lisäksi Sephoran kalentereista ne kaksi kiinnostivat, missä on Sephoran oman merkin tuotteita.


Jos en tilaisi kauneusbokseja, saattaisin hankkia jonkin huomattavasti arvokkaamman kalenterin ulkomailta. Cult Beautylla on aina kiinnostava kalenteri. Vastaavia arvokkaampia, eri merkkien tuotteita sisältäviä kiinnostavia kalentereita olisivat muun muassa Space NK ja Harvey Nichols kalenterit. Mutta tykkään mieluummin tällä hetkellä tilata kauneusbokseja, joten en näille kalentereille nyt koe tarvetta.


Mitkä kosmetiikkakalenterit vaikuttivat sinusta tänä vuonna kiinnostavimmilta? Päädyitkö hankkimaan jonkun kosmetiikkakalenterin?

Suosikit | Elo- ja syyskuu 2022

07 lokakuuta, 2022

Tällä kertaa otetaan tarkastelun kohteeksi viime aikojen viisi suosikkituotettani. Aiemmin kirjoitinkin, että julkaisen suosikkituotteet sittenkin kahden kuukauden välein, enkä siis kuukausittain. Elo-syyskuun aikana juutuin poikkeuksellisen paljon käyttämään vain samoja tuotteita ja tuntui, että suosikkeja sain juuri ja juuri valittua viisi. Vakiokäytössäni olleet tuotteet eivät olleet huonoja lainkaan, mutta en kokenut sellaista innostustakaan, että olisin halunnut nostaa niistä nyt montaakaan tähän postaukseen. Lopulta kuitenkin suosikit erottuivat joukosta! Mukana on kolme meikkituotetta, yksi ihonhoitotuote vartalolle ja yksi tuote hiuksille.


smashbox Photo Finish Vitamin Glow Primer [meikinpohjustusvoide]


Tämä kevyttä hehkua tuova pohjustaja on ollut minulla käytössä miltei joka kerta meikatessani. Kasvojen T-alueelle olen laittanut hiukan mattaavamman pohjustajan ja tätä smashboxin pohjustajaa sitten muutoin kasvoille. Tuotteessa on kevyt geelimäinen koostumus. Se tekee ihosta pehmeän ja kosteutetun tuntuisen sekä kevyesti hehkuvan. Meikki asettuu kauniisti pohjustajan päälle. Pohjustajassa on miellyttävä hedelmäinen tuoksu.


Ostin tämän pohjustajan joskus viime keväänä. En ollut nähnyt tätä kyseistä tuotetta kovinkaan pitkään myynnissä, kun nyt se vaikuttaa jo kadonneen lähes kaikkialta. smashboxin USA:n sivuilla tämä on vielä myynnissä, mutta luulen että Photo Finish Illuminate Glow Primer on korvaamassa tämän tuotteen. Moni on jo ehkä nähnytkin, että smashboxille on tullut useamman pohjustajan kattava uudistunut tuotesarja. Hankin niitä testiin sitä mukaa kun entiset smashboxin pohjustajani loppuvat. Uudistettu hehkua tuova pohjustaja ei tosiaan ole vain sama tuote uudessa pakkauksessa vaan ainesosalista on erilainen. smashbox on tunnettu tuotemerkkinä etenkin pohjustajistaan ja kieltämättä ne ovat erinomaisia. Merkin pohjustajat ovat minulla aina miltei päivittäisessä käytössä.


Tuotteen normaalihinta noin 39.90€/30ml☆ [tuote alkaa olla vaikeasti saatavilla]

Tuote ostettu: Kicks


Dior Backstage Face & Body Foundation [meikkivoide]


Useamman vuoden säännöllisessä käytössäni on ollut Diorin Backstage-sarjaan kuuluva meikkivoide. Nostin tämän nyt suosikkeihin, koska etenkin syyskuussa käytin tätä miltei päivittäin aina kun meikkasin ja elokuussakin jonkin verran. Meikkivoide levittyy kasvoille helposti ja näyttää todella hyvältä iholla!


Tuotekuvauksen mukaan lopputuloksen luvataan olevan virheetön, mutta luonnollinen ja meikkivoide on kerrostettavissa aina täyteen peittävyyteen asti. Oman kokemukseni mukaan lopputulos on yhdellä kerroksella ohut, kevyt, melko mattainen, mutta luonnollinen ja satiininen. Tuote ei jätä minkäänlaisia jälkiä kasvoille, esimerkiksi korosta ihohuokosia taikka jää ikään kuin ihon pinnalle. Meikkivoide vaikuttaa olevan melko helposti kerrostettava tarvittaessa, jolloin peittävyyttä saa ainakin keskipeittävyyteen asti. Diorin sivuilla tosiaan mainitaan, että tuotetta voi kerrostaa täyteen peittävyyteen asti, mutta itselläni ei ole oikein ihossa peitettävää, joten en ole tätä lähtenyt kokeilemaan. Laitan tuotetta aina vain yhden ohuehkon kerroksen. Voiteen koostumus on yllättävän paksua siihen nähden, että pulloa ravistettaessa se kuulostaa miltei vesimäiseltä. Olenkin tykännyt levittää meikkivoiteen kostealla meikkisienellä.


Meikkivoide pysyy hyvin sekaihollani koko päivän, etenkin kasvojen reuna-alueilla. T-alueella pysyy yleensä hyvän pohjustajan kanssa, mutta joskus iho saattaa useamman tunnin jälkeen hiukan kiiltää taikka meikkivoide alkaa ikään kuin hiukan näkymään. Mutta nyt puhutaan todella pienen mittakaavan vaikutuksesta. Tuotekuvauksen mukaan meikkivoide on vedenkestävä, mikä osin voi selittää hyvää pysyvyyttä. Itse käytän kuitenkin aina meikatessa pohjustajaa ja meikinkiinnityssuihketta, joten en osaa sanoa kuinka tämä pysyisi yksistään. Mutta luonnollisestikaan kaikki meikkivoiteet eivät pysy paikoillaan vaikka käyttäisi mitä muita meikkejä apuna. 



Olen aiemmin blogissani jo kirjoittanutkin, että tämä meikkivoide muistuttaa kasvoilla hyvin paljon Catricen HD Liquid Coverage meikkivoidetta. Lopputuloksia on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Molemmat jättävät iholle äärimmäisen "sileän" pinnan, Catrice vielä hiukan enemmän. Jos on käyttänyt jompaa kumpaa näistä meikkivoiteista, tietää ehkä mitä tällä tarkoitan. 


Sävyjä Diorin meikkivoiteesta on saatavilla 40 erilaista. Pohjasävyjä on kuusi. Sävyjen nimissä esimerkiksi W-kirjain viittaa lämpimiin, keltapohjaisiin sävyihin ja WO lämpimiin oliivin sävyihin. Lisäksi on saatavilla neutraalit sävyt (N), lämpimät persikkaiset sävyt (WP), kylmät sävyt (C) ja kylmät punapohjaiset sävyt (CR). Itse käytän sävyä 1N, joka on toiseksi vaalein neutraali sävy.

Pakkaus on pehmeäpintaista muovia ja pulloa pystyy jonkin verran puristamaan. Pakkauksessa on tuotetta 50ml, mikä on enemmän kuin useimmissa meikkivoiteissa yleensä. Esimerkiksi edellä mainitussa Catricen meikkivoiteessa tuotetta on 30ml. Näin ollen hinta-määrä-suhde on tässä hyvä, kun puhutaan kuitenkin Diorin tuotteesta. Tämä on sellainen meikkivoide, jota käytän ympäri vuoden. Meikkivoide on jo aivan lopuillaan ja täytyykin ostaa uusi piakkoin.


Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 31.35€-44€/50ml

Tuote ostettu: Kicks


Urban Decay all nighter Long Lasting Makeup Setting Spray [meikinkiinnityssuihke]


Kaikkien aikojen suosikkini meikinkiinnityssuihkeista! Tätä suosittelisin aina jos pitäisi vain yhtä suihketta suositella jollekin. Tämä onkin hyvin monelle tuttu tuote ja tiedän, että moni tätä käyttää. Suihke on esiintynyt blogissani kuitenkin aiemmin vain loppuneissa tuotteissa taikka olen sen vain muutoin ohimennen maininnut. On siis aika ylistää tuotetta myös suosikeissa. Nytkin olen viime kuukausina käyttänyt tätä varmastikin reilusti yli puolessa meikkauskerroistani. Kesällä käytin tuotetta aina hyvin lämpimillä ilmoilla, koska tämä on nimenomaan suihke, joka kiinnittää tehokkaasti meikin ja pitää sen paikoillaan. Siksi olen myös käyttänyt tätä nyt testatessani meikkivoiteita, jotka eivät meinaa pysyä muutoin siistin näköisinä kasvoilla.


Suihke on miellyttävä suihkuttaa meikin päälle ja kuivuttuaan se ei jätä minkäänlaista tunnetta kasvoille. Tämä tosiaan pidentää selvästi meikin kestoa. Jossain määrin tämä myös poistaa puuterisuutta kasvoilta, mutta siihen tarkoitukseen on olemassa tehokkaampiakin suihkeita. Esimerkiksi Macin fix+ häivyttää hyvin puuterisuutta pois, mutta ei aivan yhtä tehokkaasti pidennä sitten taas meikin kestoa. Tämän Urban Decayn suihkeen tehokkuuden sanotaan perustuvan siihen, että se laskee meikin lämpötilaa, mistä johtuen meikki pysyy paikoillaan, vaikka sää olisi lämmin tai kostea. Pysyvyyttä luvataan jopa 16 tunnin ajaksi. Tuotteen pitäisi soveltua kaikille ihotyypeille. 


Urban Decayn suihkeita on olemassa useita muitakin: ihon öljyyntymistä kontrolloiva De-Slick Oil-Control, kuulautta tuova All Nighter Ultra Glow ja kiiltoa kontrolloiva ja mattaistava All Nighter Ultra Matte. Uusin tulokas on kosteuttava ja kirkastava All Nighter Vitamin C. Lisäksi on olemassa meikin pohjustukseen tarkoitettu Quick Fix Hydracharged Complexion Prep Priming-suihke.


Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 29€-32€/118ml☆ [saatavilla myös koossa 30ml, jos haluaa aloittaa kokeilun pienemmällä pakkauskoolla]

Tuote ostettu: Kicks


The Body Shop Body Yogurt Refreshing Passionfruit [vartalojogurtti]


Passionhedelmä-tuotesarja oli tänä vuonna The Body Shopin kevät/kesäsarja yhdessä Cool Daisy-sarjan kanssa. Tuotteet ovat näin ollen vain rajoitetun ajan myynnissä, mutta esimerkiksi tätä vartalojogurttia on vielä saatavilla. The Body Shopin vartalojogurtit ovat kevyitä kosteuttajia eivätkä riittäisi itselläni ainoaksi vartalovoiteeksi. Mutta etenkin kesäkuukautena elokuussa tällainen ohuempi voide oli erittäin miellyttävä ja raikas levittää iholle. Käytän kuitenkin yleensä näitä vartalojogurtteja vain aamuisin esimerkiksi käsivarsiin tuomaan kevyttä tuoksua ja kosteutusta. Varsinaisen kosteusvoiteen laitan edellisenä iltana suihkun jälkeen käyttäen usein ihan tuoksutonta voidetta.


Tuoksu tässä vartalojogurtissa on hyvin pirtsakka hedelmäinen ja passion on siitä tunnistettavissa. Tuoksu on hyvin kesäinen, mutta mielelläni käyttelen tämän hiljakseen loppuun. En viitsi ensi kesään säästellä. Tuote sisältää muun muassa passionhedelmäöljyä, mantelimaitoa ja sheavoita. Voiteessa on myös mentolia. The Body Shopin vartalojogurtit ovat kevyitä geelimäisiä ja nopeasti imeytyviä voiteita. Itselläni löytyy näitä aina kotoa useammassa eri tuoksussa.


Tuotteen normaalihinta 13.90€/200ml

Tuote ostettu: The Body Shop


Lh-Beauty Oliivi hoitosuihke hiuksille


Tämä hoitosuihke on ollut vakiokäytössäni jo hyvin pitkään. Käytän yleensä aina jotakin hoitosuihketta hiuksiin pesun jälkeen ellen ole käyttänyt hyvin tehokasta hiusnaamiota. Minulla on aina muutama eri hoitosuihke käytössä, mutta nostin nyt tämän suosikkeihin, koska en ole tainnut muihin juuri koskeakaan viime kuukausina. Tässä tuotteessa on todella hyvä hinta-laatu-suhde. Itselläni on melko kuiva ja takkuuntuva luonnonkihara hiuslaatu, mutta tämän suihkeen avulla hiukset saa yleensä mukavasti selvitettyä. Suihke ei mielestäni ole aivan yhtä tehokas kosteuttaja kuin vaikkapa Schwarzkopfin Bonacure Moisture-suihke, mutta toisaalta Lh-Beautyn suihke on paljon edullisempikin. Tuotteessa näyttäisi myös olevan UV-suoja. Suihkeessa on itselleni miellyttävä tuoksu. Plussaa vielä tuotemerkin kotimaisuudesta. Kaikki kokeilemani merkin tuotteet ovat olleet itselleni hyvin mieluisia ja niitä löytyy aina lähes päivittäisestä käytöstä, kuten esimerkiksi Lacto Line pesuneste.


Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 4€-4.80€/250ml

Tuote ostettu: Sokos


Oliko näiden tuotteiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita?