Buxomin Vibe Island-kokoelma

09 toukokuuta, 2021

Tässä jutussa tarkastellaan Buxomin uutta Vibe Island-kokoelmaa. Kokoelmaan kuuluu meikkipaletti sekä huulikiilto kuudessa eri sävyssä. Kokoelma on saanut vaikutteita tropiikista ja lämpimistä kesäilloista.




Meikkipaletin nimi on Tiki Bar Eye & Cheek Palette. Paletti sisältää 6 luomiväriä, korostusvärin ja poskipunan. Luomivärisävyt ovat uusia sävyjä, kuten myös korostusvärin sävy Golden Hour. Paletin poskipunasävy on myydyin Wanderlust-poskipunien sävy, Seychelles. Nämä poskipunat ovat olleet todella suosittuja. Itsekin omistan niitä yhden ennestään ja olen iloinen saadessani niitä toisenkin sävyn. Paletissa on tuoksu, mutta se ei ole kovin voimakas.






Luomiväreistä vain sävy Tan Lines on mattasävy. Muut ovat metallisia tai kimaltelevia sävyjä. Luomivärien koostumuksessa on jonkin verran vaihtelua. Tumma sävy Throwing Shade tuntui näistä kuivimmalta. Sävy on hiukan hämmentävä, koska ainakin omaan silmääni sävy näyttää paletissa hiukan vihertävältä, mutta iholla se vaikuttaisi olevan lähes musta. Sävyssä on kimalletta. Tykkään siitä, että paletissa on aina joku tumma sävy, jotta sillä voi halutessaan tehdä rajaukset. Paletin metalliset sävyt ovat melko intensiivisiä, mutta itse käytin esimerkiksi sävyn Go Coconuts kanssa kostutettua sivellintä, jotta metallisuus olisi vielä voimakkaampaa. (Vinkki: Kannattaa ottaa luomiväriä ensin siveltimeen ja kostuttaa sivellin tämän jälkeen, jotta kosteus ei mene palettiin). Sävy Sippin menee hiukan enemmän kupariin kuin miltä ylläolevassa kuvassa näyttää. Metallisista sävyistä tämä oli ehkä vähiten laadukkaan oloinen. 


Paletin tuotteissa sanotaan olevan sisäänrakennettu pohjustus. Itse kokeilin tehdä meikin sekä erillisen pohjustajan kanssa että ilman. En tykännyt käyttää luomivärejä ilman erillistä pohjustajaa, koska sävyt eivät olleet yhtä intensiiviset ja meikkaus oli hiukan työläämpää. Paletin luomivärit eivät ole kovin varisevia ja puuterisia, joten siinä mielessä ne ovat helppokäyttöisiä.





Korostusväri ja poskipuna olivat suosikkejani tästä paletista. Tuotteet sulautuvat kauniisti ihoon ja pysyvät hyvin koko päivän. Myös nämä tuotteet sisältävät pohjustuksen. Jos haluaa panostaa yhteen vähän arvokkaampaan poskipunaan, voisin lämpimästi suositella näitä Wanderlust-poskipunia. Näitä saa ostettua erikseen useammassa eri sävyssä. Poskipuna antaa todella kauniin, luonnollisen hehkun.







Kokoelman huulikiillot ovat Full-On Plumping Lip creameja, jotka lienevät merkin tunnetuimpia tuotteita. Tässä kokoelmassa ilmestyneistä sävyistä kolme on täysin uusia ja kolme takaisin myyntiin tulleita sävyjä. Itse hankin kaksi sävyä.



Kokoelman huulikiillon sävyt ovat: Bahama Mama (oranssi/mango), Dolly Daiquiri (pehmeä mauve), Ibiza Bomb (roosa), Pacific Punch (lämmin ruskea), Seychelles Breeze (pronssi) ja Tulum-tini (lämmin punainen). Itselläni on sävyt Seychelles Breeze ja Tulum-tini.

Vasemmalla Seychelles Breeze, oikealla Tulum-Tini



Itse omistin yhden näitä Buxomin huulikiiltoja ennestään, joten tiesin odottaa korkeatasoista laatua. Näillä huulikiilloilla saa hyvin mehukkaan näköiset huulet. Tuote on helppo levittää kapealla applikaattorilla. Väri on melko intensiivinen, mutta ei ehkä aivan yhtä voimakas kuin Anastasian huulikiilloissa. Mielestäni värin voimakkuus on juuri sopiva. Pysyvyys on huulikiilloksi melko hyvä. Tuote ei tunnu lainkaan tahmaiselta huulilla vaan koostumus on miellyttävä ja hoitavan tuntuinen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että huulikiillossa on voimakas viilentävä ja hiukan pistelevä tunne, joka pysyy huulilla pitkään! Tämä voi olla jollekin epämiellyttävä tunne. Tuotteen on tarkoitus tehdä huulista hiukan täyteläisemmän näköiset. Näissä huulikiilloissa on voimakkaampi tuoksu kuin meikkipaletissa. Tuoksu on mentolimainen, jossa tuoksuu myös ananas.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 4.2 ml☆


Kokoelman tuotteet ovat myynnissä vain rajoitetun ajan.

Suomessa Buxomia myy Kicks. Merkin tuotteet ovat säännöllisesti hyvässä alennuksessa.

Meikkipaletin normaalihinta: 49e

Huulikiiltojen normaalihinta: 25e / kpl


Kuinka tuttuja Buxomin tuotteet ovat sinulle?

Testissä Isadoran tuotteita

25 huhtikuuta, 2021

Tässä jutussa tarkastelussa on muutamia Isadoran tuotteita, joita ostin testiin yli kuukausi sitten. Olin näistä ollut kiinnostunut jo jonkin aikaa. Nyt olen käyttänyt tuotteita sen verran monta kertaa, että voin kertoa niistä tarkemmin kokemuksiani.


Isadora ja Max Factor ovat meikkimerkkejä, jotka olivat hyvin suosittuja omassa nuoruudessani. Siihen aikaan ei ollut edes monia merkkejä saatavilla. Etenkin Max Factorin tuotteita käytin paljon enkä muista, että niistä olisi juuri mitään huonoa sanottavaa ollut. Isadoraa käytin itse harvemmin. Nyt nämä kaksi merkkiä ovat alkaneet kiinnostaa minua taas kovasti. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin Isadoran tuotteisiin.


Tuotteet ovat:

🌸Face Primer glowing (pohjustusvoide)

🌸Bronzing powder (aurinkopuuteri)

🌸Twist-up gloss sticks (huulikiiltokynät)




face primer glowing spf 30 (pohjustusvoide)

Tämän hehkua tuovan pohjustajan tuotekuvauksessa sanotaan, että sen öljytön ja kosteuttava koostumus luo erinomaisen pohjan meikille. Lisäksi tuotteessa sanotaan olevan kevyt koostumus, joka sisältää valoa heijastavia helmiäispigmenttejä. Tuotteessa on aurinkosuojakerroin SPF 30. Tämän pohjustajan sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Tuote on hajusteeton.




Pidän etenkin keväällä ja kesällä hehkua ja kuultoa tuovista pohjustajista, minkä vuoksi myös päädyin hankkimaan tämän tuotteen. Tässä pohjustusvoiteessa on kuitenkin kimalletta, joka näkyy selvästi iholla. Kasvomeikissä en tykkää käyttää tuotteita, joissa on selkeitä kimallepartikkeleja. Pidän siitä, että pohjustaja tuo kuultoa kasvoille muulla tavoin kuin kimalteena. Hehku on tällöin myös hiukan erinäköistä, koska se ei heijastu "laikuittain" niin kuin tässä tuotteessa. Tämä oli erittäin harmillista, koska odotin kovasti tämän tuotteen käyttöä. Tuote myös toimi muutoin ihollani todella hyvin. Meikkivoide levittyi kauniisti ja tasaisesti tämän päälle. Kokeilin tätä eri meikkivoiteiden kanssa, mutta en kyllä keksi keinoa käyttää tätä tuotetta siten, että se vastaisi omia mieltymyksiäni. Yritän antaa tuotteille aina useamman mahdollisuuden. Tämä tuote ei kuitenkaan jää enää valitettavasti omaan käyttööni.


Pidän pakkauksen ulkonäöstä ja siitä, että siinä on pumppu. Tuote on koostumukseltaan kellertävää, paksuhkoa ja voidemaista, ja toisinaan pumppu ei meinannut jaksaa pumpata tuotetta läpi.




Tämän hehkua tuovan pohjustajan lisäksi samaan sarjaan kuuluu tasoittava (blurring), suojaava (protecting) ja mattapintaistava (mattifying) pohjustaja. Koska testaamani pohjustaja sopi niin hyvin iholleni, ajattelin testata jossakin vaiheessa sarjan tasoittavaa tai mattapintaistavaa pohjustajaa.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 30 ml☆

Tuotteen normaalihinta (ostopaikasta riippuen): n. 18-20e.


bronzing powder (aurinkopuuteri)

Näistä kokeilemistani tuotteista tämä aurinkopuuteri oli erityisesti suosikkini. Tykkäsin oikeastaan kaikesta tässä tuotteessa. Se on koostumukseltaan miellyttävän pehmeä, jopa hiukan kermainen. Tuote ei siis ole kovin puuterinen eikä varise paljoa kun sitä ottaa rasiasta siveltimeen. Tämä aurinkopuuteri häivyttyy iholle kauniin näköiseksi hyvin helposti. Pigmenttiä on omaan makuuni juuri riittävästi. Mieluummin kerrostan aurinkopuuteria kasvoille pikkuhiljaa kuin että tuote olisi niin voimakaspigmenttinen, että sitä tulisi helposti laitettua liikaa. Tässä tuotteessa pigmenttisyys on kuitenkin keskitasoa, ja tuote alkaa näkyä kasvoilla jo hyvin ensimmäiselläkin kerroksella. Myös pysyvyys kasvoilla päivän mittaan on hyvä.  Tässä aurinkopuuterissa ei ole hajusteita.


Sävy: Nude Flush


Minulla on tämä aurinkopuuteri sävyssä Nude Flush (02). Kyseinen sävy ilmestyi Isadoran viime kesän Bronzing-kokoelmassa. Ainakin joistakin verkkokaupoista sävyä on mahdollista vielä löytää. Tykkään todella paljon tästä sävystä, koska se näyttää kasvoilla hyvin luonnolliselta. Se ei taita liikaa oranssiin, mutta toisaalta on kuitenkin selvästi aurinkopuuterisävy eikä varjostussävy. Toivoisin, että tämä sävy tulisi pysyvästi myyntiin, mikäli näin ei siis vielä ole. Vertasin sävyä Physicians Formulan Butter Bronzeriin (sävy: Bronzer). Butter Bronzer taittaa hiukan enemmän oranssiin/kultaan (joskaan ei näytä oranssilta kasvoilla!) ja Isadora taas ruskeaan. Ero ei ole kuitenkaan suuri. Vertailu kuvassa alla.


Muita myynnissä olevia sävyjä näyttäisi tällä hetkellä olevan ainakin Golden TanMatte Tan ja Beach Tan. 



Pakkaus on kooltaan suuri, joten ei välttämättä ihan käytännöllisin ottaa mukaan. Itse tykkään kuitenkin tuotteen pakkauksesta kaikin puolin. Aurinkopuutereissa tällaiset isotkin pakkaukset ovat mielestäni kivoja. Pakkauksessa on myös iso hyvä peili, jota tulee jopa käytettyä.


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 20 g☆

Tuotteen normaalihinta (ostopaikasta riippuen): n. 18 e.


twist-up gloss sticks (huulikiiltokynät)

Nyt kasvomaskien aikaan huulimeikit ovat jääneet itseltä pois käytöstä kokonaan. Niinpä nämä huulikiillot pääsivätkin testiin kotona.




Tuotekuvauksen mukaan nämä huulikiiltokynät ovat puolipeittäviä, pehmeitä ja voidemaisia sekä antavat hyvin kiiltävän lopputuloksen. Tuotteen sanotaan ravitsevan ja kosteuttavan huulia. Puikon hylsyä voi kiertää saadakseen tuotetta lisää esille. Nämä eivät siis vaadi teroitusta.


Tuote on erittäin helppo levittää. Lopputulos on nimensä mukaisesti huulikiiltomainen eli sävyn lisäksi huuliin jää kiilto. Tunne ei ole lainkaan tahmainen vaan kosteuttava ja miellyttävä. Pysyvyys on kuten huulikiilloilla yleensäkin eli tuotetta on lisättävä useampaan otteeseen päivän aikana. Tämä tuote kuluu huulilta pois tasaisesti eikä paakkuunnu. Tuoksu on hiukan vaniljamainen.



Minulla on tuotteesta sävyt Lovely Lavender (10) ja Milk'n Chocolate (16). Lovely Lavender taittaa hiukan violettiin ja Milk'n Chocolate on vaalean rusehtava. Näistä tulee kiva häivähdys sävyä huulille. Kannattaa huomioida, että nämä eivät ole samalla tavalla voimakaspigmenttisiä huulikiiltoja kuin vaikkapa Anastasian huulikiillot. Nämä ovat paljon luonnollisemman näköisiä, ja soveltuvatkin mielestäni kivasti esimerkiksi luonnolliseen kesämeikkiin. Tykkään näistä kovasti. Pakkauskin on nätti.




Muita sävyjä ovat Beach Peach (72), Toffee pop (01), Biscuit (02), Sugar Crush (03), Coral Cocktail (07), Wine Red (28), Clear Nude (29) ja Bare Belle (58).


☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 3.3 g☆

Tuotteen normaalihinta (ostopaikasta riippuen): n. 12.50-14.90e


Oletko sinä kokeillut näitä tuotteita?

Tuote tarkastelussa: Catrice HD liquid coverage-meikkivoide

11 huhtikuuta, 2021

Käynnistelen blogissa erilaisia juttusarjoja. Tuote tarkastelussa-postaukset tulevat keskittymään yhteen tuotteeseen kerrallaan, ja tarkastelussa voi olla ajoittain meikkien lisäksi myös muita kauneuteen liittyviä tuotteita.

Tällä kertaa jutussa tarkastellaan kaikkien aikojen suosikkimeikkivoidettani. Kyseessä on Catricen HD liquid coverage-meikkivoide. Olen käyttänyt tätä jo vuosia, mutta mikään muu meikkivoide ei ole vielä päihittänyt tätä. Se on jopa hämmästyttävää, sillä meikkivoiteiden testaus on yksi suosikkiosuuteni meikkiharrastuksessani.




Tämän meikkivoiteen tuotekuvauksessa sanotaan, että se on kuin toinen iho. Voin täysin yhtyä tähän. Hämmästelen lopputulosta joka käyttökerralla. Lisäksi tuotteen sanotaan olevan hyvin peittävä, mutta silti luonnollisen näköinen. Itselläni ei ole ihossa paljon peitettävää, joten en ole varma kuinka hyvin tämä peittää esimerkiksi punaisuutta. Joka tapauksessa tämä on vähintään keskipeittävä. Itse en kerrosta meikkivoiteita, mutta olen lukenut useita tuotearvioita, joissa sanotaan tämän meikkivoiteen kerrostamisen toimivan hyvin. Näin voi halutessaan lisätä meikkivoiteen peittävyyttä. Lopputulos on sileä ja luonnollinen, vaikka tämä onkin mattameikkivoide. Kasvoille jää pieni hehku mattaisuudesta huolimatta.

Levitän tämän meikkivoiteen aina kostealla meikkisienellä. Tuotteen koostumus on kevyt ja nestemäinen. Tämä on helposti levitettävä meikkivoide. Muut meikkituotteet sulautuvat kauniisti tämän päälle. Koska minulla on sekaiho, tykkään aina käyttää meikkivoiteiden alla pohjustajaa. Niin tämänkin meikkivoiteen kohdalla. Näin meikkivoide pysyy kauniina koko päivän. Tuotekuvauksessa pysyvyyden sanotaan olevan jopa 24 tuntia. Tästä en tiedä, koska harvoin meikkiä tarvitsee ainakaan yli 12 tuntia pidempään pitää kasvoilla. Joka tapauksessa tämä ei itselläni koko päivän aikana lähde lainkaan kerääntymään juonteisiin tai öljyynnytä ihoa. Tuotteessa on tuoksu, joka on ihan miellyttävä.

Itselläni tämä ei korosta yhtään kasvojen kuivia kohtia. Vaikea silti varmaksi tietää, kuinka tämä mattameikkivoide sopii hyvin kuivaihoiselle. Toki kosteuttava pohjustusvoide voi toimia hyvänä lisäapuna tarvittaessa. 


Käytössäni on sävy Light Beige (010). Suomessa tästä meikkivoiteesta näyttäisi olevan myynnissä ainakin seuraavat 17 sävyä: Porcelain Beige (002), Ivory Beige (005), Fair Beige (008), Light Beige (010), Rose Beige (020), Sand Beige (030), Nude Beige (032), Medium Beige (034), Natural Beige (035), Hazelnut Beige (036), Golden beige (037), Honey Beige (038), Warm Beige (040), Sandy Rose (042), Deeply Rose (044), Camel Beige (046) ja Latte Macchiato Beige (060). Catricen USA:n sivuilla sävyjä on tällä hetkellä 26.


Meikkivoide on kätevässä pipettipullossa. Sävy Light Beige (010).





Olin pitkään miettinyt, että tämä meikkivoide muistuttaa melko paljon Diorin Backstage Face & Body-meikkivoidetta. Päätin lopulta testata tuotteita siten, että käytin toiselle puolen kasvoja Catricen meikkivoidetta ja toiselle puolen Diorin. Kokeilin näin useamman päivän ajan. Eroa ei kyllä juuri huomannut. Myös Dior kuivuu lähes mataksi, mutta siinä on samalla tavoin luonnollinen hehku kuin Catricen meikkivoiteessa. Näiden meikkivoiteiden rakenne on myös hyvin samanlainen, Catrice on ehkä vielä hitusen nestemäisempi. Catrice siis vaikuttaisi olevan hyvä edullinen vaihtoehto, mikäli puntaroi näiden kahden tuotteen välillä.

Catricen meikkivoide sävyssä light beige (010), Dior sävyssä 1N.







☆Tuotteen määrä pakkauksessa 30 ml☆ (Vertailun vuoksi: suosittu Lumenen CC-voide sisältää saman määrän tuotetta.) Juuri tänään huomasin Catricen Instagram-sivuilta, että meikkivoiteeseen on tulossa ainakin väliaikaisesti pikkukoko (10 ml).


Oletko sinä kokeillut tätä meikkivoidetta?



Helmi- ja maaliskuun loppuneet tuotteet

28 maaliskuuta, 2021

Edellisestä blogijutusta on kulunut melko pitkä aika. Minulla on paljon ideoita juttujen aiheiksi ja kokosinkin niitä nyt tällä välillä itselleni ylös. Yritän tuoda esille mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tuotteita ja käynnistelen useampia juttusarjoja. Blogin jutuista edelleen suurempi osa painottuu jatkossakin meikkeihin kuin muihin tuotteisiin. Tästä eteenpäin blogissa ilmestyy uusi juttu joka toinen sunnuntai. Tämänkertaisessa postauksessa tarkastellaan pääsääntöisesti muita tuotteita kuin meikkejä.

Ajattelin säännöllisesti käydä läpi loppuneita tuotteitani. Kokeilen aluksi jos kaksi kuukautta olisi aina sopiva aika kerätä tuotteita yhteen juttuun. Minulla on kaiken aikaa melko paljon testissä tuotteita, joten niitä ei tuossa ajassa pitäisi tyhjentyä isoja määriä. Näin voin tarkastella kutakin tuotetta perusteellisemmin. Kerron aina myös aionko tai voisinko ostaa tuotteen uudelleen.

Luokittelen tuotteet aina seuraavasti: loppuneet meikkituotteet, poistettavat meikkituotteet (declutter), kynsien hoitotuotteet & kynsilakat, ihonhoito (kasvot), ihonhoito (vartalo), hiustuotteet sekä vartalosuihkeet & hajuvedet. Meikkien osalta on siis kaksi luokkaa, sillä ajattelin että voisin näihin juttuihin lisätä myös ne tuotteet, jotka poistan kokoelmistani ja perustelut miksi. Ostan vain itseäni kiinnostavia meikkejä, joten siksi en useimmista luovu. Joskus kuitenkaan jotkut tuotteet eivät toimineetkaan minulla tai poistan ne muusta syystä.

Helmi- ja maaliskuun aikana tuotteita loppui seuraavasti:






loppuneet Meikkituotteet

urban decay all nighter long lasting makeup setting spray (meikin kiinnityssuihke) (30 ml)



Tämä Urban Decayn meikin kiinnityssuihke on varmasti yksi tunnetuimpia meikin kiinnityssuihkeita. Suihke on erittäin hienojakoinen ja miellyttävä suihkuttaa meikin päälle. Kuivuttuaan se ei jätä minkäänlaista tunnetta kasvoille. Tuote pidentää selvästi meikin pysyvyyttä, mikä on mielestäni tämän suihkeen selvin näkyvä vaikutus. Meikkini pysyy kiillottomana ja paikoillaan koko päivän. Jossain määrin tämä myös suihkutettaessa poistaa puuterisuutta kasvoilta, mutta siihen tarkoitukseen on olemassa myös tehokkaampia suihkeita.

Suihkeen koostumus on kehitetty yhteistyössä Skindinavian kanssa. Skindinavian meikin kiinnityssuihkeet ovat ammattilaisten suosimia suihkeita. Tämän Urban Decayn suihkeen tehokkuuden sanotaan perustuvan siihen, että se laskee meikin lämpötilaa, mistä johtuen meikki pysyy paikoillaan, vaikka sää olisi lämmin tai kostea (patentoitu Temperature Control-teknologia). Pysyvyyttä luvataan jopa 16 tunnin ajaksi. Tuotteen pitäisi soveltua kaikille ihotyypeille. Tuoksu ei ole mielestäni kovin miellyttävä, mutta se ei ole onneksi voimakas.

Tästä suihkeesta on luettavissa erittäin paljon tuotearvioita. Esimerkiksi Sephora.com-sivustolla arvioita on yli 10 000. Mikään tuote ei luonnollisesti toimi kaikilla hyvin eikä miellytä kaikkia, ja tämän suihkeen saamat heikommat arvostelut näyttäisivät liittyvän yleisimmin tuotteen tehottomuuteen, tuoksuun ja toisinaan myös kuivattavuuteen. Onneksi suihketta on myynnissä myös tässä pienehkössä pakkauskoossa, mikäli haluaa testata sitä ensin ostamatta isoa kokoa.

Urban Decayn suihkeita on nykyään olemassa useita muitakin: ihon öljyyntymistä kontrolloiva De-Slick Oil-Control, kuulautta tuova All Nighter Ultra Glow, kiiltoa kontrolloiva ja mattaistava All Nighter Ultra Matte, ympäristön haitallisilta tekijöiltä suojaava All Nighter Pollution Protection ja meikin pohjustukseen tarkoitettu Quick Fix Hydracharged Complexion Prep Priming-suihke.

Meneekö jatkoon? Todellakin! Ostin tuotteen jo uudelleen ja tulen aina ostamaan. Tuote ansaitseekin saada suuren suosionsa.

☆Saatavilla kolmessa koossa: 30 ml, 118 ml ja 240 ml.☆


Ihonhoito (kasvot)

dr.jart+ vital hydra solution biome essence (hoitoneste) (50 ml)


Käytin tätä hoitonestettä aamuin illoin kosteuttavan kasvoveden jälkeen. Levitin tuotteen sormin. Tuotteessa oli ihana koostumus ja se todella tuntui kosteuttavan ihoa. Ihosta tuli välittömästi kimmoisan ja hyvinvoivan näköinen. Huonona puolena on, että tässä hoitonesteessä on omasta mielestäni todella epämiellyttävä tuoksu. Yleensä en ole kovin herkkä tuoksujen suhteen, mutta tähän tuoksuun en oikein tottunut. 

DR.Jart+ Vital Hydra-tuotesarjassa on käytetty merkin patentoitua teknologiaa (probiotic-supporting Jartbiome technology), joka perustuu ihon kosteussuojan vahvistamiseen hyödyllisten mikrobien avulla. Lisäksi tuotteissa on hyaluronihappokompleksi (Triple Hyaluronic Acid complex) edesauttamassa kosteuden säilyttämistä. Tuotteet sisältävät myös boosterin (Hydra-Nutrition 2X booster), jonka tarkoituksena on vielä nostaa ihon kosteustasoa. Joku tässä hoitonesteessä ainakin toimi, koska iho näytti välittömästi paremmalta ja tuntui pehmeältä ja kosteutetulta.

Vital Hydra-tuotesarjaan kuuluu tämän hoitonesteen lisäksi kasvovoide, silmänympärysvoide, naamioita sekä boosterit.

Meneekö jatkoon? Minulla on tätä toinen samanlainen pullo vielä jäljellä. Tykkään tuotteesta muutoin todella paljon, mutta epämiellyttävän tuoksun takia en nyt ainakaan heti osta tätä lisää. Ehkä jossakin vaiheessa taas myöhemmin.

☆Saatavilla koot 50 ml ja 150 ml.☆




lumene kuulas illuminating v-shaping serum (pikakaunistaja) (30 ml)

Lumenen Kuulas-sarja lienee ilmeisesti poistunut kokonaan myynnistä. Joistakin kaupoista voi joitakin yksittäisiä tuotteita kyllä vielä löytää. Lumo-sarja vaikuttaa tulleen Kuulas-sarjan tilalle. Pidin paljon Kuulas-sarjasta, joten tämä vähän harmittaa. Lumo-sarjan tunnusmerkkinä on kuitenkin myös patentoitu puolukkauute, mikä oli myös Kuulas-sarjassakin. Tuotteet on suunnattu ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä osoittavalle sekä ikääntyneelle iholle.

Käytin tätä kyseistä seerumia aamuisin. Se sopi erinomaisesti myös meikin alle. Seerumi sai näyttämään ihon välittömästi napakammalta ja sileämmältä sekä kauniin hehkuvalta. Tuote myös tuoksui todella hyvälle. Tuotetietojen mukaan pidemmän ajan vaikutukset ovat ihon kiinteytyminen sekä ensimmäisten ikääntymisen merkkien häivyttyminen ja viivästyminen. Näistä vaikutuksista on vaikea sanoa varmaksi käyttäessä myös muita seerumeja.

Lumo-sarjasta löytyy vastaavanlainen pikakaunistaja, Anti-wrinkle & firm moisturizing v-shape serum. Ainesosalista poikkeaa jonkin verran Kuulas-sarjan pikakaunistajan koostumuksesta. Lumon pikakaunistajalla pitäisi kuitenkin olla samantyyppisiä vaikutuksia, eli napakoittaa, silottaa ja tuoda hehkua iholle. Tarkastellaankin vielä lyhyesti Lumo-sarjaa, koska Kuulas-sarjan tuotteet eivät ole enää saatavilla.

Lumo-sarjan tuotteet sisältävät luonnollista alkuperää olevaa marjojen pre-retinoli-yhdistettä, jonka pitäisi auttaa vähentämään juonteiden näkymistä sekä tasoittaa ihon sävyä. Yhdisteen ainesosat ovat peräisin tyrnistä ja lakasta. Pre-retinoli on retinolin kasvipohjainen vaihtoehto. Lisäksi tuotteet sisältävät patentoitua puolukkauutetta (Vaccinium vitis-idaea), jonka pitäisi tehdä ihosta kimmoisampi ja hehkuvampi. Puolukan sisältämä kversetiini on tehokas antioksidantti, ja uutteeseen sen pitoisuus saadaan moninkertaistettua marjaan verrattuna. Sarjan tuotteissa erityisesti muun muassa puolukkavesi ja pohjoinen lähdevesi toimivat ihon kosteuttajina.

Lumo-sarjaan kuuluu pikakaunistajan lisäksi päivävoiteet, yövoide sekä silmänympärysvoide.

Meneekö jatkoon? Ostaisin ehdottomasti jatkossakin, jos tätä vielä olisi saatavilla. Minulla on onneksi vielä yksi pakkaus Kuulas-sarjan seerumia jäljellä. Sen jälkeen varmaankin hankin Lumon pikakaunistajan testiin. Minulla oli sitä pieni näyte, mutta sen perusteella en osaa vielä arvioida tuotetta kunnolla.

ekopharma helsinki vadelma kasvovoide 24 h  (30 ml)

Käytin tätä kasvovoidetta vain aamuisin. Mielestäni tämä sopii todella hyvin myös meikin alle. Tuote on kosteuttava, mutta imeytyy nopeasti. Iho ei jää rasvaisen tuntuiseksi vaan luonnollisen heleäksi. Voiteessa on miellyttävä marjaisa tuoksu. 

Voin siis yhtyä tuoteselosteessa mainittuihin lupauksiin siitä, että tuote kosteuttaa ja heleyttää ihoa. Lisäksi sen sanotaan sisältävän runsaasti antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa ympäristön haittavaikutuksia vastaan. Vadelmaa tässä tuotteessa on vadelmauutteena (Rubus Idaeus Fruit Extract) sekä vadelman lehtiuutteena (Rubus Idaeus Leaf Extract). Suomalainen vadelma sisältääkin runsaasti antioksidantteja, ja niiden lisäksi vitamiineja ja kosteuttavia ainesosia. Voide sisältää myös tupasvillaa (Eriophorum Spissum Flower/Stem Extract), joka suojaa ja hoitaa ihoa.

Tuotteen pakkaus on kaunis ja yksinkertainen, ja lisäksi siinä on kätevä pumppu. Ekopharman vadelma-tuotesarja soveltuu erityisesti normaalille iholle ja sekaiholle. Muut sarjat ovat: herukka (herkkä iho, kuiva iho), tyrni (ikääntyvä iho) ja karpalo (epäpuhdas iho).

Ekopharman tuotteet valmistetaan kokonaan Suomessa. Tuotteissa aktiiviaineina toimivat kotimaiset marjat ja kasviuutteet. Tuotteet eivät sisällä keinotekoisia väriaineita, säilöntäaineita eikä keinotekoisia hajusteita. Raaka-aineista luonnollista alkuperää on 95-100 %. Kyseisen kasvovoiteen lisäksi pidän myös paljon esimerkiksi merkin hiustuotteista.

Meneekö jatkoon? Todellakin! Ostan tuotteen uudelleen. Tämä on yksi parhaimpia kasvovoiteita, joita olen viime vuosien aikana kokeillut. Ja kotimaisuus tuo vielä lisäarvoa.


Tarkastellaanpa sitten loppuneita kasvonaamioita.


l'ORÉAL PARIS PURE CLAY BRIGHT MASK (50 ML) (KIRKASTAVA NAAMIO)

Tykkään todella paljon L'Oréalin tämän sarjan naamioista. Myös tämä kirkastava naamio oli erittäin hyvä ja tehokas. Siinä on melko pirteä hedelmäinen tuoksu ja voidemaisen naamion seassa on näkyviä, isohkoja siemeniä. Vaikutusaika on ohjeen mukaan 10 minuuttia, ja siinä ajassa naamio kuivuukin täysin. Pidin silti usein 15 minuuttia, minkä jälkeen aloin huuhtomaan naamiota pois lämpimällä vedellä, hieroen samalla siemeniä varovasti ihoon. Siemenet tuntuivat omaan makuuni melko karkeilta, minkä vuoksi en ole tätä naamiota käyttänyt kovin usein. Naamion jälkeen iho näytti todella kirkkaalta ja puhtaalta, mutta ei tuntunut lainkaan kuivalta. Ihohuokoset supistuivat näkyvästi. Mainittakoon vielä, että itselläni on sekaiho.

Tuoteselosteessa sanotaan, että naamio kuorii ihoa hellävaraisesti, tasoittaa ihon sävyä sekä kirkastaa ihoa kuivattamatta sitä. Voin yhtyä näihin väitteisiin lukuunottamatta hellävaraista kuorintaa.

Naamio sisältää kolmea erilaista savea. Lisäksi siinä on yuzu-sitrushedelmän uutetta, mikä vaikuttaa ihon sävyä tasoittavasti. Naamiossa olevat kuorivat siemenet ovat aprikoosinsiemeniä.

Meneekö jatkoon?  Ehdottomasti! Voisin ostaa tämän jatkossakin. Käytän kuitenkin seuraavaksi pois toisen naamion, joka minulla on tästä sarjasta. 


SIMPLE KIND TO SKIN DE-STRESS SHEET MASK (KANGASNAAMIO)

Tykkään tosi paljon kangasnaamioista. Tämä Simplen naamio tuntui kasvoilla kivan viileältä ja kostealta. Siinä oli raikas hyvä tuoksu (aloeveramainen), joka ei ollut voimakas. Vaikutusaika ohjeessa oli 15 minuuttia, pidin hiukan pidempään. Naamio jätti ihon todella pehmeäksi. Tämä ei ollut kosteuttavin kangasnaamio mitä olen käyttänyt, mutta oikein hyvä perusnaamio. Tuotteen sanotaan rauhoittavan ja kirkastavan ihoa. Näkyviä vaikutuksia en niinkään huomannut, ennemminkin juuri sen, että iho tuntui pehmeältä ja hoidetulta.

Naamio sisältää agavea (Agave Americana Stem Extract), jolla on ihoa rauhoittava vaikutus. Lisäksi agave sisältää paljon vitamiineja ja edesauttaa ihon kosteustasapainon ylläpitämistä.

Simplellä näyttää olevan useita erilaisia kangasnaamioita, esimerkiksi Rich Moisture, Water Boost ja Pollution Protect naamiot. Ajattelin jossain vaiheessa testailla joitain näistä muistakin. Olen Simplen tuotteista tykännyt aina aiemminkin, esimerkiksi niiden puhdistusliinat on aivan parhaita! 

Simple-tuotesarja on suunnattu kaikille ihotyypeille, ja sen sanotaan soveltuvan myös herkälle iholle. Tuotteet eivät sisällä keinotekoisia hajusteita eikä väriaineita.

Meneekö jatkoon?  Tykkäsin, voisin ostaa tämän naamion jatkossakin. Minulla on näitä vielä toinen samanlainen odottamassa käyttöä.


Ihonhoito (VARTALO)

AVON care PINK MAGNOLIA BODY LOTION (vartalovoide) (400 ml) 


Tämä oli ehdottomasti parhaimman tuoksuinen vartalovoide, mitä minulla on koskaan ollut! Valitettavasti tässä Magnolian tuoksussa en ole sarjan voidetta enää Avonilla nähnyt, muissa tuoksuissa kylläkin. Käyttelinkin tätä tuotetta hitaasti ja säästellen. Tämä voide imeytyi nopeasti ja jätti ihon kevyesti tuoksuvaksi ja pehmeäksi. Tuote oli melko kosteuttavaa, mutta talvella tarvitsin tämän rinnalle myös paksumpaa voidetta. 

Avon care-sarjaan kuuluu muitakin voiteita näiden vartalovoiteiden lisäksi. Käsivoiteita ja yleisvoiteita (kasvoille, käsille & vartalolle) on saatavilla muutamissa eri tuoksuissa. Minusta tämän sarjan tuotteet on oikein hyviä perustuotteita.

Meneekö jatkoon?  Ostaisin tätä ehdottomasti, jos tulisi tässä tuoksussa vielä joskus saataville. Nyt minulla on käytössä Aloe veran tuoksuinen vartalovoide samasta sarjasta, joten koostumuksen puolesta jatkan tuotteen ostoa joka tapauksessa.

hiustuotteet



Schwarzkopf got2b glued blasting freeze spray (hiuslakka) (100 ml)

Tämän hiuslakan luvataan antavan erittäin voimakkaasti pitoa. Se sopii kuitenkin kivasti jokapäiväiseen käyttöön, kun tuotetta suihkuttaa varoen. Koska tätä hiuslakkaa ei tarvinnut käyttää paljoa kerralla, se oli myös hyvin riittoisaa. Tämä pienempi pullo kestikin kauan käytössä. Tuote jättää hiuksiin hiuslakan tunteen, joka kylläkin häviää melko helposti päivän aikana. Jos tätä lakkaa suihkuttaa vahingossa liian paljon, se lähtee helposti harjaamalla pois. Pito oli silti mielestäni riittävä, ja myös kampaukset pysyivät tämän avulla paikoillaan. Käytin tätä lakkaa lähinnä silloin kun suoristin hiukset. Kiharoiden kiinnittämiseen en näe tätä ihan parhaana vaihtoehtona, koska kiharoista voi tulla hiukan tahmaisen oloiset.

Tuotteessa on raikas hedelmäinen tuoksu. Tuotekuvauksessa tuoksun on kuvailtu olevan vihreän teen ja limen tuoksu. Tuoksu ei muistuta pistävää kemikaalituoksua, joka on melko useissa markettimerkkien hiuslakoissa. Got2B-sarjaan kuuluu myös tuuheutta antava, vadelmantuoksuinen hiuslakka. Sitä en ole kuitenkaan itse testannut.

Meneekö jatkoon? Voisin ehdottomasti ostaa tätä jatkossakin, ainakin tämän pienemmän pullon. Ajattelin kuitenkin käyttää nyt seuraavaksi pois hiuslakat, joita minulla on jo ennestään.

☆Saatavilla koot 100 ml ja 300 ml.☆

sebastian professional dark oil lightweight shampoo (50 ml)

Tämä shampoo teki hiukset ihanan kuohkeiksi ja ilmaviksi sekä puhtaan tuntuisiksi ja sileiksi. Hiuksiin tuli erikoinen rakenne, jota en ole aiemmin muiden merkkien tuotteiden kanssa havainnut. Usein käyttelen sekaisin milloin minkäkin merkin shampoota ja hoitoainetta, mutta tämän shampoon kanssa pyrin käyttämään sarjan hoitoainetta. Tällöin sileys ja ilmavuus tuli parhaiten esille. Toisinaan sekoitin hoitoaineen joukkoon vielä muutaman tipan merkin hiusöljyä. Huonona puolena on, että näissä tuotteissa on voimakas tuoksu, joka ei ole lainkaan naisellinen. Tuoksu ei kuitenkaan ole epämiellyttävä.

Tämä shampoo sisältää erilaisia öljyjä, muun muassa jojoba- ja arganöljyä. Tuotteen sanotaan sopivan kaikille hiustyypeille. Tämä shampoo sisältää sulfaatteja, joten ei sovellu niitä vältteleville.

Meneekö jatkoon? Todellakin! Olen ostanut tätä jo isommassa koossa.

☆Saatavilla kolmessa koossa: 50 ml, 250 ml ja 1000 ml.☆


Tässä jutussa esiintyneiden tuotteiden lisäksi oli vielä yksi loppunut tuote, Catricen HD Liquid Coverage-meikkivoide. Siitä on tulossa kuitenkin tarkemmin juttua myöhemmin, joten en käsitellyt tuotetta tässä.


Oletko sinä kokeillut joitakin näistä tuotteista?