Onpa kiva olla matkan jälkeen taas kotona. Skotlannissa oli melko hyvä sää koko parin viikon ajan. Pääsääntöisesti (onneksi) viileämpi kuin täällä eikä mitään jatkuvia sateita. Vaikka töissä olinkin niin kyllä ehti ajoittain taas pysähtyä ihmettelemään luonnon kauneutta. Syksy alkoi jo sielläkin näkyä maisemassa. Ja syksyllä jatketaan myös tämänkertaisen postauksen parissa, kun katsotaan mitkä meikit olen valinnut käyttömeikeiksi syys-marraskuulle.
Luomiväripaletteja vaihtelin monen monta kertaa, koska olisin halunnut valita vaikka mitä mukaan. Yritin pitää määrän kuitenkin kohtuullisena, jotta ehdin kaikkia käyttää enemmän. Syksyisin haluaisin poimia mukaan etenkin kaikki oranssihtavat ja punaiset luomiväripaletit. Toisaalta marraskuulle en halua enää niinkään noita paletteja vaan ehkä lähinnä jotain neutraalimpaa ruskeaa.
Valittujen tuotteiden lisäksi projektien tuotteet [10 tuotetta tyhjäksi, Meikkivoideprojekti] ovat käytössäni, mutta jälleen en niitä sisällyttänyt tähän postaukseen. Aloitetaan luomiväripaleteista.
Luomiväripaletit:
Maybelline The Burgundy Bar palette
Natasha Denona Biba palette
Huda Beauty Caramel Brown Obsessions
Pat McGrath Labs MTHRSHP Sublime Bronze Ambition
Anastasia Beverly Hills Rose Metals palette
Tällaiset luomiväripaletit pääsivät lopulta mukaan. Upeita syksypaletteja jäi ulkopuolelle, kuten esimerkiksi Urban Decayn Naked Heat ja Cherry. Nyt tilaa saivat nämä viisi palettia ja toki käyttömeikeissä on mukana koko ajan kuudentena pannutettava paletti.
Pohjustajat:
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Original
smashbox Photo Finish Minimize Pores primer
bareMinerals Prime Time Original Foundation primer
Clarins SOS primer [00 universal light]
Suihke:
essence Keep it Perfect! Make-up fixing spray
Tämän joukon pitäisi Clarinsia lukuun ottamatta loppua tämän vuoden puolella, joten siksikin tulivat valituiksi mukaan. smashboxia ja bareMineralsia käytän kasvojen T-alueen pohjustajina, koska ne ovat huokosia tasoittavia ja kiiltoa kontrolloivia. Clarins on itselleni sitten taas kasvojen reuna-alueiden pohjustaja tuoden kosteutusta ja hehkua.
Peiteaineet:
Maybelline Fit me! concealer
tarte Shape Tape concealer
Puuteri:
Anastasia Beverly Hills Loose Setting powder
Maybellinen peiteaine on melko lopuillaan, joten siksi otin sen mukaan. tarten peiteaine on itselleni yksi parhaimpia erittäin peittävistä peiteaineista, koska se ei tee ihosta kuivan näköistä. Puuteriksi Anastasia, viimeistelypuuteri löytyy alempana olevasta kasvopaletista.
Ripsivärit:
Clinique high impact mascara
Hourglass Unlocked Instant Extensions mascara
Clinique jatkaa vielä ripsivärinä, mutta on alkanut jo vähän tehdä loppumisen merkkejä. Tuotteen olen avannut toukokuussa, joten ripsiväri menee joka tapauksessa syksyn aikana vaihtoon. Cliniquen tilalle tulen ottamaan Hourglassin ripsivärin, joka löytyy minulla miniversiona. Sain sen viime vuoden joulukalenterista enkä halua että tämä menee missään tapauksessa pilalle. Siksi otan tuotteen käyttöön nyt syksyllä, vaikka jonossa olisi muutama vanhempikin ripsiväri.
Aurinkopuuterit:
Physicians Formula Butter Bronzer
Viseart Bronzé Noix
Poskipunat:
essence Matt Touch blush [sävy: 20 berry me up!]
KVD Beauty Everlasting blush [sävy: honeysuckle]
Dior Rouge blush [sävy: 459 Charnelle]
Aurinkopuutereissa jatkaa mukana Physicians Formula, jota yritän pannuttaa. En kuitenkaan ota siitä mitään stressiä tai laske käyttökertoja enkä tiedä viekö ikuisuuden. On joka tapauksessa yksi käytetyimpiä aurinkopuutereitani ja siksi ajattelen että voisi olla yksi realistisin pannuttaa. Vaihtelun vuoksi mukaan myös Viseart. Poskipunissa tykkään syksyllä erityisesti rusehtavista ja marjaisiin sävyihin menevistä. Alempana olevasta paletista löytyy syksyn meikkeihin mukaan vielä yksi aurinkopuuteri ja poskipuna.
Korostuksiin:
Revolution Pro Lustre highlighter [Pink Rose]
Kasvopaletti:
Hourglass Ambient Lighting Edit Mini
Yksi highlighter ja toinen löytyy kasvopaletista. Näillä pärjää kivasti syksyn ajan. Hourglassilta ilmestyy taas loppuvuoteen kolme kasvopalettia, jotka itse asiassa näyttää löytyvän jo ainakin heidän omilta sivuiltaan. Itse en sellaista nyt hanki, koska omistan näitä jo useamman. Mutta vaikea näihin on vaan kyllästyä, niin upealta saa ihon näyttämään!
Huulimeikit:
Nudestix Gel Color Lip + Cheek balm [sävy: Posh]
H&M lipstick [sävy: Cream Chestnut]
Urban Decay Vice lipstick Comfort Matte [sävy: Trip]
Colourpop Lippie Stix Matte [sävy: Lumière]
Colourpop Ultra Satin Lip [sävy: Frick'n Frack]
Buxom Full-On Plumping Lip Cream [sävy: Seychelles Breeze]
Huulimeikkeihin otin enemmän vaihtelun varaa. Syksyksi halusin erityisesti maanläheisiä sävyjä. Koko tämä joukko on laadultaan upeita. Suosikkini näistä on Urban Decayn huulipuna, jota usein laitan jos en tiedä mitä käyttää ja jos tuo sopii muuhun meikkiin.
Löytyykö tästä joukosta sinulle tuttuja tuotteita? Olisi kiva kuulla käytätkö syksyisin esimerkiksi enemmän jotain tiettyjä luomivärisävyjä?
Mulla on hetken jo ollu persikka/aprikoosi kausi silmämeikissä. Siksi otin kaikki Hudani nyt esille syksyä varten ja samoin tuon saman ABH paletin, kun sulla
VastaaPoistaHudalla on kyllä paljon täydellisiä syksypaletteja. Suurin osa toki niistä isoista paleteista ja sitten noissa pienissäkin useampi. ABH Rose Metalsille yritän antaa nyt tilaa ja tulla tutummaksi sen kanssa.
PoistaIhania taas, Pat McGrathin luomivärit on näyttäviä :) en itse pärjäisi kolmea kuukautta noin vähillä paleteilla mut nuo kaikki on wau, ihania...mulla ei ole mitään noista. Upea Hourglassin paletti ja PF aurinkopuuteri on helppo pannuttaa, joka päivä kun sutii. Se pohja tulee yllättävän äkkiä esiin :) Huulimeikeissä olen kyllä nudetyttö, kokeilen kaikkia mutta kun nuo huulten reunat alkaa olla jo ikävän näköiset, suosin mieluummin kiiltoja...
VastaaPoistaHyvä tietää, että aurinkopuuterin saattaa voida pannuttaa kohtuullisessa ajassa :) Huulikiillot ovat mullakin suosituimpia, nykyään ne on niin upeitakin sekä miellyttäviä. Joskin pitää yrittää välillä käyttää kaikkia noita muitakin tuotteita mitä joskus on tullut hankittua.
PoistaMulla oli joskus noita Maybellinen paletteja, tykkäsin niitä kyllä sikana :) Tuo burgiundikin siis ihan kaunis. Tuo Hudan Caramel Brown on kyllä super kaunis. Testattuani UD:n Primer Potionia, en tule kyllä enää muita luomiväriprimereitä ostamaan. Se on ihan omaa luokkaa :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että sullakin on ollut noita Maybellinen paletteja. Mulla on tuosta sarjasta Burgundyn lisäksi yksi toinen, laajemmin ei niistä kokemusta. Aina en kaipaa sellaista superpigmenttisyyttä ja silloin nuo on ihan kivoja käyttää. Saa kauniin meikin tehtyä. Hudan paletti on tosiaan kaunis! Siinä on harmittavasti yksi outo, kuiva sävy, jota ei oikein saa toimimaan. Mutta onneksi ei estä paletin käyttöä muutoin. Se on kyllä mukavaa jos löytää jonkun luottotuotteen itselle :)
Poista