Kosmetiikkaostokset | Elo- ja syyskuu 2022

02 lokakuuta, 2022

Kurkataan jälleen kosmetiikkaostokseni. Yhdistin poikkeuksellisesti nyt kahden kuukauden ostokset samaan. Tämä sen vuoksi, että syyskuulta ei ole kuin yhden kerran ostokset. Loppuvuosi lähestyy ja tuolloin hankin yleensä jonkin verran myös juhlakokoelmien tuotteita meikkien osalta, minkä vuoksi en enempää tehnyt syyskuussa hankintoja. Elokuulta ostoskertoja on neljä.


Elokuun alussa kävin Sokoksella ostamassa muutaman tuotteen kun siellä oli Verot veks-alennuspäivä. Ostin L'Occitanen Cherry Blossom Hand Cream-käsivoiteen. Olen todella hidas käyttämään käsivoiteita enkä todellakaan olisi tarvinnut yhtäkään uutta käsivoidetta. Olen kuitenkin pitkään halunnut kokeilla vaihteeksi taas L'Occitanen voidetta. Ajattelin, että jos se myös innostaisi enemmän rasvaamaan käsiä. Käteni eivät juuri koskaan tunnu kuivilta paitsi ehkä joskus talvella. Uskoisin kuitenkin säännöllisemmän käsien rasvaamisen tekevän hyvää erityisesti kynsilleni, jotka ovat viime aikoina olleet aika hauraat. Käytän toki silloin tällöin myös esimerkiksi kynsiöljyjä. Lisäksi -24 %:n alennuksella ostin Laveran So Fresh Mineral Rouge Powder-poskipunan sävyssä Charming Rose 01. Olen pitkään halunnut kokeilla Laveran poskipunia. Sokoksella oli tuolloin saatavilla näistä vain kaksi sävyä.



Ostin tuolloin Sokokselta myös We Care Iconin Luminous Nude light foundation-meikkivoiteen sävyssä 1. Tuotteessa oli jo valmiiksi alennettu hinta (3.90€) ja siksi siitä ei enää saanut -24% alennusta.

Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:
L'Occitane käsivoide: n. 18.90€-19€/75ml
Lavera poskipuna: n. 11.90€-15.95€/4.5g
We Care Icon meikkivoide: 8.50€/25ml

Tein elokuun toisella viikolla tilauksen Lykolle. Käytin tilaukseeni -20% alekoodin. Tilasin pitkään ostoslistallani oleskelleen By Terryn Brightening CC Powder-puuterin. Jonkin aikaa on näyttänyt, että tuote on ehkäpä lähdössä myynnistä kokonaan, koska sitä alkaa olla yhä haastavampi löytää. Näin ollen ajattelin, että nyt jos koskaan se on hankittava. Puuteri on siis hehkua tuova, ja aion käyttää sitä viimeistelypuuterina kasvojen reuna-alueille. Otin tuotteen sävyssä Rose Elixir. En ole enää pitkään aikaan nähnyt sävyä Apricot Glow myynnissä, mihin olisin saattanut päätyä, mikäli se olisi ollut saatavilla. Kannattaa huomioida, että tuote on parfymoitu tuoksuen ruusulle. Lisäksi hankin testiin bareMineralsin Gen Nude Blonzerin (Blush + Bronzer) sävyssä Kiss of Pink. Kyseessä on siis tuote, joka yhdistää punertavan poskipunan ja lämpimän, hehkuvan aurinkopuuterin.



Kolmantena tuotteena Lykon tilauksessa oli essencen Lash Princess false lash effect-ripsiväri. Olen tätä muutaman kerran aiemminkin ostanut. Avasin tuotteen jo joitakin viikkoja sitten ja tämän käyttö aiheuttaa itselleni vähän ristiriitaiset tuntemukset. Tästä ripsiväristä minun on ollut hankala muodostaa lopullista mielipidettäni, mutta kerron sen toki teille sitten kun itsekin sen tiedän :D essencen tuotteita alekoodi ei koskenut, kuten tuotemerkin kohdalla usein onkin.

Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen:
By Terry CC-puuteri: n. 40.90€-57.95€/10g
bareMinerals Blonzer: n. 27.45€-39€/3.8g
essence ripsiväri: n. 4.10€/12ml

Elokuun loppupuolella tein tilauksen House of Organic-verkkokauppaan. Tuolloin verkkokaupassa oli menossa luonnonkosmetiikkapäivien tarjoukset. Ostin kaksi Bohon tuotetta. Olen halunnut todella pitkään testata Bohon meikkejä. Nyt en enää yhtään muista oliko näistä alennus -25% vaiko -30%. Tilasin Bohon poskipunan sävyssä 10 Rose Blossom. Lisäksi ostin Valley of Fire-luomiväripaletin, joka kuului toissakesän kesäkokoelmaan. Kiinnostuin paletista jo tuolloin sen ilmestyessä. Kolmantena tuotteena tilaukseen otin vakiokäytössäni olevan Patykan yövoiteen, joka ei ole kuitenkaan nimetty yövoiteeksi. Voide on nimeltään Hydra-Soothing Moisturizer ja se on tarkoitettu käytettäväksi aamuin illoin. Patykaa ei usein alennukset koske, kuten ei ollut nytkään. Sen sijaan minulla oli verkkokauppaan alekoodi, jolla sai yli 40€ tilauksesta 15€ loppusummasta pois, ja käytin sen vielä kyseiseen tilaukseen.




Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen noin:
Boho poskipuna: n. 14.90€/4.5g
Boho luomiväripaletti: n. 17.95€-19.90€
Patyka voide: n. 29.90€-30.50€/40ml

Elokuun loppupuolella tilasin myös Lookfantasticilta kaksi Maui Moisturen shampoota. Näistä oli tuolloin hyvä alennus. Hoitoaineita näihin ei tuolloin ollut saatavilla, mutta katson hankinko ne vielä erikseen vai yhdistänkö muihin hoitoaineisiin. Shampoot ovat Hydration + Hibiscus Water Shampoo ja Curl Care + Coconut Oil Shampoo.
Tuotteiden normaalihinnat ostopaikasta riippuen noin 12.90€-16.90€/385ml.




Ja sitten vielä syyskuun ostokset Feeluniquelta. Verkkokaupassa oli tilaushetkellä alennusprosentti sen mukaan, kuinka suurella summalla tilasi. Feeluniquella on tämä tarjous melko usein ja päätin sen nyt pitkästä aikaa hyödyntää. Otin kolme tuotetta, joista sain -25%. Ensimmäisenä tuotteena on Too Facedin Better Than Chocolate Cocoa-Infused-luomiväripaletti, joka ilmestyi hiljattain. Omistan Too Facedilta kaksi luomiväripalettia, jotka ovat tämän mallisessa pakkauksessa, mutta en yhtään "suklaa-paleteista." Kovin olisin halunnut Chocolate Gold-paletin, mutta vihdoin kun sen olisin ehkä noin vuosi sitten hankkinut, paletti oli juuri kadonnut myynnistä. Tässä uudessa paletissa on minulle erinomaisesti sopivat sävyt, joten suunnittelin tämän hankkivani jo kun näin paletin olevan tulossa myyntiin.
Paletin normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 45.60€-50.50€.



Lisäksi tilauksessa oli erborianin Fantastic CC-tuotesetti sävyssä Clair. Setissä on mukana CC crème-CC-voide sekä CC eye eli CC-voide silmänalusiholle. Tuo CC-voide kasvoille onkin esiintynyt myös aiemmin ostoksissani. Tarkoituksenani on jossain vaiheessa kirjoittaa teille erborianin tuotteista, mutta jotain voi jo päätellä mielipiteestäni koskien CC-voidetta, koska tässä setissä se on suuremmassa koossa. Setin normaalihinta ilman alennuksia Feeluniquella on 55.85€. CC-voide tulee setissä koossa 45ml ja CC-voide silmänympärysiholle koossa 10ml.


Kolmantena tuotteena tilasin Mario Badescun kasvosuihkeen Facial Spray with Aloe, Herbs and Rosewater. Olin kyllä tilannut suihkeen eri tuoksussa kuin mitä paketista nyt löytyi. En kuitenkaan jaksanut alkaa siitä laittelemaan viestiä, kun pakkauskoko oli kuitenkin sama. Eli näitä suihkeita saa siis useammassa eri koossa. Ja ihan kiva kokeilla suihketta tässä tuoksussa, koska minulla ei tätä ole aiemmin ollut.

Suihkeen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 7.70€-10.90€/118ml.


Mitä kosmetiikkatuotteita sinä ostit viimeksi?

8 kommenttia on "Kosmetiikkaostokset | Elo- ja syyskuu 2022"
  1. Voi per...jantai!! Toivon etten olisi nähnyt tuota Too Facedin palettia koska nyt kuollakseni haluan sen :D niin ihana ja vitsit miten laadukkaita nuo paletit on. Mulla on niitä useampi <3 Olis ihanaa jos tekisit postauksen tuosta että mitä olet tykännyt jne! Mulla on kans tuo Bohon poskipuna, se on kyllä tosi kylmän sävyinen, mulla ei taida edes toista vastaavaa olla. Tosi varovaisesti pitää laittaa mutta se näyttää hyvältä kasvoilla. Kiva postaus, toisten ostoksia on mukava katsella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut paletin esittelystä;D Joo noi paletit kyllä laadukkaita olleet aina. Eri asia voi olla ne kartonkipakkauksissa olevat mitä esimerkiksi jouluksi aina ilmestyy. Joo teen mielelläni postauksen tästä uudesta paletista sitä mukaa kun sitä testaan:) Olikin juuri ollut mietinnässä, että pitäisi ottaa joku paletti taas tarkemman tarkastelun alle. Kiva kyllä, että on vähän erityyppinen poskipunasävy. Mukava kuulla, että olet siitä tykännyt.

      Poista
  2. Haluaisin sen klassisen loccianen valkoisen käsirasvan, ehkä siis seuraavaksi kun varastot hupenee. Tuo Laveran nappi on oikein kauniin värinen, ostaisin itsekin vastaavan punan. Tässä oli paljon tuotteita, jotka ei ole mulle yhtään tuttuja. Kiva lukea näistä Maui Moisturen tuotteista, näyttävät karkkisen herkullisilta! Nuo paletit on myös upeat! Siis ihanat ostokset, niin paljon kaikenlaista :) Ostin viimeksi eilen itseruskettavan ja irtoripset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L'Occitanet on sellaisia hemmottelukäsivoiteita, joita voisi vaikka kerran vuodessa hankkia<3 Muutoin tulee edullisempia käytettyä. Toivottavasti Maui Moisturet on hyviä, en ole aiemmin merkkiä testannut. Kiva oli kuulla mitä olit ostellut:)

      Poista
  3. Ooo miten ihania ostoksia! Vitsit välillä kaipaan sitä aikaa, kun itsekin ostelin ja tilailin kosmetiikkaa enemmän, kun nyt mennään tällä "kituuttelulinjalla", joka on jatkunut jo pitemmän aikaa - omasta tahdosta toki :D Toi TF:n paletti on niin kaunis<3 Nyt aloin itse asiassa haaveilla siitäkin! Muutenkin tosi kiinnostavia tuotteita sulla tässä. Laveran poskipunat on ihania, samoin toi Bohon poskipuna näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostelee sen verran mikä tuntuu itselle hyvältä ja on mahdollista <3 Tilanteet ja ajatkin muuttuu! Muistan sulta lukeneeni alunperin noista Laveran poskipunista, ja innostuin niistä kovasti:) Teen postauksen tuosta Too facedin paletista kun saan jonkun aikaa sitä ensin testattua.

      Poista
  4. Onpa jotenkin kauniita tuotteita kaikki! Tosin nuo Mauin tuotteet ehkä näyttää lääkepulloilta tai likööripulloilta. :D Itse ostin viimeksi tuotteita rasvaiselle iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt kun sanoit, niin Maui Moisturet näyttää vaikka miltä:D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3