Kauneusboksit | Boxycharm Base | Heinä- ja elokuu 2022

11 syyskuuta, 2022

Nyt on vuorossa taas Boxycharm-postaus. Koska heinäkuun boksit on myös vielä katsomatta, päädyin siihen, että kurkataan tässä postauksessa heinä- ja elokuun Base-bokseihin. Ja vastaava postaus tulee sitten myös Premium-boksien osalta. Eli ei huolta, yksikään boksi ei jää välistä! Kirjoitin jonkin aiemman jutun yhteydessä, että olen katkaissut Base-boksin tilauksen. Tämä sen vuoksi, etten kovin pitkään viitsinyt tilata kahta Boxycharmia. Ja Base-boksi on aina toisinaan aiheuttanut tilaamistani bokseista ehkä eniten pettymyksiä itselleni. Toisaalta se on välillä ollut tosi hyväkin, kuten esimerkiksi se boksi, jossa sain Viseartin aurinkopuuterin! Tai vähintäänkin ollut keskitasoa. Mutta halusin boksin kuitenkin tässä kohdin tipauttaa pois. Jotenkin ehdin ensin ajatella, että syyskuun boksi vielä tulisi minulle, koska tein syyskuun valinnan. Mutta koska syyskuuta ei tosiaan ehditty enää laskuttaa, elokuun boksi jäikin viimeiseksi Base-boksiksi. Premium-boksiesittelyt jatkuvat kuitenkin normaaliin tapaan eli Boxycharmeja nähdään blogissani jatkossakin.


Heinä- ja elokuun Base-bokseista heinäkuun boksi ei ollut itselleni mieluinen, ja ainoastaan yksi tuote aiheutti enemmän innostusta. Viidestä tuotteesta jätän kolme itselleni. Elokuun boksi oli huomattavasti parempi ja kahdesta tuotteesta olen hyvinkin innoissani. Myös tuosta boksista jätän kuitenkin vain kolme tuotetta itselleni. Yleensä en laita näin paljoa tuotteita eteenpäin, joten tämä kertoo että bokseissa oli nyt selkeästi myös niitä minua ei-kiinnostavia tuotteita.


Heinäkuun boksi


Heinäkuun boksini sisälsi kaksi ihonhoitotuotetta ja kolme meikkituotetta. Käydään ne nyt tarkemmin läpi.


Juice Beauty Stem Cellular Anti-Wrinkle Retinol Overnight Serum [seerumi]


Tämä Juice Beautyn seerumi on tarkoitettu vähentämään väsymyksen ja ikääntymisen merkkejä. Seerumi sisältää retinolia, joka on uutettu iltahelokista. Lisäksi tuote sisältää bio-retinolia, joka ei ole A-vitamiiniyhdiste. Seerumiin on käytetty retinolin kapselointia, minkä pitäisi maksimoida retinolista saatava hyöty. Tuotetta ohjeistetaan aluksi käyttämään iltaisin vain 1-2 kertaa viikossa, kuten monesti retinolituotteita yleensäkin. Vähitellen tuotetta voi alkaa käyttämään joka toinen ilta, ja ihon sietokyvyn mukaan lopulta joka ilta. Minulla odottelee kaapissa toinenkin aiemmin Boxycharmista tullut retinoliseerumi. Jotenkin näitä hiukan jännitän ja vierastan, varmaankin vain sen takia, etteivät ne ole itselleni tulleet oikein tutuiksi. Juice Beauty kiinnostaa kyllä tuotemerkkinä paljon. Jätän tämän vielä nyt toistaiseksi itselle ja katsotaan josko innostuisin tuotetta kokeilemaan jossain kohdin.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 70€-75€/30ml


Vitamasques Cranberry and Apple Repair Face Mask Boxset [kangasnaamiot]



Tämä kangasnaamiosetti oli boksin ainoa tuote, josta olin enemmän innoissani. Pakkaus sisältää kolme naamiota. Tuotekuvauksen mukaan naamiot ovat kosteuttavia ja korjaavia. Ne sisältävät muun muassa omenaa, karpaloa ja C-vitamiinia. Naamioiden vaikutusaika on 20 minuuttia. Kangasnaamioita on aina todella kiva saada bokseista!

Tuotteen normaalihinta noin 24.20€/paketti


Phase Zero Makeup The Necessities Eyeshadow Palette [luomiväripaletti]



Tämä luomiväripaletti oli oma valintani boksiin. Tiesin jo tätä valitessani, että tulen laittamaan paletin eteenpäin. Itsessäni paletti ei herätä innostusta, mutta tämä voi olla tosi kiva neutraali paletti esimerkiksi alkavalle meikkaajalle. Paletissa on neljä mattasävyä ja neljä shimmersävyä. Vaihtoehtoisena tuotteena tälle oli alleyoopin kasvopaletti, jota en missään nimessä halunnut valita. Kyseinen tuotemerkki ei mielestäni kuulu Boxycharmin tasoisiin kauneusbokseihin.
Tuotteen normaalihinta noin 40.20€




jecca blac Glow Drops [meikinpohjustusvoide/korostusväri, sävyssä Rose Pearl]

Boksista tuli myös tämä nestemäinen tuote, jota ohjeistetaan käytettävän joko hehkua tuovana meikinpohjustajana taikka korostusvärinä paikallisesti. Muistaakseni minulla on jossain sama tuote avaamattomana toisenakin kappaleena (joskaan sävyn nimeä en muista), koska se tuli jostain toisesta boksista. Ajattelin kuitenkin pitää tämän uudenkin kappaleen niin kauan, että saan testattua tuotetta kunnolla. Käytän todella mielelläni nestemäisiä korostusvärejä taikka hehkua tuovia pohjustajia, kunhan niissä ei ole selkeää kimalletta joka näkyy iholta. Tuotteesta on saatavilla tämän Rose Pearl sävyn lisäksi sävy Champagne.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 18.50€-20€/20ml


Seraphine botanicals Primrose + Cream Lip & Cheek Cream Palette [voidemainen paletti huulille ja poskille]

Seraphine botanicals on merkki, jonka tuotteita minulle on viime aikoina tullut runsain mitoin Boxycharmista ja IPSYsta. Se ei sinänsä haittaa, koska tuotteet ovat olleet kiinnostavan oloisia. Nyt boksista tuli merkin voidemainen meikkipaletti. Paletissa on kolme sävyä, jotka on tarkoitettu huulille ja poskille käytettäviksi. Tämän paletin aion laittaa eteenpäin, koska huulikäyttöön palettia en kuitenkaan ottaisi ja poskille sävyt näyttävät ehkä hiukan tunkkaisilta. Paletissa oleva ruskea sävy on sellainen, jota en ainakaan tulisi käyttämään. Voi olla, että iholla sävyt näyttäisivät ihan hyvältäkin, mutta mieluummin annan tuotteen täysin käyttämättömänä eteenpäin.

Tuotteen normaalihinta noin 41.80€


Elokuun boksi

Elokuun boksini sisälsi yhden ihonhoitotuotteen ja neljä meikkituotetta.


Glow Recipe
Avocado Melt Retinol Eye Cream [silmänympärysvoide]



Glow Recipen silmänympärysvoide oli oma valintani boksiin. Vaihtoehtoisena tuotteena olisi ollut OPV Beautyn kasvopaletti. Valinta oli helppo, koska kaikki Glow Recipen tuotteet kiinnostavat minua todella paljon. Tämä silmänympärysvoide sisältää retinolia, mutta tulen ehdottomasti tuotteen käyttämään. Lisäksi voide sisältää muun muassa avokadoa, kahvipensaan marjaa ja niasiiniamidia. Tuotekuvauksen mukaan voide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa sekä silottaa pieniä juonteita ja vähentää turvotusta.

Tuotteen normaalihinta noin 41.80€/15ml


Natasha Denona Cupid Eyeshadow Palette [luomiväripaletti]


Natasha Denonan luomiväripaletti oli se boksin toinen tuote, josta olin innoissani. Onneksi en omistanut tätä palettia ennestään. Itse asiassa juuri tämä kyseinen paletti ei ollut itselleni edes ennestään tuttu. En ole koskaan tätä nähnyt missään myynnissä. Paletti sisältää kolme mattasävyä ja kaksi metallista sävyä. Sävymaailma on kivasti syksyyn sopiva ruskean, kuparinruskean ja burgundyn sävyineen. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Natasha Denona on yksi niistä merkeistä, jonka paletteja varsinaisesti keräilen, joskaan kaikkia en kuitenkaan osta. Paletti on siis siksikin erittäin tervetullut kokoelmaani, mutta myös sävymaailma on itselleni mitä parhain.

Tuotteen normaalihinta noin 47.80€



Aesthetica Starlite Highlighter [korostusväri]

Boksissa tuli Aesthetican korostusväri, jonka aion laittaa eteenpäin. Sävy on hyvin kaunis katsella, mutta monivivahteinen ja sen verran voimakkaasti pinkkiin taittava, etten sitä kuitenkaan kasvoilleni laittaisi. Swatchailin tuotteen eikä se vaikuta olevan koostumukseltaan kovinkaan iholle sulautuva, mistä itse pitäisin. Toki kasvoille kevyesti laitettaessa korostuväri saattaa käyttäytyä vähän eri tavoin, mutta tosiaan jo sävyn puolesta en halua tätä käyttää. Minulle tuli tuotteesta sävy Cosmos. Sävyjä on saatavilla yhteensä neljä erilaista.

Tuotteen normaalihinta noin 24.60€


Qveen Studio Bow Down Transparent Brow Glue [kulmageeli]

Myöskään tämä kulmageeli ei herättänyt itsessäni innostusta. Kulmageeli on väritön ja sellaisia kyllä käytän, mutta tuotemerkki ei herätä minussa pienintäkään kiinnostusta kokeilemaan tuotetta. Lisäksi minulla on tällä hetkellä kaksi tai kolme väritöntä kulmageeliä enkä käytä niitä päivittäin, joten mieluummin laitan tämän tuotteen vaan suoraan eteenpäin. Tämä tuotehan saattaa olla vaikka kuinka hyvä, mitään etukäteisodotuksia laadun suhteen ei ole. Tuotekuvauksen mukaan geeli on kulmilla hyvin pitkäkestoinen, mutta luonnollinen ja ei-tahmean tuntuinen.

Tuotteen normaalihinta noin 15.80€


basic beauty Gel Lip Liner Duo [huultenrajauskynät]


Boksissa tuli myös tämä huultenrajauskynäkaksikko. Sävyt ovat Latte [lämmin keskiruskea punaisella pohjasävyllä] ja Cocoa [suklaan ruskea kylmällä pohjasävyllä]. Jätän tämän kaksikon itselleni, vaikkakaan en yleensä käytä hyvin ruskeita huulituotteita. Ajattelin josko näille kuitenkin löytyisi jossain kohdin vaikkapa jotkut huulipunat täydellisiksi pareiksi. Tuotekuvauksen mukaan rajauskynät ovat geelimäisiä, kermaisia, pitkäkestoisia ja kosteuttavia.

Tuotteen normaalihinta noin 23.60€/setti


Mitä mieltä olit näistä bokseista? Mitkä olivat sinusta kivoimpia tuotteita?


6 kommenttia on "Kauneusboksit | Boxycharm Base | Heinä- ja elokuu 2022"
  1. En tykkää kyllä yhtään että boxista tulee 2 voidemaista/nestemäistä tuotetta. En itse käytä sellaisia. Mä sain just heinäkuussa Alleyoopin ja nestemäisen luomivärin. Heinäkuun boxi oli kyllä yksi huonoimpia. Sulla kyllä ihan erilainen sisältö kuin mulla!
    Elokuun boxi kanssa ihan erilainen kuin mulla! Olisin halunnut tuon ND paletin, tosi kaunis! Samaten nuo huultenrajauskynät, olis ollut käyttöä. Vähän kyllä randomeita nämä sisällöt ja harvoin samanlaisia kukaan saadaan. Tuntuu että tuotteita laitellaan miten sattuu ja versioita on niin kamalasti erilaisia. Olen joskus miettinyt että laitan boxitilauksen tauolle ja ostan suoraan Mega Drop Shopista mitä haluan, saa ainakin sen mitä haluaa. Mulle kuitenkin kertynyt kassillinen randomkamaa Boxycharmista joista pitäisi sitten eroon päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo heinäkuu olikin noin huono kokonaisuudessaan! Noita nestemäisiä tuotteita on kyllä ollut paljon liikkeellä. Vaikka itse niitä käytänkin, ehkä vähäisempikin määrä riittäisi sillä ne eivät kuitenkaan niin pitkään säily. Boksin tauotus voi olla jossain kohdin ihan mukavaakin. Itsellänikin oli viime vuonna kausi, etten tilannut mitään bokseja vaan ostelin mitä halusin. Ainahan tilauksen voi aloittaa myöhemmin sopivassa kohdassa uudestaan:) Tokihan boksit tuovat paljon iloakin ja siksi itsekin sitten taas palasin niiden pariin.

      Vaikuttaa tosiaan, että bokseista hyvin paljon erilaisia versioita liikkeellä. Tietyt harvat tuotteet sitten jossain määrin ennustettavissa, kuten nyt oli Glow Recipe ja ND.

      Poista
  2. Heinäkuun boksi näyttää kyllä kivalta ainakin kangasnaamio-setin sekä Phase Zeron luomiväripaletin osalta. Myös elokuun boksista löytyy ihania tuotteita mun mielestäni, tuo Glow Recipe SY-voide purkki näyttää söpötä. Natasha Denonan paleteista en itse silleen innostuisi, kun en haluaisi tuollaisia kapeita pieniä paletteja säästää. On kyllä varmasti hyvä päätös perua Base boksi, kun niistä plus versioista saa hieman erikoisempia ja arvokkaampia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä Glow Recipen tuotteet on söpön näköisiä<3 Jep, tässä kohdin tuntui hyvältä päätökseltä keskeyttää Base-boksin tilaus. Se ei toki tarkoita, että boksi olisi huono mutta viime aikoina vain tullut nyt sen verran monta tuotetta jotka ei herätä niin suurta innostusta itsessäni. Kun suhteuttaa boksin kustannuksiin.

      Poista
  3. Toi sun elokuun boksi on mun silmään lähes täydellinen<3 Ja kaduttaa vielä enemmän, etten valinnut tota sy-voidetta, kun niin moni sen valinnut on saanut ton ND:n paletin :D

    Tosta heinäkuun boksista en olisi itse ollut kovin innoissani, vaikka noi sheet maskit ja Juice Beauty olisikin olleet kivoja - ton seerumin sain itsekin. Phase Zero ja Alleyoop ei kumpikaan kuulu mun mielestäni Boxycharmiin. Se Alleyoopin settihän oli itsellä myös Ipsy Plussan valinnoissa nyt syyskuussa.. Onneksi vaan valinnoissa eikä suoraan jo valittuna boksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti laittavat ND:n paletteja myös myöhempiin bokseihin jakoon. Itsekään en tiennyt vielä valintaa tehdessä, että se todennäköisesti tulee sy-voiteen kanssa. Munkaan mielestä Alleyoop sen enempää kuin Phase Zerokaan ei kuulu Boxycharmiin! Mullakin Alleyoop oli Ipsyn valinnoissa. Odotin etukäteen kauhulla, että onko Ipsy valinnut sen setin mulle, kun näin että niitä tulossa boksiin. Onneksi ei ollut valinnut:D ainakaan vielä...

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3