Kuukauden suosikit | Heinäkuu 2022

06 elokuuta, 2022

Blogissani ei ole vielä aiemmin nähty säännöllisiä postauksia suosikkituotteistani. Tykkään kuitenkin todella paljon seurata muiden tuotesuosikkeja, koska se kertoo mitkä tuotteet erityisesti ovat nousseet ylitse muiden. Ensiksi olin ajattelut esitellä suosikkituotteitani vuodenajoittain ja ottaa kerralla vähän enemmän tuotteita mukaan. Päädyin kuitenkin lopulta siihen, että esittelen kuukausittain viisi tuotetta. Kun mukana on vain viisi tuotetta, ne ovat todellakin niitä suosikkien suosikkeja, koska hyviä tuotteita on toki paljon enemmänkin tullut kuukauden aikana käytettyä. Tällä kertaa katsotaan mitkä tuotteet nousivat suosikeiksini heinäkuun aikana. Nämä viisi tuotetta saivat paljon käyttökertoja, ja joka kerta niiden käyttäminen on edelleen yhtä innostavaa! Mukaan pääsi kaksi ihonhoitotuotetta, kaksi meikkituotetta ja yksi meikkiväline.


the SAEM Jeju Fresh Aloe Essence [hoitoneste]


Tämän ihanan hoitonesteen ostin testiin muistaakseni joskus loppukeväästä. En ollut tätä ennen testannut the SAEMin tuotteita. Ihastuin kuitenkin heti tähän tuotteeseen. Olen käyttänyt tätä hoitonesteenä aamuin illoin, joskaan en aivan päivittäin sillä tykkään toisinaan vaihdella tuotteita. Tämä on kuitenkin ehdottomasti eniten käyttökertoja saanut hoitonesteeni heinäkuun aikana. Hoitoneste on kasvoveden ja seerumin väliin tuleva ihoa kosteuttava ja hoitava tuote. Tämä hoitoneste sisältää 80% aloe veraa, joka kosteuttaa ja raikastaa ihoa. Aloeuute [Aloe Barbadensis Leaf Extract] onkin ainesosalistassa ensimmäisenä. Tuote myös rauhoittaa ihoa. Aloe veran lisäksi hoitoneste sisältää muun muassa glyseriiniä, ruusuvettä [Rosa Damascena Flower Water] sekä oliiviöljyä [Olea Europaea Fruit Oil].



Hoitoneste tuntuu ihanan raikkaalta ja se imeytyy nopeasti ihoon. Sen koostumus on kevyt ja geelimäinen. Tuotteesta ei jää iholle epämiellyttävän tahmeaa tunnetta. Ihosta jää kosteutetun ja pehmeän tuntuinen. Tuotteen sanotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille. Tuotteessa on virkistävä aloen tuoksu. Pakkaus on kätevä pumppupullo, josta tuotetta on helppo ottaa haluttu määrä.

Aloe-tuotteet miellän kesätuotteiksi, mutta toki niitä voi halutessaan käyttää huoletta muinakin vuodenaikoina. Aloe vera viilentää ihoa mukavasti auringossa olon jälkeen. Itse en oleskele auringossa, mutta tykkään kuitenkin lämpimillä ilmoilla aloe veran viilentävästä tunteesta iholla ja toisaalta myös monien aloe vera-tuotteiden keveydestä. Aion käyttää hoitonestettä vielä syksyn ajan niin kauan, että saan pakkauksen tyhjäksi. Uuden hankin varmasti sitten vasta ensi kesäksi. Tähän samaan tuotesarjaan kuuluu myös kasvovesi [Jeju Fresh Aloe Toner] ja kasvovoide [Jeju Fresh Aloe Cream].

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 12.30€-16.90€/35ml
Tuote ostettu: bearel.fi


Saturday Skin Yuzu Vitamin C Bright Eye Cream [silmänympärysvoide]



Tämän Saturday Skinin silmänympärysvoiteen sain helmikuun Boxycharmista. Otin sen käyttöön joskus kesäkuun lopulla ja ihastuin tuotteeseen heti. Tuotekuvauksen mukaan voiteen luvataan kosteuttavan ihoa, häivyttävän pienten juonteiden näkyvyyttä sekä kirkastavan ihoa. Olen käyttänyt tätä voidetta aamuisin. Voide on koostumukseltaan lähes voimaista, mutta erittäin miellyttävän tuntuista levittää iholle ja se imeytyy tehokkaasti. Voide kirkastaa silmänympärysihoa selkeästi sekä kosteuttaa ihoani riittävästi, meikin asettuessa kauniisti sen päälle. Käytin joskus purkin Ole Henriksenin Banana Bright Eye Cream-voidetta, mutta valitettavasti en sen kanssa nähnyt samalla tavalla kirkastavaa vaikutusta. 

Voide sisältää yuzu-hedelmää, joka on runsas C-vitamiinin lähde. Lisäksi tuotteessa on muun muassa niasiiniamidia. Purkki on ihanan pirtsakka, juurikin sopiva sitrushedelmää sisältävälle tuotteelle. Valitettavasti tällaiset pakkaukset eivät toki ole niitä kaikkein hygieenisimpiä. Saturday Skin on ollut minulle aina houkutteleva tuotemerkki, mutta en ollut testannut merkin tuotteita ennen tätä. Kaapissani odottelee toinenkin kauneusboksista tullut merkin tuote, odottelen innolla myös sen käyttöä! Tätä silmänympärysvoidetta voisin jopa kuvitella ostavani lisää.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 29€-30€/15ml
Tuote tullut Boxycharmista.


Coty Airspun Loose Face Powder Translucent Extra Coverage [irtopuuteri]


Tämä Coty Airspunin puuteri on ollut markkinoilla vuosikymmenien ajan. Sitä on valmistettu ilmeisesti vuodesta 1935 asti, mutta en tiedä onko koostumus pidetty täysin samana. Aikanaan kun aloitin itse varsinaisen meikkiharrastuksen, vähän yli 10 vuotta sitten, tämä tuote oli paljonkin esillä. Itse hankin puuterin vasta noin vuosi sitten. Tuote on ollut silloin tällöin käytössäni, ja nyt kesällä en ole juurikaan käyttänyt muita puutereita. Tähän on tullut nyt koko ajan tartuttua, ja siksi se ansaitsi ehdottomasti paikkansa suosikeissani. Tuotteessa on erittäin hyvä hinta-laatu-suhde! Itse kategorisoin puuterit neljään eri luokkaan ja käytän meikkiin aina puutereita 1-3 eri kategoriasta kerralla. Voin joskus kirjoitella näistä puuterikategorioista tarkemmin, mutta tämä kyseinen puuteri menee ehdottomasti mattapuutereiden kategoriaan. Viime aikoina olen käyttänyt tätä ainoana puuterina meikissä. Mattaisuudesta huolimatta tämä ei ainakaan omalla sekaihollani korosta lainkaan kuivia kohtia (edes talvella ihon ollessa kuivempi) eikä jätä puuteroidun näköistä pintaa kasvoille. Lopputulos on kevyt ja luonnollinen, mutta puuteri jaksaa pitää ihon hyvin mattaisena. Lisäksi se hieman myös silottaa ihoa. Voisin kuvitella tämän yhdeksi hyväksi vaihtoehdoksi kokeilla, jos etsii hyvää ja edullista mattapintaistavaa puuteria rasvaiselle iholle. 

Kannattaa huomioida, että puuteri on erittäin voimakkaasti parfymoitu. En ole itse herkkä tuoksuille, mutta kannen avatessa tuoksu iskee aina todella yllätyksenä vasten kasvoja. Se ei kuitenkaan jää pitkäksi aikaa tuoksumaan iholta. Puuterin määrä rasiassa on huomattavat 65g, harvoin puuterirasioissa on näin paljon tuotetta. Esimerkiksi klassisessa Laura Mercierin Loose Setting Powder-puuterissa tuotetta on alle puolet tuosta, vain 29g, vaikka siinäkin tuotetta on reilusti.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 9.35€/65g
Tuote ostettu: iHerb.com


MAC Cosmetics Radiant Matte Bronzing Powder [aurinkopuuteri]


MACin aurinkopuuteri pääsi heinäkuun suosikkeihini, koska tätä on tullut käytettyä hyvinkin paljon koko kesän ajan ja se oli heinäkuussa käytetyin aurinkopuuterini. Minulla on tuote sävyssä Beige-Ing Beauty, joka ilmestyi MACin vuoden 2020 kesäkokoelmassa. Omistan vieläkin paremman sävyisiä aurinkopuutereita, mutta tämän aurinkopuuterin koostumus on ollut se, miksi olen sitä käyttänyt yhä uudelleen. Tuote sulautuu kauniisti iholle muutamalla siveltimen vedolla. Tällä on vaikea epäonnistua. Itse sävyssä on mukana kevyt hehku, joka mielestäni näyttää todella kauniilta etenkin kesällä. Juuri tässä samassa sävyssä ei tietääkseni MACilta saa enää aurinkopuuteria, mutta saa toki muissa sävyissä. Vakiokokoelmaan kuuluu sävyt Matte Bronze, Bronze, Golden ja Refined Golden. MACilta tulee toki aika paljon rajoitetun ajan myynnissä olevia kokoelmia, ja niissä on silloin tällöin mukana aurinkopuutereita.



Itse käytän aurinkopuuteria aina meikatessani, koska se tuo väriä, ja monesti myös muotoa kasvoille. Ainoa milloin voisin jättää aurinkopuuterin pois on käyttää rusehtavaan taittavaa poskipunaa, mikä toimii sekä poskipunan että aurinkopuuterin roolissa. Käytän vähän vaihdellen mattaisia taikka hehkuvia aurinkopuutereita. Tärkeintä itselleni on, että sävy ei ole liian oranssiin taittava omalla ihollani vaan että aurinkopuuteri näyttää luonnolliselta. Käytän aurinkopuuteria usein myös silmämeikkiin häivytyssävynä 'No makeup Makeup'-tyylisessä meikissä. 

☆Tuotteen määrä pakkauksessa: 10g☆
Tuote ostettu: Sokos


LH cosmetics The powder puff [puuterivippa]

Heinäkuun suosikkeihini pääsi myös LH cosmeticsin puuterivippa. Olen puuteroinut tällä ihoni koko heinäkuun (ja miltei koko alkuvuoden) enkä voi ylistää sitä tarpeeksi, joten en voinut jättää tuotetta suosikkien ulkopuolelle. Hankin hiljattain myös toisen tällaisen vipan, niin paljon tästä pidän! En todellakaan ole mikään puuterivippojen asiantuntija, koska puuteroin ihoni aiemmin aina joko siveltimellä taikka kostealla meikkisienellä. Olen aiemmin kokeillut vain puuterirasioiden mukana tulevia vippoja, mutta yleensä en ole niistä pitänyt. Niissäkin on siis varmasti jotain olennaista eroa, koska tätä vippaa käyttäessäni huomasin tämän menevän ihan omaan luokkaansa.



Puuterin painelu ihoon ajan kanssa pidentää meikin kestoa. Siksi sekaihoisena puuteroinkin usein T-alueen painelemalla puuterin ihoon meikkisienellä. Viime aikoina on kuitenkin tosiaan tullut tartuttua tähän puuterivippaan. Vippa on kolmion mallinen, joten sillä on helppo puuteroida laajempia taikka pienempiä alueita. Vipan keskeltä kulkee nauha, jonka avulla vippa pysyy meikatessa kätevästi kädessä. Vippa on pehmeä ja samettinen, joten se tuntuu miellyttävältä ihoa vasten. Ulkokankaan saa irrotettua helposti sisäosasta, joten osat saa pestyä erikseen. Itse pesen ulkokangasta usein ja sisäosan noin joka toisella pesukerralla. Toista vippaani olen ehtinyt jo pesemään monen monta kertaa eikä se ole mennyt miksikään. Lämmin suositus siis tälle, mikäli olet puuterivippojen ystävä.

Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 12.50€-15.25€
Tuote ostettu: Kicks


Oliko näiden tuotteiden joukossa sinulle tuttuja tuotteita? Mitkä ovat olleet sinun suosikkituotteita viime aikoina?



6 kommenttia on "Kuukauden suosikit | Heinäkuu 2022"
  1. Ihanat suosikit!! Ehdottomasti lukisi pienemmässä erässä näistä, vaikka kuukausittain. Itse en keksi aina joka kuukaudelle suosikkeja mutta ehkä parin kuukauden välein. The Saemin hoitonestettä on ehdottomasti kokeiltava, puuterista en ole ikinä kuullut mutta ne kategoriat kiinnostaisi! Puuterivippa olisi kätevä, täytyypä joskus muistaa hankkia tuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäisit lukea näistä säännöllisesti:) Minusta on kivempi kirjoitellakin tuotteista pienemmissä erissä, niin pystyy keskittymään niihin paremmin. On ymmärrettävää, että suosikkeja ei välttämättä keksi aina joka kuukaudelle. Mielestäni parempi onkin, että ne ovat aidosti nousseet esiin muiden tuotteiden ohi eikä ole "pakolla keksittyjä" suosikkeja. Lämmin suositus hoitonesteelle ja puuterivipalle:)

      Poista
  2. Mullakin on tuo Cotyn puuteri jossakin, ja myös se hiukan helmiäistä sisältävä versio. Muistaakseni niissä on talkkia, josta syystä se on jäänyt vähemmälle käytölle. Tykkään enemmän silicapohjaisista puutereista.

    Onhan tuo kuitenkin hienojakoista ja tosiaan purkki on todella tiittoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo puuterissa on talkkia. Tuotetta on kyllä purkissa niin runsaasti, etten tiedä kuinka tuota saa koskaan loppumaan. Etenkin kun käyttelee muitakin puutereita:)

      Poista
  3. MAC:n aurinkopuuteri näyttää tosi hyvältä! the SAEM:n aloetuotteet on ihania<3 Mulla loppuukin pian toi hoitoneste ja jään kyllä kaipaamaan sitä. Ihanaa kun päätit ruveta kirjoittamaan suosikeista :) Näistä on aina kiva lukea ja mullahan on myös aina juuri viisi tuotetta valittuna joka kuukausi. Tykkään kun määrä on joka kerta sama ja viisi on itselle ollut sopiva määrä, ettei tule kuitenkaan ihan kaikkia hyviä tuotteita kehuttua yhdessä postauksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kokeilla ensi kesänä myös joko sitä the SAEMin aloe kasvovettä taikka voidetta. Voiteestahan sä ainakin olit kirjoitellutkin:) Mäkin tykkään tosi paljon lukea muiden suosikeista. Niiden kautta löytyy välillä tosi hyviä tuotteita. Joo viisi tuotetta on aika kiva määrä, pystyy rauhassa keskittymään niihin. Ja toisaalta joo tuokin, ettei tule heti käytyä kaikkia loistavia tuotteita läpi:D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi <3