Kosmetiikkaostokset | helmi- ja maaliskuu 2026

10 toukokuuta, 2026

Pitkästä aikaa olen tehnyt vähän taas kosmetiikkaostoksia. Yhdistin tähän helmi- ja maaliskuun ostokset, koska näitä ei kuitenkaan niin paljoa ole. Tammikuussa ostin ainoastaan hiljattain blogissa esiintyneen L'Oréal Telescopic Extensionist-ripsivärin, ja huhtikuussa en ostanut mitään.


Helmikuun alussa ostin Citymarketista kaksi Catricen kulmakynää. Mulla oli kulmakynät loppu ja joku piti saada. Päädyin Slim'matic Ultra Precise brow pencil-kynään sävyssä 040 Cool Brown. Tuotteesta ei ollut testeriä ja pelkäsin tämän olevan nimestä huolimatta liian lämmin sävy (varmaankin pakkauksen sävystä johtuen). Niinpä päädyin ostamaan myös Eye Brow Stylist-kynän sävyssä 020 Date with Ash-ton. Tuo oli kuitenkin virheostos, koska en tykkää tällaisten teroitettavien kulmakynien antamasta lopputuloksesta. Niinpä tämän jälkimmäisen annan eteenpäin. Lisäksi käytän kulmakynää useimmiten vain rajaamaan kulman alareunan ja muutoin geeliä sekä tussimaista tuotetta, joten kynän sävy ei ole ihan niin tarkkaa, kun ei se niin näy.


Lopulta nämä sitten olivat melko samansävyiset. Slim'matic Ultra Precise on vähän tummempi ja ehkä hiukan kylmempään menevä.



Molemmissa on harja toisessa päässä. Kulmakynät olivat 3.49€/kpl.


Helmikuun lopulla tilasin Bearelilta kaksi hoitonestettä, koska niille oli jo tarvetta. Päädyin Anuan Peach 77% Niacin Essence Toneriin sekä Haruharu Wonder Black Rice Hyaluronic Essenceen. Toinen näistä tuli aamu- ja toinen iltakäyttöön. Anua on ikään kuin yhdistetty kasvovesi ja hoitoneste. Tuotteista oli joku alennus tilaushetkellä.


Normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

☆Haruharu wonder: noin 19.90€-37.50€/50ml

☆Anua: noin 22.99€-39€/250ml


Maaliskuun alussa ostin Prismasta L'Oréalin Volume Million Lashes Panorama-ripsivärin sävyssä Bordeaux Cashmere. Tätä olin kovasti halunnut testata ja tuolloin tästä sai -25%. Kunpa tuo olisi sävynsä puolesta tullut myyntiin vasta syksyllä. En malttanut kuitenkaan siirtää ostoa pidemmälle. Tästä on tulossa oma postaus, kun olen saanut muutamat muut julkaisut ensin tehtyä. Prismasta lähti testiin myös Nivea Pearl & Beauty Deo Stick.


Normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

☆L'Oréal: noin 18.95€-21.90€/9.9ml

☆Nivea: noin 3.20€-5.50€/50ml


Maaliskuun alkupuolella hankin myös Citymarketista lisää Garnierin Eye Make-up Remover 2in1-silmämeikinpoistoainetta. Olen nyt toistaiseksi alkanut käyttää tätä kun on edullista ja hyvää. Maksoi Citymarketissa tuolloin 3.36€ (norm. 4.49€/125ml).


Viimeiset ostokset on maaliskuun lopulta Kicksistä. Hankin testiin itselleni uuden peiteaineen, Nyxin Bare With Me concealer serum, sävyssä Vanilla. Olen saanut joitakin vanhoja peiteaineita käytettyä, joten halusin pitkästä aikaa kokeilla uutta. Katselin joitakin videoarvioita peiteaineista suunnilleen itseni ikäisillä ja kiinnostuin muutamista tuotteista. Niistä oli sitten vain valittava joku, ja tämä vei voiton. Myös tästä tulee myöhemmin oma postaus. Lisäksi ostin lisää lemppari meikkisieniäni Real Techniques Miracle Complexion sponge neljän kappaleen pakkauksen. Molemmista tuotteista sain jonkun alennuksen, mutta en varmuudella enää muista aleprosentin suuruutta.


Normaalihinnat ostopaikasta riippuen:

☆Nyx: noin 15.90€-17.50€/9.6ml

☆Real Techniques: noin 29.99€-31.93€/4-pack


Oliko näiden joukossa sellaisia tuotteita, joita olet kokeillut?


Tulevat postaukset:

▪︎Kuukauden kuulumiset | maalis- ja huhtikuu 2026

▪︎Loppuneet tuotteet | toukokuu 2025

▪︎Patrick TA Major Dimension Eye Illusion-luomiväriduo

Alkuvuoden 2026 vaateostokset

04 toukokuuta, 2026

Alkuvuoden aikana olen tehnyt muutamia vaateostoksia ja esittelen ne tässä kohdin, koska näistä saa jo postauksen aikaiseksi. Vaatteita on kyllä tullut viime vuosina ostettua todella vähän. Edelliset ostokset esittelin blogissa viime heinäkuussa ja sen jälkeen en loppuvuodesta ostanut enää mitään. Tämä kertoo osin siitä, että olen nykyään todella tarkka mitä haluan ostaa. Jonkun verran on hankintalistalla vaatteita (ja laukkuja!), joita yritän löytää, mutta osan ostan kun vastaan tulee sellaista, mikä menee omaan tyyliin ja mille myös olisi tarvetta. 

Ostokset eivät mene nyt aikajärjestyksessä, mutta helmikuussa ostin Citymarketista Finnwearin pliseeratun paitamekon. Materiaali on 100% polyesteriä, mutta silti miellyttävän tuntuinen päällä. Mekossa on edessä koko matkalta avattava napitus ja vyötäröllä solmittava vyö, minkä avulla vaate myötäilee kauniisti vartaloa. Tämä menee kivasti siistimpänä asukokonaisuutena mustien ohuempien tai paksumpien leggingsien kanssa vuodenajasta riippuen. Mekossa oli monta alennuslappua ja maksoin tästä 19.50€ (norm. 69.95€).



Tammikuun alussa ostin Lindexiltä samalla kertaa alennuksesta kaksi paitaa. Ensimmäinen on luumunvärinen hihaton pusero, jossa on edessä koristeena kullanväriset napit. Tämä on Holly & Whyte-sarjaa, josta useimmat aiemminkin ostamani Lindexin vaatteet ovat. Sarjan vaatteissa on usein juurikin esimerkiksi kivoja koristenapituksia, mistä yleensäkin pidän vaatteissa. Tämän puseron materiaali on 70% viskoosia, 27% polyesteriä ja 3% elastaania. Suosin aika paljon viskoosia vaatteissa, koska silloin ne ovat mukavan hengittäviä. Luumunväri on mielestäni itselleni yksi parhaiten sopivista sävyistä vaatteissa muutaman muun syksyisen sävyn lisäksi, ja tykkään väristä muutoinkin. Nyt mulla ei kuitenkaan ollut enää mitään siistejä tämän sävyisiä vaatteita, joten halusin puseron ehdottomasti hankkia. Tästä oli ensin joku isompi alennus ja sitten vielä -20% lisäalennus. Hintaa jäi jäljelle 14€. En ole tätä vielä käyttänyt, koska tykkään käyttää tämänvärisiä vaatteita enemmän syksyllä ja miksei talvellakin. Tulee varmaankin pidettyä tätä puseroa lähinnä jonkun edestä auki olevan neuletakin kanssa. 



Toisena ostoksena oli neuletakki, joka on myöskin Holly & Whyte-mallistosta. Olisin niin toivonut, että tämä olisi ollut saatavilla myös mustalla pohjavärillä, koska en tosiaankaan tykkää itselläni beigen sävystä. Mutta tykästyin malliin muutoin, joten lopulta päädyin tämän hankkimaan. Valkoinen osa on kauttaaltaan kimallelankainen ja lisäksi siellä täällä on pieniä paljetteja. Materiaali on 90% polyesteriä, 8% villaa ja 2% elastaania. Yleensä en suosi villaa sisältäviä vaatteita, mutta tämä ei onneksi ole niin kutiseva päällä kuin jotkut muut ovat olleet. Tästä oli myös ensin joku isompi alennus ja lisäksi vielä -20%, minkä jälkeen maksoin tuotteesta 20€.



Haloselta ostin tammikuussa Tamariksen mustat sneakerit (098 Activa Tamaris), joissa on kevyesti kultaista kimalletta. Tämä malli on vedenkestävä. Menin katsomaan talvikenkiä eikä niitä löytynyt. Nämä tennarit sen sijaan löytyi poistopöydästä 50%-alennuksella, 49.95€ (norm. 99.90€). Heitin juuri hiljattain edelliset mustat tennarit pois, joten näille oli ehdottomasti tarvettakin. Tulevat ihan kaupunkikäyttöön. Olen lähdössä parin viikon päästä reissuun ja aion ottaa ainakin nämä mukaan. Muita kenkiä en ole vielä päättänyt, mutta nämä menevät hyvin sateisina päivinä tai muutoin, jos on viileä ilma. Kovin lämpimiin päiviin ovat liian paksut. Itse asiassa ostoksista saattaa lähteä mukaan myös Finnwearin paitamekko, joka menee vaikkapa siistimpänä illallisasuna.



Mikä näistä ostoksista oli kivoin sun mielestä? Oletko itse ostanut jotain vaatteita viime aikoina?


Tulevat postaukset:

▪︎Kosmetiikkaostokset | helmi- ja maaliskuu 2026

▪︎Kuukauden kuulumiset | maalis- ja huhtikuu 2026

▪︎Loppuneet tuotteet | toukokuu 2025

Esittelyssä L'Oréal Telescopic Extensionist-ripsiväri

27 huhtikuuta, 2026

Kiireet veivät viime viikkoina mennessään, mutta nyt vihdoin katsotaan esittely yhdestä L'Oréalin uusimmista ripsiväreistä. Telescopic Extensionist tuli muistaakseni jo viime vuoden puolella myyntiin, mutta itse ostin sen tammikuussa. Olen käyttänyt tätä ripsiväriä tammikuun loppupuolelta asti ainoana ripsarina, joten mielipide tuotteesta on selkeä.


Blogia pidempään lukeneet saattavat muistaakin, että olen muutamaankin otteeseen vuosien aikana maininnut, että minä ja L'Oréalin ripsivärit ei olla koskaan tultu toimeen. Olisin aina halunnut tykätä niistä, mutta ei, en ole saanut niillä kauniita ripsiä aikaiseksi. Niinpä en ole viime vuosina edes enää testannut merkin ripsivärejä. Olen aina ollut ehdottomasti Team Maybelline. Jostain syystä huomioni kiinnittyi kuitenkin tähän Telescopic Extensionist- ripsiväriin ja siitä tuli hyvä tunne. Onneksi kokeilin, tämä on erinomainen, vaikka ei täydellinen!


Ripsivärin harjaosa on ohut, kampamainen ja hiukan kaareva. Se on täydellinen omaan makuuni! Olen ehdottomasti tällaisten ohuiden harjojen ystävä. Näitä on juurikin monesti erityisesti pituutta antavissa ripsiväreissä. Tämäntyyppisillä harjoilla saan itselläni yleensä näyttävimmät ripset. Lyhyillä harjaksilla pääsee hyvin työstämään kaikki ripset. Kaarevuudesta pidän myös, sillä se lähtee herkästi taivuttamaan ripsiä. Ensin levitän ripsiväriä harjan sisäosalla, sen jälkeen ulkokaarella ja lopuksi vielä viimeistelen sisäosalla.

Tuotekuvaus:

▪︎Antaa runsaasti pituutta 

▪︎Antaa kaunista kaarevuutta

▪︎Harja erottelee ripset ja luo paakkuuntumattoman lopputuloksen

▪︎Tahraamaton koostumus, joka ei varise


Miten tuotekuvaus pitää mielestäni paikkansa? Tämä on ehdottomasti pituutta antava ripsiväri ja sen se tekee erinomaisesti. Tuuheutta tällä ei juuri saa eikä sitä luvatakaan. Tekee ripsistä kaarevat ja kaarevuus myös pysyy koko päivän! Yleensä ripsiväriä laittaessa painan harjalla ripsien tyvestä useaan kertaan melko voimakkaasti, mikä saa ripset taipumaan. Tällaisella kaarevalla harjalla se on vielä helpompaa. 


Olen melko samaa mieltä myös siitä, että harjaosa erottelee ripset eikä kovin herkästi paakkunnuta ripsiä. Alla näette kuitenkin ripsivärin käytössäni kahdelta eri päivältä (1. ja 2. kuva ovat samalta päivältä, 3. eri kerralta). Ensimmäisessä kuvassa ripset ovat paljon siistimmät, kun taas kolmannessa kuvassa näkee, että joinakin käyttökertoina ripset vähän tarttuvat toisiinsa eikä niitä enää oikein harjalla saa siistiksi. Itse asiassa mitä kauemmin niitä yrittää työstää, sitä huonommaksi ne tuntuu menevän, joten parempi yrittää saada mahdollisimman nopeasti haluttu lopputulos. Joskaan tämä ripsiväri ei kuivahda nopeasti ripsiin, joten sinänsä työstöaikaa on. Kolmannessa kuvassa ripset ovat sen sijaan kuitenkin vieläkin pidemmät, miltei alkavat ottaa ihoon kiinni. Ja minullahan on luonnostaan yläripset aika lyhyet.




Vaikka lopputulos hiukan vaihteleekin käyttökerroittain, yleisvaikutelma on aina hyvä ja ripset näyttävät, mikä avaa katseen kivalla tapaa. Yksi miinus kuitenkin on. Ripsiväri ei varise ollenkaan, mutta tahraa hiukan ihoa alaripsistä. Yläripsistä ei sen sijaan koskaan. Näin ollen se ei kuitenkaan ole täysin luotettava, koska joudun päivän mittaan joitakin kertoja puhdistamaan ripsivärin iholta. Se ei tahraa kuin tietystä kohdin, mutta kuitenkin. Ja voisin kuvitella, että kesällä lämpimällä ilmalla tekisi sitä vielä enemmän. Tämän takia en ostaisi tätä ripsiväriä välttämättä uudestaan, tai ainakin alaripsiin pitäisi olla käytössä joku toinen ripsari. 


Pienistä vioista huolimatta olen kaiken kaikkiaan tähän ripsiväriin todella tyytyväinen. On esimerkiksi paljon parempi kuin viime vuonna testaamani pidentävä Lancômen Lash Idôle Flutter Extension Lengthening-ripsiväri. L'Oréal antaa näyttävämmät ripset ja tekee sen helposti ja nopeasti. Tuuheutta etsivän ei kuitenkaan luonnollisestikaan kannata tämän ripsivärin puoleen kääntyä. Tuote on nyt ollut kolme kuukautta minulla avattuna ja toimii edelleen hyvin. Ihan pientä kuivumista on koostumuksessa tapahtunut verrattuna alkuaikoihin, mutta tätä vauhtia menee vielä pari kuukautta käytössä.


Ripsiväri on saatavana myös vedenkestävänä versiona.

☆Tuotteen määrä: 9.9ml

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 16.90€-21.90€


Oletko kokeillut tätä ripsiväriä?


Tulevat postaukset:

▪︎Alkuvuoden 2026 vaateostokset

▪︎Kosmetiikkaostokset | helmi- ja maaliskuu 2026

▪︎Kuukauden kuulumiset | maalis- ja huhtikuu 2026

Kuukausi tiivistetysti | tammi- ja helmikuu 2026

20 maaliskuuta, 2026

Nyt olisi aika katsoa millaiset olivat mun tammi- ja helmikuu. Ehkä oli ihan hyvä yhdistää kaksi kuukautta samaan postaukseen, koska kovin vähän mitään tapahtui. Tosiaan tarkoitukseni on näissä kirjoituksissa tehdä kurkistus elämääni tai mikä asia muutoin on kulloinkin ollut ajankohtaista. 


Tammikuussa tein päiväreissun junalla Kuopioon. Kävin siellä serkun väitöstilaisuudessa. Kuopiossa en ole ollut vuosiin ja kerkesin onneksi vähän pyörähtää myös keskustassa. Junamatkoihin meni yhteensä yli 7 tuntia, joten luonnollisesti aikaa turismiin ei kovin paljoa jäänyt. Eikä se toki tämän matkan tarkoitus ollutkaan. Pitäisi harrastaa enemmän myös kotimaan matkailua, se on jäänyt aika vähiin. Eihän sen välttämättä tarvitsisi olla kuin ihan vaan päiväreissukin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten ystävän kanssa kesällä päivän tapaaminen Hämeenlinnassa oli tosi kiva. Tuli tutkittua kaupunkia ja samalla tavattua vaihtelun vuoksi ihan muualla kuin normaalisti.


Omat opiskeluni alkavat olla loppusuoralla. Tällä hetkellä pisteitä on kasassa 161/180 ja loput pitäisi saada huhtikuun aikana. Olen odottanut kovasti sitä päivää, että saan koulun pois alta ja aikaa sekä energiaa vapautuu muille asioille. Harjoittelut ja opetusosuudet olen jo suorittanut, joten loput jutut teen itsenäisesti. 


Jotain ostoksia olen tehnyt alkuvuoden aikana. Kosmetiikka- ja vaateostoksista kerron omissa postauksissaan, mutta näissä kuukausikoosteissa nostan esiin jos on jotain muita ostoksia, joista haluan mainita. Koska myös vaatteita nähdään nykyään blogissani, niin otinpa tähän esiin nyt kenkien säilytyksen. Viime vuonna, tai saattoi olla jo sitä edeltävänäkin, ostin yhden paketin Clas Ohlsonin kenkälaatikoita. Tykästyin näihin niin paljon, että kävin tammikuussa ostamassa vielä toisen paketin. Kyseessä on pinottavat laatikot, joita löytyy kahdessa eri koossa. Itselläni on pienemmät, ja ne kulkevat mallinimellä S. 

Paketissa on neljä koottavaa laatikkoa. Alla olevassa kuvassa näette yhden. Laatikoissa on tosiaan avattava sivuluukku ja takaosassa tuuletusaukot. Muovinen laatikko on luonnollisesti helppo pitää siistinä ja puhtaana. Eihän nämä nyt mitään superkestävää muovia ole, mutta itse säilön näihin esimerkiksi kesäkengät talven ajaksi, joten eipä nämä millekään koetukselle joudu kun kaapissa seisovat. Ja ehdottomasti olivat mielestäni kivoin malli, mitä selailin kenkälaatikoita eri kauppojen sivuilta ennen ensimmäisen paketin ostoa. Paketin normaalihinta on 15.99€.

Alkuvuodesta olen yrittänyt ratkoa myös sitä, missä kaikkialla säilyttäisin meikkejäni. Tämä työ on vielä melko pahasti kesken, mutta voisin silti nyt näyttää missä mennään tällä hetkellä. Aluksi olin ostamassa ihanaa isoa uutta lipastoa meikkipöydän lisäksi, mutta onneksi en ehtinyt. Etenkin IG:n puolella seuraavat tietävät, että kuljen pikkuhiljaa kohti pienempää meikkikokoelmaa, joten aloin ajatella että säilytysratkaisun täytyy löytyä jo nyt kotoa. Vaikka meikkejä tosi paljon onkin.


Mutta aloitetaanpa meikkipöydästä. Mulla on pöytänä Stemman valkoinen SHAPE työpöytä 130cm laatikoilla. Tarkoitus on ollut ostaa pöydälle iso valollinen meikkipeili, mutta mietin vielä asiaa, koska en ikinä meikkaa tuossa. Se tulisi siis lähinnä vain koristeeksi. Pöytä on siis makuuhuoneessa enkä osaa meikata muualla kuin olohuoneessa :)

Laatikot on tilavat [joskaan ei korkeudeltaan]. Ne avautuvat vielä pidemmälle kuin alla olevissa kuvissa näkyy. Laatikoissa ei ole liukukiskoja, mutta toimivat hyvin. 


Laatikoiden pohjalle olen laittanut liukuestemuovia. Laatikoissa olevat sileät säilytysastiat ovat Clas Ohlsonilta ja aaltoreunaiset Normalista. Pöydän päällä olevat "palettitelineet" on ostettu Citymarketista ja ne on Hemtex-merkin. Valkoinen kulho on kirpparilta ja pöydällä oleva teline Clas Ohlsonilta. Teline on pyöritettävä.


Koska uutta lipastoa en sitten ostanutkaan, päätin ottaa lopuille meikeille käyttöön alla näkyvän, joka oli kotona käytössä muille tavaroille. Lipaston olen ostanut yli 10 vuotta sitten Sotkasta enkä siitä tykkää, koska laatikkojen pohjat aika ajoin romahtavat vaikka mitään painavaa en niihin laita. Lisäksi lipaston pintamateriaali meni nopeasti itsestään huonon näköiseksi. Voi olla, että aikanaan tulen ostamaan tilalle jonkun uuden samankokoisen, mutta se tuskin on lähivuosien asia. 


Lipastossa on vielä useammassa laatikossa muuta tavaraa, koska niille pitäisi taas ehtiä keksimään sijoituspaikka. Näin ollen iso määrä meikkejä odottaa kartonkilaatikoissa pääsyä lipastoon.

Alla olevissa kuvissa näette lipaston laatikon, jossa järjestely on pisimmällä. Vielä tyhjillään oleva valkoinen säilytysastia sekä samaa sarjaa oleva peiteainelaatikko ovat Clas Ohlsonilta. Vieressä olevassa kannellisessa säilytysastiassa säilytän puhtaita kaksipäisiä meikkisiveltimiä, koska niitä en halua pitää pystyssä purkeissa. Tuo laatikko on Ikeasta. Meikkivoiteet ovat kirpparilta ostetussa Ikean muovilaatikossa, jossa on erikokoisia lokerikkoja. Lipastonkin laatikkojen pohjalle olen laittanut sitä mukaan liukuestemuovit, kun saan niitä meikkien käyttöön. Meikkien säilytyksen kannalta on harmillista, että laatikot eivät aukea tuon enempää, koska tavaroita jää takaosaan piiloon.


Jos tällaiset sisällöt kiinnostavat, niin voin tehdä vielä myöhemmin jatko-osan kun loputkin meikit ja siveltimet ovat löytäneet paikkansa sekä minkänäköinen meikkipöydästä tuli valmiina.


Lopuksi halusin vielä mainita siitä kun blogini ulkoasu on jäänyt jälkeensä ja vanhentunut. Ei ole vain aika ja energia riittänyt tähän asiaan, mutta se on tämän vuoden to do-listalla. Lisäksi en halua lähteä muokkaamaan erikseen jotain yksittäistä kohtaa, koska haluan kerralla samantien suuremman uudistuksen. Siksi mennään tällä siihen asti.


Tällä kertaa ei muuta. Katsotaan mitä kerrottavaa on sitten seuraavalla kerralla. Yhdistän myös maalis- ja huhtikuun samaan postaukseen, mutta jospa jatkossa keksisi sitten taas kuukausittain kirjoitettavaa.


Tulevat postaukset:

▪︎Esittelyssä L'Oréal Telescopic Extensionist-ripsiväri

▪︎Alkuvuoden 2026 vaateostokset

▪︎Kosmetiikkaostokset | helmi- ja maaliskuu 2026