Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomiväripaletti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomiväripaletti. Näytä kaikki tekstit

Patrick TA Major Dimension Eye Illusion-luomiväriduo

28 kesäkuuta, 2026

Viime vuoden loppupuolella ostin tämän kauniin Patrick TA:n Major Dimension Eye Illusion-luomiväriduon sävyssä Always On Your Mind. Tämä on ehkä järkevin luomiväriostokseni aikoihin, sillä tykkään nykyään eniten raikkaasta, yhdellä tai kahdella sävyllä tehdystä silmämeikistä. Jos siis laitan luomiväriä ollenkaan. Koko tämän vuoden olen käyttänyt suurimmaksi osaksi silmissä pelkkää ripsiväriä. L'Oréalin Telescopic Extensionist-ripsiväri on ollut alkuvuoden suosikkituotteeni, eikä näyttävät ripset ole kaivanneet lisäkseen mitään muuta. Näin ollen suuremmat paletit ovat nyt toistaiseksi jääneet ilman käyttöä.



Näitä luomivärikaksikoita on olemassa yhdeksässä eri sävyssä. Kussakin duossa shimmersävyt ovat toisiaan hyvin täydentävät, mutta sopivat erinomaisesti myös yksistään käytettäviksi. Koostumus on kerrostettavissa, joten sillä saa joko kevyen taikka dramaattisemman lopputuloksen. Ja tokihan silmämeikin voi myös aloittaa jonkun toisen paletin mattasävyillä ja viimeistellä näillä shimmereillä. Sävyt sopivat käytettäviksi siveltimellä tai sormin.

Huom! Mulla on tosiaan vain tämä yksi sävy näistä, ja se kuuluu uudempien sävyjen joukkoon. Viisi sävyistä on ilmestynyt vieläkin aiemmin ja katsomieni videoiden perusteella koostumus niissä ja näissä uudemmissa on hiukan erilainen. Vanhemmissa koostumus on ilmeisesti hiukan kosteampi, mutta uudemmissa sävyt ovat näyttävämpiä (kimalle-efekti on voimakkaampi).


Tykkään näistä luomiväreistä todella paljon, koska koostumus ei ole sellaista kuivaa irtonaista glitteriä, ja myös pohjassa on sävy, joten se peittää ihon kauttaaltaan. Pohjustajan kanssa luomivärit pysyvät koko päivän paikoillaan eikä kimalletta varise kasvoille. Ainoastaan meikatessa aivan yksittäisiä hippusia saattaa varista, mutta meikkaan aina ensin silmät, joten se ei haittaa.



Hintaa näiltä paleteilta löytyy, mutta sillä saa toisaalta myös upean lopputuloksen. Jääköön avoimeksi kysymys ovatko hintansa arvoisia. Luultavasti ei, mutta paletti on ehdottomasti yksi niistä kokoelmani tuotteista, joille on tällä hetkellä eniten käyttöä. Ostaisin tuotteen edelleen.


☆Tuotteen yhteismäärä: 4g

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 37.95€-42.55€


Tykkäätkö sä tällaisista pienistä, kaksi tai kolme sävyä sisältävistä paleteista vai ovatko isot paletit mieluisampia?


Tulevat postaukset:

▪︎Nyx Bare With Me concealer serum-peiteaine

▪︎Touko- ja kesäkuun 2026 kooste

▪︎L'Oréal Volume Million Lashes Panorama-ripsiväri | Bordeaux Cashmere

1 paletti 4 meikkiä | LH cosmetics Shimmer saga

07 maaliskuuta, 2026

Tässä postauksessa nostetaan luomiväripalettikokoelmastani yksi paletti käyttöön ja tarkempaan tarkasteluun. Mulla on paljon paletteja, mutta pyrin löytämään koko ajan uusia ja erilaisia tapoja meikkailla myös niillä vanhemmilla paleteilla. Toki osa jää valitettavasti välillä liian pitkään odottamaan käyttövuoroaan. Viime aikoina olenkin pitkästä aikaa pitänyt esillä LH cosmetics Shimmer saga-palettia, johon keskitytään tällä kertaa. 


Shimmer saga-paletti on upea kimalletta rakastavalle. Se sisältää neljä moniulotteisesti hehkuvaa kermaista pastellista luomivärisävyä, joita voi käyttää joko kevyemmin taikka luomaan hyvin intensiivisen lopputuloksen. Nämä luomivärit sopivat yhtä hyvin yksistään käytettäväksi kuin myös topperiksi toisen luomivärin päälle.


Paletin tiedot:

▪︎Ilmestymisvuosi: 2022 [Ostin paletin v. 2023]

▪︎Matta/kimallesävyjen määrä: 0/4

▪︎Paletin koko: noin 7.2cmx7.3cm

▪︎Tuotteen kokonaismäärä: 3.2g

▪︎Normaalihinta: noin 41.50€-46€


Kuten näette alla olevasta kuvasta [joka ei valitettavasti tuo sävyjä oikeuksiinsa ja näytä kimallusta täydessä potentiaalissaan] luomiväreissä on hyvin pohjasävyä. Ne eivät ole siis sellaista kuivaa glitteriä koostumukseltaan. Sävyssä Crush näkyy vihreää, pronssia/rusehtavaa ja jopa hopeista kimalletta katselusuunnasta riippuen. Success näyttää pannussa valkoisemmalta kuin iholla. Sävyssä erotan ainakin kullan ja harmaan värejä. Love loistaa vaaleanpunaisen ja hopean kimalteisena, kun taas Passion sisältää ainakin vaaleansinisen ja lilan sävyjä.


Alla olevissa kuvissa näkyy etenkin sävyjen Crush ja Passion värien muuttuminen, kun palettia katsoo eri kulmista.


Katsotaan seuraavaksi neljä erilaista meikkiä, joissa olen käyttänyt tätä palettia. Kaksi on tehty yksistään tällä paletilla, mutta kahteen muuhun olen ottanut myös muutaman sävyn toisista paleteista. Kaikissa meikeissä olen käyttänyt luomivärin pohjustajaa.


Meikki 1




Meikissä 1 olen käyttänyt pelkästään Shimmer saga-palettia. Ensin laitoin sävyä Love luomivakoon siveltimellä ja sen jälkeen samaa sävyä sormella luomen keskiosaan. Seuraavaksi sävy Success luomen sisäosaan. Luomelle jälleen sormella, jotta lopputulos oli intensiivisempi, mutta sen jälkeen nostin samaa sävyä pienellä siveltimellä vielä hiukan luomivakoon. Tämän jälkeen sävy Passion sormella levitettynä silmän ulkonurkkaan. Lopuksi silmän rajaus [jo kuivahtaneella] eyelinerilla. Tästä meikistä on kulunut jo pitkä aika enkä ollut kirjoittanut ylös mitä sävyä/sävyjä käytin alaluomella, joten se jää nyt valitettavasti mysteeriksi. Luultavasti sävy Love on siellä ainakin.


Meikki 2




Meikin 2 halusin aloittaa ruskeilla mattasävyillä. Näitä olisi voinut ottaa monestakin eri paletista, mutta katsoin sen verran, etteivät ne olisi aivan liian lämpimän sävyisiä. Valitsin paletiksi Natasha Denonan Glam-paletin [sävy Crease luomivakoon häivytyssävyksi ja sävy Smoke silmän ulkonurkkaan]. Tämän jälkeen Shimmer saga-paletista sävy Crush koko liikkuvalle luomelle ulkonurkkaa lukuun ottamatta. Levitin sävyn sormella. Lopuksi rajaus Glam-paletin sävyllä Lash line [mutta jälleen mikä tahansa tummanruskea kävisi]. Tein rajauksen ruskealla, jotta lopputulos olisi pehmeämpi.

Alaluomelle laitoin koko matkalle sävyn Crease ja ulkonurkkaan myös sävyä Smoke. Lopuksi silmän sisänurkkaan Glam-paletin yläriviltä vaaleaa kimallesävyä Inner corner.


Meikki 3



Tässä meikissä olen käyttänyt pelkästään Shimmer saga-paletista sävyä Success koko ylä- ja alaluomelle. Eli tällainen one-and-done-meikki, johon tämä paletti taipuu hyvin, koska sävyissä on jo yksistään niin paljon potentiaalia. Rajauksen halusin tehdä luomivärillä, jotta se olisi pehmeämpi. Siihen käytin Urban Decayn Naked-paletista sävyä Creep.


Meikki 4



Meikkiin 4 halusin ottaa Shimmer saga-paletista yhden sävyn topperiksi mattasävyn päälle. Koska mieleni teki meikkailla vaaleanpunaiseen menevillä sävyillä, aloitin meikin teon Urban Decayn Naked 3-paletilla. Mutta taas moni muukin paletti sopisi tähän oikein hyvin. [Käytin luomivakoon häivytyssävyä Limit. Samaa sävyä laitoin lisäksi koko liikkuvalle luomelle. Ulkonurkkaan sävy Burnout]. Tämän jälkeen Shimmer saga-paletista otin sävyä Love, mutta halusin laittaa sitä vain hyvin kevyesti toisen sävyn päälle tuomaan hentoa kimallusta. Sävyä laitettu koko luomelle ulkonurkkaa lukuun ottamatta. Tähän meikkiin en tehnyt yläluomelle rajausta.

Alaluomelle Naked 3-paletin samat sävyt samoille paikoille. Silmän sisänurkkaan kyseisestä paletista sävy Dust. Silmän sisärajaan vaalea kajaali.


Lopuksi vielä oma mielipiteeni Shimmer saga-paletista.


Luomivärien laatu. Laatu on tässä todellakin kohdillaan. Sävyt ovat kermaisia sekä intensiivisiä ja niissä on hyvin myös pohjasävyä. Nämä luomivärit toimivat ehdottomasti paremmin sormilla levitettynä kuin siveltimellä, mutta itse pidän siitä. Siveltimellä saa hennon lopputuloksen, mikä voi toki jossain meikissä olla se mitä hakeekin. Sävyt ovat niin upeasti kimaltavia! Tämä paletti ei todellakaan ole sellaiselle, joka hakee kevyttä shimmeriä meikkiin. Itse meikkaan aina silmät ensin (alaluomea lukuun ottamatta) ja teen vasta sitten pohjameikin. Nämä sävyt varisevat kuitenkin yllättävän vähän, joten toisin päin meikkaavakin saa varmasti tällä suhteellisen helposti meikattua.


Sävykokonaisuus. Tällaisia sävyjä ei kokoelmastani juuri löydy, joten siinä mielessä ei tuo toistoa. Ja varsinkaan näin erillisenä palettina. Nämä sävyt eivät kuitenkaan ole mitkään kaikkein parhaimmat omaa ihonsävyäni vasten, joten siksi tämä paletti ei koskaan ole noussut aivan suosikikseni. Mutta ai että ne ovat silti niin kauniita katsella meikissä ja erilaisissa valaistuksissa. Toivoisin omistavani tällaisen paletin maanläheisemmissä sävyissä, jotka olisivat kuitenkin yhtä kauniisti kimaltavia. En oikein tykkää paletin sävystä Passion, koska tuollainen pastellinen vaaleansinertävä ei vaan näytä mulla hyvältä. Muut sävyt on kivoja, ja suosikkini on sävy Crush.


Pakkaus. Pakkaus on kivan pieni ja kompakti eikä vie paljoa tilaa. Sen sijaan ulkoasussa, joka on hyvin halvan oloinen kevyt kartonkipakkaus, ei oikein muutoin ole kehumista. Sinänsä sillä ei ole väliä, mutta kun puhutaan tämän hintaluokan tuotteesta siihen jossain määrin kiinnittää huomiota. Toki meikkejä rakastavana haluaa, että kokoelmassa on joitakin kauniita tuotteita, joita haluaa pitää esillä. Tässä Shimmer saga-paletissa luomivärien laatu on niin upea, että voin kuitenkin yrittää unohtaa muun ulkoasun. 


Ostaisinko paletin nyt? En välttämättä ostaisi. Muutamana viime vuonna on tullut valtavasti edullisemmille merkeille upeita kimalleluomivärejä (esim. Moira), joten kääntyisin mieluummin niiden puoleen. Kuten sanottua, nämä sävyt eivät myöskään omaa ihonsävyäni vasten ole ne kaikkein kauneimmat. Käytän kuitenkin palettia silloin tällöin, koska sävyt itsessään ovat niin upeat ja monikäyttöiset. En siis todellakaan aio tästä luopua.


Suosittelisinko palettia muille? Jos tykkää voimakkaista glitterisistä sävyistä ja nämä paletin pastelliset sävyt itsessään miellyttävät, niin voisin suositella, koska laadussa ei ole mitään vikaa. Mutta tarkistaisin ennen sitä löytyykö edullisemmilta merkeiltä juuri vastaavat sävyt, tai odottaisin vähintäänkin alennuksen tästä paletista. En itsekään maksanut tuota täyttä hintaa, mielestäni ei ihan sen arvoinen kuitenkaan. LH cosmeticsilta löytyy tällaisia vastaavia nelikkopaletteja myös paletit Siren song sekä Aurora, mutta itselläni ei niistä kokemusta.

 

Mitä mieltä olet tästä paletista? Mikä oli suosikkisi neljästä meikistä?


Tulevat postaukset:

▪︎Kuukausi tiivistetysti | tammi- ja helmikuu 2026

▪︎Esittelyssä L'Oréal Telescopic Extensionist-ripsiväri

▪︎Alkuvuoden 2026 vaateostokset

Colourpop Wild Nothing luomiväripaletti

24 elokuuta, 2025

Colourpopin Wild Nothing luomiväripaletti oli mulla tässä aiemmin kuukauden palettina, joten se saa siksi nyt oman postauksensa. Luomiväripaletteja tulee ostettua nykyään todella harvoin [tänä vuonna en ole ostanut vielä yhtään], ja olenkin nyt inspiroitunut ihan eri tavalla vanhemmista paleteistani. On kiva rauhassa käytellä niitä ja mahdollisesti löytää jopa uusia tapoja meikkailla ja yhdistellä sävyjä. Toki edelleen toivelistallani on etenkin joitakin Natasha Denonan paletteja, mutta ne on enemmän myös keräilykappaleita itselleni. 


Tämä Colourpopin paletti ei ole koskaan ollut suosikkini omistamistani merkin paleteista, mutta jostain syystä olen tätä aika paljon tänä vuonna käytellyt. Suosikiksi tämä ei ole noussut persikkaisen sävymaailman johdosta. Niin kiva kuin tällaisia sävyjä onkin katsella, en koe että ne sopivat itselleni kaikkein parhaiten. Se miksi kuitenkin paletista tykkään ja tätä käytän on sen helppokäyttöisyys. Paletilla saa kevyen huolitellun meikin silloin kun ei halua meikata voimakkaan pigmenttisillä luomiväreillä taikka tummilla sävyillä. 


Wild Nothing-paletti ilmestyi vuonna 2020. En muista tarkkaan milloin tämän itse hankin, mutta joka tapauksessa siitä on jo vuosia, eikä paletti ole enää myynnissä. Paletti on tyypillinen 12 sävyä sisältävä paletti, joita Colourpopilla on ilmestynyt vuosien aikana valtavasti eri sävykokonaisuuksissa. Tykkään etenkin paletin muutamista mattasävyistä. Ne eivät ole ultrakermaisia, mutta levittyvät kauniisti iholle, joskin niitä joutuu jonkin verran kerrostamaan halutun lopputuloksen saamiseksi. Kokonaisuudessaan sanoisin, että tässä paletissa on kuitenkin osa sävyistä vähän huonompilaatuisia [kuivempia] mitä joissakin muissa merkin paleteissa. Vaikuttaa, että hiukan ahkerammalla käytöllä osa sävyistä saattaisi olla helpohkoa pannuttaa. Toivottavasti ehdin palettia vielä käyttämään paljon ennenkuin ikä kuivattaa sitä lisää, koska vielä ainakin sävyt toimivat hyvin.


Paletin sävymaailma ei ole kovin monipuolinen eikä esimerkiksi syvyyksien luominen meikkiin ole kovinkaan laajasti mahdollista. Tumminkaan sävy ei näyttäydy iholla erittäin tummana. Se ei ole niin tumma, että käyttäisin rajauksiin. Tummia sävyjä voin toki tarvittaessa ottaa meikkiin muista Colourpopin paleteista, joten sen osalta kokonaisuus ei tuota ongelmaa. 


Meikki 1

Tämänkaltaisen meikin olen tehnyt melkein joka kerta kun olen paletilla meikannut, vain hiukan sävyjä vaihdellen. Joskus myös yksinkertaisempana siten, että vaaleammista mattasävyistä yksi pois ja toisinaan tumma ruskea myöskin pois.


Top Down sävy on erinomainen häivytyssävy, ja tämö meikki onkin sillä aloitettu. Mutta kuten sanottua, persikkaisuus ei pue itseäni parhaiten ja olenkin usein ottanut häivytykseen paletin alariviltä edes vähän ruskeamman sävyn Vagabond. Tässä meikissä lisäsin Vagabond sävyä hiukan kapeammin luomivakoon ja aloitin sillä myös ulkonurkan tummentamisen. Ulkonurkkaan myös Come Together, ja hyvin kapeasti luomivaon loppuosaan. Sormella laitoin sävyä Alcove kauttaaltaan luomen sisä- ja keskiosaan, mutta siveltimellä nostin sitä ihan vähän luomivakoon. Tämän sävyn päälle kevyesti vielä sävy Spirited lisäämään kimalletta. Ulkonurkkaan hiukan rajauksen muotoisesti No Bounds tuomaan utuisuutta ja tummuutta.


Alaluomelle Top Down kauttaaltaan, ja melkein koko luomen alle myös Come Together. No Bounds ulkoreunaan ja alaluomen keskiosaan Alcove. Silmän sisänurkkaan Salton. Tähän Salton on sinänsä sävyltään erinomainen, mutta laadultaan hiukan kuivahko. Jatkossa aion varmaankin tuon sävyn sijasta käyttää sisänurkassa jotain korostusväriä, jotta saan kauniimman lopputuloksen. 


Meikissä olen käyttänyt vaaleaa rajauskynää sisärajassa kirkastamaan katsetta.


Meikki 2

Paletin vihertävä sävy ei oikein sovi itselleni ja sitä ei niin tule käytettyä. Tässä meikissä testasin muutoin mattameikkiin kyseistä sävyä rajausmaisesti. Ja ei olisi pitänyt, mutta vain kokeilemalla tietää. Alaluomellakaan tämä sävy ei näyttäisi itselläni hyvältä. Ainoa mitä en ole muistanut kyseisen sävyn kanssa kokeilla on sekoittaa sitä paletin jonkin toisen kimallesävyn kanssa. Joten se pitää mielenkiinnosta testata. Sinänsä nätti sävy, koska ei ole kuitenkaan sellainen kirkas, joten yritän vielä saada sen jotenkin käyttöön. Yksittäisenä väripilkkuna se ei kuitenkaan valitettavasti itselläni toimi.


Meikissä Vagabond sävy häivytyssävynä ja lisäksi koko liikkuvalla luomella. Come Together ulkonurkassa ja viety vähän myös luomivakoon. Seashells rajausmaisesti, mutta leveämmin ulkonurkkaan. Alaluomelle kauttaaltaan Vagabond ja vähän ulompaa aloitettuna Come Together. Silmän sisänurkkaan Salton. 


Mitä mieltä olet tämän paletin sävykokonaisuudesta?

Kuukauden paletti | maaliskuu 2025 | Natasha Denona Xenon palette

21 huhtikuuta, 2025

Maaliskuun luomiväripalettina minulla oli Natasha Denonan Xenon palette. Tarkoituksenani on keskittyä aina kuukauden ajan erityisesti yhteen valitsemaani palettiin, vaikka muitakin paletteja käytän. 


Xenon ilmestyi syksyllä 2023, mutta itse hankin tämän vasta viime vuoden marraskuussa. Tiesin kuitenkin heti paletin ilmestyessä, että haluan sen hankkia, koska tämäntyyppistä sävykokonaisuutta en omista ja paletti oli ihanaa vaihtelua kaikenmaailman lämpimän sävyisille paleteille. Xenon on edelleen myynnissä, mutta Natasha Denonan omilla sivuilla lukee, että tämä on rajoitetun ajan myynnissä oleva, Limited edition-tuote. Lisäksi ostettavissa on Mini Xenon, joka on viiden sävyn pikkuversio samantyyppisestä sävymaailmasta. Itse en tuota palettia omista, mutta katsoin että nimien perusteella paletti ei sisällä yhtään täysin samaa sävyä kuin tässä suuremmassa versiossa. 


Paletin sävymaailma on pääosin harmaan, valkoisen ja mustan eri sävyjä, mutta mukaan on päässyt myös ripaus vaaleanpunaista. Ensisilmäyksellä paletista tulee helposti tumma, ehkäpä smokey eye-tyyppinen vaikutelma. Tarkemmin katsoessa vaaleita sävyjä on kuitenkin useita ja esimerkiksi kimaltavilla vaaleilla sävyillä on helppo tehdä kaunis yhden sävyn meikki. Näin ollen kevyemmät arkimeikitkin tällä onnistuu. Toki paletissa on vahvasti tietty sävymaailma eikä tämä siinä mielessä ole monipuolinen  miltei kaikkeen taipuva paletti. 

Paletissa on viisi mattasävyä, kuusi metallista, kolme sparkling foiled-sävyä sekä yksi sparkling wet-sävy. Kaikissa sävyissä laatu on erinomainen. Alla näette swatchit sävyistä. Valitettavasti valokuviin ei saa tallennettua moniulotteista kimallusta, joita osassa sävyjä on. Tämä olisi helpompi näyttää videolla. Esimerkiksi sävy Superionic on hopea, jossa on lisäksi erityisesti vaaleanpunaista kimalletta. Sitä ei palettia katsoessa oikeastaan näe, vaan vasta iholla.




Mattasävyt:

▪︎blizzard [vaaleanharmaa]

▪︎sposh [matte cream powder] [hiili]

▪︎contrail [valkoinen]

▪︎snirt [keskiharmaa]

▪︎flurry [utuisen vaalea Eggshell-sävy]


Metalliset sävyt:

▪︎rime [metallic white] [valkoinen]

▪︎greu [sparkling metallic iron grey] [raudanharmaa]

▪︎ebb [metallic midnight blue] [keskiyön sininen]

▪︎snowbow [crystal sparkling pink with multicolored specks] [vaaleanpunainen monivärisine hippusineen]

▪︎night sky [metallic black] [musta]

▪︎névé [sparkling metallic peony pink] [vaaleanpunainen, "pionin pinkki"] [Huom! Omalla ihollani ei ainakaan näy yhtään pinkkiä, vaan sävy samppanja]


Sparkling foiled ja wet-sävyt:

▪︎cygnus [sparkling foiled anthracite] [antrasiitti]

▪︎superionic [sparkling foiled silver with multicolored specks] [hopea monivärisine hippusineen]

▪︎skift [sparkling foiled light medium champagne] [samppanja]

▪︎stellar [sparkling wet effect white]


Alla kaksi paletilla tehtyä meikkiä, joista ensimmäinen on kevyempi ja edustaa itselleni arkimeikkiä. Toinen on sitten selkeästi vahvempi meikki.


Meikki 1




Meikissä 1 käytetty silmän sisärajassa vaaleaa kajalia katsetta kirkastamaan. Ripsivärinä Uoma Beautyn Salute to the Sun Drama Bomb Extreme Volume mascara.


Meikki 2




Meikissä 2 käytetty silmän sisärajassa mustaa kajalia. Myös tässä ripsivärinä Uoma Beautyn Salute to the Sun Drama Bomb Extreme Volume mascara.

Xenon on ehdottomasti yksi suosikkipaleteistani Natasha Denonalta. Laatu on erinomainen, minkään sävyn kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Lisäksi sävymaailma on kivan erilainen kuin monissa muissa paleteissani, ja lisäksi koen sävyjen sopivan itselleni hyvin. Toki aina palettia voisi vielä hienosäätää sen ollakseen täydellinen. Onhan tässä muutama hyvin samannäköinen sävy, joten pientä vaihtelua ja monipuolisuutta tähän olisi ehkä voinut vielä tehdä. Esimerkiksi syvän metallisen sinisen, Ebb-sävyn, rinnalle olisi voinut tuoda vaikkapa jonkin vaaleamman kylmän sinisen sävyn. Mutta upea paletti tämä on joka tapauksessa!


Paletti ei ole sellainen, jolla haluaisi kuukaudesta toiseen meikata, vaan tälle on aina oma aikansa. Paletti jäikin jo kesälomalle, koska tällainen sävymaailma on itselleni vahvasti talvikautena käytettävä. Kesää kohden en osaisi tähän tarttua. Toki voisin paletista jonkin sopivan yksittäisen sävyn poimia, esimerkiksi rajauksiin.


☆Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 72.30€-79.35€


Mitä mieltä olet paletin sävykokonaisuudesta?

Kuukauden paletti | helmikuu 2025 | Charlotte Tilbury The Beautyverse palette

09 maaliskuuta, 2025

Helmikuussa päätin ensimmäisen kerran kokeilla yksi kuukausi - yksi paletti lähestymistapaa luomiväripalettien suhteen. Tarkoituksena oli ottaa yksi paletti keskiöön ja käyttää sitä eniten tuona kuukautena verrattuna muihin paletteihin. Tykkään siitä, että voin rauhassa pysähtyä jonkin paletin äärelle. Helmikuun kohdetuotteena minulla oli Charlotte Tilburyn The Beautyverse-paletti.


Tässä postauksessa keskitytään tutkailemaan tätä palettia tarkemmin. Nykyään ostan uusia luomiväripaletteja melko harvoin. Esimerkiksi viime vuonna ostin yhteensä vain kaksi palettia. On kiva keskittyä erityisesti niihin tuotteisiin, mitkä jo omistan. Näin ollen useimmat minulla olevat paletit ovat sellaisia, joita ei enää ole myynnissä, niinkuin tämäkin nyt esittelyssä oleva. Toivottavasti voitte kuitenkin saada näistä palettipostauksista inspiraatiota esimerkiksi käyttämään paletteja, mitkä te jo omistatte :) 


Mainitsen vielä tässä kohdin muutoin käyttömeikkeihin liittyen sen, että tällä hetkellä valitsen käyttömeikit aina kullekin viikolle erikseen (nämä näkee Instagramin puolella). Eli en nyt valinnut kevään meikkejä, koska haluan vapauden valita kokoelmasta useammin mitä tahansa meikkejä käyttöön. 



Kuvaus paletista

Paletti ilmestyi syksyllä 2023 rajoitetun ajan myynnissä olevana palettina. Paletissa on yhdeksän sävyä, joista viisi on kimaltavia sävyjä ja neljä mattasävyjä. Kimaltavista sävyistä yksi on luokiteltu topper-sävyksi, kun taas muut ovat shimmer foil tai metallisia sävyjä, mutta luokiteltu samaan Crystal Glow-ryhmään. Luomivärit ovat laadukkaita ja helppoja käyttää. Koostumuksissa on kuitenkin jonkin verran vaihtelua siinä, mitä tulee niiden kermaisuuteen (mikä ei tässä kohdin ole huono asia, vaan lähinnä huomio). Esimerkiksi ylärivin mattasävyt ovat kermaisempia koostumukseltaan, kun taas vaaleanpunainen mattasävy hiukan puuterisempi, mutta toimii luomille yhtä hyvin. Sävyt ovat pigmenttisiä, mutta ei ultrapigmenttisiä (kuten vaikkapa Natasha Denonan luomivärit), joten niitä on todella helppo käyttää. Kimaltavat sävyt ovat kauniita eivätkä varise yhtään kasvoille päivän mittaan.



Paletti on melko painava ja laadukkaan oloinen ja siinä on hyvä peili. Paletin kansi kimaltelee upeasti erilaisissa valaistuksissa. Toisin on asian laita merkin tänä vuonna ilmestyneissä paleteissa [Charlotte's Palette of Beautifying Eye Trends], jotka ovat näyttäneen herättäneen aikamoista keskustelua yksinkertaisella muovipakkauksellaan hinnan pysyessään samalla tasolla kuin näissä aiemmissa 9-paleteissa. 


■ Tuotteen määrä: 9x1 g. 

■ Paletti ei tosiaan ole enää myynnissä, mutta normaalihinta oli noin 68-70€ ostopaikasta riippuen.

■ Paletin koko: 10cm×10cm


Miksi olen ostanut tämän paletin?

Minulla ei ole aiempaa kokemusta Charlotte Tilburyn luomiväreistä enkä nytkään omista merkiltä muita luomiväripaletteja taikka yksittäisiä luomivärejä. Niinpä halusin silloin tätä ostaessani tutustua luomivärien koostumukseen, mutta muistan että minua kiehtoi erityisesti myös tuo kimaltavien sävyjen kokonaisuus. Tykkään paljon kimaltavista luomiväreistä, joilla voi saada jopa yksittäisellä sävyllä huolitellun ja tyylikkään silmämeikin. 


Oma arvioni paletista

Koostumuksen osalta minulla ei ole paletista huonoa sanottavaa. Sen sijaan sävykokonaisuus ei ole sitten kuitenkaan kaikkein mieluisin itselle. Ensinnäkin mitä tulee mattasävyihin, en ymmärrä miksi (ja tämä toki vain omaan mieltymykseeni liittyvä ajatus) paletissa on noin lämmin tumma ruskea. Se ei mene kauniisti yksiin paletin kimaltavien sävyjen kanssa, joiden rinnalle kaipaisin vähän jonkun neutraalimman tumman sävyn. Tilannetta heikentää vielä se, että tummin ruskea ei tule esiin luomella noin tummana, joten sillä ei saa meikkiin sellaista syvyyttä kuin kaipaisin. Enkä siksi myöskään tee sillä rajauksia. Lisäksi paletin vaaleampi lila sävy ei oikein sovi itselle, ei ole sellainen kaunistava sävy. Se ei tietenkään ole paletin heikkous sinänsä, mutta laskee kokonaisarviotani tuotteesta.


Vaaleanruskea ja vaaleanpunainen mattasävy ovat erinomaisia häivytyssävyjä ja toimivat itselläni kivasti. Pakko myös mainita valko-hopeisesta kimaltavasta sävystä (keskirivin keskimmäinen) erikseen, että siinä on ihan mieletön intensiteetti. Ylipäänsä kimaltavat sävyt näyttävät silmissä upeilta erilaisissa valaistuksissa.


Minulla on yksi paletin värinapeista irti, mutta se ei toki estä käyttöä. Kunhan muistan olla kääntämättä palettia ylösalaisin kun kansi on auki. En tiedä onko kiinnitys vain tuohon minun palettiin sattunut heikoksi. 


Kokonaisuus huomioon ottaen tämä paletti ei nouse kokoelmani kärkipalettien joukkoon johtuen mainitsemastani sävykokonaisuudesta ja sen soveltuvuudesta itselleni, vaikka siitä pidänkin. Täytyy sanoa, että jos minun nyt pitäisi valita niin hankkisin mieluummin Anastasia Beverly Hills Mini Sugar-paletin, jossa on samantyyppinen sävykokonaisuus mutta hiukan paremman näköisenä ja luultavasti paremmin itselleni sopivina pohjasävyinä. Ja olisi vieläpä edullisempikin.


Katsotaan vielä kaksi paletilla tekemääni meikkiä.


Meikki 1




Meikkiin 1 tein rajauksen tummanvioletilla (otettu eräästä Morphen paletista), jolla sain vähän samaa sävymaailmaa kuin kimaltava violetti silmän ulkonurkassa.


Meikki 2




Mitä mieltä olet tästä paletista? Mitä palettia olet itse käyttänyt viime aikoina?

Tutustutaan palettiin | Osa 6 | Natasha Denona Yucca palette

31 heinäkuuta, 2024

Tällä kertaan tutustutaan Natasha Denonan Yucca-palettiin, jonka ostin alkukesästä. Keräilen tosiaan Natashan paletteja, joskaan aivan kaikkia en halua. Yucca oli kuitenkin yksi itsessäni eniten innostusta herättänyt paletti enkä missään nimessä halunnut jäädä ilman tätä. Muitakin on vielä ostoslistalla, mutta niistä hankin sitten mitä ehdin. Tämä oli tärkein saada. Esimerkiksi Pastel-paletti oli myös ostoslistallani, mutta se ehti lähteä myynnistä. Se ei kuitenkaan jäänyt liikaa harmittamaan. Xenon on toinen paletti, jonka varmaan ainakin vielä hankin tänä vuonna. Mutta seurailen vaikuttaako joku listallani olevista paleteista olevan lähdössä myynnistä ja katson senkin mukaan mitä ostan. Tämä postaus on kuitenkin omistettu Yuccalle.


Yucca-paletti tuli myyntiin viime vuoden kesällä. Se sai paljon erittäin hyviä arvioita ilmestyessään. En löytänyt tietoa onko paletti vain rajoitetun ajan myynnissä, mutta on kuitenkin edelleen saatavilla. 


Paletti kuuluu niin sanottuihin Midi-paletteihin sisältäen 15 eri sävyä. Sävymaailma on vihreää, kultaa, keltaista ja rusehtavaa. Tätä palettia voin kuvitella käyttäväni erityisesti kesällä, syksyllä ja talvella. Kevääseen tämä tuntuu hiukan raskaalta ja tunkkaiselta sävykokonaisuudelta omaan makuuni. Yucca sisältää sävyjä neljästä eri koostumuksesta: perinteiset mattasävyt, kermaiset mattasävyt [cream powders], metalliset sävyt sekä sparkling foiled-sävyt.

[Huom! Yllä olevassa kuvassa alarivin viimeinen sävy willow näyttää miltei turkoosilta, mutta todellisuudessa se on vihertävämpi. Sävyn näet oikeanlaisena alempana olevissa swatchi-kuvissa.]


Paletti on kovaa muovia, mutta siinä tuntuu pehmeys/mattaisuus. Paletissa on suuri peili. Paletin takaosasta löytyy reiät, jotka helpottavat luomivärien irroittamista. Jotkuthan haluavat järjestellä palettejaan uudelleen tai ottaa sävyjä erilliselle magneettipaletille. Paletin pahvipakkaus on väriltään samanlainen kuin itse palettikin ja pahvipakkauksen takaosasta löytyvät muun muassa ainesosat sävyittäin. 



Katsotaanpa sävyjä tarkemmin. Paletin sävyistä kymmenen on mattasävyjä.




Upeita sparkling foiled-sävyjä on neljä: plantasia, komorebi, elysian ja makia. Näistä plantasia on myös duochrome-sävy heijastaen vihreää ja pronssia. Ray on paletin ainoa metallinen sävy.


Alle olen swatchannut vielä vierekkäin kolme paletissa melko paljon toisiaan muistuttavaa sävyä. Plantasia ja komorebi ovat eri väriset, mutta luomella vierekkäin ne ovat melko samanlaiset. Plantasian vihertävyys tulee tietyissä kulmissa esiin, jolloin se erottuu komorebin kultaisuudesta. Kysymys kuuluukin, olisiko näistä sävyistä kuitenkin toisen voinut korvata jollakin selkeämmin erottuvalla, mutta silti paletin sävymaailmaan soveltuvalla sävyllä. Ray on näistä kolmesta selkeimmin puhdas kullan sävy.


Katsotaan nyt kolme eri meikkiä, jotka olen paletilla tehnyt. Kuvasin kaikkia meikkejä erilaisissa valaistuksissa, jotta etenkin sparkling foiled-sävyt pääsisivät oikeuksiinsa. Valitettavasti kamera ei tuo niiden kauneutta täysin esiin.


Meikki 1






Meikki 1. Meikissä on käytetty vain kolmea sävyä. Mattasävy ixia on luomivaossa, komorebi ja elysian on levitetty luomelle sormella [elysian ulkonurkassa]. Sama järjestys toistuu alaluomella eli ixia koko alaluomen alueella, komorebi sisänurkasta silmän puoliväliin ja elysian ulkonurkassa. Kevyen rajauksen olen tehnyt toisen merkin luomivärillä. Katsetta kirkastamaan käytin sisärajassa tarten geelimäistä vaaleaa rajauskynää, double take awake brightener.


Meikki 2



Meikki 2.
 Tässä meikissä on käytetty kymmentä sävyä. 
-ixia häivytyssävy
-acacia kapeammin luomivaossa ja lisäksi ulkonurkassa
-fushi luomivaossa sisäosasta puoliväliin asti
-calathea silmän ulkonurkassa 
-komorebi liikkuvalla luomella 1/3 sisänurkasta päin
-plantasia liikkuvalla luomella komorebin ja calathean välissä
-makia kevyesti ulkonurkassa calathean päällä, mutta ei aivan yhtä pitkälle ulkoreunasta
-flax ulkonurkan "rajaus"

Alaluomi:
-valley koko alaluomen alueella
-calathea alaluomen ulkonurkassa
-komorebi silmän sisänurkassa
-elysian alaluomen keskiosassa


Tässäkin meikissä katsetta kirkastamaan silmän sisärajassa tarten double take awake brightener.


Meikki 3



Meikki 3. Tässä meikissä on käytetty viittä sävyä. Vaaleankeltainen camu camu häivytyssävynä. tipu kapeammin luomivaossa sekä myös ulkonurkassa. Kevyesti ulkonurkassa sävy flax. elysian liikkuvalla luomella lukuun ottamatta aivan ulkonurkkaa. komorebi silmän sisänurkassa.

Alaluomella sävyt camu camu [koko alaluomi], flax [ulkonurkka] ja elysian [alaluomen keskiosa].


Silmän sisärajassa keltainen rajaus [Colourpopin geelimäinen rajauskynä, crème gel liner. Sävy Toucan Do It].


Alla olevassa kuvassa Yucca-paletin rinnalla Mini Gold. Mini Gold on samaa sävymaailmaa ja näitä on helppo yhdistellä halutessaan meikissä. En omista läheskään kaikkia Natashan paletteja, joten katselin jonkin verran videoita, joissa Yuccaa vertailtiin muihin paletteihin. Mikään paletti ei sisällä paljoa toistoa, joten Yucca on hyvä lisä enemmänkin ND-paletteja omistavalle, mikäli pitää tästä sävymaailmasta. Mini Gold nousi kuitenkin monella videollakin kivasti yhteen menevänä palettina.


Yhteenvetona vielä muutama ajatus paletista. Laatu on sataprosenttista Natasha Denona-laatua, siitä ei mitään huonoa sanottavaa. Sävymaailma on hyvin maanläheinen ja tällä ei juuri saa aikaiseksi sellaisia raikkaita meikkejä. Monipuolisesti tällä voi muutoin meikkailla. Vaikka käytinkin jokaisessa esimerkkimeikissä useampia sävyjä, osa sävyistä näyttää todennäköisesti upealta ihan yksistäänkin luomella. Esimerkiksi plantasia, komorebi ja makia. Pitääkin kokeilla.


Saman sävymaailman meikkejä saa toki aikaiseksi muillakin paleteilla, joten paletti ei luonnollisestikaan ole siinä mielessä ainutlaatuinen. Mutta tykkään tästä kuitenkin paljon!


Paletin koko: noin 16cm x 11cm

☆Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 72.30€-80€


Mitä mieltä olet Yucca-paletin sävykokonaisuudesta?