Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit

Loppuneet tuotteet | kesäkuu 2024 | sekä yksi poistettava tuote

22 lokakuuta, 2024

Tällä kertaa vuorossa loppuneet tuotteet kesäkuulta. Tässä sitä arvioidaan vielä kesän tuotteita, vaikka syksy on vierähtänyt todella nopeasti näin pitkälle. Olen tällä hetkellä ensimmäisessä kosmetiikka-alan harjoittelussa muutaman päivän viikossa. Hakeuduin tietenkin myymälään, joka on se mitä valmistumisen jälkeenkin haluaisin tehdä. Olen tykännyt harjoittelusta kovasti, mutta opittavaa on toki loputtomasti. Toisaalta on kiva myös huomata mitä jo osaakin ja uutta on mukavaa oppia pikkuhiljaa. Opinnot etenevät muutoin tässä syksyllä erikoiskasvohoidoilla eli lähinnä laitehoidoilla. Lisäksi teen itsenäisesti muutamia Yto-kursseja.


Katsotaan nyt loppuneet tuotteet tarkemmin. Lisäksi otin poikkeuksellisesti mukaan myös yhden poistettavan tuotteen, siitä postauksen lopussa.


Kesäkuussa loppuneet tuotteet kategorioittain:

Meikkituotteet: -

Kynsien hoitotuotteet & kynsilakat: -

Ihonhoitotuotteet kasvoille: 4kpl

Vartalotuotteet: 1kpl 

Hiustuotteet: -

Vartalosuihkeet & hajuvedet: -

Yhteensä 5 tuotetta


Ihonhoitotuotteet kasvoille 


esfolío Watermelon & Witch Hazel essence sheet mask [kangasnaamio]

Tässä kangasnaamiossa oli ihanan ohut, kostea kangas, joka pysyi hyvin kasvoilla. Tuotekuvauksen mukaan naamio lupaa kosteuttaa ihoa ja sitä se tekikin. Lisäksi naamion käytön jälkeen iho näytti heleältä ja tuntui raikkaalta. Tuotteen vaikutusaika on 15-20 minuuttia. Pidin naamiota 20 minuuttia ja se pysyi ihanan kosteana koko tuon ajan ja tuntui siksi myös mukavan viileältä. 


Tuote sisältää vesimeloniuutetta [Citrullus Lanatus Fruit Extract], joka kosteuttaa ja ravitsee ihoa. Lisäksi naamiossa on muun muassa taikapähkinän lehtiuutetta [Hamamelis Virginiana Leaf Extract] ja granaattiomenauutetta [Punica Granatum Fruit Extract]. Naamion tuoksu oli makea, jonkin verran esanssinen. Tuoksu ei ollut liian voimakas omaan makuuni. Tuote soveltuu kaikille ihotyypeille ja erityisen hyvin kuivalle iholle.


☆Tuotteen normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 1.70€-1.90€

Meneekö jatkoon? Ehdottomasti! Tuotteessa on erinomainen hinta-laatusuhde. Pidän siitä, että kangas on ohutta ja naamio kunnolla kostea koko käytön ajan.


Herbina Yövoide

Viime vuonna osallistuin Herbinan tuotetestaukseen ja kesäkuussa niistä ensimmäinen tuote loppui. Tämän yövoiteen pitäisi ravita ihoa pitkäkestoisesti sekä kosteuttaa tehokkaasti. Tuotekuvauksen mukaan voide imeytyy nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi. Voide sisältää muun muassa fermentoitua kaarnikkauutetta [Saccharomyces/ Empetrum Nigrum Fruit Juice Ferment Extract Filtrate], kaurasta valmistettua ksylitolia [Xylitol] ja hyaluronihappoa [Hydrolyzed Hyaluronic Acid]. Kotimainen kaarnikka (variksenmarja) sisältää runsaasti flavonoideja. Voide on hajustettu, mutta omaan makuuni ei voimakkaasti.


Voide imeytyi melko nopeasti, tuntui ravitsevalta, kosteutti ihoani riittävästi ja teki siitä pehmeän. Tuote oli miellyttävää käyttää, koska se ei tuntunut liian rasvaiselta. Iho kylläkin jäi jonkin verran kiiltelevän näköiseksi, toki yötä vasten se ei haitannut. Plussaa tuotteen kotimaisuudesta.


☆Tuotteen määrä: 50ml

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 6.95€-7.60€

Meneekö jatkoon? Oli hyvä perustuote eikä sinänsä mitään huonoa sanottavaa. Toisaalta ei sellainen mieleenpainuva kuitenkaan. En varmaankaan tätä aio ostaa, koska nykyään on niin paljon mielenkiintoisia tuotteita. Tykkään myös hiukan enemmän esimerkiksi L'Oréalin yövoiteista.


ESPA 24 Hour Replenishing eye moisturiser [silmänympärysvoide]

Tämä oli kiva silmänympärysvoide käyttää. Koostumus oli miellyttävän kevyehkö ja tuote kosteutti ihoa hyvin. Toimi erinomaisesti myös meikin alla. Ei kuitenkaan mikään ihmeellinen tuote tämäkään, millä tarkoitan sitä että erottuisi jotenkin muista. Vielä en ole löytänyt silmänympärysvoidetta, johon haluaisin aina palata uudelleen. Jos teillä on jotain hyviä luottotuotteita, olisi kiva kuulla niistä :)


Tuotekuvauksen mukaan tämä voide ravitsee, kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Voide sisältää muun muassa glyseriiniä [glycerin], manteliöljyä [Prunus Amygdalus Dulcis oil], jojobaöljyä [Simmondsia Chinensis seed oil] sekä iltahelokkiöljyä [Oenothera Biennis oil]. Tuote on hajustettu. Olen saanut voiteen kauneusboksissa 7ml:n tuubikoossa. Täysikokoinen [15ml] tuote on purkissa.


☆Tuotteen määrä: 7ml☆ [Täysikokoisessa 15ml]

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 50.40€-61.45€/15 ml

Meneekö jatkoon? Sanoisin kyllä, jos hyvällä alennuksella saisi. Voide kosteutti hyvin. Haluaisin kuitenkin seuraavaksi hankkia Cliniquen tai It Cosmeticsin silmänympärysvoiteen. Ne ovat minulla vielä testaamatta ja ovat monen suosimia. Vielä pitää käytellä ensin bokseista tulleet voiteet.


Burt's Bees Rejuvenating Lip Balm with Açai Berry [huulivoide]

Huulivoiteita loppuu minulla harvemmin, joten on aina juhlapäivä kun sellaisen saa tyhjäksi. Minulla riittää siis hyvin, että käytän huulirasvaa aamulla ja illalla, ja iltaisin käytän välillä ihan vain Bepanthenia. Tämä huulivoide oli ihan ok, mutta on paljon parempiakin. 


☆Tuotteen määrä: 4.25g

Täysin samaa tuotetta ei näyttäisi olevan enää saatavilla, mutta merkillä toki muutoin vastaavia huulivoiteita.

Meneekö jatkoon? En ostaisi jatkossa, koska tykkään tietyistä huulivoiteista (esim. Labellot) enemmän. Kosteutus kyllä riitti itselle, vaikka ei ihan superkosteuttava ollutkaan, mutta en vaan jotenkin innostunut tuotteesta. Yksi tai kaksi merkin huulivoiteita kyllä löytyy vielä kotoakin, koska näitä tuli bokseista aina silloin tällöin.


Vartalotuotteet 


Palmolive Anti-Stress roll-on antiperspirantti 


Käytän aina silloin tällöin Palmoliven deodorantteja. Niissä on miellyttävä koostumus ja kivat tuoksut. Ne eivät kuitenkaan ole kaikkein tehokkaimpia, joten poikkeuksellisen stressaavina päivinä en niitä yleensä käytä. Muutoin toimivat itselläni erinomaisesti. Tässä nyt loppuneessa oli tuoksuna laventeli, ylang-ylang ja patsuli.


☆Tuotteen määrä: 50ml 

Normaalihinta ostopaikasta riippuen noin 2.10€-2.20€

Meneekö jatkoon? Kyllä, ostan jatkossakin. Nytkin minulla on käytössä sama tuote, mutta eri tuoksussa.


Poistettava tuote


Sitten vielä lyhyesti Essien Gel Couture Matte-päällyslakasta, jonka laitan eteenpäin. Sain tuotteen viime vuonna joulukalenterista, mutta kokeilin sitä vasta hiljattain. Mattalakat eivät ole koskaan olleet mieleeni eikä ole kyllä edelleenkään. Jotenkin kynsistä tulee niin "elottomat."

Jos pitää mattalakoista tämä Gel Couture-lakka voi olla yksi hyvä vaihtoehto. Joulukalenterista tuli sarjan yksi värilakka sekä tämä päällyslakka. Tein näillä lakkauksen ja viikon pysyi "keskivertoa" paremmin. Sitten poistin jo lakat kun en halunnut enää olla mattakynsien kanssa. Mutta lakka oli tuossa vaiheessa lähtenyt vasta ihan vähän muutamien kynsien kärjistä ja hiukan korjaamalla olisi varmasti voinut vielä pitää muutaman päivän. Päällyslakka tekee kynnen todella kovan ja sileän tuntuiseksi. Idea näissä on tosiaan saada geelilakkaukset kotona ilman UV-lamppua. Taidan ostaa tämän päällyslakan normaalina, ei-mattaisena versiona!

Oliko tässä joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

Talven meikkiuutuuksia

27 joulukuuta, 2020

Alkutalvesta meikkimaailmassa tapahtuu aina kaikkea mielenkiintoista kun eri brändit alkavat julkaista juhlakauden kokoelmiaan. Tässä jutussa tarkastellaan joitakin näistä uutuuksista. Mukana on tuotteita merkeiltä Becca, essie, Fenty BeautyMarc Jacobs Beauty ja OPI.

becca

Beccan korostusvärit, niin puuteriset kuin nestemäisetkin, kuuluvat korostusvärien suosikkeihini. Ne sulautuvat ihanasti iholle ja kestävät koko päivän. Niinpä halusin lisätä suositun C pop-sävyn kokoelmaani kun se ilmestyi söpössä joulupakkauksessa. Tuote löytyy nimellä Shimmering Skin Perfector Pressed Mini Celebration Ornament





Tämän värisessä pakkauksessa sävyä saa rajoitetun ajan, mutta C-pop on jatkuvasti myynnissä sekä tässä pienessä pakkauskoossa (2.4 g) että myös isommassa (8 g). Sävy on pehmeä kullan sävy, jossa on persikkaista hohdetta. C-pop on tummempi sävy kuin Moonstone, jota voisin lämpimästi suositella jos etsii hyvin vaaleaa kullan sävyä.


☆Shimmering Skin Perfector Pressed, sävy 'C-pop'☆



Tästä sävystä tulee varmasti suosikkisävyni erityisesti kesällä.

essie

Essien talvikokoelma 2020 on saanut vaikutteita talven ihmemaan huurteisista sävyistä. Essielle tyypilliseen tapaan kokoelmassa on kuusi eri sävyä. Viisi sävyistä on vaaleita, ja lisäksi mukana on juhlakauteen hyvin sopiva tummempi punainen. Kaikki sävyt sisältävät kullanhohtoista helmiäistä.

Itselläni on sävyt sugarplum fairytale (laventelin sävy), peppermint condition (mintunvihreä) sekä love at frost sight (vaaleansininen). 

☆Sävyt vasemmalta oikealle: sugarplum fairytale, peppermint condition ja love at frost sight☆


Kokoelman loput sävyt ovat twinkle in time (valkoinen)bonbon nuit (vaalea pinkki) ja in a gingersnap (ruusunpunainen). Mielestäni koko kokoelma on hyvin kaunis ja etenkin pastelliset sävyt sopivat kivasti myös kevätsävyiksi.

Näillä lakoilla on helppo saada tasaisen kaunis lopputulos. Kaksi kerrosta on mielestäni jo riittävä näiden sävyjen kanssa.

☆Sävyt vasemmalta oikealle: sugarplum fairytale, love at frost sight ja peppermint condition. Kutakin sävyä on laitettu kaksi kerrosta.☆

☆Essien lakkapullot sisältävät 13.5 ml tuotetta☆.

Fenty Beauty



Fenty Beautyltä ilmestyi taas tänäkin vuonna muutamia kivoja tuotesettejä. Osassa on esimerkiksi pelkkiä huulituotteita. Itselleni hankin Glow trio-setin, joka sisältää voidemaisen poskipunan, korostusvärin sekä huulikiillon. Tuotteet ovat universaalissa nuden sävyssä (Fenty glow). Kyseinen poskipunan ja korostusvärin sävy on saatavilla vain tässä setissä, huulikiilto on myynnissä myös erikseen.



En ole aiemmin testannut merkin huulikiiltoja, ja odotinkin tätä innolla, sillä Gloss Bomb-huulikiillot ovat erittäin kehuttuja. Testauksen jälkeen en yhtään ihmettele tuotteen suosiota. 

Huulikiilto ei ole tahmainen vaan tuntuu enemmänkin huulirasvalta. Normaalin huulikiillon tapaan pysyvyys huulilla ei ole useita tunteja, mutta kiiltojen kohdalla tämä on ihan ok. Tuote kuluu pois huulilta tasaisesti eikä paakkuuntuen sekä jättää kosteutetun tunteen. En ole erityinen huulikiiltojen ystävä, mutta tätä voin todellakin suositella! 

Huulikiillossa on melko voimakas makea tuoksu, mutta se haihtuu nopeasti.



Voidemainen poskipuna on helppo työstää kasvoille kauniin näköiseksi. Sävy on mielestäni erityisen kiva luonnolliseen meikkiin. Se tuo sekä lämpöä että piristävää väriä kasvoille, joten aurinkopuuterinkin voi halutessaan jättää pois. Huomioi kuitenkin, että tässä poskipunasävyssä on ihan pientä kimalletta, tosin ei kovin voimakkaasti erottuvaa. Itse en yleensä tykkää käyttää kimalletuotteita poskipäillä, mutta pidän tästä sävystä sekä tuotteen koostumuksesta, joten jatkan sen käyttöä.

Korostusväri on sen sijaan hyvin kimalteinen, joten sitä en aio käyttää poskipäillä. Se tulee kuitenkin käyttööni luomivärinä. Pidän luonnollisessa meikissä yhdellä luomivärillä tehdystä silmämeikistä, erityisesti kun siinä on hohdetta ja voidemaisuutta, kuten tässä korostusvärissä. Fenty glow-sävy heijastelee kauniisti eri sävyvivahteisiin ja lopputulos on "kostean" näköinen.

Fenty Beautya olen tilannut aina Harvey Nicholsilta, kuten tälläkin kertaa. Nyt kun Ruotsin Sephora toimittaa vihdoin Suomeen, voi sieltäkin hankkia merkin tuotteita. Joskin kaikkia merkkejä ei ainakaan heti voi sieltä tänne tilailla, en osaa vielä sanoa kuuluuko Fenty Beauty näihin. 

Tuotteiden määrät pakkauksessa: ☆Fenty glow poskipuna 3 g☆ (täysikokoinen)
                                                     ☆Fenty glow korostusväri 2.8 g☆
                                                     ☆Fenty glow huulikiilto 9 ml☆ (täysikokoinen)


Marc Jacobs Beauty

Marc Jacobs on yksi suosikkimerkkini arvokkaammista meikkimerkeistä. Niinpä odotin heidän kokoelmaa erityisen innokkaasti. Tänä vuonna juhlakokokoelma on nimeltään Very Merry Cherry Collection. Siihen sisältyy luomiväripaletti, korostusväri ja huulipuna sekä joitakin tuotesettejä.

Hankin kokoelmasta itselleni luomiväripaletin, koska en ole aiemmin testannut merkin luomivärejä. Paletti on vastaavanlainen kuin muutkin merkin eye-conic paletit eli sisältää seitsemän luomivärisävyä ja on kooltaan hyvin kompakti. Näillä värisävyillä ja tällä paketoinnilla paletti on myynnissä vain rajoitetun ajan.

☆Sävyt vasemmalta oikealle: decadent, juicy, delicious (matta), ask for, extra (matta), cherries ja on top (matta)☆


Paletti sisältää kolme mattasävyä ja neljä kimmeltävää sävyä. Sävy decadent on hiukan glitterinen ja hankalasti työstettävä. Kyseinen sävy sopii hyvin kuitenkin esimerkiksi toisen sävyn päälle. Se tuo kaunista kimallusta vaikkapa juhlameikkiin. Myös sävy cherries on jonkin verran glitterinen ja decadent sävyn tapaan varisee hiukan levitettäessä. Cherries taittaa käytössä enemmän ruskeaan kuin miltä paletissa näyttää, mutta tekee meikistä kuitenkin punertavan.




Useimmat paletin sävyt ovat kuitenkin hyvin kermaisen tuntuisia eivätkä juuri varise. Samanlaatuisia tai jopa parempia luomivärejä on ehdottomasti saatavilla edullisemmiltakin merkeiltä. Paletti on kuitenkin ihan hyvä ja jää käyttöön. Se on myös kiva keräilykappale.
 
Paletti on melko painava kokoisekseen. Näin voi kalliimmalta merkiltä odottaakin. Se on kuitenkin ohut ja melko pieni, joten todella kätevä ottaa halutessaan mukaan. 

☆Paletissa on kutakin sävyä 0.85 g.☆

OPI

Palataan lopuksi vielä kynsilakkojen pariin. OPI:n juhlakokoelma 2020 on nimeltään The Shine Bright Collection. OPI julkaisee kokoelmissaan tyypillisesti 12 sävyä, ja nyt lisäksi mukana on kolme glitter-lakkaa lisäsävyinä. Tuttuun tapaan kaikki sävyt on saatavilla erilaisilla lopputuloksilla (Nail Lacquer ja Infinite Shine).


Kokoelmasta löytyy monipuolisesti sävyjä vaaleasta ihan tummaan. Punaisen sävyjä on useampia ja mukana on myös esimerkiksi kullan sävy sekä musta. Kaikissa sävyissä on kimallusta. 

Kokoelman sävyt ovat seuraavat (itselläni olevat sävyt on alleviivattu ja ne löytyvätkin jutun kuvista):

☆ vaalea samppanjan sävy: Naughty or Ice?        

☆ metallinen hopea: Tinsel, Tinsel 'Lil Star

☆ metallinen kullan sävy: This Gold Sleighs me

☆ sateenkaaren väreissä kimalteleva glitter-lakka: All A'twitter in Glitter

☆ violetti: Let's Take an Elfie        

 ☆ viininpunainen: Dressed to the Wines

☆ punaisen sävyt: vaalea pinkki: Snowfalling for You   ruusuinen pinkki: This Shade is Ornamental!

      fuksianpunainen: Merry in Cranberry       klassinen punainen: Red-y For the Holidays

sinisen sävyt:  jään sininen: Bling It on!   yönsininen: To All a Good Night  

☆ ruskea: Gingerbread Man Can 

☆ tummanharmaa (glitter): Puttin' on the Glitz     

☆ musta (glitter): Heart and Coal

☆ Sävy Red-y For the Holidays on infinite shine-lakka, muut sävyt nail lacquer-lakkoja. Kutakin sävyä on laitettu kaksi kerrosta.☆



Erityisesti nail lacquer-lakat levittyvät helposti tasaisen kauniisti ja sävystä riippuen vaihtelen 2-3 kerroksen välillä. Glitter-lakkoja en hankkinut nyt lainkaan enkä ole kokeillut niitä OPI:lta aiemmin, joten niistä en uskalla sanoa mitään.

☆OPI:n täysikokoiset lakkapullot sisältävät 15 ml tuotetta. Kokoelman kynsilakkoja voi ostaa myös pakkauksissa, joissa on useampi sävy minikoossa (3.75 ml).☆