Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkahaasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkahaasteet. Näytä kaikki tekstit

Keväinen kosmetiikkahaaste

28 toukokuuta, 2023

Kevät alkaa olla lopuillaan, mutta tällä kertaa vielä keväiseen kosmetiikkaan liittyvää kirjoittelua. Halusin ehdottomasti vastailla ihanassa Lipstick Love-blogissa huhtikuussa olleeseen haasteeseen, Keväinen kosmetiikkahaaste. Alkuperäiseen postaukseen pääset halutessasi tästä. 


Vihdoin pystyn ja ehdin taas viettämään enemmän aikaa kosmetiikan ja blogin parissa. Tämä alkaa toivottavasti näkymään taas säännöllisempinä julkaisuina ja monipuolisempina sisältöinä. Lisäksi haluan aktiivisemmin päästä kommentoimaan taas myös julkaisuja muiden blogeissa! Mutta nyt on siis keväisen kosmetiikan vuoro. Haasteessa on kymmenen kysymystä, käydään ne nyt minun vastauksineen läpi.


1. Suurimmat muutokset ihonhoitorutiineissasi, kun talvi väistyy ja kevät alkaa?


Käytän aina loppuun jo avattuna olevat ihonhoitotuotteet, vaikka vuodenaika vaihtuu. Näin ollen ihonhoitorutiinissani ei tapahdu ainakaan kerrallaan isoja muutoksia. Suurin muutos talven loputtua lienee, että esimerkiksi kasvoöljyihin ei tee mieli eikä ole tarve tarttua. Kavovoiteissa voi keväällä pikkuhiljaa alkaa käyttämään enemmän kevyempiäkin tuotteita, joskaan ei vielä maaliskuussa. Jos tulee hankittua uusia kasvovesiä tai hoitonesteitä, niissäkin keväällä valitsen yleensä mieluummin hiukan vesimäisempiä kuin hyvin tuhteja.


2. Millaisia sävyjä suosit meikeissä keväisin - viileitä vai lämpimiä, tummia vai vaaleita, neutraaleja vai värikkäitä?

Kevät tuo aina heti mieleeni värit, mutta ei samoja kuin kesämeikin värit. Keväällä pidän pääsääntöisesti melko raikkaista ja hempeistä sävyistä, mutta se ei toki tarkoita että suosisin pelkästään niitä. Luomiväreissä lilat ja etenkin roosan sävyt kuuluvat minulla kevääseen, ja neutraaleista sävyistä pidän ympäri vuoden. Keväällä suosin ehdottomasti enemmän vaaleita kuin tummia sävyjä. Poskipunissa tekee keväisin mieli tarttua useimmiten myöskin raikkaisiin sävyihin, esimerkiksi erilaisiin roosan ja muiden vaaleampien punaisten sävyihin.


3. Millainen meikkipohjasi on keväällä?

Keväällä teen useammin heleän meikkipohjan kuin mattaisen. Heleyttä voi lisätä esimerkiksi hehkuvilla viimeistelypuutereilla, nestemäisillä korostusväreillä ja heleyttävillä suihkeilla. Käytän keväisin kaikenlaisia meikkivoiteita, mutta niihin ohuempiin tekee mieli melko usein tarttua. En kuitenkaan koskaan meikkaa siten (keväällä enkä muulloinkaan), ettenkö käyttäisi meikkivoidetta, CC-voidetta tai muuta sävyttävää tuotetta. Kasvomeikkiini kuuluvat samat vaiheet ympäri vuoden - pohjustajat, meikkivoide tms., peiteaine, puuterit, aurinkopuuteri, korostusväri, poskipuna sekä meikinkiinnityssuihke.


4. Kevään parhaat luomiväripaletit?


Kevät tuo aina mieleeni ensimmäisenä Colourpopin erilaiset värikkäät, mutta melko hempeän sävyiset paletit. Kuvassa on garden variety-paletti, joka on minulle täydellinen kevätpaletti erilaisine värivaihtoehtoineen. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen myös Urban Decayn Naked 3 roosan sävyineen. Enpä sitten muistanut käyttää sitä lainkaan keväällä!


5. Mitä sävyjä löytyy kevätkynsistäsi?


Tänä keväänä ei valitettavasti löytynyt mitään sävyjä kynsiltä. En vain jaksanut panostaa kynsien hoitoon ja koska kynnet eivät ole niin hyvässä kunnossa, ei tehnyt niitä mieli lakatakaan. Mutta yleisesti ottaen rakastan kynsien lakkausta ja otan taas tehtäväkseni hoitaa kynnet kuntoon! Keväisin tykkäisin lakata pääosin hempeillä ja pastellin sävyillä. Värikkäämmissä suosin jonkin verran eri sävyjä kuin kesäisin. Sinertävät ja keltaiset ovat enemmän mieleeni kesällä, mutta keväisin menee muutoin laajasti eri värit, kunhan ne ovat raikkaita. Kuvan essie-lakkojen sävyt vasemmalta oikealle: stretch your wings, flight of fantasy ja flowerista.


6. Parhaat hajuvedet/tuoksut kevääseen?


Keväisin olen hyvin raikkaiden tuoksujen ystävä, mutta en niin tyttömäisten kuin kesällä. Puhtaat, sitruksiset tai tietynlaiset kukkaistuoksut ovat kivoja keväisin. Mukaan tähän postaukseen valitsin Marc Jacobsin Daisy Ever So Fresh Eau de Parfum Sprayn ihan vain sen vuoksi, että se on ainut tuoksu, jota kerkesin keväällä käyttää. Tässä tuoksussa on juurikin sitruksen vivahteita.


7. Huulimeikkisi sävyt keväällä?

Huulimeikeissä pidän keväisin raikkaista sävyistä. Korallin sävyt/oranssihtavat eivät kuitenkaan yleensä kuulu minulla vielä kevääseen, vaan ne ovat minulle enemmän kesäsävyjä. Keväällä tykkään erilaisista raikkaista roosan punaisista/ vaaleanpunaiseen taittavista. Vaikka voin käyttää huulikiiltoja ympäri vuoden, kevät on minulle ehkä eniten huulikiiltojen aikaa. Kuitenkin käytän keväisinkin enemmän ihan huulipunia.


8. Suihkugeelisuosikit kevääseen?

Olen käyttänyt nyt keväällä samoja suihkugeelejä kuin talvellakin, koska yritän nykyään keskittyä käyttämään loppuun aina ne, jotka ovat jo käytössä. Mutta kevääseen valitsisin sitruksiset tai raikkaat kukkaistuoksuiset suihkugeelit. Samat olisivat minulle myös kesällä suosikkeja, mutta kesällä voisi tulla mukaan myös kookoksen tuoksut ja muut tropiikin mieleen tuovat tuoksut.


9. Onko aurinkosuoja käytössä viimeistään jo nyt keväällä?


Nyt on kyllä jo käytössä, mutta alkukeväästä ei vielä ollut. Toki jos olisin aiemminkin keväällä ollut koko päivän ulkona, olisin kyllä laittanut aurinkosuojan kasvoille. Valitettavasti aurinkosuojiin tulee tartuttua muutoin yleensä vasta toukokuun aikana. Touko-elokuun ajan olen hyvin tarkka aurinkosuojien käytöstä, niin kasvojen kuin vartalonkin osalta.


10. Teetkö teemameikkejä esimerkiksi pääsiäisenä tai vappuna?

Itse en ole koskaan ollut teemameikkien tekijä, mutta ihastelen muiden vastaavia meikkejä enemmän kuin mielelläni. 


Mitkä olisivat sinun vastaukset näihin kysymyksiin?

Kesäinen Kosmetiikkahaaste

12 elokuuta, 2022

Tänään vastailen blogissani ensimmäistä kertaa tiettyihin kysymyksiin, koskien nyt kosmetiikan käyttöä kesällä. Kyseessä on alun perin Lipstick Love-blogin Kesäinen Kosmetiikkahaaste, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Alkuperäiseen postaukseen pääset halutessasi tästä. Tähän oli hauska vastailla, ja myös muiden vastauksia on ollut kiva lukea. Kesä on jo melko lopuillaan, mutta halusin ehdottomasti vielä kirjoitella omat vastaukseni. Haasteessa on kymmenen kysymystä, käydään ne nyt vastauksineen läpi.


1. Mitä aurinkosuojia käytät vai käytätkö sellaisia ollenkaan?




Käytän ehdottomasti aurinkosuojia, joskin pyrin suojautumaan mahdollisimman hyvin myös vaatetuksella. Auringossa en kuitenkaan oleskele kuin yleensä sen verran mitä on pakko. Vartalon aurinkosuojatuotteiksi minulle kelpaavat oikeastaan mitkä tuotteet tahansa. Tykkään niidenkin osalta testata erilaisia tuotteita, mutta esimerkiksi vaikkapa ihan Nivean voiteetkin käyvät minulle oikein hyvin. Kasvoille laitettavien tuotteiden osalta on suuri merkitys sillä meikkaanko tuolloin vai en. Jos meikkaan, käytän aurinkosuojia jotka tuntuvat kasvoilla kevyiltä eivätkä lisää ihon kiiltelyä. Esimerkiksi korealaiset tuotteet ovat usein kivoja meikin alle. Meikin päälle tarvittaessa suihkutettavan aurinkosuojatuotteen tulee taas olla riittävän hento suihkeeltaan eikä jättää myöskään rasvaista vaikutelmaa. Sen sijaan jos en meikkaa enkä ole menossa minnekään kummoisempaan paikkaan, minulle kelpaa kyllä melkein mitkä tahansa tuotteet kasvoillekin. Tärkeää on toki huolehtia, että puhdistaa ne myöhemmin iholta huolellisesti.


2. Meikkaatko kesäisin tai muuttuuko meikkityylisi jotenkin kesän tultua?



Meikkaan kesäisin eikä mitään suurempia muutoksia tule meikkirutiiniin verrattuna muihin vuodenaikoihin. Suurin merkitys kesällä on lämpötilalla. Jos lämpötila on noin 20 astetta tai vähemmän, meikkini voi olla samanlainen kuin vaikkapa talvella. Jos taas on hellettä, tykkään yleensä käyttää kevyempiä tuotteita meikkipohjaan, kuten vaikkapa CC-voidetta. Meikkityyliini kuuluu kesällä suhteellisesti enemmän hehkuvat kuin mattameikit, joskin teen molempia kuitenkin kaikkina vuodenaikoina. Silmämeikin ja etenkin huulimeikin sävyt minulla myös muuttuvat jonkin verran vuodenaikojen mukaan.


3. Lempisävyt kesämeikissä?

Kesämeikissä tykkään itse eniten luomivärien osalta pronssisista sävyistä taikka siitä, että lisää meikkiin ripauksen jotain värikkäämpää sävyä, vaikkapa rajauksen muodossa. Poskipunissa kesällä suosikkejani ovat pinkihtävät, koralliset taikka ruskean sävyt, riippuen muusta meikistä. Huulimeikissä pidän kesällä melko neutraaleista, raikkaista ja kevyistä sävyistä. 


4. Vaihdatko ihonhoitotuotteitasi kesällä?



Kesän tultua en vaihda ihonhoitotuotteita vaan jatkan niiden käyttöä, mitkä ovat jo avattuina ennestään. Toki jos kesän aikana pitää avata uusia tuotteita käyttöön, valitsen mahdollisimman sopivat kesää ajatellen. Kasvoöljyt ja paksummat voiteet jäävät kuitenkin kesän ajaksi pois käytöstä. Lisäksi otan käyttöön aloe-tuotteita. Kasvosuihkeita käytän ehkä hiukan enemmän kuin muina vuodenaikoina, mutta niitäkin käytän ympäri vuoden.


5. Paras kesäinen hajuvesi?


Rakastan hajuvesiä yli kaiken ja ostelenkin niitä jonkin verran. Tykkään aika paljon vaihdella erilaisia tuoksuja eikä minulle ole noussut esiin (vielä) yhtä ainoaa, joka olisi kaikkien aikojen paras hajuvesi kesään. Siksi mainitsen tässä nyt Marc Jacobsin Daisy Love Spring Eau de Toilette-hajuveden ihan siitä syystä, että olen sitä käyttänyt eniten tänä kesänä. Kyseissä tuoksussa on alkutuoksuna viikuna, sydäntuoksuna pioni ja pohjatuoksuna viikunamaito. Hajuvesiä en yleensä käytä jos on hellettä, vaan silloin valitsen vartalosuihkeen.


6. Minkä sävyiset ovat kesäkyntesi?

En ole aikoihin lakannut kynsiä, koska kynteni ovat olleet pitkään jotenkin aika huonossa kunnossa. Nyt kun ne vihdoin alkavat olla vähän vahvemmat, voisi piakkoin alkaa niitä taas lakkailemaan. Yleisesti ottaen kesällä pidän erityisesti kirkkaammista sävyistä, ja toisaalta myös helmiäisistä. Esimerkiksi syvä tummanpunainen on itselleni yleensä myöhäissyksyn ja talven kynsilakkasävy, kun taas pinkki on kesäsävy. Kesällä myös vaikkapa turkoosit ja keltaiset näyttävät todella kauniilta hiukan päivettyneellä iholla.


7. Kesäisin luomiväripaletti?


Muutaman kesän ajan kesäisin luomiväripaletti on ollut itselleni ehdottomasti Anastasia Beverly Hillsin Riviera-paletti. Mainitsen sen siksi, että se tulee aina ensimmäisenä mieleeni kun mietin kesää ja paletteja.


8. Pesetkö kesällä hiuksesi useammin kuin muina vuodenaikoina?

Tämä riippuu jonkin verran lämpötilasta. Jos on hellettä, tulee hiuksia kyllä pestyä useammin. Muutoin pidän saman pesuvälin kuin muulloinkin. Itselläni on kuivahko luonnonkihara hiuslaatu, ja hiukseni eivät rasvoitu kovinkaan helposti. Näin ollen en halua turhaan pitää kovin tiheää pesuväliä.


9. Paras suihkugeeli kesäksi?


Olen varsinainen suihkugeeli-intoilija, ja omistan niitä aivan liian paljon. Testailen paljon erilaisia enkä osaa nimetä vain yhtä parasta kesään. Tykkään yleensä kesällä erityisesti raikkaan hedelmäisistä (esimerkiksi sitrushedelmät) suihkugeeleistä ja toisaalta myös esimerkiksi kookosta sisältävistä. Tänä kesänä eniten käytetyin tuoksullinen suihkugeelini on ollut Sol de Janeiron Brazilian 4 Play Moisturizing Shower Cream-Gel, minkä vuoksi valitsin sen tähän. Suihkugeelissä tuoksuu suolakinuskimaisuus. Tuoksun lisäksi tässä plussaa on se, että tuote tekee ihosta pehmeän ja kosteutetun oloisen. En käytä päivittäin tuoksullisia suihkugeelejä, vaan välipäivät pesen yleensä Lactolinella vaikka minulla ei mikään herkkä iho olekaan. Mutta muutoinkaan en käyttäisi päivittäin tätä Sol de Janeiron suihkugeeliä, koska se on vähän arvokkaampi, ja haluan nautiskella siitä silloin tällöin. Lisäksi käytän aina tuoksullisten suihkugeelien kanssa pesukukkaa, myös siksi, että se säästää tuotetta.


10. Avainasiat meikin pysymiseen kesällä?

Kaiken perusta on hyvä ihonhoito oman ihotyypin mukaan. Hoidetulla iholla meikki näyttää paremmalta ja pysyy paremmin. Pyrin aina vuodenajasta riippumatta mahdollisimman ohueen meikkipohjaan, koska ohuempi pohja pysyy paremmin. Itselläni on sekaiho, joten panostan meikin kestävyyteen etenkin kasvojen T-alueella. Varsinkin lämpimillä ilmoilla tämä on entistä keskeisempää. Laitan T-alueelle aina meikin kestävyyttä lisäävän (usein mattaavan) pohjustajan sekä mattaavan tai melko mattaavan puuterin. Jos haluan silti kauttaaltaan hehkuvan meikin, sipaisen lopuksi kevyesti myös T-alueelle esimerkiksi hehkua tuovaa puuteria edeltävien tuotteiden päälle. Käytän aina meikatessani lopuksi meikinkiinnityssuihketta. Vaihtelen suihkeita, mutta aina helteellä käännyn Urban Decayn All Nighterin puoleen, koska se pidentää tehokkaasti meikin kestoa. Muitakin pieniä niksejä voi hyödyntää meikin keston pidentämiseen, kuten esimerkiksi puuterin painelu iholle ajan kanssa.


Minkälaisia ovat sinun vastauksesi näihin kysymyksiin?:)